Työntämällä työnnetään syrjään yhteiskunnasta

Näyttää siltä, että tämä tulee olemaan jo kolmas vuosi, kun jään ilman yhtäkään haluamaani opiskelupaikkaa. Seitsemään kouluun hain ja jo viidestä on tullut kielteinen päätös.
Olen vasta hieman yli 20-vuotias nainen ja tuntuu, että olen hyvää vauhtia syrjäytymässä yhteiskunnasta aivan täydellisesti. Voisinhan hakea mihin tahansa ylijäämä paikoille minua kiinnostamattomille aloille, mutta olen tosissani alkanut miettimään, josko vaikka pelkkä loppu elämän kassalla istuminen olisi mielekkäämpää. Tosin sellaisiakin töitä tuntuu olevan vaikea löytää pelkällä lukion tokarilla.

Yksinäisyyttä on kestänyt ala-asteesta lähtien ja se tuntuu yhä vain niin raskaalta, että ei ole ketään, jolle kertoa huolista tai kysyä neuvoa asioissa jne. Minulla on ollut jo pitkään todella masentunut olo ja tuntuu, ettei minua haluta tässä yhteiskunnassa yhtään mihinkään - ei töihin, eikä opiskelemaan. Alkuvuosi on ollut erityisen raskas tämän opiskelupaikan saamisen jännittämisen vuoksi. Paniikkihäiriöni on pahentunut ja tuntuu, että tarvitsisin aloittaa siihen taas lääkityksen. Päivät ovat yhtä itkeskelyä ja hyvin nukuttuja öitä on viimeksi ollut varmaan jossakin viime vuoden puolella. Minulla on aina ollut selkeä kuva, mitä haluaisin elämässäni tehdä, mutta tuntuu, että seinät nousevat vastaan joka puolelta.

Ja ettei tämä jäisi aivan yksipuoliseksi valitukseksi, niin lukisin mielelläni, jos muillakin yksinäisillä on ollut useita vuosia ongelmia opiskeluun pääsemisessä. Saitko apua jostakin erityisestä ja miten asiat lopulta järjestyivät / minkälaiseen ratkaisuun päädyit?
4170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Yksinäinen olen ollut, enkä ole pahemmin muita edes kaivannut. Peruskoulun jälkeen menin lukioon - piece of cake. Tietysti jos olet jo peruskoulussa lyönyt hommat läskiksi ja todistuksen keskiarvo alle 8 niin oma moka.

18 vuotiaana pääsin kesätöihin, firmaan jossa oluin sitten seuraavat 5 kesää. Töitä sain kun marsin ko. firman johtajan toimistoon ja sanoin että hommia kiitos. Jouduin kyllä käymään useammassa firmassa ennen kuin tärppäsi.

Lukion jälkeen menin inttiin. Piece of cake.

Intin jälkeen hain kouluihin. Sain kutsun pääsykokeeseen. Olin hyvä mutta en tarpeeksi hyvä. Onneksi pääsin samoilla pisteillä saman koulun eri linjalle. Tässä tulee taas esiin se että jos olisi lyönyt hommat läskiksi jo aikaisemmin niin seinä olisi tullut vastaan.

Kävin opiskelijavaihdossa ulkomailla, vaikka olinkin yksinäinen. Opiskelijavaihdossa tärkeää on että hoidat sen koulunkäynnin myös siellä muilla mailla, sosiaalisella elämällä ei niin väliä, se kun ei kuulu opintosuunnitelmaan. Taas pitää olla näyttöä hikaroinnista että ylipäätään pääsee minnekään, ja luonnollisesti kielitaitoa ja yleistietoa että pärjäät siellä missä olet.

Valmistuin työttömäksi. Siinä meni puoli vuotta hakemuksia lähetellessä. Pari kertaa selvisin haastatteluun asti. Kun ei alan hommia löytynyt niin rupesin taas marssimaan firmoihin joiden toimenkuva liippasi edes jotenkin alaani. Ja sain vakiduunin.

Nyt minut on irtisanottu. Täytyy taas ruveta marssimaan.

Äänestä

Hae vaikka jonnekkin tietokone kursseille. Itselläkkin on jos jonkinlaista tietokone kurssia käytynä ja en siltin ole hakemassa töitä mistään missä paljoon tarvitaan tietokonetta. Vaikka ihan ajankuluksi sitten ettei tarvii kotona istua ja voit saada vaikka väliaikaista hommaa jostain kun osaat kaikkee tehdä tietokoneella.

Äänestä

Täytyy ottaa huomioon että suurimmalla osalla ihmisistä elämä on paskamaista tarpomista kriisistä toiseen.

Menestyjiä on harvassa mutta he saavat suhteettomasti palstatilaa joten piruparat yrittävät samaistua heihin ja masentuvat vain entisestään.


Good luck

Äänestä

Varaa aika ammattinvalinnanohjaajajlle työvoimatoimistoon. Siellä on hyviä tyyppejä, jotka ihan kädestä pitäen voi löytää/saada sut johonkin opiskelupaikkaan, tai työhön.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yöllinen purkaus kirjoitti:

Näyttää siltä, että tämä tulee olemaan jo kolmas vuosi, kun jään ilman yhtäkään haluamaani opiskelupaikkaa. Seitsemään kouluun hain ja jo viidestä on tullut kielteinen päätös.
Olen vasta hieman yli 20-vuotias nainen ja tuntuu, että olen hyvää vauhtia syrjäytymässä yhteiskunnasta aivan täydellisesti. Voisinhan hakea mihin tahansa ylijäämä paikoille minua kiinnostamattomille aloille, mutta olen tosissani alkanut miettimään, josko vaikka pelkkä loppu elämän kassalla istuminen olisi mielekkäämpää. Tosin sellaisiakin töitä tuntuu olevan vaikea löytää pelkällä lukion tokarilla.

Yksinäisyyttä on kestänyt ala-asteesta lähtien ja se tuntuu yhä vain niin raskaalta, että ei ole ketään, jolle kertoa huolista tai kysyä neuvoa asioissa jne. Minulla on ollut jo pitkään todella masentunut olo ja tuntuu, ettei minua haluta tässä yhteiskunnassa yhtään mihinkään - ei töihin, eikä opiskelemaan. Alkuvuosi on ollut erityisen raskas tämän opiskelupaikan saamisen jännittämisen vuoksi. Paniikkihäiriöni on pahentunut ja tuntuu, että tarvitsisin aloittaa siihen taas lääkityksen. Päivät ovat yhtä itkeskelyä ja hyvin nukuttuja öitä on viimeksi ollut varmaan jossakin viime vuoden puolella. Minulla on aina ollut selkeä kuva, mitä haluaisin elämässäni tehdä, mutta tuntuu, että seinät nousevat vastaan joka puolelta.

Ja ettei tämä jäisi aivan yksipuoliseksi valitukseksi, niin lukisin mielelläni, jos muillakin yksinäisillä on ollut useita vuosia ongelmia opiskeluun pääsemisessä. Saitko apua jostakin erityisestä ja miten asiat lopulta järjestyivät / minkälaiseen ratkaisuun päädyit?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu