Hei,
minulla on 23 v poika joka lopetti työt 3 v sitten. Sen jälkeen hän ei ole tehnyt muuta kun istunut tietokoneen ääressä, tai nukkunut, 24 h/vrk.
Hän ei näinä vuosina ole kertaakaan ollut yhteydessä kenenkään kaveriin vaan on täysin netin luomoissa. Puhuminen ei auta. Hän ei suostu lääkärin puheille vaan sanoa vaan että älä häiritse, teen töitä.
Omasta mielestään hän tekee töitä kun pelaa nettipokeria. Välillä on tullut muutaman tonnin voittopotti mutta rahat menee saman tien. Pakotin häntä maksamaan "vuokraa" 300 euro/kk. Sen hän on kyllä hoitanut.
Olen todella huolissani koska minusta tämä ei ole oikeata elämää. Olisin halunnut että pojallani olisi oikea työ ja vapaa-aikana hän voisi tehdä ylimääräisillä rahoillaan mitä halua, esim pelata pokeria.
Nykyään jopa hyväksyisin sen että hän elättä itseään pokerpeleillä, jos se todella onnistuu, mutta mielestäni pitäisi sitten olla myös sosiaalista elämää.
Se ei mielestäni ole oikeata elämää että istuu neljän seinän sisällä 24h/vrk.
Olen miettinyt mistä saisin hänelle apua? Mistä löytäisin jonkun ammatti-ihmisen joka vaikka voisi tulla meille kotiin ja jutella hänen kanssaan?
Tai mitä pitäisi tehdä?
Mistä apua nettiriippuvaiselle pojalleni?
131
5387
Vastaukset
- ExHikikomori
Moi! Olen pari vuotta vanhempi kuin poikasi. Olen itse elänyt elämää, johon on kuulunut välillä vain tietokone ja televisio. Pari kuukautta saattoi mennä helposti niin, etten käynyt edes postilaatikolla.
Todennäköisesti tilanne on tässä vaiheessa se, että pojallasi ei ole ainoatakaan ystävää. Vaikka hän siis haluaisi lähteä ulos, elokuviin, kahville, harrastuksiin jne. ei ole ketään kenelle soittaa. Itselläni oli ainakin näin. Minulla ei ole edes sisaruksia.
On vaikea sanoa mitään yksittäistä syytä tällaiseen sosiaaliseen eristäytymiseen, mutta se on nykyään aika yleistä. Internet, televisio, pelit jne. mahdollistaa "omassa todellisuudessa" elämisen. Välttämättä kyse ei siis ole pelkästään peli- tai nettiriippuvuudesta.
Syitä voi olla esim. koulukiusaaminen, yksinäisyys, työttömyys, se ettei saa haluamaansa opiskelupaikkaa, seurustelukumppani jättää, sosiaalisten tilanteiden pelko, masennus jne. Lisäksi monet nuoret aikuiset eivät ole valmiita aikuisen elämään. Tämä oli ainakin oma ongelmani. 1990-2000-l. lapsuutensa eläneet ovat kasvaneet viihteen keskellä. Olemme katselleet tv:tä ja pelanneet pelejä, kun olisi pitänyt opetella niitä taitoja joilla pärjää oikeassa elämässä.
Neljän seinän sisällä asuja rakentaa itselleen oman todellisuuden, jossa kaikki on hyvin. Hän tietää haaskaavansa elämäänsä, mutta ei kestä ajatella sitä. Joka kerta, kun itse tajusin miten huonosti asiani ovat, olisin halunnut kuolla.
Syyllistäminen yleensä vain pahentaa tilannetta. Jotkut vanhemmat saattavat puhua tyyliin "täällä sinä vain haaskaat elämääsi kauniina kevätpäivänä, kun muut sun ikäiset ovat kavereiden kanssa". Kyllähän nuori ihminen tämän itsekin tajuaa, mutta sen ajatteleminen ei todellakaan kannusta, kun on umpikujassa. Tulee vain niin paha olo, että haluaa kuolla.
On oikeastaan parempi suhtautua tällaiseen asiaan niin kuin se olisi "normaalia". Sehän tavallaan on "normaalia", koska hyvin moni nuori aikuinen elää tällä tavalla. Japanissa käytetään ilmiöstä nimeä hikikomori
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hikikomori
Jos et ole nähnyt tätä ohjelmaa, niin suosittelen ehdottomasti katsomaan:
http://www.youtube.com/watch?v=YtVnNKgAARs
Se kertoo siis neljän seinän sisään jääneistä suomalaisista nuorista aikuisista. Tuo "etsivä nuorisotyö" voisi olla yksi paikka, josta voisi kysellä apua.
Loppujen lopuksi tärkeintä on, että poikasi oikeasti miettii, mitä hän haluaa elämällään tehdä. Poikasi tuskin on tyytyväinen elämäänsä tällä hetkellä, vaikka ei sitä sinulle kehtaa myöntää, vaan esittää että kaikki on ok. Mites pojan isä, onko sisaruksia, serkkuja tai muita sukulaisia, joista olisi apua? Lomamatka, harrastus tms. voisi myös saada pojan hetkeksi ihmisten ilmoille.
En tietenkään osaa sanoa tarvitseeko poikasi ammattiapua, esim. psykologia. Mutta jos poikasi ei suostu, niin pakottaminen tuskin tehoaa. Pojastasi saattaa tuntua, että häntä pidetään "hulluna" ja epänormaalina. Joka tapauksessa parhaiten voit auttaa poikaasi "tsemppaamalla" ja positiivisella asenteella, koittamalla saada pojan tapaamaan vaikka edes sukulaisia.- netti hullu mies
Eihän toi ole vielä mitään. Mulla eiole olut kavereita 7 vuoteen ja olen ollut 6 vuotta netissä 15 tuntia päivässä. töitäkään en saa niin netissä menee aikaa. Olen lähettänyt varmaan 1000 työhakemusta netissä viimeisen 2 vuoden ainaka ja olen päässyt varmaan 10 kertaa haastatteluun. En saa töitä niin menee seuraavat 6 vuotta netissä taas.
- ota ittees niskasta
netti hullu mies kirjoitti:
Eihän toi ole vielä mitään. Mulla eiole olut kavereita 7 vuoteen ja olen ollut 6 vuotta netissä 15 tuntia päivässä. töitäkään en saa niin netissä menee aikaa. Olen lähettänyt varmaan 1000 työhakemusta netissä viimeisen 2 vuoden ainaka ja olen päässyt varmaan 10 kertaa haastatteluun. En saa töitä niin menee seuraavat 6 vuotta netissä taas.
Soita sinne työpaikoille. Antaa jo paljon paremman kuvan itestäs etkä ilmeisesti osaa työhakemusta saati cv:tä tehdä. Googleta mallia ja panosta.
- Greippimehu
ota ittees niskasta kirjoitti:
Soita sinne työpaikoille. Antaa jo paljon paremman kuvan itestäs etkä ilmeisesti osaa työhakemusta saati cv:tä tehdä. Googleta mallia ja panosta.
Voi vitun kuustoista kun se olisikin niin helppoa "ottaa itseään niskasta kiinni". Jos tuolla nimim. nettihullumiehellä ei ole yritystä pelissä niin, mitä tuo työpaikkahakemusten tulittaminen sitten on?
Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi, eikä se luonnistu kaikilta niin helposti kuin vaikkapa sinulta. Mitä luultavammin minultakin on mennyt useita mahdollisuuksia ohi suun kun olen mennyt soittelemaan ja jännityksessäni mokannut niin pahasti, että sanat katoaa. En osaa luontevasti puhua puhelimessa, vaan ihan kasvotusten haastattelutilanteissa. - kuka vaan pääsee
netti hullu mies kirjoitti:
Eihän toi ole vielä mitään. Mulla eiole olut kavereita 7 vuoteen ja olen ollut 6 vuotta netissä 15 tuntia päivässä. töitäkään en saa niin netissä menee aikaa. Olen lähettänyt varmaan 1000 työhakemusta netissä viimeisen 2 vuoden ainaka ja olen päässyt varmaan 10 kertaa haastatteluun. En saa töitä niin menee seuraavat 6 vuotta netissä taas.
Kokeile aloittaa ihan pohjamudista,eli puhelinmyyjästä,tiedän et elä sillä,mutta se antaa jo suuntaa,nimittäin työhaastattelija ei tyrmisty vaan voit sanoa minulla ON työkokemusta markkinoinnista tms.Nyt kun mietit hän varmasti ihmettelee/ei usko...Ujous työhaastattelussa on myrkkyä.Varmana saat puhelinmyyjän työtä!!!!!VARMASTI.yritä edes.Pääset tosta kävelevästä aikapommista pois vaan vauvan askelin.Jotkut ammattikorkeat ym.antaa avoimessa amk.ssa opetusta ja kun olet suorittanut 60op niin päset sisään.esim.haaga-helia.
- 4353453
Greippimehu kirjoitti:
Voi vitun kuustoista kun se olisikin niin helppoa "ottaa itseään niskasta kiinni". Jos tuolla nimim. nettihullumiehellä ei ole yritystä pelissä niin, mitä tuo työpaikkahakemusten tulittaminen sitten on?
Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi, eikä se luonnistu kaikilta niin helposti kuin vaikkapa sinulta. Mitä luultavammin minultakin on mennyt useita mahdollisuuksia ohi suun kun olen mennyt soittelemaan ja jännityksessäni mokannut niin pahasti, että sanat katoaa. En osaa luontevasti puhua puhelimessa, vaan ihan kasvotusten haastattelutilanteissa."Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi,"
Päinvastoin. Saadaksesi työpaikan pitäisi nykyisin soitella entistä enemmän ja olla itse aktiivisesti yhteydessä.
Toisaalta ilman koulutusta ja hyvää työkokemusta on melkeimpä sama mitä tekee. Toki oma aktiivisuus auttaa mutta ilman työkokemusta paikkojen löytyminen on erittäin vaikeaa. Lisäksi pitäisi olla todella sosiaalinen ns. koeajallakin jos sellaiseksi pääsee tai harjoitteluajalle.
Monesti se sosiaalisuus on työpaikalla jopa tärkeämpää kuin itse se työn tekeminen. Ainoastaan jos työntekijä itsessään on ns. korvaamaton niin silloin sosiaalisuus ei saa niin isoa merkitystä.
Siltikin varsin moni ei pääsisi töihin pelkästään oman ujouden tai epäsosiaalisuuden takia. - 43534543
kuka vaan pääsee kirjoitti:
Kokeile aloittaa ihan pohjamudista,eli puhelinmyyjästä,tiedän et elä sillä,mutta se antaa jo suuntaa,nimittäin työhaastattelija ei tyrmisty vaan voit sanoa minulla ON työkokemusta markkinoinnista tms.Nyt kun mietit hän varmasti ihmettelee/ei usko...Ujous työhaastattelussa on myrkkyä.Varmana saat puhelinmyyjän työtä!!!!!VARMASTI.yritä edes.Pääset tosta kävelevästä aikapommista pois vaan vauvan askelin.Jotkut ammattikorkeat ym.antaa avoimessa amk.ssa opetusta ja kun olet suorittanut 60op niin päset sisään.esim.haaga-helia.
Jos et saa työstä mitään palkkaa niin ei se työtä ole!
Jos puhelinmyyjän työstä tulee palkkaa jotakin 100€/kk provikat myynnistä (jota mahdotonta saavuttaa) niin on oikeastaan yksi ja sama oletko semmoisessa työssä mukana vai et.
Asiallinen palkkaus on sitten eri asia. Toki tuokin auttaa siinä että voi sanoa että on "työkokemusta". - Greippimehu
4353453 kirjoitti:
"Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi,"
Päinvastoin. Saadaksesi työpaikan pitäisi nykyisin soitella entistä enemmän ja olla itse aktiivisesti yhteydessä.
Toisaalta ilman koulutusta ja hyvää työkokemusta on melkeimpä sama mitä tekee. Toki oma aktiivisuus auttaa mutta ilman työkokemusta paikkojen löytyminen on erittäin vaikeaa. Lisäksi pitäisi olla todella sosiaalinen ns. koeajallakin jos sellaiseksi pääsee tai harjoitteluajalle.
Monesti se sosiaalisuus on työpaikalla jopa tärkeämpää kuin itse se työn tekeminen. Ainoastaan jos työntekijä itsessään on ns. korvaamaton niin silloin sosiaalisuus ei saa niin isoa merkitystä.
Siltikin varsin moni ei pääsisi töihin pelkästään oman ujouden tai epäsosiaalisuuden takia."Siltikin varsin moni ei pääsisi töihin pelkästään oman ujouden tai epäsosiaalisuuden takia. "
Ihmisillä on omat heikkoutensa ja työpaikan saannin kannalta ujous tai epäsosiaalisuus on todella iso este saada sitä työtä. Itse olen jo useita vuosia keplotellut sairauslomilla ja välillä ollut jossain työkokeiluissa, kun yksinkertaisesti olen menettänyt luottamukseni ihmisiin ja haluan vain olla yksin. Kova halu olisi löytää joku oma juttu millä voisi alkaa itseään elättämään, mutta elämäntilanne ja hoitoa vaativat sairaudet tekevät hommasta entistä monimutkaisempaa. En enää ikinä halua kuunnella homovitsejä työpaikkani tupakkapaikalta tai juoruja, että minusta puhutaan selän takana todella ilkeitä asioita. Haluan työpaikan, jossa ei tunkeilevasti kysellä minun yksityiselämästä tai nipoteta siitä, että pidän ylimääräisiä taukoja - sairauteni hoito vaatii niitä.
Henkiset piinaajat pitäisi ajaa ulos työpaikoiltaan ja luoda niistä sellaisia, joihin vastaanotetaan myös niitä muitakin kuin työpaikan klovneja ja "hyviä tyyppejä". - topicin ohi mutta
4353453 kirjoitti:
"Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi,"
Päinvastoin. Saadaksesi työpaikan pitäisi nykyisin soitella entistä enemmän ja olla itse aktiivisesti yhteydessä.
Toisaalta ilman koulutusta ja hyvää työkokemusta on melkeimpä sama mitä tekee. Toki oma aktiivisuus auttaa mutta ilman työkokemusta paikkojen löytyminen on erittäin vaikeaa. Lisäksi pitäisi olla todella sosiaalinen ns. koeajallakin jos sellaiseksi pääsee tai harjoitteluajalle.
Monesti se sosiaalisuus on työpaikalla jopa tärkeämpää kuin itse se työn tekeminen. Ainoastaan jos työntekijä itsessään on ns. korvaamaton niin silloin sosiaalisuus ei saa niin isoa merkitystä.
Siltikin varsin moni ei pääsisi töihin pelkästään oman ujouden tai epäsosiaalisuuden takia.Tämä on hieman asian vierestä mutta...
Ja onkohan mitään käsitystä, jos joku lähtisi soitelemaan kaikkiin noihin n. 1000 työpaikkaan mihin on hakenut, niin paljonkohan maksaisi työttömälle puhelinkuluina ?
Ja sekin vaikka pääsisi haastatteluihin, mutta ei kuitenkaan saa töitä, niin ensinnäkin miten turhauttavaa se on ja sitten toiseksi arvaapa miten paljon maksaa kulkea edes takaisin vaikkapa joka päivä 1- 3 haastatteluun saamatta kuitenkaan näitä töitä ? Varsinkaan jos työttömänä ei ole mitään joukkoliikennelippua.
Joten ainakin omasta mielestä on parempi ettei saakaan kutsua jollei ihan oikeasti työnantaja ole palkkaamassa töihin eikä vain huvin vuoksi tai varmuuden vuoksi haastattele tyyliin, jos meiltä avautuisi sitten jokin toinen työpaikka. Varsinkin vuokrafirmoilla on tapana haastatella, vaikkei heillä olisi mitään työpaikkaa edes tarjottavana vaan haastattelevat ihan varmuuden vuoksi... - CEO
4353453 kirjoitti:
"Ei sitä nykyään kovinkaan usein mihinkään työpaikkoihin soitella, ja monissa paikoissa peräänsoittelijat katsotaan mielistelijöiksi,"
Päinvastoin. Saadaksesi työpaikan pitäisi nykyisin soitella entistä enemmän ja olla itse aktiivisesti yhteydessä.
Toisaalta ilman koulutusta ja hyvää työkokemusta on melkeimpä sama mitä tekee. Toki oma aktiivisuus auttaa mutta ilman työkokemusta paikkojen löytyminen on erittäin vaikeaa. Lisäksi pitäisi olla todella sosiaalinen ns. koeajallakin jos sellaiseksi pääsee tai harjoitteluajalle.
Monesti se sosiaalisuus on työpaikalla jopa tärkeämpää kuin itse se työn tekeminen. Ainoastaan jos työntekijä itsessään on ns. korvaamaton niin silloin sosiaalisuus ei saa niin isoa merkitystä.
Siltikin varsin moni ei pääsisi töihin pelkästään oman ujouden tai epäsosiaalisuuden takia.Hakemus sähköpostitse, kutsu työhaastatteluun tulee sitten aikanaan, jos katson sen tarpeelliseksi. Don't call us, we'll call you.
Mikäli työhakija haaskaa kallista aikaani soittelemalla ja työpaikkaa ruinatakseen, puhelu ei tule kestämään 10-15 sekuntia kauempaa, ja työpaikka hänen osaltaan tulee jäämään vain ikuiseksi haaveeksi. - netti hullu mies
ota ittees niskasta kirjoitti:
Soita sinne työpaikoille. Antaa jo paljon paremman kuvan itestäs etkä ilmeisesti osaa työhakemusta saati cv:tä tehdä. Googleta mallia ja panosta.
no voi voi kuule. Osaan tehdä kuule tehdä työhakemuksen ja cv on täydellinen. 6 vuotiaskin osaa cv n kirjoittaa. Ja olen kuule soittanut kymmeniin työpaikkoihin tässä kaupungissa. Ne aina sanoo et lähetä sellanen paperinen hakemus.
- 23 gggg ue555 2
Varmaan vittuilet pojalles päivittäin
- JonesHenry
Jumalan kiitos että oli lapsuudessa kaapelitelevisio ja aikuisuudessa nyt internet. Muuten en varmaan olisi selvinnyt edes niin järjissäni kuin nyt "adoption" ihmepelastuksesta!
http://www.occidentaldissent.com/2012/02/13/black-history-month-2012-mengistu-haile-mariam-famine-red-terror
http://www.theatlantic.com/international/archive/2011/12/how-ethiopias-adoption-industry-dupes-families-and-bullies-activists/250296 - poika ulos
Katkaset ne nettipihuat ja käsket hommaamman oman kämpän.
Vanhempina te mahdollistatte tuollaisen elämän. Jos on ikää jo 23v, pitää hoitaa itse omat pyykkinsä, käy kaupassa ja laittaa ruokansa. Lopeta passaaminen ja paapominen.
Laitat määräajan, sanotaan 3kk, jolloin pojan huone tyhjenee, tarvitsette sen uuteen käyttöön.- carlsagan
"No longer at the mercy of the reptile brain, we can change ourselves. Think of the possibilities."
- 15v kotoa muuttanut
Minäkin vähän ihmettelin, että miten 23-vuotias vielä äidin tykönä asuu..?
- 3242332
Toi on varsin "vaarallinen ratkaisu".
Ensinnäkin ainut vaihtoehto olisi tällöin mennä ulos asumaan johonkin telttaan tms. Mahdollisesti jopa hotelliin jos ei muuta asuntoa löytyisi.
Sen jälkeen ei poika olisi kyllä enää missään tekemisissä kodin kanssa. - viidakon jimi
Miksei sille voi saman tien sanoa, että räjäyttää itsensä, jos tuolle linjalle lähdetään? Mitäpä siellä sosiaaliasunnossakaan hyvää happea kuluttamaan.
- hmmmmmmmpå
ei mikäään ammattiautaja sille kavereita ja seuraelämää tua. Eikö poikaasi kiinnostaisi vaikka opiskella jotain muuta alaa jos työt ei ole napannut missä liene on töissä olluki.
- pöööööh
Se onkin nykyään käytännöllistä yhteiskunta kouluttaa aina vain uusiin ammatteihin aina vain uusia ihmisiä, sanoisinkos että touhu tuoksahtaa hölmöläisten kylältä ei enään kehittyneeltä vastuuntuntoiselta yhteiskunnalta.
30v takaperin töitä riitti kaikille jotka vain viitsivät tehdä töitä, ilman koulujakin.
Melkoinen bisnes tämä "koulutus". - Koennut
pöööööh kirjoitti:
Se onkin nykyään käytännöllistä yhteiskunta kouluttaa aina vain uusiin ammatteihin aina vain uusia ihmisiä, sanoisinkos että touhu tuoksahtaa hölmöläisten kylältä ei enään kehittyneeltä vastuuntuntoiselta yhteiskunnalta.
30v takaperin töitä riitti kaikille jotka vain viitsivät tehdä töitä, ilman koulujakin.
Melkoinen bisnes tämä "koulutus".>30v takaperin töitä riitti kaikille jotka vain viitsivät tehdä töitä,
Ei muuten pidä paikkaansa.Ei riittänyt vittuiltiin vain kun ei ollut muka työkokemusta vaikka oikeasti olikin.
Kusipäitä riitti silloinkin
- rudeawakening
Olen myös sitä mieltä että netti kiinni ja pojalle parisen kuukautta aikaa fiksaa asunto ja työpaikka. Ei 23-vuotiaan kuulu roikkua äidin helmoissa enää!
- ....................
"pojalle parisen kuukautta aikaa fiksaa asunto ja työpaikka"
Helpommin sanottu kuin tehty. Ei kumpaakaan nykypäivänä välttämättä niin helposti löydä. - nähty
.................... kirjoitti:
"pojalle parisen kuukautta aikaa fiksaa asunto ja työpaikka"
Helpommin sanottu kuin tehty. Ei kumpaakaan nykypäivänä välttämättä niin helposti löydä.Äiti on hyvä vaan ja katsoo vaikka vierestä kun poika saa torjuvia viestejä työpaikoilta/asunnoilta.Määräile siinä sitten..
- 2342343242
.................... kirjoitti:
"pojalle parisen kuukautta aikaa fiksaa asunto ja työpaikka"
Helpommin sanottu kuin tehty. Ei kumpaakaan nykypäivänä välttämättä niin helposti löydä."Helpommin sanottu kuin tehty. Ei kumpaakaan nykypäivänä välttämättä niin helposti löydä. "
Asunnon saaminen pienemmilläkin alueilla vaatii yleensä vähintään aikaa pari kuukautta. Isommilla alueilla "jonot" voivat olla vuosiakin.
Työpaikan saaminen riippuu tietenkin siitä mikä työ käy ja mihin työhön kelpaa. Ei kyse ole siitä etteikö työpaikkoja olisi vaan pikemminkin siitä että valtaosa hakijoista ei kelpaa. Esim. jos et ole sosiaalinen työntekijä niin on lähestulkoon mahdotonta päästä mihinkään työpaikkaan vaikka olisit taidokkaampi ja omaisit kokemustakin enemmän kuin se epäsosiaalisempi hakija.
- peliäiti
hei, oma poikani on aika samanlainen. pelin lumoissa elävä, nettikavereiden kanssa seurusteleva, netissä tietenkin.
saan hänet mukaani mökille, ja sukulaisiin, onneksi emme omista matkatietokonetta. pojalleni sukujlaismatkat ovat "lomaa".
poikani on tavallaan sosiaalinen, mutta ei kuitenkaan sosiaalinen, tavallaan hiljainen, mutta ei kuitenkaan hiljainen. Joskus pelkään kuinka hän tulee pärjäämään elämässään. mutta se ei ole minun käsissäni. toivon vain parasta.- 10973
Ilman ihmeellisempiä kommenteja sanoisin että hän kuulostaa lupaavalta. Jos pystyy hallitsemaan omaa käytöstään, eikä aina käyttäydy vaistojen vaan älyn mukaisesti, kuuluu harvoihin ihmisiin joissa on ainesta menestyä.
- lol
Grrr sounds like my soulmate... saanko numeroo voin tutustuttaa sosiaaliseen elämään... :DD
- Työnantajat vaativat liikaa
Ite olen vähän samasa asemassa. Pohjalta on vaan niin hiton vaikeeta päästä ylös jos ei ole kavereita. Kyllähän tässä maassa tekis töitäkin mutta se on vaan niin pirun vaikeaa päästä työelämään. Ammattitutkinnot on aivan turhia! Ite yritin päästä noin 4v aikana vakituista/pitempi aikaista työtä. Pisin pesti oli 4kk. Tuon jälkeen alotin opiskelun kun ei tästä töistä tule mitään. Nyt vuoden opiskelun jälkeen ollaan kotona maalla räkimässä kattoon kun eipä töitä saa mistään. Katon lähes päivittäin oman alan työpaikka ilmoitukset läpi ja lähes jokaiseen olen hakenutkin. Takuuvuokrat pitäs taas jostain kehittää syksyks. Puhelinmyyjäksi pääsis muttei pää kestä sellasta alipalkattua p*skaa. Niin eipä tässä oikein muuta ole kun pyöriä netissä...
- do something sooooon
niin,olet siellä puhelinmyyjänä vaikka 2kk tai 1,ja lesoot edes sillä,jotta saat parempaa.Nyt työnanataja taatusti ihmettelee,kannattaa mietiä myös sitä..ei vain aina hyötyä ja rahaa.ja sosiaalinenkin elämä voi vähän parantua kun ei tarvii ain selittää ihmisille olen työtön seliseliseliseli.
- 23432423432
"Ammattitutkinnot on aivan turhia!"
Ammattitutkinnot eivät ole turhia mutta ilman työkokemusta niistä ei juurikaan ole hyötyä.
Takuuvuokran saat sosiaalitoimistosta jos kaupungin vuokra-asunnoista on kysymys.
- Vanhempi ihminen
Pane nettiyhteys poikki. Johdot irti tai mokkula pois ja jonnekin toiseen taloon piiloon tai hajota.
Sen jälkeen on pakko tulla keskustelemaan asioista.
Voisi olla hyvä jos paikalla olisi joku neutraali henkilö, en tiedä tulisiko Anon. pelureista joku paikalle.
Kannatko hänelle ruokaa? Ei kannattaisi, eikä muutenkaan palvella mitenkään.- kaikki pois
Tosi hyvä neuvo. loppuu ainakin vuokranmaksu.
- m
mistä tiedät ettei hänellä ole ystäviä, voi olla hyvinkin että hänellä on paljonkin ystäviä netissä
- Riitu S
Lähde itse matkalle, sukulaisiin tai lomalle. Ota jokin tärkeä kapine siitä tietokoneesta mukaasi tai piilota se.
Eipähän tartte sinun sitten kuunnella poikasi "ulvontaa".
Kirjoita hänelle kirje, missä purat sydäntäsi ja huoliasi hänen suhteen.- ?????ghxbxdf
Ahdistelemallako ahdistus paranee?
Ihan niikun minä. :D
- Hmm...
Jos vain takavarikoit näppäimistön ja hiiren, niin eiköhän se toimi, ainakin luulisin niin.
- Onnea ja voimia
Poikasi on täysi-ikäinen ja hän voi tehdä mitä tahtoo. Olet asettanut hänelle jotakin rajoja ja hän näyttää noudattavan niitä. Vaikka hän pysyy Sinulle aina lapsena - hallintaoikeus on kulunut umpeen :) On vaikeaa päästää lapsestaan irti, mutta ellei sitä tee, ei itsenäistymistä tapahdu. Olet omalla käytöskelläsi sallinut tilanteen luisumisen tähän saakka. Sinun käytöksesi on myös avain tilanteen ratkaisuun.
- pianpian
Poika töihin. Luuserihan siitä on kasvamassa ja sinä edesautat sitä.
Maksamaan omat laskunsa ym. Kelkka on kyllä jo liukumassa kovaa vauhtia eteenpäin, jarruta hyvä ihminen ja turvaa pojallesi oikea elämä !
Vaikuttaa ettet ole hyvä vanhempi sinäkään, miksi olet päästänyt asiat noin vituralleen.
Näistä syntyy ne uusavuttomat, napaansa tuijottavat nahjukset, sellaisen saa omakseen samanlainen tytöntyllerö ja siinähän alkaa ne kuoppaiset parisuhdeongelmat. Ym Ym. vaikeudet, no tuovat sitten sinulle lapsensakin hoidettavaksi, sitäkö haluat ?- Etuuseläkkeellä.
Ai töihin tuosta vaan. Kerro samalla mihin töihin ja minne. Kun tuon pojan kaltaisia ja ikäisiä on työttömänä kymmenin tuhansin.
Taisi politiikotkin kaunokielellä lällyttää alle 30 vuotiaitten työllistämisestä. Mutta tyhjästä on paha nyhjäistä.
Ehkä sinulla on tarjota hänelle töitä. Joko hän voi tulla huomenaamuna klo 8.00 :D - Työnantaja
Etuuseläkkeellä. kirjoitti:
Ai töihin tuosta vaan. Kerro samalla mihin töihin ja minne. Kun tuon pojan kaltaisia ja ikäisiä on työttömänä kymmenin tuhansin.
Taisi politiikotkin kaunokielellä lällyttää alle 30 vuotiaitten työllistämisestä. Mutta tyhjästä on paha nyhjäistä.
Ehkä sinulla on tarjota hänelle töitä. Joko hän voi tulla huomenaamuna klo 8.00 :DEi vaan 7.00.
- justjoo...
osaat vain arvostella!!!!eikö yhtään kunnon neuvoa heru??helppo sanoa mene töihin.oisko sulla antaa työtä??
- nettipelle1
Työnantaja kirjoitti:
Ei vaan 7.00.
Millä paikkakunnalla olis töitä?
Fiksu kysyy. - Ei onnistu
Työnantaja kirjoitti:
Ei vaan 7.00.
Enhänmää voi tulla seitsemäksi,kun mä herään vasta yhdeltätoista.
- randomista
Kannattaa ainakin ensialkuun lopettaa "vuokran" - eli oman voitto-osuuden - kuoriminen pojalta, niin lähteepä ainakin yksi syy pelata pokeria ja käyttää, lopulta, niitä rahoja vaikka siihen paljon puhuttuun sosiaaliseen elämään.
Mikäli noita "vuokrarahoja" et ole käyttänyt omiin tarkoituksiin, voisi olla pojalle mieltä kutkuttava tilanne kun tarjoat budjetinmukaisen lentomatkan matkakassoineen hänen valitsemaansa kohteeseen.
Mikäli hän alkaa asiaa miettimään, tulee siinä samalla prosessoitua sekä matkustamisen (ja maailman & ihmisten näkemisen) puolesta puhuvia tekijöitä, mutta myös esteitä. Vaikka lopulta päätyisikin tulokseen, ettei 'syystä tai toisesta' halua lähteä, olisi tähän päätökseen johtanut ajatteluprosessi ensimmäinen potentiaalinen siemenenistutus sille, että jatkossa hän haluaisi oman aikataulunsa mukaisesti tehdä tilanteelleen jotain.- 23212121
"Kannattaa ainakin ensialkuun lopettaa "vuokran" - eli oman voitto-osuuden - kuoriminen pojalta, niin lähteepä ainakin yksi syy pelata pokeria ja käyttää, lopulta, niitä rahoja vaikka siihen paljon puhuttuun sosiaaliseen elämään."
Vuokran vaatiminen tässä tilanteessa pitää koko tilannetta yllä.
Toki voisi ottaa selvää esim. asunnoista yms. joista voisit kirjoittaa lapunkin.
- HUS..
Täällä näyttää olevan noita nahjuksia enemmänkin.
Töihin nuoret, kyllä tekevälle töitä löytyy, pysyy mielenterveyskin kondiksessa.- Onks heti duunii?
Järkkäämulkku duunia niin tullaan töihin, me kaikki nahjukset. Painuvittuun katteettomine puheines. Meis on sentään potentiaalia ja voimaa elättää sit myöhemmin teiät köyhät työläisewt joo.
- p*****e
Helpommin sanottu kuin tehty! Onhan töitä MOLin sun muiden työnhakupalveluiden sivut täynnä, mutta kun tarvitaan työkokemusta päästäkseen niihin! miten kerryttää työkokemusta jollei saa minkäänlaisi TÖITÄ!!!
- kokkök
p*****e kirjoitti:
Helpommin sanottu kuin tehty! Onhan töitä MOLin sun muiden työnhakupalveluiden sivut täynnä, mutta kun tarvitaan työkokemusta päästäkseen niihin! miten kerryttää työkokemusta jollei saa minkäänlaisi TÖITÄ!!!
Niinpä!!Yksikin helpon työpaikan pomo oli töykeä kun ei ollut kokemusta (sitä ei edes vaadittu) jakysyin just tota samaa häneltä.Yksi helppo työpaikka jätettiin tättämättä kun ei löydy "kunnon" hakijoita..haha.siinähän voi kokoomus ym.rotat miettiä miksi ihmiset on oikeasti työttömiä..
- vaikea...
Ei töitä löydy kaikille. Saati sitten että kaikki kelpaisivat "omana itsenään" töihin.
Jos ei omaa liiallista sosiaalisuutta niin töiden saaminen menee todella vaikeaksi. - ei ole ei
Ai Husissa vai ?
Olen miljoona kertaa varmaan laittut Hussiin hakemuksen, olen kyllä muodollisesti pätevä ja kokemusta on, muttei kokemusta juuri Hussissa työskentelystä. En ole koskaan edes haastatteluun saanut kutsua saati sitten työpaikkaa. Vaikka älyttömän monta hakemusta olen sinne laittanut. Joten ihan p'puhetta, että tekevälle töitä löytyy.
Töihin valitaan lähinnä joku tuttavan tuttu tai sukulainen tai ennestään jo siellä työskentelevä eli suhteilla mennään. - Arska97
p*****e kirjoitti:
Helpommin sanottu kuin tehty! Onhan töitä MOLin sun muiden työnhakupalveluiden sivut täynnä, mutta kun tarvitaan työkokemusta päästäkseen niihin! miten kerryttää työkokemusta jollei saa minkäänlaisi TÖITÄ!!!
Edelleen suomessa on enemmän töitä kuin tekijöitä, joten kannattaisi ryhdistäytyi ja miettiä mitä tekee väärin sen sijaan että vain kiroaisi systeemiä.
- luukurkku
aja se parasiitti ulos kämpästäs,joutaa hoitoon tai monttuun,olisko kasvatuksessa jotain vikaa vikaa vikaa
- pistä sopimus poikki
Soita soneralle, tai missä sinulla ikinä netti onkaan ja laita sopimus poikki.
- ....................
Joo en minakaan ole viimeisen 5v aikana tehnyt muuta, kun istunut koneella. Toita voi tehda etanakin! Pakota poikaasi laittamaan ne saastoon, jos on voittanut muutaman tonnin, koska niita han tulee tarvitsemaan! Ostaa vaikka auton itselleen ja ajaa kortin!
- niin voi liikkua
osta tabletti tai älypuhelin
- Mar-Mar
Heipodei!Mun isoveli kans istu koko ajan tietsikalla.Sitte se sai mopon,et ei enää oo istunna siin koneel nii pitkään ku enne.No...jos sä vaik...asettasit tietsikka rajan,tai viskaisisit vaa sen konee hevon kuuseen?(Ps.ei kovin järkevä neuvo)(Pps.oon vast 9.v,et ei sit saata olla järkeviä neuvoja nuo kaks...;DD)
- My 2 cents
Toisin kuin muut täällä muut kehottavat, älä katkaise nettiyhteyttä pojaltasi - se voi olla hänen ainoa henkireikä muuten tyhjässä elämässä. Vaikka internetin ei tulisii sosiaalisia suhteita korvata, se voi kompensoida niiden puutosta. Pelaamalla hän on vuorovaikutuksessa muiden kanssa ja saa niitä onnistumisen kokemuksia mitkä ovat tärkeitä omakuvalle. Sulkemalla internetin ajat hänet mahdollisesti nurkkaan. Muutoksen on lähettävä hänestä itsestään.
- 32432432
On totta että netin rooli on nykyisin erittäin tärkeä ihmisille. Sen roolin tärkeys ei näy vain ns. eristäytyneille ihmisille vaan myös tavallisille tallaajille.
Huvittavaahan tilanteesta tekee se että niin kauan netti ei ole ongelma kun asiat muuten sujuvat ok. Mutta heti jos asiat eivät suju niin silloin netti lasketaan ongelmaksi.
Ihmiset ovat yleensä ottaen hyvin vittumaisia toisilleen ja jos et ole yhtä vittumainen tyyppi itsekin niin helposti joudut eristetyksi. Epäsosiaalinen luonne ja muut vaikeudet ja ongelmat edesauttavat tuota kehitystä.
Pelit ovat myös varsin addiktoivia ja helposti niihin voi jäädä koukkuunkin. Osittain pelit myös ylläpitävät kierrettä yllä koska vaihtoehtojen löytyminen tällöin ei tunnu niin houkuttelevalta. Toisaalta ne voivat tarjota myös sellaista mielenkiintoista tekemistä ja rauhoittavaa vaikutusta mitä muut jutut eivät tarjoaisi.
Ainoa keino oikeastaan tuossa tilanteessa olisi löytää hieman samankaltaisia tyyppejä tai sellaisia tyyppejä joiden kanssa tulisi toimeen.
- kukin tavallaan
Eipä minunkaan äitini uskonut aikoinaan kun sanoin että teen töitä kotoa. Siinä ei puheet auttaneet kun ei vain mitenkään mennyt jakeluun että etätöitä tehdään kotoa, ei tarvitse mihinkään aamulla lähteä ja illalla palata.
Nyt on oma asunto ja asuntolaina kohtasillään maksettu. Päivääkään en ole muita töitä tehnyt kuin tätä. Tasaisen varmasti on kolahtanut 3200e plus bonukset miinus verot kuukausittain tilille jo viimeisen viisi vuotta. On eukkokin, jonka yliopistosta aikoinaan löysin.
Edelleenkin äiti kysyy 'koskas sinä meinaat mennä oikeisiin töihin?' Vastaan, en koskaan jos saan edelleen tehdä tätä työtä. 'Entäs ne työkaverit?' Vastaan, 12 tuntia päivässä olen netin yli videokeskustelussa heidän kanssaan, ovat ympäri maailmaa. Tutustun samalla muihin kulttuureihin ja tapoihin; on kreikkalainen, parikymmentä saksalaista (kun työpaikan kotimaa on saksa), on jenkkejä, aasialaisia, serbejä, ransakalaisia, italialaisia, ...
Pari kertaa olen lentänyt Saksaan pääkallonpaikalle ja olivat kyllä mukavaa porukkaa. Ehkäpä muutan Saksaan, työpaikka olisi ainakin olemassa.
Äitini muuten asuu edelleen vuokralla, 60-vuotiaana. Itse olen nyt 30v ja kuten sanottua, asuntolainaa on enää vuosi maksettavana. Kuluja kun ei juuri ole niin on pystynyt lyhentämään lainaa kuukausittain oikein kunnolla.
Sukupolven välinen kuilu, niin teknologinen kuin elintasollinen, saattaa olla melkoinen.- äddikti
Heitä pihalle, siinä ainut neuvo.
- Helppo ratkaisu.
Jos itse maksat liitymämaksun,ilmoitat että haluat lopettaa nettiliittymän ja näin yhteys katkeaa virtuaalimaailmaan,tai myyt laitteet pois. Näin pojalta loppuu tietokoneen äärellä istuminen.
- joo joo viisas :D
Ja seuraavaksi se tekee itsarin, vidun hyvä neuvo hei aivokääpiö vajakki.
- 2+2 ftw
En suosittele, että panet nettipiuhat poikki. Hän vain muuttaisi pois, mikä on sinällään hyvä asia, mutta pokerin pelaamista se ei lopeta. Pelit jatkuu, mutta omassa kämpässä. Se olisi hyvä, että hän muuttaisi omaan kämppään ja saisi enemmän vastuuta ja ns. kosketusta "oikeaan elämään". Asiasta kannattaa kuitenkin jutella kunnolla, uskoisin, että hän kyllä kuuntelee, kun sanot hänelle jotakin oman asunnon hankkimisesta.
On myös turha ajatella, että poikasi on jotenkin laiska, että töihin ei halua mennä, vaan pelaa mielummin nettipokeria. Nettipokerin pelaaminen voitollisesti työnä on henkisesti erittäin rasittavaa ja sen eteen täytyy tehdä töitä, että "tuuripelistä" jotain jääkin käteen joka kuukausi. Sitä ei kuitenkaan tavikset aina tiedä.
Todennäköisesti et saa häntä mitenkään lopettamaan pokerin pelaamista. Jos hän on 3 vuotta sitä pelannut lähes joka päivä, niin tulot ovat todennäköisesti vähintään 2-3000€ / kk. Mitä enemmän rahaa ja aikaa hänellä on käytössään, sitä suuremmaksi tulotkit aina nousevat. En yllättyisi, jos poikasi saa 5000€/kk, mutta haluaa pysyä ns. "under the radar" äidin helmoissa, ettei joutuisi maksamaan veroja.
Pokeri ei sinällään ole ongelma, mutta se on todennäköisesti ollut ongelman aloittaja. Kannattaa udella hieman hänen tulojaan pokerista, katso kuinka paljon rahaa hänellä on pöydissä / kysele kuinka usein hän voittaa muutama tonneja. Jos muutaman kerran on tullut muutaman tonnin voitto, niin mihin hän sitten käytti ne? Menoja ei ole kuin 300€/kk eikä sosiaalisia menoja, mitä hän on sitten ostanut?
Suosittelen, että sanoisit hänelle, että hankkisi "balanssin" elämään. Kannusta häntä menemään punttisalille sekä hankkimaan mielekkään harrastuksen. Kynnys näiden aloittamiseen pitäisi pokerin harrastajalle olla kuitenkin pieni, koska se on lähes välttämätöntä, jotta pokerissa menestyisi.
Harrastuksista hän todennäköisesti saisi uusia ystäviä ja sosiaalista elämää ja siitä se sitten lähtisi. Jos pojallasi on kuitenkin ollut terve sosiaalinen elämä ennen pokerin pelaamisen aloittamista, ammatti-ihmisten apua tuskin tarvitaan.
nimim. täysin samassa tilanteessa ollut kuin poikasi- sellasta reaalia.
ei tollanen nahjus ku aloittajan kloppi on, pärjää yksin viikkoakaan. se kuolee nälkään ja syö ekaks hiiren ja tietsikan näppäimet.
- voevoe
sellasta reaalia. kirjoitti:
ei tollanen nahjus ku aloittajan kloppi on, pärjää yksin viikkoakaan. se kuolee nälkään ja syö ekaks hiiren ja tietsikan näppäimet.
Voivoi... pistää kyllä ihmetyttämään mistä moinen viha oikein kumpuaa?
Katkeruutta? Saavuttamatta jääneitä tavoitteita? - koopp
voevoe kirjoitti:
Voivoi... pistää kyllä ihmetyttämään mistä moinen viha oikein kumpuaa?
Katkeruutta? Saavuttamatta jääneitä tavoitteita?yksi tauno sai perintönä 6 numeroisen summan ja kasino vei kaiken..itkeäkö vai nauraa
- Oikea toive
sellasta reaalia. kirjoitti:
ei tollanen nahjus ku aloittajan kloppi on, pärjää yksin viikkoakaan. se kuolee nälkään ja syö ekaks hiiren ja tietsikan näppäimet.
Nälkäkuolema kaikille uusavuttomille ja heikoille, sokeille epäeläjille. Tänx.
- 16+2
peseekö poikasi omat pyykit??
valmistaako itse ruuat? - Pokka-
Hommaat läppäriin mokkulan niin poika voi tehdä töitä myös ulkona.
- trololoooo
katkaise netti, sillä kyllä loppuu surffaaminen..:D
Hei, olen itse ollut ja vieläkin jossain määrin olen tällaisessa tilanteessa. Olen kuitenkin nykyisin vain ns. 1/4 tai tässä tilanteessa.
Jos itse kärsit/et kärsi, mutta tiedostat että olet vastaavassa tilanteessa, niin uskon voivani auttaa sinua.
Voin tarjota käytännön vinkkejä ja tukea, koska olen yhä jossain määrin olen ollut syvemminkin tällaisessa tilanteessa.
Lisäksi voin tarjota yhteistä vapaa-ajan aktiviteettia liittyen tietoteknisiin projekteihin. Jos sinua kiinnostaa esim. tietokonepelit/internet sekä olet syrjäytynyt, niin tässä olisi oiva tilaisuus ja mahdollisesti mahdollisuus tulevaisuudessa työllistyä firmaani, mutta todellakin ensin palkatta vapaa-ajan harrastuspohjalta olisi tarkoitus lähteä mukaan.Tarkoitus ei ole epäreilusti hyötyä sinusta, niin että tekisit ilmaiseksi jotain minulle... vaan tarkoitus on ensisijaisesti, että teet asioita itsellesi. Mutta on myös mahdollista, että voin tarjota sinulle paikan työllistyä tulevaisuudessa peli/internet alalta.
Voit lähettää minulle sähköpostia suomi24.fi osoitteeseen mirius.
Tosin se voi olla vaikeaa keksiä mitään kirjoitettavaa, kirjoita vaikka vain lyhyt viesti, että olisit kiinnostunut kuulemaan lisää tms.- 20+11
Hyvin moni ihminen kaipaisi haastavampaa elämää, kuin mitä yhteiskuntakoneisto voi tarjota, sillä se on valmis peritty malli johon vartumme ja johon meidän pitäisi sopeutua vastoin tahtoamme.
Lapsena joudumme kuitenkin pakon edessä taipumaan ympäristön käsityksiin todellisuudesta, eli rajoittamaan itseämme, ja se luo ongelmia tulevaisuuteen. Tämä tapahtuu siten, että lapsi kopioi ajatuksia ympäristöltänsä, ja koska hän ei vielä lapsena ymmärrä mitä haittaa niistä on, hän tekee sen kyseenalaistamatta. Tuo näkyy monesti lapsen tullessa aikuisuuden kynnykselle, eli teini-ikään, jolloin hän huomaa opitun olevan ristiriidassa hän oman tahtonsa kanssa, ja alkaa voimaan tästä huonosti. Tämä saattaa johtaa siihen, että alkaa etsimään sitä omaa esimerkiksi nettipokerista. Pokeri on kyllä ihan ymmärrettävä valinta, sillä se sisältää huomattavasti enemmän jännitystä kun ikuinen papereiden täyttäminen konttorissa.
Olen lukenut erästä kirjaa, joka kuvailee ongelman erittäin tarkalla tavalla. Kirjasta löytyvän tiedon varassa oppii tarkastelemaan ajatuksia mielessään. Kun ajatus paljastuu, siitä tulee tietoiseksi, jolloin sen voi valita pois. Sitä ennen se vaikuttaa toimintaan tiedottomuudesta, eikä henkilö välttämättä huomaa sitä lainkaan. Tätä työtä tehdessä tietoisuus omasta itsestä kasvaa, ja sitä mukaan myös valinnat siirtyvät kohti omaa alkuperäistä tahtoa.
Todella mielenkiintoinen ja ennen kaikkea toimiva elämäntietokirja, kannattaa lukea!
Lisää sivulla: www.alkuajatus.org - Voi avutonta
Kuule maailma on poikia täynnä. Nyt menet baariin, otat jonku kivan miehen ja pyöräytätte uuden pojan. Jos hyvä tuuri käy niin siitähän voi tulla vaikka tyttö.
- netti-ihminen
Mikä sinäkin olet toisen elämän määrittämään? Hankkisit ennemmin apua tuohon omaan asennevammaasi. Se jos mikä tarvitsee hoitoa eikä poikasi elämä. Mitä poikasi pitäisi sitten mielestäsi tehdä? Roikkua paikallisissa räkälöissä leikkien jotain kovanaamaa suomalaisen junttimuodin mukaan? Ja vielä sinun mieliksesi?
Poikasi on onnellinen netissä ja se riittää. Täysin hänen asiansa. Ja mikä tuo suoli24:n provokatiivinen otsikko "nettiaddiktin karu elämä" on? :D Moni netti-ihminen on onnellisempi kuin moni ei-netti-ihminen tulee koskaan olemaan. Mikä suoli24 on muutenkaan määrittelemään sitä millainen elämä on karua? Kertakaikkisen naurettavaa lässytystä ja huomaa, ettei ylläpidon poitsuilla ole hajuakaan asiasta.- Väärin taas
Haloo suomi24 on nettiyritys, ei heidän kantansa siis ole se että nettiriippuvainen on luuseri, päinvastoin.
Kertakaikkisen naurettava olet sinä. - Lue se otsikko...!
Väärin taas kirjoitti:
Haloo suomi24 on nettiyritys, ei heidän kantansa siis ole se että nettiriippuvainen on luuseri, päinvastoin.
Kertakaikkisen naurettava olet sinä.Nimimerkkisi kuvastaa sinua täydellisesti. Lukutaito hukassa???
- Tavallaan oikeassa
Lue se otsikko...! kirjoitti:
Nimimerkkisi kuvastaa sinua täydellisesti. Lukutaito hukassa???
Todellakin kuvastaa. Ja kaikki muukin kuvastaa ja juurikin täydellisyyttä.
Se mitä sinä viestilläsi yritit kuvastaa on hyvin epäselvää. - USKOMATONTA!
"Poikasi on onnellinen netissä ja se riittää".
Mikä VITTU ihmisiä vaivaa? Maailma näyttää sellaiselta kuin näyttää, tekemistä ois jokaiselle, mutta "istukaa vaan netissä ja olkaa onnellisia".
???????
Haistakaa nyt jo..
- Isolisko
Oma veljeni on vähän samassa tilanteessa. En kyllä minäkään kannattaisi yllättäistä netin katkaisua / ulos heittoa. Jos ei ole kavereita ja sosiaalista elämää eikä sisaruksia, on varmaan todella kova isku jos vanhemmatkin "hylkää". Veljelläni on paljon tuttavuuksia pelimaailmassa, ja saa sieltä niitä onnistumisen kokemuksia, mistä joku täällä jo mainitsi. Se balanssin haku voisi olla kannattavampaa. Veljelläni on ollut myös semmonen tukihenkilö, aikuinen mies, jonka kanssa ovat aina välillä tehneet juttuja, esim. käyneet leffassa (en kyllä tiedä onko tollaseen toimintaan ikärajoja, veli alle 20).
Vaikea sanoa kun en tunne tapausta, mutta siis oliko poikasi elämä ennen nettipokaria ns. normaalia elämää? Tuliko vastoinkäymisiä jotka mahdollisesti johti tähän? Kuten ExHikikomori kirjoitti hyvässä kirjoituksessaan, jotain on erittäin todennäköisesti taustalla. Harmi kun poika ei itse halua keskusteluapua. Se varmaan pelkää että joku tulee ja määrää sen tekemään jotain "hyödyllistä", moittii sen elämäntilannetta, ja ei halua kuulla asioita jotka jo itse tietää. Veikkaisin. Mitä jos ehdottaisi keskustelua ammattiauttajan kanssa nimenomaan sillä yhteisellä sopimuksella, että selvitellään mahdollisia elämän kipukohtia, eikä puututa liikaa senhetkiseen elämään? Vain yksi ehdotus, en tiedä mikä parasta tapauksessanne.
Itse olen kokenut masennusta elämässäni mm. sosiaalisten ongelmieni takia, ja tiedän että jos sosiaalista ympäristöä ei ole, sitä on ihan helkutin vaikea lähteä tyhjästä nyhjäsemään. Tai siltä ainakin aluksi tuntuu. On myös ihmisiä, jotka ei vain jaksa liikaa sosiaalisuutta, minä muunmuassa. Silloin ärsyttää jos saa sen viestin ympäristöltä että pitäisi olla isoa sosiaalista toimintaa.
Mutta kaikki lähtee sisältäpäin! Ehkä pienenä napautuksena voisi jopa harkita, että ilmoittaa laittavansa netin kiinni viikonlopuksi - onhan se netti teidän eikä hänen (ja kestää sitten sen aiheuttaman raivostumisen). Mutta tämän hän voisi sitten ennakoida ja valmistautua henkisesti etukäteen. Ja voisi järjestää vaikka jotain kivaa viikonlopulle, ja toivoa että poika näkee taas vähän muutakin maailmaa... (Toivottavasti se "kiva"olisi sitten kivaa - jos taustalla esim. sosiaalisten tilanteiden pelkoa niin kannattaa miettiä haluaako esim. massatapahtumiin ;D )
Tsemppiä kaikille! - mies 86
Kyllä tuolle olisi mielestäni korkea aika tehdä jotakin. Poikasi tarvitsee oikean elämän ja sellainen tulisi hankkia pikaisesti, muuten koko nuoruus valuu hukkaan.
Missä poikasi oli aikaisemmin töissä? Viihtyiköhän siellä hyvin? Kannattaisi varmaan myös ottaa selvää siitä, mitä poikasi TODELLA haluaisi tehdä elämällään ja rohkaista häntä sille polulle. Itse olen aikanaan joutunut ns. vaihtamaan alaa kun opiskelin ensin matkailualaa mutta aloitin myöhemmin englantilaisen filologian opinnot yliopistossa (tosin hommasin samalla myös tutkinnon matkailualalta).
Tai siis, tarkoitan vaan sitä, että tuossa iässä ihminen on vielä nuori ja ehtii tekemään vaikka mitä. Yrittäkää tosiaan hankkia jonkin sortin ammattiapua tai uranvalinnanohjausta pojalle, hänen elämässään ei tunnu olevan juurikaan minkäänlaista suuntaa. Varmasti jokaiselle ihmiselle on olemassa mielekäs ala, ja voihan sillä pokerillakin tietenkin itsensä yrittää elättää, mutta uskon että hänellä olisi varmaan lahjoja johonkin järkevämpääkin. - S24-palstat hiljaa?
Tämä aloitus ollee feikki. Keksitty :) .
Liikaa 'oppikirjan' mukainen. - niin makaa kuin peta
Pohjolan karhutkin ovat viisaampia kasvattajia kuin sinä Ne osaavat ajallaan ajaa
pennut omaan elämään Kun sinusta aika jättää poikasi kuolee varmaan omaan avuttomuuteensa Ei hän ole yrittänytkään tai ollut mahdollisuuttakaan koskaan
itsenäistyä - born in the 70's
exhikikomero olet väärässä:
"1990-2000-l. lapsuutensa eläneet ovat kasvaneet viihteen keskellä. Olemme katselleet tv:tä ja pelanneet pelejä, kun olisi pitänyt opetella niitä taitoja joilla pärjää oikeassa elämässä."
luuletko ettei 80-luvulla ollut mitään viihdettä, oli tv, videot, tietokoneet (tosin tietoverkkoihin pääsy oli hyvin harvoilla) ja videopelit, periaatteessa samat huvitukset nettiä lukuunottamatta. Silti aikaa tuntui jäävän kaikkeen muuhunkin, muistan itsekin pentuna 80-luvulla miten aikaa tuntui riittävän koulunkäyntiin, läksyjen tekoon, tietokoneella pelaamiseen, television katseluun, lehtien lukemiseen ja ulkonakin kerkesi vielä riehua ja esim. ajella pyörällä.
No minun sukupolvella kyllä 90-luvun lama vaikeutti töihin pääsyä joten siinä mielessä ei olla yhtään helpommalla päästy.- rikaz
No nyt taidat kyllä kusettaa.Minun lapseni sa arestia ja otan viikkorahat pois ja maksan nettilaskun niillä rahoilla.
rikaz kirjoitti:
No nyt taidat kyllä kusettaa.Minun lapseni sa arestia ja otan viikkorahat pois ja maksan nettilaskun niillä rahoilla.
Niimpä eihän täys ikäista voi enään määrätä siksi minäkin muutin kotoani jo ajat sitten kuikkaan!! D-) tuleehan sitä netissä shuffailtua aika paljon mut en minä töitä jätä sen takia jos olisi töitä )).. nettipelit kiehtoo.
- No joo mutta kyllä
sinunkin täytyy myöntää että ei maailma ollut yhtä pumpulia ja ruusuilla tanssimista 90-luvun alussa kuin se on nyt 2000-2012 ollut. Koskaan ei enää elämä tule olemaan niin helppoa Suomessa kuin se oli tuolla välillä.
- nahjukset!
ei helvetti, eihän tuon ikäinen enään kotona asu, eiku potku persiille, niin eiköhän ala töitä löytymään ja netti jää vähemmälle!
- __________________
Sun pitää auttaa sitä etsimään asunto ja katselet vähän välillä miten se pärjää, et syyllistä vaan ohjailet oikeaan suuntaan. Aloitat koko kasvatustyön ihan uusiksi koska faktahan on että olet sen ryssinytkin täysin. Hän tuskin on fyysisesti kelpaamaton aikuiseksi vaan enemmänkin henkisesti, hänellä ei ole mitään hajua millaista oikea elämä on, kavereita hänen on vaikea enää koskaan saada.
Mielestäni pokerinpeluu sinänsä ei ole mikään ongelma jos sillä saa itsensä elätettyä, on se tietenkin parempaa kuin ihan valtion rahoilla loisiminen vaikka riskejähän siinnä on ihan helvetisti.
En tiedä sitten millaiset arvot hänellä on jos hänellä ei edes käy mielessä että ehkä olisi jo aika lentää pesästä, vanhemmat ei huolehdi ikuisesti.
t: ex erakko Mitä 23v kundi asuu enää ylipäänsä kotona? Siis sinä olet pilannut hänen elämän olemalla karhuemo ja tekemällä karhunpalveluksen.. Katso peiliin ja laita pojan kamat kasaan - käske muuttamaan kotoa pois.
- tiutta
minä kyllä pystyn elämään ilman tietokonetta ja tvtä vaikka viikon on paljon muutakin tekemistä
- ES voi pelastaa poik
Kai hän juo edes ES?
- mommuli
Hanki pojallesi tuki henkilö
http://www.google.fi/#hl=fi&gs_nf=1&cp=5&gs_id=36&xhr=t&q=tukihenkilö&pf=p&output=search&sclient=psy-ab&oq=tukih&aq=0&aqi=g4&aql=&gs_l=&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=4dc45a48ca14c5a2&biw=1280&bih=931
se voisi auttaa suht koht saman ikäinen poika tukihenkilöksi pojallesi jotta hän voi edes puhua jollekin ja tukihenkilö voi auttaa poikaasi.- Äiti auta
Että oikein tukihenkilö poloiselle? Ko on niin kauheen vaikeeta?
Eipä ois Suomea sotien jälkeen tämmösellä ihmisroskamateriaalilla jälleenrakennettu.
- Hienohommahermanniio
Onpahan topicci, miljoona trollia ja sitten jotain vähintään yhtä älytöntä ehdotettu ihan vakavalla naamalla.Onhan se toki mahdollista että jos vaan potkaset untuvikon ulos pesästä että se levittääkin siipensä ja lähtee lentoon mutta on myös aivan yhtä mahdollista että mätkähtää maahan ja nakki pois ja voisi kuvitella että ihmisten kohdalla moinen systeemi ei ole hyväksyttävää.
Mutta tapauksen pohjalta, poikasi on siis ollut töissä? Hän siis tuskin on täysin laitapuolen tapaus joten eiköhän sieltä taustala löytyisi jotain psykologin hommia, Suomessahan ei voi ketään varsinaisesti pakottaa tekemään mitään mutta jos hänellä ei ole ammatillista koulutusta voit ottaa yhteyttä myös työvoimatoimistoon.Kys. puljun alaisuudessa toimii paikkakunnittain ns "etsiviä" (voivat olla muullakin nimellä, paikkakunnasta riippuen) joiden tarkoitus on nimenomaan tapauskohtaisesti selvitellä näitä alle 25v ilman ammatillistakoulutusta tapauksia ja joo, sieltä kyllä tullaan vaikka ihan kotiin tapaamaan ainakin täälläpäin. - yks vaa
kysy paikka kunnan toimintakeskuksesta pojallesi töitä se on ihan hyvä näin aluksi.
http://www.google.fi/#hl=fi&sclient=psy-ab&q=toimintakeskus&oq=toimintakeskus&aq=0&aqi=g4&aql=&gs_l=hp.1.0.0l4.384969.393304.3.398867.24.18.1.5.5.7.1325.5628.0j4j10j2j0j1j0j1.18.0...0.0.e5pdB1C0nm0&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=4dc45a48ca14c5a2&biw=1280&bih=931
vaihtelee paikka kunnittain - jk
tee jotain
- eräs vaan
itse olen nyt 32.v ite olin kanssa 3 vuotta kotona nukuin olin pelkästään kotona enkä oikein tehnyt mitään mikään ei yksin kertaisesti vaan huvittanut itselläni oli masennus sain masennus lääkkettä ja äiti järkkäsi minulle paikan toimintakeskuksesta. ja myös minulla on tukihenkilö jonka kanssa teen kaikenlaista. nyt olen 3 vuotta ollut toimintakeskuksessa töissä saanut uusia kavereita masennus ei ole mikään sairaus siihen saa lääkkeitä ja siitä selviää hengissä ei ole muuta tietä kuin ylös päin. se ei vältämättä ole netti riipuvuutta älä tuomitse poikaasi. hommaa hänelle tukihenkilö voitte yhdessä ensin nähdä sen ja sitten vaikka paikka toimintakeskukseen kanattaa kysellä paikka kunnan palveluita.
- kukukysyss
Asenna pojan koneelle ohjelma jolla näet MITÄ poikasi sivuilla oikein lopulta tekee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
- kiinassa tämä
on yleinen ongelma että nuoret ovat nettiriippuvaisia!
tässä linkkejä aiheesta ja miten kiinassa hoidetaan tämmösiä tapauksia.
http://www.google.fi/#hl=fi&sclient=psy-ab&q=kiinassa nettiriippuvaisia&oq=kiinassa nettiriippuvaisia&aq=f&aqi=&aql=&gs_l=hp.3...17686.19218.6.19372.12.12.0.0.0.0.100.931.11j1.12.0...0.0.2ep1SPoWU3E&pbx=1&bav=on.2,or.r_gc.r_pw.r_qf.,cf.osb&fp=4dc45a48ca14c5a2&biw=1280&bih=605 - Nettiaddikti21v
Itse olen nettiriippuvainen 21v, mutta riippuvuus on tavallaan sosiaalinen, koska enemistö ajasta menee Facebookissa ja vastaavissa kavereiden kanssa keskusteluun sekä heidän päivitystensä ja viestien lukemiseen. Pelaamiseenkin menee aikaan, mutta senkin teen muiden kanssa. Naistakin yritän löytää juuri netin kautta, kun en oikeen ole baari-ihminen. Mulla on kuitenkin aika paljon kavereita.
Mutta poikasi tilanne on kyllä aika paha :(. - nijo
Tee pojallesi palvelus ja laita hänet etsimään oma asunto ja työpaikka. Hankalaahan se on, mutta jossain vaiheessa hänen on pakko itsenäistyä. Paapominen ei palvele teidän kummankaan etua.
- nuvaa
Herranjestas, tässä taas nähdään kuinka Suomen nuorisotyö on kuralla... Ota yhteyttä kuntasi Etsivän nuorisotyön tekijään, vaikka heidän itse olisi se pitänyt jo aikoja sitten tehdä. T. Nuorisotyöntekijä
- Huihuihuibbbbb
Jos tienaa nettipokerilla niin tätä pitäisi katsoa samanlailla kun muitakin töitä. Tosin kavereitakin pitäisi olla pelailis vaikka normi työ päivän verran ja olis kavereittenkaa. Mut se nyt on omasta tahosta kii.. Jos tykkää pelata koko ajan niin pelakkoo jos ei halua olla kavereitten kansaa niin minkäs teet. Jos joku tykkää pelata sählyä aamusta iltaan niin kai se nyt voi sitä sitten pelata. Pojallas se vaan on tietokoneella olo. Ihminen tekee mitä haluaa. Mut sen ruuan kantamisen ja pyykin pesemisen voisit kyllä lopettaa jos sitä teet.
- mk
Osta pojallesi maksullinen nainen muutamaksi päiväksi niin poikasi pääsee seksiin kiinni niin rupeaa muutkin asiat kiinostaa että silleen . Miehenä en ymmärrä miten joku voi koneella olla aina ja miten sen seksin hoitelee kun ei naista ole vai eikö ymmärrä naisten päälle mitään.
- osta>
Tiedän, että aika moni vanhempi tekee sen ratkaisun, että muuttaa tarkoituksella pienempään asuntoon siksi, että "haluaa pienemmän asunnon eläkepäiviksi", vaikka tosiasiassa syynä on se, että ei osaa muullakaan tavalla potkaista peräkammarin poikaansa pois.
Juttele pojan kanssa. Jos hän vain tiuskii ja sanoo, että asia ei kuulu sulle niin sano, että olet kyllästynyt, että hän käyttäytyy kuin teini, vaikka hän on jo aikuinen mies. Jos "lapsen" käytös ei parane, niin sano, että sinun pitää harkita, että voitteko elää saman katon alla, kun hän elää kuin hotellissa eikä kuten aikuinen ihminen.
Jos et ole valmis radikaaleihin toimiin, niin tee vaikka lista, että mitkä asiat pojan pitää tehdä joka päivä esim. maanantaisin pestä omat pyykkinsä, tiistaisin imuroida oma huoneensa, keskiviikkona käydä kaupassa, torstaina tehdä koko perheelle ruoka jne. Tällaisiin perheen yhteisiin asioihin ei mene yleensä tuntia enempää, joten pojallesi jää mainiosti aikaa omiin asioihinsa. Jos poika ei tee hommia, niin sano, että onko sitten parempi ratkaisu, että hän itsenäistyy muuttamalla muualle, jos ei kodin säännöt kelpaa. - aikavulsoO_
minä en kyllä ymmärrä tuollaista. olen itse parikymppinen. olen koneella jonkin verran. välillä ajattelen että olen ollut tosi paljon kotona koneella. hetken päästä kuin olen ajatellut lisää niin ymmärrän että lepään koska en osaa olla paikoillani.tosin jos osaisin pelata nettipokeria hyvin ja voittaisin siinä niin mikäs siinä. jos ulkopuolisesti huomaa jonkun olevan heikossa kunnossa liika sisällä olosta sitten kyllä on huono juttu.
- sitä niittää mitä
Älä syyllistä poikaa, sillä syyllinen olet sinä joka olet epäonnistunut kasvatustehtävässä. Edelleenkin kohtelet häntä kuin lasta vaikkei hän ole lapsi ollut kohta vuosikymmeneen. Hän on jämähtänyt kotiin siksi, että olet oman taantuneen sosiaalisen elämäsi puutteita paikannut roikkumalla hänessä kiinni, etkä päästänyt tai potkaissut harjoittelemaan oman elämän elämistä teininä. Olet itse ollut onnellinen siitä kun poikasi pysyy kotona, ja nyt vasta huomaat että homma kusee pahasti. Et ole ajatellut poikasi vaan itsesi parasta, ja tulos on tämä.
- jk
en osaa sanoa
- Antuanette34
Sellaiset nää suomalaiset nuoret ovat. Armeija kaipaa häntä....
- -ozq-
meitsi duunaillu 6 päivää töitä viikossa ja yks vapaapäivä vaan, nii pitää aina pohtii mitä sitä tekee. Herään vapaapäivänäki aamusta 9.00 ylös ja duunaan tiskit, vien koirat, teen safkat tai käyn kaupassa hoitamassa asioita. sitten lepäilen, hörppään päiväkahvit, surffailen netissä. alotan sen aina sähköpostista ja katon päivän uutiset, ja siinä vierähtääkin pari tuntia helposti. sitten jos on oikee fiilis voin pelaa nettipokeria, tai jotain perus ADHD nettiräiskintää ja siinäki vierähtää parituntia helposti. ohessa bänditreenejä, harrastuksia jne. netti on vaan nii easy mesta hankkii infoo ja olla yhteydessä ihmisiin. Meikäläinen pystyy tavottaa kaikki kymmenet kaverit parissa minuutissa netinvälityksellä ilman että saldoa kuluu soittamalla, tai aikaa uhraantuu toisten ovelle kävellessä. Emmä ainakaa usko et nuori tahtoo joka päivä istuu himas. Ite veikkaan jotain itsetunto-ongelmia tai skidinä aiheutuneita traumoja ? "Sosiaalinen vahvistamien" kannattaa varmast: tsemppaa, olkaa yhdessä, ehdollista, anna vaihtoehtoja, älä tuomitse. ettikää yhdes jannulle kämppä. Kysy et mistäpäin se sellasen haluis ja menkää kattelemaan. Tosin jos sil joku masennus päällä nii voi pahentuu ku on yksin omassa asunnossa sen nettinsä kanssa.
- täyttä elämää
Luin ketjua, muutaman kerran, osaa...
Saman elämän tyylin omaava puoltavat täällä omaansa, heitä riittä elävät tuilla ja istuvat näytön edessä...- turhaa huutelua
Jos saisi positiivisia kokemuksia niin ehkä rupeisi elämäkin voittamaan. Kun koko maailma torjuu niin sitten istutaan näytön edessä, ei maha mitään, kattoisit säkin pelle peiliin syyllistämisen sijaan.
- mitä porukkaa!
turhaa huutelua kirjoitti:
Jos saisi positiivisia kokemuksia niin ehkä rupeisi elämäkin voittamaan. Kun koko maailma torjuu niin sitten istutaan näytön edessä, ei maha mitään, kattoisit säkin pelle peiliin syyllistämisen sijaan.
menkää jumalauta vaikka syyriaan näkemään millasia on oikeet ongelmat ja syrjimiset.
saatana.
- Tri Sorbus
Heitä pummi kadulle, niin alkaa veltot koivet toimimaan.
- wewewarwrawer
Iha paskaa tommoset pitkät vaihtoehdot: mikset vaa kysy siltä et miks se tekee niin?
- isän kädestä!
Palkkaa joku moottoripyöräkerho antamaan pojallesi turpiin. Siihen loppuu poker-pelit.
- Arska97
Vaihtoehto on turhan brutaali. Eksaktimpi vaihtoehto olisi vain nakata kakara pellolle. Maailma on karu. Ja sitä ei auta kuin hyväksyminen, vaikka paskltahan se maistuukin.
- jepjep
jos poikasi pitää perheestään valtavasti, vaihka tekeeekin tätä, en usko että hän haluaa lähteä kotoaan ennen kun on 21-25 vuotias ja valmis asumaan itsenäisesti säästämillään rahoilla ja tuloilla.
hänellä varmaan on joitain harrastuksia ja kiinnostuksia netissä joista hän voisi tienata rahaa; joskus näitten harrastuksien, sanotaanko nyt vaihka musiikin teko eri ohjelmilla, voi kestää montakin vuotta että hallitsee sen harrastuksen täysin.
Hän voi jopa saada sopimuksia jo kun hän melkein hallitsee musiikin teon (tai muun harrastuksen), ja saada tällä tapaa tuloja. Mutta usko pois, ton pokerin peluun pitää loppua. siinä on suuria riskejä, varmaan olet sen jo huomannut, tai tulet huomaamaan ainakin jossain vaiheessa.
Hän voi hävetä tekemäänsä päätöstä 3 vuotta sitten, tai jotain muuta. ehkä hänelle tapahtui jotain töissä - ehkä hänestä puhuttiin työpaikalla pahoja hänen selkänsä takana - ehkä jotkut kaverit jättivät hänet yhtäkkiä, tai jotain tälläistä ... sellaista voi ruveta häpeämään, ja oikein kunnolla. Hän voi koeta itsensä käytetyksi (jos kaverit jättivät hänet monen vuoden jälkeen) tai saamattomaksi (jos hänestä puhutaan pahaa kotona (tai missä tahansa)).
ehkä hän voisi ruveta valokuvaajaksii tai musiikintuottajaksi, kysy jos kiinnostaa.
niin ja, näytä hänelle tämä viesti, jos viitsit. :) - riuttala76
Itsekin välillä kulutan aikaani vain tietokoneen, pelikonsolin ja tv-ohjelmien parissa. Sen oon huomannut et pelaaminen on paljon enemmän hyödyksi aivoille ja virkistää toisin kuin passiivinen tv:n tuijotus. Lapsena tv ja videofilmit oli melkein koko mun elämä. Nykyään elämää hallitsee enemmän nettiporno ja live-shakin pelaaminen. Aikaajoin ps2-pelikonsoli. Oon eläkkeellä joten itselleni se ei ole ongelma, vaikka olisihan se kiva joskus ravintolailtaakin viettää, jos rahat riittäisi.
- Ei oo totta
Voiiiiiii, mamman mussu on niin herkkä että pahoitti miälensä ko työpaikalla pahaa puhuttiin. Voi sentään.
(Apua!!)
- äitin poika
ite oon 33 ja asun äitin luona :D
- irvikuvia riittämiin
toivottavasti ymmärrät kadota kartalta. eikö ees hävetä? luulenpa, että ei :) vittu, sudaniin omatoimilomille vaan kaikki meikäläiset pullamössöääliöt. tervemenoa :)
Todennäköisesti ei ole enää kavereita jäljellä ja halua yksikseen lähteä juuri mihinkään on tosi vähän ja netti maailmasta tulee sitten itse elämä ja ei ole sitten naistakaan seksillä viettelemässä pois sen kimpusta :P
- Äitiä kerrakseen
Geeneissä ja kasvatuksessa tainnu joku mennä niinku pikkusen vikaan?
Nyt? Eikös "lapsi" ole jo 23-vuotias? Viddu jos ei ole tajua tuossa iässä, kuinka eletään, sitten ei ole. Ei ulkopuolelta voi ihmiseen älyä, ymmärrystä, vastuunkantoa asentaa. Jos ei tajua, ei tajua. Jätä moinen paskaläjä omaan arvottomuuteensa. Ja kato peiliin.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1166040Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta334137- 823362
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182996Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2552083Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?882014Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui441846- 1431805
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81696Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881569