Eroottisia videoita on ihana katsella. Kerran päätimme erään mimmin kanssa menetellä siten, että hän meni toiseen huoneeseen katselemaan videoita ja minä jäin toiseen huoneeseen odottamaan tilanteen kehittymistä. Ovi jätettiiin raolleen ja hän vannotti minua pysymään oven toisella puolen, mistä annoinkin lupauksen.
Homma eteni odotetusti, mutta lyhyen rupeaman sijasta mimmi touhusi koko illan - sormillaan ja myöskin leluilla. Vaikka tästä on jo 6v aikaa, niin vieläkin tuo ihastuttava tapahtuma jaksaa kiihoittaa minua ja tuossa mennä viikolla sattumoisin tavatessamme muistelimme tuota hetkeä. Hän sanoi sen kiihoittaneen myöskin häntä ja nykyisen siippansa kanssa heillä on edelleen tapana silloin tällöin harrastaa tällaista järjetettyä tirkistelyleikkiä.
Ei todellakaan ole parempaa näkyä, kuin itseään sormettava nainen, joka lähenee orgasmia!
Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Olisi kiinnostavaa kuulla niistä joko tällä foorumilla tai saamalla postia oheiseen hotmail-osoitteeseen.
[email protected]
PS.
Täytyy sanoa, että olen kaiken varalta hankkinut paljon erilaisia videoita - ihan joka makuun sekä melkoisen kokoelman erilaisia leluja - jos vaikka vielä joskus sattuisi samankaltainen mimmi poikkeamaan ;-)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.