Ei toimi ei

Ei tästä Kodeiinista ole mihinkään. 75mg silpaisin alas (ensikertalainen), eikä tullut kuin hiukan kuumottava olo ja vähäinen euforia. Melkein tunti jo ottamisesta. Ei taida pöhnäyttää enempää.
468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vastaa niinkuin kahta ja puolta panacodia?

Minä otin ekalla kerralla 5 panacodia, en saanut edes sitä vähäistä euforiaa, selkäsärkyyn auttoi vain hieman, jointtikin toimi särkyyn paremmin.

Äänestä

itsellä toimi kun otin jotain 200-250mg

Äänestä

Ei opiaatit yleensä alkuun edes tunnu miltään. Toi kodeiinikin tuntuu toimivan sillon kun sitä haluttaa. Kyllä siitä voi kovatkin euforiat saada kun annostus on oikea. Opiaattien käyttö pitää opetella. Sit kun alkaa huomattavasti nauttia vaikutuksista niin on jo periaatteessa koukussa. Siitä se menee sitten päivittäiseksi, että jos ei narkkariksi alkaminen kiinnosta niin voit lopettaa kokeilut tohon.

Äänestä

Oikeastaan näin jälkeenpäin voisi sanoa, että tuosta tunnista eteenpäin oli hieman parempi pöhinä. Vähän väsynyt ja jonkin verran euforinen. Sellainen unettava ja miellyttävän rauhallinen olo. Ei sen kummempia. Sopiva annos. Isommalla olisi varmaan mennyt hiukan sekavaksi olo.

Kyllä jointti on parempi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Testaaja vain kirjoitti:

Ei tästä Kodeiinista ole mihinkään. 75mg silpaisin alas (ensikertalainen), eikä tullut kuin hiukan kuumottava olo ja vähäinen euforia. Melkein tunti jo ottamisesta. Ei taida pöhnäyttää enempää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu