Olin ulkona kävelemässä. Yhtä-äkkiä tuli huono olo. Rupesi huimaamaan ja oli pakko istua tien poskeen. Samalla sydän tuntui jyskyttävän. Tuntui että pyörryn kohta. Myöhemmin olo helpotti ja nousin ylös. Pystyin kävelemään vain pieniä matkoja istuutumatta välillä kun huimasi niin paljon. Olin lähellä terveyskeskusta ja menin sinne suoraan vastaanotolle. Lääkäri mittari verenpaineen ja se oli pilvissä. Arvo taisi olla 167/107. Normaalisti mulla paine on noin 140/90. (Seuraan arvoa säännöllisesti ja mulla on lääkitys Diovan 80 mg/vrk. Silloin kun se vuosia sitten määrättiin, niin olin lihavampi ja paineet olivat korkeampia kuin nykyään.)
Samatapainen kohtaus minulla oli luokaa 10 v sitten. Silloin olin kotona ja mittasin verenpaineen. Se oli alussa hyvin alhainen ja nousi sitten hyvin korkeaksi. Siis muistaakseni nousi. Muistan selvästi vain tuon alhaisen paineen. Silloin en pystynyt nousemaan pystyyn pyörtymättä. Silloin taustalla saattoi olla nestevajaus kun olin saunonut sitä ennen hyvin pitkään.
Tällä toisella kerralla taustalla ei ollut saunomista paitsi kaksi päivää aiemmin, jolloin saunoin tosi pitkään. Mutta ei kai se voi enää vaikuttaa. Tällä toisella kerralla kun olin ulkona, niin oli vähän nälkäinen ja ehkä vähän huippaiseva olo ja sen takia menin kahvilaan jossa söin jättikokoisen korvapuustin ja join pari isoa kuppia kahvia joihin laitoin sokeria. Olo oli sen jälkeen ihan ok.
Kun kävelin kahvilasta pois, niin huono oli iski kotimatkalla joka sitten kääntyikin terveyskeskusmatkaksi.
Lääkärit eivät osanneet sanoa mitään mutta ottivat sydänfilmin. Siinä ei ollut mitään poikkeavaa.
Mistä johtuu äkillinen verenpaineen nousu?
25
28689
Vastaukset
- en huomaa korkeaa
Ei minulla 167/107 verenpaine tuo huonoa oloa. Saunan jälkeen liian matala paine laittaa istumaan välillä. Itsellä voi vastaavaa tulla kävelylenkillä jos on nestevajausta. Pitää juoda ennen lenkkiä ainakin.
- Paineaalto
Korkea verenpaine ei ole välttämättä syynä siihen että tuli huono olo. Minulla voi olla joku ongelma X joka on aiheuttanut sekä huonon olon että korkean verenpaineen. Se on vieläkin ylhäällä, nyt 158/100 vaikka olen vain lepäillyt ja koettanut syödä ja juoda sopivasti.
Joku taisi joskus sanoa jossain että korkealla verenpaineella on samat oireet kuin matalalla. Vähän googlasin asiaa ja vaikuttaa siltä että vasta todella korkeat arvot aiheuttavat huimausta. Sillä tasolla mulla ei ole.
Kunhan ei vaan olisi sydänoireita? - en huomaa korkeaa
Samoin minulla on joskus samoissa lukemissa olevia paineita, johtuuko jostain jännityksestä pienestä tressistä, mielialasta. Mitään vikaa ei ole tutkimuksissa löytynyt. Jonkin ajan kulutua kun on tarkkaillut itseään, suolan ja lakritsan syömistä paineet on laskenee normaaliin tasoon.
Ehkä liiallinen paineen tarkkailu on yksi syy kohonneeseen paineen nousuun. En olisi huolestunut kun sydänfilmistä ei mitään näkynyt kun se herjaa aivan pienestäkin poikkeamasta.- Paineaalto
"En olisi huolestunut kun sydänfilmistä ei mitään näkynyt kun se herjaa aivan pienestäkin poikkeamasta."
VÄÄRIN! HUONO ASIANTUNTEMATON OHJE. Tässä on hyvä ohje paikasta
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00083
"Eri rytmihäiriöt aiheuttavat hyvin erilaisia oireita. Potilaan kertomat oireet ja sydämen tutkiminen vastaanotolla kertovat lääkärille jo paljon. Tärkein tutkimus rytmihäiriön toteamiseksi on sydämen sähkökäyrä eli EKG. Jos EKG saadaan otetuksi rytmihäiriön aikana, sen avulla häiriön luonne yleensä selviää.
Usein rytmihäiriöt ovat ajoittaisia. Tällöin rauhallisessa vaiheessa otettu EKG on usein normaali, eikä rytmihäiriön tyyppi selviä. Silloin on mahdollista käyttää EKG:n pitkäaikaisrekisteröintiä, jossa potilas kantaa mukanaan rekisteröintilaitetta kokonaisen vuorokauden."
Perskules.... mulla oli taas tuollainen kohtaus ja ilman kahvia! Olin ulkona ja paineita ei ollut mahdollista mitata. Äsken verenpaineet ja pulssit olivat:
131/88 p33, 131/89 p74, 126/89 p75.
Huolestuttava tuo hetkellisesti havaittu pulssi 33!
- Paineaalto
Aloitin tiuhan paineen tarkkailun vasta tämän tapauksen jälkeen. 4.5. illan jälkeen ne ovat olleet puolestaan poikkeavan alhaiset.
Esim. 4.5 illalla arvot olivat neljässä peräkkäisessä mittauksessa 104/67, 126/81, 113/76 ja 110/73.
Nyt kaksi peräkkäistä mittausta antoi arvot 115/86 ja 116/86.
Mulla on tosin ollut viime aikoina aika paljon unohduksia Diovanin otossa ja ne olivat jopa loppu ehkä n. 3 pv, mutta vaikea uskoa että se olisi syynä. Perusteena se että kerran kokeilin lopettaa ne kokonaan kun verenpaine oli vain vähän koholla. Samalla tarkkailin paineita että miten se vaikuttaa. Mitään merkittävää muutosta en huomannut, mutta jatkoin kuitenkin lääkkeiden syöntiä tämän muutaman päivän kokeilun jälkeen, sillä niiden syöntiä ei pidä lopettaa omin päin. Tosin sen jälkeen en enää ollut niin pedantti joka pillerin suhteen.
Syynä unohduksiin on ollut hirveä suru ja murhe ja muukin stressi. Ehkä surulla yms on myös vaikutusta terveydentilaan.
Tuoteselosteesta: "Valtrasanin käytön äkillinen lopettaminen ei ole aiheuttanut rebound-hypertensiota eikä muita kliinisiä haittatapahtumia."
(Valtrasan on käytännössä samaa kuin Diovan.)
Mainitsin että join pari isoa kuppia kahvia. Yleensä en juo niin paljoa. Join ne vielä tyhjään vatsaan. Ehkä tällä kertaa kahvi olikin syynä oireisiin eikä heiluva verenpaine:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/liikunta-ja-terveys/klinikalla/1772357/hengenahdistus-sekavuus-kahvinjuonnista/ - Olisiko?
Tuttu tilanne minulle ennen.Kun olin tarkistuttaa hoitajan luona verenpaineenmittaria että minulla olikin liian melko korkealla eli muistakseni kai 190/80(en ole varma)..Ihme kyllä etten ollut pyörtynyt tai huimaa mitään tai jopa tajuton.Olen huomannut aiheuttavan minulle verenpainetta jos syön pizzoja edes muutamaa siksi lopetin kokonaan pizzojen syömästä.Huimaa merkitsee kai matalalla painetta tai sokerin pitoisuus matala.Kyllä ylipainoinen vaikuttaa saada korkealle verenpaineeseen.Joskus minulla iski huono olo ilman syytä eli epäilin itse kyllä joko joutuu joku ruokavaliosta tai aineenvaihduntasta.Kun iski huonon olon niin juon piimää,että helpottaa sitä.En enää käytä sokeria paljon kuin makeuttamaton otan.Muistakseni kaupoissa oli joku marli abc(porkaana-mango?) joka verenpaineen ongelmiin apua..En tiedä onko yhä myynnissä.Pitäisi juoda tarpeeksi nestettä ettei pyörtyä tai huimaa.Minulle kävi 2 tai 3 kerta äkillinen nousin sohvasta ja huimasti pahasti siksi pakko takaisin istumaan niin huimaa laskemaan.Lakritsi ja suolaa voi vaikuttaa korkealle verenpainetta,mutta vähän suolaa tuskin haittaa.Kokeile jotain esimerkiksi aamulla välipalaa ja kaksi kuppia kahvia niin tuleeko mitään huimaa tai joku muu.Kannattaisi kai pieniä kävelyt (testaa),että onko parantunut tai pahenee.Äidilläni on verenpainetautia ja on ylipainoinen mutta jaksaa kävellä paitsi portaissa ylös rasittaa hänelle sydämen takia.Siksi äitini ei sopisi siihen asua kerrostalossa jossa ei ole hissiä.
- Paineaalto
Jos äkillinen nouseminen aiheuttaa huonoa oloa, niin se johtuu alhaisesta verenpaineesta.
Keskiviikon jälkeen minulla ei ole ollut huonoa oloa kertaakaan, päinvastoin olen tuntenut itseni hyvin energiseksi.
Verenpaineet ovat olleet kohtuulliset. Yläpaine yleensä n. 120-130 ja alapaine yleensä n. 80-90.
Huonon olon syy saattaa jäädä mysteeriksi. Sillä ei ole välttämättä mitään tekemistä verenpaineen kanssa.- "Vauhtiveikko vm. -33"
Kiinnostavaa oli lukaista eri henkilöiden verenpaineongelmista. Olen 79 vee,mie, jonka verenpaine on ollut pitkällä aikajänteellä melkolailla normaali: 130/70 /syke 50 luokkaa, mutta tänä aamuna 150/95 /45 . Yllättäin alkoi aamulla koskea vas. puolelle rintaan erityisesti kumartuessani esim. kengännauhoja solmiessani. Etsin nitrot (joita en ole tarvinnut ainakaan vuoteen)ja nappasin yhden kielen alle. Vähitellen kipu hellitti. Muutama vuosi sitten suoritettiin ns. varjoainekuvaus keskussairaalassa. Lääkäri totesi: "Putket ovat puhtaat, saat lähteä kotiin". Kiitos! Äskettäin julkistin kirjani, mahtaisiko olla stressiä kun liikunta on jäänyt poikkeuksellisen vähäiseksi? Verenpaineen tarkkailua on nyt syytä jatkaa ja harkita myös lääkärissä käymistä!
- Joopee
Alkuperäisen kirjoittajan kannattaa ottaa huomioon paniikkikohtauksen mahdollisuus. Oireet sopisivat hyvin, varsinkin reilun kofeiinipiikin nauttimisen jälkeen.
- greee5677ikhddd
vaarallinen vp. alkaa olla yleensä vasta kun arvo alkaa
ylittämään lukemaa n. 200/100 - 220/120 ( toki riippuu iästä jms.)- vm-65
Joo, kylläpä eilen äkkiä lääkityksen sain kun mittari näytti toistuvasti noin 220/115 lukemia. Nyt onneksi jo vähän pienemmät paineet.
Ensi viikolla tutkitaan mistä johtuu.
- paineistaja
Oon tässä itse syönyt vp-lääkkeitä parisen vuotta kun arvot oli 160/100 ja pääsääntöisesti sen yläpuolella. Nykyään suht hyvissä numeroissa ollaan pysytty.
Tähän saakka, kunnes; tänään tuli aivan puskista kauhee huimauskohtaus kesken päivän ja jatkui jaksoittain 5-6 krt/h. Kädet hikoili ja sydän jyskytti tuhatta ja sataa.
Kakkostyypin diabeetikkona ajattelin sen johtuvan alhaisesta verensokerista ja syötyäni olo helpottui hiukan.
Ensiavussa käväisin, jossa todettiin verenpaineeksi 204/90.
Onko mitään käryä, mistä tällainen äkillinen vp-nousu voisi johtua? - mikämulletuli
Pitääpä tähän oudot yölliset tuntemukseni kirjoittaa, vaikka kukaan ei ole käynyt tässä ketjussa melkein vuoteen.
Heräsin yöllä kolmen maissa ja tajusin että minulla on ahdistava olo. Varsinaisesti ei koskenut mihinkään. Yritin olla rauhassa vaan ja levätä, jospa uni tulisi. Sitten tuntui että lyökö sydän vähän ylimääräistä. Kokeilin pulssia, katsoin sähkökellosta aikaa: 60 krt/min. Muille alhainen, varsinkin naisille niin kuin minä, mutta minun sykkeeni verenpainetta mitatessa rauhallisissa olosuhteissa on /- 50 krt/min.
Nousin hissuksiin ylös ja kävelin rauhallisesti viereisessä olohuoneessa edestakaisin. Ei helpottanut oloa. Sitten menin alakertaan ja mittasin verenpaineen: se oli jokaisella viidellä mittauskerralla suunnilleen lukemissa 170/90, vähän yli tai alle. Syke 49-50 eli minulle normaali.
Minulla on ollut yli 5 vuotta verenpainelääkitys, sain sen kun olin vielä hektisessä työelämässä mukana. Nyt olen 69-vuotias. Mittaan painetta melko säännöllisesti, mutta lukemat ovat olleet yleensä max 140/80, jopa paljon alle tuon. Syön nykyisin vain puolikkaan Condesartan Actavis 8mg -tabletista. Näihin asti se on riittänyt.
Yksi outo piirre tässä yöllisessä tilassani oli yliaktiivinen virtsaamistarve, kävin vessassa parin tunnin aikana kolme kertaa. Aamulla huomasin iltapainostani hävinneen 1,5 kg, kun lukema on yleensä puolen kilon luokkaa. Mitenkään sairaalloisesti en painoa tarkkaile, siitä on vain tullut tapa. Olen 169 cm pitkä ja aamupaino on alle 60 kg.
Ainoa muutos ruokailu- ja liikuntatottumuksissani on noin viikko sitten aloitettu Arthryl-kuuri nivelvaivoihin. Olen liikunnallinen mutta en mikään himoliikkuja, ja tarkkailen myös syömisiäni, tai paremminkin syötyjen ja kulutettujen kalorien tasapainoa :)
Ihmettelen itse kovasti tuota huonoa oloa ja äkillistä verenpaineen nousua - keskellä yötä. Onko kenelläkään vihjeitä mitä tuo voisi olla eli mistä päin voisin alkaa "vikaa" etsiä. Vai lääkäriltä? Ja jos niin minkä alan?- arja11
Olisiko sympatikotonia.
- mikämulletuli
arja11 kirjoitti:
Olisiko sympatikotonia.
Kiitos Arja vastauksestasi! Kahlasin netistä läpi mitä äkkiä asiasta löysin. Voi hyvinkin olla juuri tuon laatuista jutskaa - aika hauska nimi tällä oireyhtymällä muuten.
Oireet on sittemmin helpottaneet - ihan säikkynä olin pari seuraavaa yötä ;(. Vastaavanlaista ahdistavaa oloa ei ole sittemmin tullut, eikä tykytystuntemuksia. Verenpainetta en ole sittemmin öisin mittaillut, harvoin muistan päivälläkään...
Aika paljon kuitenkin joudun yöllä olemaan valveilla kun uni katkeaa 2-3 tunnin päästä nukahtamisesta, mutta koetan ottaa iisisti :)
- inge66
Heippa hei yks täälä myös jolla on viikon verran ollut verenpaine nousuja yöllä 3-4 aikaa yöstä, sydän lyö voimakaasti paineet 190/90 pulssi 90 Nousen ja istaudun noin 15 minuttia niin normalisointuu verenpaine lääke lopetettu pari kuukautta sitten. Syön 2,5 mlg emcocord rytmihäiriöhiin, päivällä paineet normaalit...
- Faktaa
Tervehdys vaivaiset ja muut oireilevat;
Minulla on verenpainetauti ollut vuosikymmeniä ja nyt lääkkeen vaihdonyhteydessä verenpainearvot alkoivat reistailemaan eli RR-arvot olivat todella korkeina. = hpertensiivinne kriisi.
Ravasin päivystyksessä ja usein ambulanssi ei ottanut kyytiin, koska heidän mielestään en tarvitse kyytiä vaikka en pysynyt pystysssä kunnolla. Yhden kerran vietiin ambulanssilla sairaalaan, mutta kanssani takana ollut pyöreä kavari ei edes laittanut mitään seurantaa minulle ja aluksi arvioivat, että kuljetusta en tarvitse vaikka oma kotimittariini ei edes enää mitannut RR-arvoja. Tälläistä sairaankuljetusta täällä Kouvolan suunnalla ja MedGroupin henkilöstöllä. Tein asiasta valituksen huonosta ja osaamattomasta,huonosta hoidosta.
Nyt kun asiaa on selvitelty ja kaikkien tuskien kanssa, niin kyseessä minulla olikin ihan vakava juttu eli munuiasvaltimon ahtauma, ja nyt odottelen pääsyä Hyksiin jatkohoitoon toimenpiteeseen.
Hyvät ihmiset vaatikaa ja älkää suostuko pallotteluun vaivojenne, kuljetuksien vuoksi,sillä hyvin harvoin oireiden takana on on vika päässä tai korvien välissä vaan kyllä jokainen tuntee tietää oman kehonsa ja sen oireita ei ambulanssi yms henkilöt saa aliarvoida tai saati terveydenhoitohenkilöstö. Joskus jopa tuntui sairaalta ambulanssihenkilöstön kohtelu hoitotilanteissa, aliarvioiden oireita se vaan johtuu stressistä tyyliillä....... ja naurua päälle tyyliin.
Kirjoitin tämän sen vuoksi, jos jollain on samantyyppisiä oireita niin pitää vaatia hyvää, asiallista hoitoa, kuljetusta ja jatkotutkimuksia. Minulle tehtiin munaisten valtimoiden CT-kuvaus varjoaineella, jossa vika löytyi hyvin helposti kun löytyi osaava ja taitava lääkäri.
Mukavaa alkanutta Uutta Vuotta 2016 ja hyviä vointeja. - raijariitta
Sain lääkkeet 3 päivää sitten venpaineseen,lukemat ovat olleet 210/100 nyt viimeisen kaksiviikkoa ,en ole ennen paljoa mittailut tämä tuli yllätyksenä,kun oli huono olo ja pyörrytti,aloin mittaamaan paineita ja säikähdys oli hurja kun katsoin lukemia.
terveisin raijariitta - Yhuhokokigyf
Olisi hyvä tarkistuttaa veren paastosokeri arvo.
- somag
Jos ei ole todettu sydänperäisiä sairauksia,niin ottakaa huomioon mitä olette syönyt?ja milloin ?minulla on happovaivoja ollut jo pikkupojasta lähtien ja maha on tämänvuoksi leikattu kolmekertaa,minulla kun alkaa hapot polttamaan niin jonkintunnin pästä paineet nousee ja sykenopeutuu taikka menee sekaisin kokonaan (rytmihäiriö)lääkärit sanovat usein että niillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa,mutta kun on, olen tämän havainnut satojakertoja itselläni,mahahapot provosoi sydämmen sykettä nopeammaksi ja näin ollen paineet myös kasvaa,jos äkillisiä paineen nousuja tulee niin kokeilkaa ostaa vaikka somac happosalpajaa,antepsiini gaviscol ynm saa apteekista ilman reseptiä.jos näistä kokeiluista ei ole apua niin ne sulkevat sitten pois mahavaivat,ja kannattaa etsiä syytä muualta,
- voi.vitun.vittu.saatana
voikohan rikkinäiset hampaat kohottaa verenpainetta? Pari lohjennutta hammasta, pari reikää ja viisarikin on välillä vihoitellut, ei kuitenkaan koske mitä nyt yhdellä viikolla jostain syystä oli hampaat kipeänä tilapäisesti.
Sekin voi tietysti kohottaa verenpainetta että vituttaa lähes koko ajan kaikenlaiset takaiskut mm. hampaiden hajoaminen, huonopalkkainen työ, kalliit asumiskulut ja em. syistä johtuen se että elämässä ei pääse eteenpäin vaan rahatilanne enintään polkee paikallaan mitä nyt takaiskut aina vie huonompaan suuntaa, perkeleen perkele! - severiM
Verenpaine nousee melko taatusti kun kaikki on päin peetä.
Rikkinäiset hampaat ovat vaara sydämelle.
Joko asiat on yhtään paremmin ?
Tämä osio voisi muuten kuulua sydän- ja verisuonitauti-osioon.
Tulisi luetuksi paremmin. - Pulssi
Täällä kirjoittelee 69v naisihminen. Minulla on verenpaine heitellyt ylös ja alas,lääkitys on.Olen ollut päivystyksessä ja kardiologin vo:lla.Hän totesi vaan, että minulla on ahdistuskohtauksia! Oireet ovat kuin saisi sydänkohtauksen siinä paikassa.Näin olen tässä sinnitellyt näiden omitusten oireiden kanssa jo 2vuotta. Saa nähdä mitä tuleva tuo mukanaan.Tuumin, tria en tällä vaivalla enää häiritse.
- enoleabortti
Oletko kysellyt tuolta sydänliiton nettisivuilta? Siellä taisi olla joku palsta, missä lääkärit vastaavat kysymyksiin. Ja voi kirjoittaa jos jokin oire jne askarruttaa. Sydän.fi
- Anonyymi
Voiko yöllinen verenpaineen nousu johtua kuumuudesta ja juoman puutteesta.Lähdin eilen marjaan ilman vettä, hyvä että jaksoin kävellä kotiin olin naatti
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1294086Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3232096Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2481831Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21790- 1061750
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4391691Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4531544MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar531302Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat441276Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun4521256