Modern tolerance, osa 1

ultramariinitaivas

Felicity ei ollut muuttunut päivääkään viime näkemästä. Keltasävyinen kukkamekko puki häntä edelleen, eikä hänellä ainakaan voinut olla kylmä vallitsevalla kesäkuumalla. Rubiininpunaiset korkokengät ja sähkönlila huivi sopivat kokonaisuuteen niin hyvin, että oli oikeastaan ihme, ettei Felicity ollut vielä löytänyt itselleen 'sitä oikeaa'. Brad arveli, että Felicity oli vain liian vaativa miesten suhteen. Brad itse olisi kelpuuttanut lähes kenet tahansa, mutta kaikki tuntuivat olevan jo varattuina.

Brad jatkoi Felicityn tarkastelemista. Nelikymppiseksi naiseksi hänellä oli harvinaisen rypyttömät kasvot. Sitten Brad muisti kaikki ne kauneusleikkaukset, joita Felicity tapasi aina päivitellä heidän kohdatessaan. Felicityn huulipuna oli puhtaan vaaleanpunaista. Näky olisi vetänyt kenen tahansa heteromiehen jalat alta - mutta Brad ei ollut yksi heistä.

Brad ei ollut kyennyt ymmärtämään, miksi hän oli koskaan suostunut seurustelemaan Felicityn kanssa. 14-vuotiaana hän ei tietenkään ajatellut omilla aivoillaan, mutta hän oli jo siihen mennessä sisäistänyt ajatuksen elämästä ilman naisia. Felicityn pyyntö oli ollut niin kaunis, ja ne syvänsiniset silmät, niihin Brad uppoutui - mutta vain siksi, että ne olivat muistutus jostakin sellaisesta, jota hän ei voinut koskaan saada.

---

Matematiikka ei kiinnostanut... 67 prosenttia... ''Olenko ilkeä, jos keskeytän sinut hetkeksi...'' ''Olen ajatellut...'' ''Ihana Brad...'' ''Et tule koskaan katumaan tätä...''

---

''Nukutko sinä?'' Felicity sanoi yllättäen, herättäen Bradin ajatuksistaan.

''Anteeksi, mieleeni vain juolahti - jotain muuta...'' Brad takelteli. Felicity kohotti kulmaansa, mutta jatkoi sitten tarinaansa - mitä hyvänsä se käsittelikään.

Se oli luultavasti ollut vain nuoruuden tyhmyyttä, kun Brad oli päättänyt kokeilla parisuhteessa elämistä. Kuukausi tuntui menevän kuin siivillä, kunnes hän tajusi, kuinka väärin hän oli tekemässä. Felicity oli tuntunut todella rakastavan häntä, ja kun alkoi näyttää ilmiselvältä, että Felicity halusi edetä pidemmälle, oli Bradin pakko viheltää peli poikki. Murheen murtama Felicity ei puhunut Bradille sen jälkeen yhteentoista vuoteen.

Kaikkien niiden vuosien ajan Brad toisteli päässään, että hän oli tehnyt oikean ratkaisun. Samat yksitoista vuotta olivat nyt ehtineet kulua siitä, kun Felicity ja Brad törmäsivät - kirjaimellisesti - toisiinsa vilkkaassa Buckingham Palacen Sainsbury's:ssa. Hetki oli lyhyt ja osin epämukava, mutta muutama anteeksipyynnön sana tuli vaihdettua kuulumisten kera. He päättivät sopia uudesta tapaamisesta puhtaasti nostalgian vuoksi, mutta kuukausien ja vuosien mittaan näistä parin tunnin keskustelutuokioista kehkeytyi suorastaan traditio.

Nykyään Felicityn perässä roikkui saamaton juoppo, Butch Douglas. Toki Felicity olisi ansainnut paljon enemmän, mutta Brad ei voinut tehdä juuri muuta kuin ehdotella muita sopivia miesehdokkaita. Omaa vetäytyvyyttään Brad tapasi selitellä Felicitylle vain heikkona kykynä rakastaa, mutta homoudesta puhuminen ei tullut kysymykseenkään. Felicity ei ollut erityisen suvaitsevainen 'miehiin meneviä' kohtaan.

Samanikäisen sinkun ja vieläpä vastakkaista sukupuolta edustavan kanssa puhuminen oli jotain, mikä virkistytti Bradin elämää. Bradin vanhemmat olivat kuolleet jo vuosia sitten samoin kuin hänen pikkuveljensä Chip, jonka menettäminen auto-onnettomuudessa oli erittäin kova pala sekä Bradille että isosisko Elenalle. Elena oli pian Chipin kuoleman jälkeen perustanut perheen Timothy Mooren kanssa ja vaihtanut samassa sukunimensä. He saivat kaksi tytärtä, Olivian ja Evangelinan, jolla oli jo kihlattu nimeltään Mark. Olivia oli yksineläjä kuten Brad. Sukulaisistaan Brad ei saanut erityisemmin seuraa, koska erosi heistä niin monessa suhteessa. Tärkeimmät ihmissuhteensa hän oli muodostanut työtovereidensa ja ystäviensä välillä.

Bradin paras ystävä oli Phil, joka edelleen ainoana tiesi Bradin homoudesta; hän oli nimittäin homo itsekin. Phil oli tavannut elämänkumppaninsa Russellin kymmenisen vuotta sitten (samoihin aikoihin kuin Brad ja Felicity olivat tavanneet monen vuoden tauon jälkeen), ja siitä lähtien he olivat kannustaneet Bradia etsimään itselleen 'sitä oikeaa'. Se ei kuitenkaan ollut toiminut Bradin kohdalla käytännössä, sillä hän ei ollut luonteeltaan erityisen rohkea.

4

754

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ultramariinitaivas

      Lapsuudenystävistään Brad piti yhteyttä enää Davidiin, joka oli myös erikoislaatuinen oman tiensä kulkija. Työkavereistaan Brad tunsi hyvin Harold Fergusonin ja Simon Sherwoodin, joista jälkimmäisellä oli uusioperhe. Lisa Sherwood oli tehtaillut (juuri tällä kyseisellä sanalla Brad kutsui suuren lapsimäärän hankintaa) neljä lasta edellisessä avioliitossaan. Haroldillakin oli vaimo, Kate, mutta hänen perhettään Brad ei tuntenut aivan niin hyvin.

      Kaikilla tuntui olevan perhe, lapsia ja onnellinen elämä. Felicity oli kuitenkin poikkeus sääntöön, ja huolimatta kaikesta, mitä Brad ja hän olivat käyneet läpi, heidän välillään oli jotain. Jokin mystinen voima sai heidät säännöllisen epäsäännöllisesti keskustelemaan ja käymään läpi syntyjä syviä. Brad tiedosti, että jotain oli, mutta ei osannut määritellä sitä sen tarkemmin.

      Ja ne syvänsiniset silmät... Ne jaksoivat kuiskailla Bradille parisuhteesta, rakkaudesta, yhdessäolosta, läheisyydestä ja onnesta. Se teki hänet välillä hulluksi, mutta ei hän voinut toisaalta kieltääkään asioiden todellista laitaa. Brad oli päättänyt, että hän tarvitsi juuri 'sen oikean' miehen rinnalleen, ja hän tiesi, että Phil ja Russell olisivat hänen tukenaan tilanteessa kuin tilanteessa.

      Sinkkuna Bradilla oli aikaa ajatella, ja hän löysi itsestään aika ajoin pienen filosofin. Hän törmäsi ajoittain kysymykseen sinkkuelämän mielekkyydestä. Ainakaan se ei asettanut paljoa rajoitteita. Kuitenkin hänen herätessään sängystä ei vierestä löytynyt ketään, ja etenkin seksin ja sen tuoman läheisyyden puute vaivasi Bradia suunnattomasti. Oma käsi ei ollut sellainen rakastaja, jota hän tarvitsi. Häntä ei auttanut se kylmä totuus, että käytännössä kaikki hänen ikäisensä olivat joko heteroita, varattuja tai molempia. Ja sitä paitsi: jos kerran naiset eivät vilkuilleet Bradia salaa (tai julkisesti - Felicityä lukuun ottamatta), miksi miehetkään sitä tekisivät. Kaikesta huolimatta Brad ei ollut pessimisti, ja hänellä oli pakottava tarve vieroittautua iänikuisesta yksinelämisestä.

      Koska tosiasioille hän ei voinut mitään, hänen katseensa oli alkanut kiinnittyä nuorempiin miehiin. Parikymppisten katseleminen oli sitä paitsi kiihottavaa, ja Bradilla oli tapana fantasioida seksistä nuoren söpön blondin kanssa... Joka harrastaisi urheilua. Brad piti kunnostaan hyvää huolta säännöllisin kuntosalikäynnein ja lenkkeilyn avulla, joten hänen ulkonäkönsä oli sen mukainen. Brad ei todellakaan ollut heikkorakenteinen keski-ikäiseksi liikemieheksi: 180 sentin varsi häpeilemättömillä hauiksilla ja pyykkilautavatsalla oli jotain, mistä suurin osa hänen ikäluokastaan saattoi vain haaveilla. Itsekuri oli Bradin mielestä varsin yksinkertainen ja helppo tapa näyttää juuri hänen itsensä kaltaiselta komistukselta. Parransänkeäkään ei ollut liikaa, mikä ehkäisi tehokkaasti läsnäolijoiden varautuneisuutta tilanteessa kuin tilanteessa. 'Ihmiset lähestyvät helpommin, kun et näytä merirosvolta...'

      Brad alkoi epäillä, halusiko hän sittenkään nuoren pojan kanssa parisuhteeseen. Olihan Brad itsekin ollut nuori, ja hän tiesi vallan hyvin, miten sen ikäisen ajatuksenjuoksu toimi. Kolmekymppinen olisi sentään ollut lähellä Bradin aallonpituutta. Toki jos joku sopiva osuisi kohdalle, Brad vannoi harkitsevansa asiaa, mutta päätti pysyä aiemmalla linjallaan ja jatkaa ikätoveriensa metsästystä.

      ''Minun pitäisi ehkä lähteä. Muuten Butch löytää tiensä kotiovelleni ennen minua, ja siitäkös se riemu vasta repeää. Mutta oli oikein mukavaa taas jutustella kanssasi, Brad'', Felicity ilmoitti nopeasti väläyttäen vienon hymyn. Bradin mielestä sellaisella ilmeellä lähinnä iskettiin seuralaisia.

      ''Samat sanat, Fel. Toivottavasti näemme pian uudestaan'', Brad tyytyi toteamaan. Felicity näytti aavistuksen hämmästyneeltä Bradin lakonisuudesta, mutta hymähti taas ja nousi nojatuolistaan. Hän ehti noukkia käsilaukkunsa maasta ja penkoa sen sisältöä hetken aikaa, kunnes muisti sanoa jotain.

      ''Ai niin. Olenkohan koskaan maininnut sinulle, että sinulla pitäisi olla seuraa täällä - muitakin kuin vain minä.'' Felicityn äänensävy ei vakuuttanut Bradia, ja hän tulkitsikin kommentin enemmän piikikkääksi kuin kannustavaksi.

      ''Kiitos neuvosta. Otan harkintaan'', Brad sanoi niin yliasiallisesti kuin kykeni - ties kuinka monennetta kertaa esitettyyn mukamas-ihmettelyyn. 'Mikä virka hänelläkin on mainita tuosta joka kerta...'

      Felicity ei reagoinut mitenkään vaan kääntyi kannoillaan, huikkasi nopeasti hyvästit ja lähti raikkaaseen ulkoilmaan. Oven sulkeuduttua Brad käänsi katseensa ulkona jykevästi seisovaan vanhaan tammeen, joka levitti arvokkaasti vihertävät käsivartensa kuin kutsuksi isän syliin. Brad keksi taas hyvän syyn vastustaa heteronormatiivisuutta.

    • Kiitos sinulle! :)

      No niin, nyt kun lopultakin ehdin tänne asti ja sain luettua tämän, voisin tietysti naputtaa vähän palautetta.. :)

      Alku tuntuu lupaavalta, kiitos siitä! :) Ehkä olisin valinnut jonkun muun nimen päähenkilölle kuin Brad, minusta se on enemmän amerikkalainen nimi. Muuta negatiivista en keksi, muut nimet tuntuivat juuri sopivilta ja oli kiva heti aluksi vähän tutustua ihmisiin joihin tulee törmäämään tarinassa myöhemmin.

      Naurattaa vähän tuo kun samassa tarinassa on Brad ja sitten Simon Sherwood - tuli väkisin mieleen amerikkalainen näyttelijä Brad Sherwood! :D No, ei se mitään. :) Hyvä alku, jään odottelemaan jatkoa...

    • 9+17=26

      Jatkuukohan tämä tästä..?

      • ultramariinitaivas

        Tarkoituksena oli jatkaa tätä jo tiistaina, mutta niin valitettavaa kuin se onkin, mun inspis on täysin kateissa enkä mä saa tällä(kään) hetkellä mitään aikaiseksi. Nää menee nyt aika lailla väärinpäin: vielä koulukiireiden keskellä mulla olisi ollut ideoita ja halua jatkaa näitä, mutta silloin ei ehtinyt. Nyt, kun ehtisi, mulla ei ole mitään inspistä, vaikka ideoita olisikin. Tälle ei nyt vaan voi mitään, ja pyydänkin anteeksi tarinan tilaajalta...

        Jatkoa mä en siis enää lähde ennustamaan. Seuraava osa tulee sitten, kun kirjoittaminen alkaa taas maistua. Sitä odotellessa...


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe