Kävin ravintoterapeutilla...

Lähes samoissa mitoissa kiikutaan, 174/49 ;) ravintoterapeutilla en ole käynyt, mutta terkkarilla useammankin kerran. Hän on ollut huolissaan ja varasi ajan lääkärille, joka totesi ettei tilani ole niin hälyttävä että tarvitsisin kummempaa hoitoa. Sanoi että (jo aika kauan pois olleita) kuukautisia voidaan käynnistellä jossain vaiheessa, mutta muuta ei tarvitse.

Tuli juuri samanlainen olo, tuntui että olen turhaan kuluttanut niiden ihmisten aikaa siellä kun ei olekaan mikään hätänä (vaikka mieli sanookin ihan muuta). Mutta koitan ajatella tämän niin että oma mieleni haluaa vain kääntää kaiken pönkittämään syömishäiriökäyttäytymistä. Eihän tuossa kaikella järjellä ajateltuna ollut kyse kuin ihan muutamasta varomattomasta sanasta..

Voi jumalauta ollut taas ammattitaidottomia "lääkäreitä" liikenteessä. Nekö kuvittelee että syömishäiriöinen paranee kunhan sitä käskee syömään lautasmallin mukaan? Ja muutenkin, noista mitoista olisi kyllä todellakin syytä huolestua. Jos teidänkaltaiset luurangotkaan ei saa apua niin kuinkas käy esim. mun kaltaisten "normaalipainoisten" bulimikkojen.
Onko mitään muuta tahoa mistä voisit hakea apua, perhe, ystävät? Kauheesti tsemppiä ;(

Noi "ammattilaiset" kuulostaa niin täydellisen pihalla olevilta nuijilta että kävi jopa mielessä, yritättekö molemmat vaan provota. "Hoikassa kunnossa", voi herttileijaa. Ja jos toinen vielä kuittaa koko homman niin että kuukautisia voi "sitten joskus" käynnistellä niin se kuulostaa jo ihan uskomattomalta. Heitteillejättö suorastaan. Kai se sanoi myös, että osteoporoosikin voidaan "sitten joskus" myöhemmin parantaa? Sit toi lause "asiaa ei auttanut vastaan tulevat ihmiset ketkä olivat sen painoisia kuin itse haluaisin". Miksi se tarkalleen ottaen ahdisti, tuossa ympäristössä? Kyseiset ihmiset ovat niin sairaita, että he ovat jo päätyneet polille. Olitko siis silti kateellinen? Kiistät olevasi sairas, mutta haluaisit silti olla kuten he?

Mä uskaltauduin hakee apuu terkkarilta viime viikolla, kun tajusin et mun ajatukset ei pyöri enää ku ruoan ja painon ympärillä, eikä koulusta tuu enää mitään. Pudottanut oon kymmenen kiloa parin vuoden aikana, mut silti pyörin vielä vasta alipainon rajoilla. En oo siis viel mitenkään fyysisesti heikossa kunnossa, henkisesti vaan kaikki tuntuu menevän huonosti. Mut nyt mua rupes pelottaa koululääkäri aika, joka on ens viikolla, koska te ootte laihempii, eikä teitä oteta tosissaan, niin miten mua voitais ottaa tosissaan :o nyt rupes oikeesti kammottaa, mitä tuli taas tehtyy...

tää on niin epäreilua, oon 11v, anorektikko ja kun olin laihtunu vaa5 kiloa ni heti uhattii laittaa osastol! Tedän kyl et tää otetaa paljo vakavemmi lapsil ku niitte pitää kasvaa jne.. JA tulee sitä paitsi kauhee ahdistunu ja läski olo ku te kaikki muut ootte noin laihoi, mä oon 150/31kg:((

aivan niin ghj, mutta kun mielisairas pääni ei luonnollisesti pahemmin järkeä kuuntele, joten sen käsittäminen on niin vaikeaa:/ tiedän kyllä nämä seuraukset, mutta sairastuin lapsena joten ei ole mitään tehtävissä. Katumus tulee perässä, ja kaikki muu on jo menetetty, isä kaverit...elämä... niin puren suruani laihdutuksella.

No just joo! ... Tajuatko sä yhtään miten alipainoinen ja riutunut olet noilla mitoilla?
Olen saman pituinen kuin sinä ja 1,5v sitten painoin 48kg. Olin aivan hirveän näköinen!!!! Todellinen kävelevä luuranko. Häpesin itseäni.
Hakeuduin itse hoitoon ja myönsin sairauteni. Onneksi minulle riitti hoitomuodoksi pelkkä keskusteluapu. Oma halu parantua oli niin järkyttävän suuri, että tein kaikkeni että sain painoa lisää. En tarvinnut missää vaiheessa ravintoterapeuttia.
Nyt olen onnellinen, hyvinvoiva ja normaalipainoinen nuori nainen! :)