Päästittekö pölynimurikauppiaan kotiinne ?

Näitä ovelta ovelle kiertäviä kauppiaita, ainakin me kiusasimme oikein olantakaa.

Kertokaa omat toimintatapanne , olisin kiinnostunut kuulemaan.
29583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Aina on työnäyte paikallaan!

Yhden kerran yritin järjestää sen veneellemme mutta myyjä vainusi varsinaisen tarkoitukseni enkä saanut venhoa imuroitetuksi.

Äänestä

voi vaikka kuinka monta kertaa ja ainakin kolktyt vuotta jo tyttäreni kummisetä on nimittäin myynyt niitä ja vielä hyvällä menestyksellä.

Äänestä

Ovelta ovelle pölyimuri- ja puhelinmyyntikauppiaat tekevät henkisesti raskasta työtä hankkiakseen rehellisellä työllä elantoaan. Kyllä siinä myyjältä kanttia kysytään kun saa silmilleen vaikka minkälaisia, rivojakin vastauksia. Puhumattakaan ns tekosyy vastaukset. Tekosyy mentaliteetti on varsin yleisesti vastassa jokapäiväisessä elämässä. Tekosyiden selittely on täysin ala-arvoista vastaus antaa kuvan, kuulijalle voi selittää ihan mitä vaan.

Olen asialinjan kannalla, vastaan kiertelemättä vaikka sitten joudun vastaamaan, en voi nyt tilata lehteä tai pölyimurin tms sellaisen tarve ei ole ajankohtainen. Yleensä uskovat. Ovathan nämä kauppamiehet ja -naiset liikkeissäkin myynti-intoisia.

Vaatekaupassa yrittävät myydä vaikka minkälaisen loimen ostajalle. Paras kertomus on aikakautensa mieheltä joka meni ostamaan pukua. Myyjä kehui maasta ylös taivaaseen kaankaan laadun ja takin sopivuuden miehen päällä. Mies vastasi, jos nyt kuitenkin otan pois selkärepun ja mallataan takkia sitten uudestaan. Myyjälle mallaus jäi haaveeksi. Myyjän tehtävä on saada myydyksi tuotteita mahdollisimman paljon.

Mitä jää käteen, on itse tiedettävä mikä sopii mikä ei tai sitten käytettävä luotettavaa ystävää apuna.

Äänestä

Olen ostanut 2 kertaa näiltä kauppiailta pölynimurin. Ensimmäinen kesti 15 vuotta. Tehokas oli jo sekin..
Tämä uusin versio on nyt neljättä vuotta.
Kallis, mutta tehokas...

Äänestä

En ole päästänyt kun ei ole ollut tarvetta uuteen silloin.
Kerran lähti yksi perääni ulkona. Sanoin etten tarvi uutta. Hän kulki perässäni ovelleni asti, mäen ylös kaikkine tavaroineen. Vaikka monesti sanoin etten tarvi uutta niin selitti ja selitti tuli ovelleni asti toiseen kerrokseen. En laskenut sisään, koska olin sanonut jo hänen autollaan etten tarvi. Minusta oli ihan oma vika jos ei uskonut.

Äänestä
  • Missä näitä pölynimurikauppiaita liikuskelee? Minä en ole sellaiseen törmännyt ainakaan 30 vuoteen. En tosin kyllä päästäisi sisäänkään, eikä varmaan tulisikaan, kun koira kovasti ärähtäisi.

    Äänestä

  • ei oo näkyny! kirjoitti:

    Missä näitä pölynimurikauppiaita liikuskelee? Minä en ole sellaiseen törmännyt ainakaan 30 vuoteen. En tosin kyllä päästäisi sisäänkään, eikä varmaan tulisikaan, kun koira kovasti ärähtäisi.

    Parikymmentä vuotta on aikaa kun asuin Vantaalla, Martinlaaksossa.
    Kyllä niitä silloin kävi siellä.
    Tuo josta kerroin yllä oli nainen vielä ja varmasti painoi tavarat joita raahasi perässäni. Mutta koska en edes ajatellut ostaa niin en päästänyt sisään.

    Joskus kävi sitten miehiäkin. Ja oven taakse jäivät.
    Mutta ikinä ei tullut kyllä mieleenkään alkaa kiusaamaan heitä.

    Täällä ei vielä ole tullut minkäänlaisia kaupppiaita oven taakse.

    Äänestä

Yhden ainoan kerran olen päästänyt ystävällisen ja todella innokkaan pölynimurikauppiaan kotiini. Hän halusi välttämättä esitellä uutta ihmeellistä imuriaan, vaikka olin sanonut, etten tarvitse enkä aio hankkia uutta pölynimuria. Lupasin, että kauppias saa halutessaan imuroida vaikka koko asunnon, mutta hän tyytyi esittelemään miten imuri ja sen lisälaitteet toimivat ja poistui luultavasti hieman pettyneenä.

Kunnioitan ihmisiä, erityisesti yritteliäitä työntekijöitä, joista moni joutuu tekemään todella paljon töitä palkkansa eteen ja joutuu varmaan kohtaamaan työssään paljonkin ikäviä ihmisiä.

Mielestäni on ajattelematonta kiusata ovelta-ovelle -kauppiaita tai puhelinmyyjiä. Itse totean yleensä, etten halua tuhlata myyjän aikaa ja pyydän häntä kertomaan lyhyesti ilman pitkiä johdantoja mitä hän on myymässä. Sen jälkeen kiitän ja toivotan hänelle parempaa onnea seuraavien asiakkaiden kanssa.

Koska täällä voi kirjoittaa nimettömänä, eikä tarvitse pelätä tulevansa paljastetuksi, toivon myös kiusaajien vastaavan aloittajan kysymyksiin.
Olisi tosiaan mielenkiintoista kuulla, mitä kiusaajat ajattelevat ja miksi pölynimurikauppiaiden kiusaaminen on ollut niin hauskaa.

Äänestä

Kyllä päästin! Imuroi kaikki huoneet.
Laitoin ruokaa, ja söimme yhdessä.
Jäi vielä yöksikin.

Äänestä
  • "Anette"

    Olist laittanut tämän kommenttisi jo aloitukseen.
    Olisimme päässeet yhdellä halveksunnalla.
    H.

    Äänestä

  • Annoitko laskea sisään.

    Äänestä

Miksihän työtään tekevää piti kiusata? Älytöntä.

Ei ole meille koskaan eksynyt. Mummulassa oli jo pallo-Hooveri.

Äänestä
  • Em muista et ovelleni olisi koskaankaan tälläistä kauppiasta eksynyt. Huonekalukoijareita kyllä, kyllä he ein ymmärsivät...toivottelin hyviä kauppoja ja päivänjatkoja...ja ovi kiinni.

    Äänestä

Ovisilmä asennettu lähinnä tv-tarkastajaa varten, mutta kellekään en ovea avaa,penskat tulevat avaimilaan.

Ikinä en ole tv- lupaa maksanut.,saman rahan olen käyttänyt vesimaksuihin.

Äänestä
  • Sunkaltaisten ansiosta mun tv maksuni pienenee

    Äänestä

  • Moraaliton loinen!

    Äänestä

En ymmärrä pointtiasi, siis kiusaamista????
Nykyäänhän myydään siivouskeskuksia, joita ennen pölynimureiksi kutsuttiin.
Itse pärjään Nilfiskilläni oikein hyvin, enkä tarvitse esittelijöitä kotiini, siis en päästä, mutta kunnioitan ihmisiä, jotka tekevät työtään. Pääsevätpä nopeammin potentiaalisten asiakkaiden luo, kun selvästi ilmoitan jo ovella, etten aio ostaa.

Äänestä
  • Kun joku yrittää elantonsa tienata eikä heittäydy kela "palkkalistoille", sitä vielä kiusaamaan. Onhan noita Tupperware kutsujakin pidetty iät ja ajat.

    Äänestä

" kaupustelu ja kerjääminen kielletty"

Lukee lähes joka rappukäytävässä.

1Äänestä
  • Yli 20v samassa kerrostalorapussa eläneenä voin kertoa ettei sellaista lappua ole koskaan ollut, kuin joissain ikäkuluissa kerrostaloissa.

    Jopa juurikkaiden myyntiä tapahtuu ovelta ovelle. Toisinaan on ilmoitustaululla lappunen , ne vaan jää useimmin lukemata.

    Äänestä

Kerran päästin ja kun imuroi, sanoin, etten osta ja sen totesin jo alussa, mutta kun oli niin innokas, annoin näyttää, lopulta hän lähti ja sanoi, me vielä tavataan?

jotenkin tuntu oudolle, vaikka sanoin, etten tarvii imuria ja miksi vielä tavattas?, en laske enää ketään vierasta kotiini, sen opin.

Äänestä

No jaa, kaupunkioloissa useimmissa kerrostaloissa on ovikoodit ja/tai summerit, joten eipä kauppiaat noin vain rappuun pääse. Eiköhän tämäntapainen myyminen muutenkin korahtele kuolinhoureissaan. Kauppoja ja kauppakeskuksia täällä piisaa lähellä ja kaukaa.

Minusta ihmisten tahallinen kiusaaminen on arvotonta siitä huolimatta. He nyt vain tekevät työtään, mitä siitä juoksuttamaan. Aloituksesi eli että on oikein kivaa juoksuttaa turhaan ja nauttia siitä, kertoo sinusta ainakin sen, että et ole kovin kiva kaveri kenellekään. Mitä teet vieraille, teet myös läheisille. Mutta Suomihan on kiusaajien Paradiso m.o.t. Kiitos nyt, että kerrot nuoremmillekin kiusaamisen ihanuudesta. Sitähän meiltä puuttuukin. Miten voit tuolla lailla halveksia toisten työtä?

Äänestä

Kun ei ikänä ole käyny pölyimurikauppiasta, olisin voinu päästää sisään. Meidän imuri oli jo burnout.

Yks tuttu myi sivutöikseen sellasia yleiskoneita ja sen "säälistä" ostin. Toimi aika monta vuotta hyvin verrattuna kalliiseen hintaan, mut siihen ei sit saanu uusia teriä ja osia, eli se on poistettu jonnekki aikoja sitte.

Äänestä
  • Kierrätyskeskuksesta varmaan löytyy. Parilla eurolla saa leipäkoneenkin, jos kiinnostaa.

    Äänestä

  • * kirjoitti:

    Kierrätyskeskuksesta varmaan löytyy. Parilla eurolla saa leipäkoneenkin, jos kiinnostaa.

    Mä en oikeen usko et siihen yleiskoneeseen olis saanu mistään mitään osia, oli joku valiant-merkki, englannista.
    Leipäkone on ollu ja leipää syön niin vähä et sen palan ostan kaupasta.

    Kierrätys sinäns ihan hieno asia, jos sitä tuotetta/tavaraa ei tartte kunnostaa tai satsata tuunaamiseen.

    Äänestä

  • äitemuori* kirjoitti:

    Mä en oikeen usko et siihen yleiskoneeseen olis saanu mistään mitään osia, oli joku valiant-merkki, englannista.
    Leipäkone on ollu ja leipää syön niin vähä et sen palan ostan kaupasta.

    Kierrätys sinäns ihan hieno asia, jos sitä tuotetta/tavaraa ei tartte kunnostaa tai satsata tuunaamiseen.

    Ei mekään ikinä ole sitä kierrätyskeskuksen vempelettä käytetty.
    Siellä kuuluu huomaavan, kuinka paljon ihmiset ostavat turhaa kamaa.
    Varmaan kaatopaikalla vielä enemmän, kai?

    Äänestä

onko kierrätyskeskuksen koneet testattu, et on turvallisia sillä kiinnostais kyllä koneet hinna takia ..

Äänestä

Pölynimurikauppias soitti ovikelloa. Pikku Kalle tuli ovelle ja röyhytteli sikaria.
( kauppias)- Onko isä tai äiti kotona?
( Kalle)- Koitappas arvata.

Äänestä

Meillä kävi niin hassusti, että
imurikauppias laski sisälle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vitsien vitsi kirjoitti:

Näitä ovelta ovelle kiertäviä kauppiaita, ainakin me kiusasimme oikein olantakaa.

Kertokaa omat toimintatapanne , olisin kiinnostunut kuulemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu