BED:llä vai ilman?

Voiskohan minullakin olla tää BED, mitäs tuumitte? "Eksyin" ihan sattumalta tänne näihin BED-keskusteluihin ja täytyy kyllä sanoa että hyvä kun eksyin. Monet kirjotukset vaikutti niin tutuilta, että olis voinu olla vaikka suoraan mun omasta elämästä revittyjä..aika jännä että en oo ikinä ennen kuullutkaan tällasesta syömishäiriöstä, vaikka oon kyllä kolunnu kaikenmaailman nettikeskustelut sun muut läpi..ja yrittäny löytää kohtalotovereita. Ja täältähän niitä löyty heti kasapäin. Täytyy ihan rehellisesti myöntää että itkin tuossa äsken ku luin noita joitain juttuja. Tuntu niin lohdulliselta tietää ettei oo yksin näitten ongelmien kans. Mulla ei oo ikinä mitään syömishäiriötä todettu(en todellakaan oo tästä kenellekkään kertonu, vaikka tuskin tää mun..hieman muuttunut ulkonäkö keneltäkään huomaamatta on jäänyt)mutta se nyt on kuitenkin selvää että eihän tää mun ja ruoan yhteiselo tervettä päivää oo nähnytkään..ainakaan pitkään pitkään aikaan. En oo ikinä oikeen osannu lokeroida itteeni mihinkään syömishäiriötyyppiin. Kai mä oon vaan ajatellut että tää kokopäiväinen ruuan ajatteleminen/ahmiminen/oksentaminen/itseinho on vaan seurausta mun muista ongelmista tässä vuosien saatossa(masennus,yksinäisyys, ahdistus-ja paniikkihäiriöt) mutta hyvä että nyt tiedän etten todellakaan ole (vielä) "virallisesti" terve(sairaushan tää BEDkin on) vaikka masennuksesta jotakuinkin parantunut jo oonkin. Oon kohta 21v .täyttävä nainen ja mitat tällä hetkellä 175cm/98kg. Ahmiminen painonnousu ja yleensäkin ruoan kanssa sekoilu tuli kuvioihin oikeastaan samoihin aikoihin kun toi masennuskin mulla alkoi eli n. 16 vuotiaana. En nyt tarkkaan muista mutta muistaakseni painoin silloin jotain vähän päälle 60kg. ensimmäiset 10-15 lisäkiloa tuli aika nopeesti, varmaan vuoden aikana. Sitten meni pari vuotta vähän hitaammalla tahdilla, mutta noususuuntaan kuitenkin kokoajan ja nyt viimeiset 2 vuotta paino on vaihdellut 85-98kg. Parhaimmillani oon saanut laihdutettua 8kg, mutta aina ne kilot on kuitenki tullu takas melko nopeesti. Rehellisesti voin sanoa, että nää viimeset 4-5 vuotta mun elämästä on mennyt taistellessa ruoan kanssa. Välillä on kyllä meinannu järki ja keinot loppua tän touhun kanssa. Joko mä paastoan tai ahmin,tai sit molempia. Mun on vaikea syödä muitten nähden, en vaan pysty olemaan luonnolisesti ruoan lähellä. Jos syön muitten kanssa niin yleensä mä syön tosi vähän ja tosi hitaasti(ettei kukaan vaan epäilis mitään) tai sit mä meen johonkin muuhun paikkaan syömään missä oon yksin. Ei mee päivääkään ettenkö ajattelis "huomenna se muuttuu, huomenna mä alan laihduttaan, huomenna mä lopetan herkkujen syömisen, huomenna mä lähden lenkille.." Se vaan on niin vaikeeta. Vaikkei sen pitäs olla. Joskus tuntuu että mähän v**** vaikka naulaan noi kaapin ovet kiinni etten oikeesti vois syödä mitään. mut ei se auttas siltikään. Kun ahmimiskohtaus iskee päälle ni sillon se on menoa. jos ei talosta löydy mitään suuhunpantavaa ni sitten lähetään kiirenvilkkaa kauppaan ja sieltä sitä kannetaan oikeen kaksin käsin tavaraa ja mässäily alkaa heti ku ollaan turvallisesti 4 seinän sisällä, piilossa kaikilta katseilta. Ja samantien kun on saatu syötyä niin tulee se musertava syyllisyyden tunne, "miks mä taas tein näin..miks mä en vaan voi olla NORMAALI, miks mun pitää olla tämmönen ruma ja LÄSKI.."Ja kierre on valmis. Toivotonta. Tää saattaa nyt kaiken tän jälkeen kuulostaa vähän naivilta mutta on mulla silti uskoa vielä jäljellä. Joku päivä mä oon vielä laiha, tai ainakin normaalipainonen. Tuskin koskaan ihan täysin "terve" mutta kuitenkin. Joku päivä mä vielä näytän kaikille, että kyllä minullakin on jotain annettavaa. Joku päivä saan elämäni ja itsetuntoni takaisin. uskon vakaasti näin. Ja itseasiassa (älkää nyt naurako)huomenna minä aloitan. Huomenna alkaa minun uusi, terveellinen elämä. Piste!