Hei kaikille!
Minä olen se teidän kaikkien rakastama, monta nimimerkkiä omistava jankuttamisen epävirallinen suomen mestari jonka moninaisista persoonista ja teksteistä tekin olette saaneet nauttia.
Jo pienenä tiesin olevani parempi kuin muut. Leikkiautoista (ja leluista ylipäätään) en tosin voinut nauttia jos ei purkanut niitä osiin ja tarkkaan tutkinut miten ne toimivat vaikken osannutkaan niitä koota takaisin ehjäksi. Leikkikaverini, silloin kun niitä vielä oli, eivät uskoneet ettei autoilla voi osata leikklä eikä niistä voi nauttia ennen kuin tietää miten ne toimivat mutta purin heidän autonsa -ja muutkin lelunsa- heidän puolestaan todistaakseni asian. Ehkä siksi minulla ei kauaa ollut kavereita.
Televisiota en voinut katsella koska en tiennyt miten se toimii tai miten tv-ohjelmat on tehty. Urheilua en voinut harrastaa koska en tiennyt miten ihmiskeho toimii. Yhtään peliä en suostunut opettelemaan koska en tiennyt miten pelit on valmistettu. Mutta yhden asia opin: isäni opetti klassista musiikkia nollapollien apukoulun a-luokalla ja selitti minulle kaiken modulaaltioista, harmonioista, oktaaveista jne. ja olin löytänyt oman maailmani! Kerrankin TIESIN miten joku asia on tehty ja siitä siis saatoin tosiaan nauttia innoissani kuin varsa kevätlaitumella! Tosin en ole koskaan käynyt sellaisessa paikassa koska ruoho on minulle vieras asia enkä tiedä miten ruoho tai luonto muutenkaan on tehty joten en voi nauttia niistä.
Teini-ikäisenä olin lähellä päästä harrastamaan seksiä naapurin kauniin tytön kanssa mutta en voinut lopulta ajatellakaan asiaa koska en tiennyt naisen anatomiasta saatika seksistäkään tarpeeksi koska kaikki aikani oli mennyt tutustuessani klassisen musiikin säveltäjiin ja heidän tuotantoonsa. Ja kuten tiedämme ilman riittävää teoreettista pohjaa kanssakäyminen vastakkaisen sukupuolen kanssa on mahdoton ajatus, siitä ei voin nauttia eikä siinä voi olla mitään hyvää.
Kun naapurin tyttö sitten karkasi pitkätukkaisen rokkarin kanssa sisälläni oleva raivo ja palo nousivat mittaamattomiin lukemiin, Istuin pianon ääreen ja aloin takoa sitä kuin mielipuoli. 36 tuntia myöhemmin minut tultiin hakemaan joidenkin valkotakkisten miesten toimesta ja suljettiin johonkin omituiseen huoneeseen missä oli pehmeää ja turvallista olla. Käperryin sikiöasentoon ja nukahdin toinen peukalo suussa ja toinen persreiässä pitkään uneen missä uneksin olevani nornaalin elämän viettänyt ihminen joka kykenee nauttimaan elämän pienistä asioista sellaisenaan ja antaa muidenkin nauttia niistä.
Kun heräsin ymmärsin nähneeni painajaista. Koska minua oli kohdeltu huonosti ja väärin päätin kostaa sen kaikille muille. Ikinä ei kukaan rockin kuuntelija saisi kuunnella sitä ilman että haukun kuuntelijan ja hänen musiikinsa maan rakoon ja koitan pakottaa hänet kuuntelemaan klassista musiikkia vaikka väkisin! Se olkoon missioni ja kostoni maailmalle koska minua oli huijattu ja oma elämäni on mennyt hukkaan!
Ja jos joskus vielä tapaan naisen joka on joku muu kuin äitini, terapeuttini tai mielikuvitusystäväni tai alter egoni sanon hänelle: "vaikken vieläkään osaa ulkoa joka osaa joka kehossasi on niin voimme silti yrittää ihan tunnepohjalta. Olen alkanut ymmärtämään että asioista voi nauttia myös pelkästään sen pohjalta."
Ai niin, huomasin äskettäin että pystyn pieremään mm. harmoniassa ja yli oktaavin alueella. Tulen äänittämään kuolemattoman klassisen teoksen koska mikä tahansa musiikki missä nämä elementit ovat on täydellistä ja maailman parasta

Vastaukset 24
Vanhimmat
Unohdin kertoa että minua kiinnostavat aivan suunnattomasti poop, alushousut (miesten ja naisten), pyllyn pyöritys, kapitalismi ja pulloon pissiminen. Jos kiinnostaa niin lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected]
Ai niin, olen muuten levyttänyt oman kappaleen ollessani lomalla pakkohoidosta: http://www.youtube.com/watch?v=oavMtUWDBTM&feature=related
Sanat tein ihan itse, niistä tuli yhtä vaihtelevat kuin viesteistäni täällä, eikö vain?
http://www.digitalspy.co.uk/music/news/a268155/bob-geldof-beatles-remind-me-of-urine.html
Bob Geldof on myöntänyt, että hän yhdistää Beatlesin virtsan hajuun.
Laulaja paljasti, että hän oli järkyttynyt kun suuri joukko nuoria tyttöjä
pissasi valtoimenaan päälleen Beatlesin konsertissa, johon osallistui vuonna
1960, eikä voi enää muistaa bändiä ajattelematta tapahtumaa.
Beatlesissa oli kyse oli naisista pilvessä. Se on vanha klisee, mutta esiintyjiä
ei edes kuullut lavalla kaikelta huudolta," hän kertoi Q-lehdelle.
"Muistan katsoneeni alas elokuvateatterin lattialle ja nähneeni pissapuroja
käytävillä. Tytöt olivat kirjaimellisesti pissanneet päälleen...
Joten se mihin eniten yhdistän tämän bändin, on tyttöjen virtsan haju.
JA
http://www.stara.fi/2007/07/11/irina-toivoo-miesten-alushousuja-lavalle/
Irina haluaa miesten alushousuja lavalle, sillä ne ovat hänen mielestään
virkistäviä. ”Saa heittää lisää kalsareita, koska niistä tulee tosi hyvä mieli,” sanoo Irina.
Jonkinlaista terävyyttä poopparilla, ainakin ajoittain, tossa postissa, onneksi olkoon, ja, etten sanoisi, melkoinen yllätys!!!
Mutta takaisin asiaan: olemme keskustelleet musiikista TEOREETTISENA ja ILMAISULLISENA ilmiönä.
Miksi joillekin Biitle-faneille on mahdotonta tunnustaa, että klassinen harmonia ja rakenne ovat kehittyneemmät, kauniimmat ja oikeestaan ainoat kunnianhimoiset maailmassa?
Popin harmonioista ei oikein jaksa edes puhua. Beatlesillakaan ei ole ainuttakaan merkittävää harmonista "teosta" ("teos" lainausmerkeissä koska kysehän on vain lauluista)
Mix niiqu pitää kinata siit mikä on niiqu parasta ja sillai, mixei voi niiqu vaa antaa kaikkien diggailla niiqu sitä mist niiqu eniten tykkää? Onx pakko osata tietää niiqu miten se ja tää on tehty ja mix se on tehty noi tai näi? Onx joku parempi ku toinen niiqu vaa six ett siin on joku ihme moduuli tai sellanen ja siin toises ei niiqu oo? Gyl kaikki tekee hei musaa kunniahimosta niin hyvi ku ne osaa ei niit six tarvii dissaa eikä niiden faneikaa ex nii? Ollaa hei kaikki yhtä isoo musaperhettä mis kukaki saa kuunneella niiqu iha rauhas sitä mist ite diggaa vaik ei osaiskaa sanoo mix tykkää muuten qu six ett kuulostaa hyvält tai tulee hyvä fiilis. Mä voin kyl koittaa kuunnella klassist ku vaan joku nätistä pyytäis ja kertois et mist on niiqu hyvä alottaa ettei heti anna perix ku ei ymmärrä juttui.
>Mix niiqu pitää kinata siit mikä on niiqu parasta ja sillai, mixei voi niiqu vaa antaa kaikkien diggailla niiqu sitä mist niiqu eniten tykkää?
Pimeydessä vaeltavaa takapuolikulttuurin pitää uhria auttaa.
Mitä siitä tulisi jos teikäläisten alushousupuuhista tulisi normikäyttäytymistä?
Tuo ammattikoulukirjoitelmasi ei jätä paljastamatta sitä kiistatonta tosiasiaa, että et tiedä musiikista käytännössä mitään. Se on vain asia, jota ei voi kätkeä minkään höpötysten taakse, sillä siitä jää aina kiinni.
Kovasti olit tekstiä suoltanut, mutta musiikillista asiaa siinä ei edelleenkään ollut.
Muutoin voisi todeta, jotta aika kehnosti onnistuit luonnehtimaan sitä yhtä klassisen vaahtoajaakaan, joka käy kirjoittelemassa muutamille musiikiaiheisille palstoille.
Kirjoituksessasi muuten toistuivat nuo takapuuppareiden suosikkiaiheet jälleen kerran: lääkkeet, lääkärit, äiti ja ne muut naiset, joista viimeksimainituista Beatlesfanitkin aina olettavat kritisoijiensa jääneen enemmän tai vähemmän paitsi. Mihinkähän logiikkaan tuollainenkin ajatuksenjuoksu pohjautuu - toisaalta eihän takapuuppareiden musiikki"analyyseissakaan" mitään logiikkaa tapaa olla...mutua, mutua siis kaikki vaan, aina ja ikuisesti...
"Kirjoituksessasi muuten toistuivat nuo takapuuppareiden suosikkiaiheet jälleen kerran: lääkkeet, lääkärit, äiti ja ne muut naiset, joista viimeksimainituista"
Nämähän ovat juuri sinun suosikkiaiheitasi, puuppermaster mutuilija. Otapa yhteyttä aiemmin mainittuun sähköpostiosoitteeseen niin puuppaillaan yhdessä! Onhan sinulla pullo ja kalsareita mukana omasta kokoelmastasi?
Etkö ole vieläkään havainnut että auktoriteetti / klasariopiskelija on eri tyyppi kuin muut klasarit, jotka vetävät keskimäärin selvästi rauhallisempaa linjaa?
Kyllä perseenkeikutus toki meistä muistakin popissa oleellinen seikka on. Pätee vaikkapa biitles-biiseihin Help!, She loves you ja I want to hold your hand, joita jotkut pitävät hyvänä musiikkina.
Mitäs se mun alter ego siellä aukoo päätään?! Trolloloo!!!!
Sehän kertoo sinulle vain miten asiat ovat. On tärkeää että todellisuuspakoiselle kerrotaan asiat niinkuin ne oikeasti ovat.
Ja nyt tiedät sinäkin!
Minä olen yksi niistä, jotka kertovat teille todellisuuspakoisille miten asiat ovat.
"mutua, mutua siis kaikki vaan, aina ja ikuisesti... "
Sitäpä juuri! Abbey Road se nyt vaan on topper of poppermost!!!
Entä jos toisen jonkun korvaan se kuulostaa aika vaatimattomalta, ja se toinen osaa vielä perustellakin tämän?
Olet todella sairas.Aloitat häiriköinnin jo kuudelta aamulla ja sekoilet netissä vielä yölläkin.Etsi keskustelukavereita muualtakin kuin netistä ja mene vaikka ulos lenkille.Musiikkimaailma pyörii varmasti ilman meitä ja sinuakin.
on hyvä paimentaa Beatles-apinoita/lampaita.
Mitään musiikillista järkeä ei teille ole suotu.
Ja sinulle ei sitten mitään muuta järkeä, imbesilli klasarivajakki
Tässä keskustelussa on joskus lyhyesti sivuttu teidän ehkä yleistäkin järjenpuutetta, mutta ennen kaikkea teiltä puuttuu MUSIIKILLINEN järki.
Olette ikänne kuunnelleet Beatlesin ohella muuta rokkia, poppia ja kevyttä. Olette sisäistäneet tällaisen ilmaisun "hienouden".
Jos olisitte sen sijaan opiskelleet ihan minkä tahansa vaativan instrumentin parissa (ei siis esim. rumpujen), olisitte oppineet tunnistamaan musiikista yleisesti joitakin merkkejä LAADUSTA.
Defenssi vielä tuon kokemattomuutenne päälle: ette kertakaikkisesti ole musiikissa mitenkään in. Ette tajua mitä musiikissa tapahtuu. Ette kuule kuinka alkeellista ja riittämätöntä Biitlesin rallatus on.
Missään vaIheessa en tähänastisen elämäni aikana muista että kukaan olisi koskaan arvostellut kenenkään järkeä tai älykkyyttä sen perusteella minkälaista musiikkia toinen kuuntelee. Täällä meuhkaavat klasaripellet ovat ensimmäisiä ihmisiä jotka näin tekevät. Mitä tästä voi päätellä muuta kuin sen että klassisen musiikin harrastaminen tekee ihmisestä tunnevammaisen, pelkkään mekaaniseen suoritukseen kykenevän kuoren jolla ei ole kykyä muuhun kuin toisten arvosteluun tajuamatta itse miten yksinkertainen ja ajatusmaailmaltaan rajoittunut itse on.
Laadun mittari on muuten eri ihmisille erilainen. Klassisen tuntevan laatumittari ei ole sama asia kuin kevyen musiikin kuuntelijan mittari, eikä sen pidäkään olla. Musiikkia ei pidäkään ymmärtää siten että tajuaa mitä siinä tapahtuu, tärkein on se tunne mikä kuulijalle välittyy ja mikä hänessä herää eikä siihen tarvita teoreettista pohjaa, ikinä.
Varmasti jollain mittarilla Beatles-musiikki on alkeellista ja riittämätöntä. Jollain toisella mittarilla klassinen taas on liian kurinalaista ja hillittyä.
>Missään vaIheessa en tähänastisen elämäni aikana muista että kukaan olisi koskaan arvostellut kenenkään järkeä tai älykkyyttä sen perusteella minkälaista musiikkia toinen kuuntelee
Tämä juuri on ongelmasi. Vanhemmat ympärilläsi ovat kyvyttömiä kertomaan sinulle mikä on hyvää ja mikä on huono.
>Laadun mittari on muuten eri ihmisille erilainen.
On ihan turha yrittää paeta taas kerran makuasia-juttujen taakse, kun tosiasiassa musiikillinen laatu on maailmassa hyvinkin tunnettu juttu.
Miksi aina pitää paeta faktoja kaiken maailman itse rakennettujen kilpien taakse?
>Musiikkia ei pidäkään ymmärtää siten että tajuaa mitä siinä tapahtuu, tärkein on se tunne mikä kuulijalle välittyy ja mikä hänessä herää eikä siihen tarvita teoreettista pohjaa, ikinä.
Muttakun sen tunteen voi aiheuttaa jo pelkkä takapuolen pyöräytys ilman musiikkiakin.
Tästä syystä alyä ja oppiakin tarvitaan.
Muuten maailman laatunormit alkavat pyöriä takapuolen ympärillä.
"Tämä juuri on ongelmasi. Vanhemmat ympärilläsi ovat kyvyttömiä kertomaan sinulle mikä on hyvää ja mikä on huono."
Ja sinä et kerta kaikkiaan saa mahtumaan paksuun päähäsi että KUKAAN EI KERRO TOISELLE MIKÄ ON HYVÄÄ TAI HUONOA KUN KYSE ON MUSIIKISTA, koita nyt vihdoin tajuta se, olmi!
"On ihan turha yrittää paeta taas kerran makuasia-juttujen taakse, kun tosiasiassa musiikillinen laatu on maailmassa hyvinkin tunnettu juttu."
Vielä kerran, koita jo ymmärtää: Kaikki eivät sitä laatua mittaa jollain valmiiksi tarjoilluilla mittareilla vaan käyttävät omia aistejaan.
"Miksi aina pitää paeta faktoja kaiken maailman itse rakennettujen kilpien taakse?"
Miksi sinä pakenet aina fakta-kilven taakse? Tunnevammaisuuden takiako?
"Muttakun sen tunteen voi aiheuttaa jo pelkkä takapuolen pyöräytys ilman musiikkiakin.
Tästä syystä alyä ja oppiakin tarvitaan.
Muuten maailman laatunormit alkavat pyöriä takapuolen ympärillä."
Heh, melkoinen velho saa olla että musiikkia kuullessaan näkee takapuolen pyörivän. Tässä se tuli nyt todistettua, perseen pyörityksestä kiksit saat nimenomaan juuri sinä, ilman musiikkia. Eikä siinä mitään pahaa ole, hyvä peppua on ilo katsella mutta sillä ei siis ole mitään tekemistä musiikin kanssa kuten toit itsekin (vihdoinkin) esiin.
En tosin ymmärrä miten äly ja oppi liittyy pepun pyörimisen aiheuttamaan tunnetilaan mutta sinun kohdallasi ne lienevät tarpeen etteivät laatunormisi pyöri pepun ympärillä.
"Laadun mittari on muuten eri ihmisille erilainen. Klassisen tuntevan laatumittari ei ole sama asia kuin kevyen musiikin kuuntelijan mittari, eikä sen pidäkään olla. Musiikkia ei pidäkään ymmärtää siten että tajuaa mitä siinä tapahtuu, tärkein on se tunne mikä kuulijalle välittyy ja mikä hänessä herää eikä siihen tarvita teoreettista pohjaa, ikinä."
Höpöhöpö...tietämättömän puhdas defenssimekanismi. Musiikissa on oikeasti vain yksi laatumittari: musiikin sisältämä musiikillinen laatu, joka koostuu lukuisista musiikin rakenteellisista elementeistä. On totta, että popin popkriteeritoovat eri kuin klassisen musiikilliset kriteerit. Kyse on kuitenkin popissa aivan muusta kuin musiikista tässä suhteessa: popissa ei ole harmoniaa, rakenteellista kehittelyä tai vaihtelua, pitkistä ja hallituista sävellinjoista puhumattakaan. Popissa on parhamillaankin vain muutamien (perus)sointujen varaan kyhättyjä yksinkertaisia melodiakulkuja, joilla ei pitkälle pötkitä. Miten nänä voisivat koskaan kilpailla klassisen musiikin kokonaisvaltaisen laadukkuuden kanssa. Täällä lienee todettu Beatlesfanit melko tyhmiksi ennen kaikkea muilla kuin musiikillisilla kriteereillä. Kirjoituksista paljastuu kovin usein laajempi sivistymättömyys ja toki tuo asenneongelma mitä itsensä kehittämiseen tulee. Tässä mielessä tuo väittämä ihmisten tyhmäksi leimaamisesta musikaalisuuden perusteella ei nimisessa pidä paikkaansa.
"Varmasti jollain mittarilla Beatles-musiikki on alkeellista ja riittämätöntä. Jollain toisella mittarilla klassinen taas on liian kurinalaista ja hillittyä."
Kaikilla keskeisillä musiikillisilla kriteereillä Beatles on kevyttä ja alkeellista; parasta antia siinä ovat muutamat McCartneyn sulavat ja hallitut popmelodiat. Muuten kyse on lähinnä räpeltämisestä sanan varsinaisessa merkityksessä. Soittotaitokin yhtyeellä on popkritereilläkin alle keskitasoa.
Hypoteesisi klassisen musiikin kurinalaisuudesta tai liiallisesta tunteen hillinnästä osoittaa suurta asiantuntemattomuutta ja popkorvan turmeltuneisuutta.
"Kyse on kuitenkin popissa aivan muusta kuin musiikista tässä suhteessa: popissa ei ole harmoniaa, rakenteellista kehittelyä tai vaihtelua, pitkistä ja hallituista sävellinjoista puhumattakaan. Popissa on parhamillaankin vain muutamien (perus)sointujen varaan kyhättyjä yksinkertaisia melodiakulkuja, joilla ei pitkälle pötkitä. Miten nänä voisivat koskaan kilpailla klassisen musiikin kokonaisvaltaisen laadukkuuden kanssa."
Ja miksi pitäisi kilpailla? Jos pop olisi samanlaista kuin klassinen niin sehän ei silloin olisi poppia, eikä vain. Musiikin laadulle asetetut keinotekoiset kriteerit pitäisikin poistaa kokonaan ja kriteereiksi asettaa ihmisten, siis ihan tavallisten sellaisten, reagointi musiikkiin. Sitä kuunnellaan mikä omaan korvaan kuulostaa hyvältä oli se sitten klassista, rockia, poppia tai humppaa ilman että musiikin laatua pitäisi ymmärtää tai jotain on "pakko" kuunnella koska se on tämän ja tämän mittarin mukaan hyvää musiikkia.
"Hypoteesisi klassisen musiikin kurinalaisuudesta tai liiallisesta tunteen hillinnästä osoittaa suurta asiantuntemattomuutta ja popkorvan turmeltuneisuutta."
Se ei ole hypoteesi vaan tunnettujen, klassista aikanaan opiskelleiden ja siihen pettyneiden rokkareiden toteamus.
"Täällä lienee todettu Beatlesfanit melko tyhmiksi ennen kaikkea muilla kuin musiikillisilla kriteereillä. "
Kaikkia viestijä en ole jaksanut lukea mutta pääpaino kyllä on siinä että Beatles-fanit ovat idiootteja koska eivät kuuntele klassista.
>Musiikin laadulle asetetut keinotekoiset kriteerit pitäisikin poistaa kokonaan ja kriteereiksi asettaa ihmisten, siis ihan tavallisten sellaisten, reagointi musiikkiin.
Muttakun lajissasi ei kyse olekaan tavallisen ihmisen reagoimisesta musiikkiin vaan sen esittäjän takapuoleen.
Tämä on alasi realiteetti.
Niin, sinun mielestäsi koska kieroutunut mieltymyksesi takapuoliin saa sinut kuvittelemaan että kaikki popin kuuntelijat ovat kuten sinä.
Kyse on pelkästään omasta realiteetistasi joka todellisuudessa on vain yksi monista harhoistasi.