Verkkovirralla toimivat palovaroittimet vapaaehtoisiksi

marko 6 + 7

Ympäristöministeriö päätti muutama vuosi sitten, että kaikkiin uudisrakennuksiin pitää laittaa verkkovirralla toimivat palovaroittimet. Mitään järkevää syytä siihen ei ole, koska jo nykyiselläänkin pitää olla yksi palovaroitin jokaista kerroksen alkavaa 60 neliömetriä kohden. Päätöstä perusteltiin mm. paristojätteen vähentymisellä, kun ei joka vuosi tarvitse pattereita hälyttimiin.

Tosiasiassa kyseessä oli jälleen yksi suuri huijaus ministeriön taholta. Verkkovirralla toimivat palovaroittimet tarvitsevat akku- tai patterikäyttöisen varmistuksen ja lisäksi palovaroittimet pitää uusia vähintään 10 vuoden välein. Verkkovirralla toimiva palovaroitin aiheuttaa jo itsessään suuremman palovaaran kuin 9 voltin patterilla toimiva tavanomainen palovaroitin. Lisäksi verkkovirralla toimivia palovaroittimia pitää testata yhtä usein kuin patterilla toimivia. Palovaroitin pitää myös puhdistaa säännöllisesti pölystä, ja sitä varten pitää virta laittaa poikki sähkökaapista, koska on olemassa sähköiskun vaara.

Koska verkkovirralla toimiva palovaroitin pitää vaihtaa 10 vuoden välein, joutuu siitä maksamaan sähkömiehelle, koska itse niitä ei virallisesti saa asentaa, ja hinta on noin 500 euron tietämissä per asennuskerta. Mielestäni verkkovirralla toimivat palovaroittimet pitää saada vapaaehtoisiksi, koska niiden aiheuttamat haitat ovat hyötyjä suuremmat.

9

1326

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tenuharjakai

      Kannatetaan. Juuri näin.

      ps. Vaihdan alaa. Uudet heinäkuussa voimaan tulevat energialaskelmat ei kiinnosta. Joutuu itsekkin rikollisten kirjoihin jos soveltaa suurta korruptiota.

    • ciddeboy

      Tuolla paristovarmennuksella ja jätteen vähentämisellä varmaan viitataan siihen, että kiinteistöön asennettaan AKKU varmennettu palaovaroitinjärjestelmä. Yleensä nykytaloissa alkaa olla jo muitakin hälytysjärjestelmiä, joten tuo palovaroitus tulee siinäyleensä "kaupan päälle"!!

    • 24 V

      Tyhjät tynnyrit taas kolisee.

      Tässä on taustalla sellainen pikkujuttu, ettei

      a) eläkeläiset oikein osaa/uskalla kiipeillä palovaroittimien paristoja vaihtamaan

      b) vuokravätyksiäkään ei paljoa nappaa ...ja tässähän taitaa kuitenkin eräs riskiryhmä olla (siis puhuttaessa yleisimmistä tulipalon aiheuttajista, kokkaajan sammumisesta kesken ruoanlaiton & vuoteessa tupakoinnista)

      Vaikka molemmat ovat riskiryhmiä, joilla varoittimien pitäisi toimia.

      Sitäpaitsi ne varoittimet taitaa toimia 24 V jännitteellä, kuten automaatiolaitteet ja ilmaisimet yleensäkin. Verkkokäyttöisyys tarkoittaa siis, että energia tulee sähköverkosta, mutta se ei sulje pois sitä vaihtoehtoa, että välissä on muuntaja.

      • 9V

        Kerrostaloissa vaivattomin tapa on asentaa tavalliset 230V toimivat palovaroittimet,
        niissä on silti 9V paristo varmennuksena joten erillisiä paloilmoitinkeskuksia ei tarvita. Syötön niihin voi ottaa suoraan vaikka valaistusryhmän väliin ketjuttamalla.
        Onhan nuo hyvä rapuissa olla.


    • jippiii neukkula

      Toi on tota samaa neukkumeininkiä jolla kommarit teettävät turhaa työtä. Varmaan on ollut joku suomalainen palovarointinfirma mukana neukkupykälien säädännässä.

      Toinen vastaava älyttömyys on vaatimus sähköisistä paloeroittimista kerrostalojen iv kanavissa. Lisäkuluja rakentajalle tulee 200 eur per huoneisto verratuna mekaaniseen eroittimeen. Eräskin tämän kaupungin kerrostaloprojekti joutui hakemaan lisärahoitusta moisen älytömyyden takia.

      http://www.youtube.com/watch?v=IrJ_zfENj_c

    • Ihmettelijö

      Onko oikeasti noin että kaikki palovaroittimet vaativat kiinteän 230V kytkennän?

      Entä nuo versiot, missä on asennuslevy pohjalla, mihin sitten vain laitetaan varsinainen palovaroitin? Miten niissä sähköt tulevat?
      Eikö sellaiseen riitä että ostaa vain uuden samanmerkkisen palovaroittimen ja laittaa sen siihen asennuslevyyn kiinni?

    • kipinävahti

      Olen samaa mieltä. Helvetillinen mekkala eilen kun tupsahti takasta savua vähän sisälle. Takan lähellä oleva palovaroitin alkoi piipata ja samalla myös makkareissa. Ei auttanut sähkötaulusta palovaroittimien katkaisu. En tiennyt että niissä on vielä patterikin varmistamassa desibeli infernoa.. Mikä on todennäköisyys että tulee sähkökatko ja tulipalo yhtäaikaa. Sitäpaitsi onhan vielä tavallisia patterilla toimivia varoittimia. Aattelin poistaa patterin verkkovirralla toimivista varoittimista mutta tuotteen tiedoista luin että jos patterin poistaa ei kansi mene kiinni. En uskalla enää takkaa sytyttää, tulikin hommattua. Joku fiksu on todella saanut kunnon älynleimauksen. 85 desibeliä kertaa kolme; se jo tuntuu sisuskaluissakin. Ja pitää olla sähkömies joka voi patterin vaihdon tehdä!!!

      • voipalaapoikki

        Tulipalo voi polttaa kaapelit poikki joten paristovarmennus on syytä olla.


      • Bdndkk

        No tuossa tilanteessa ei ole enää eloonjääneitä, joten turhaan piipittää.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      54
      2409
    2. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      28
      1759
    3. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      70
      1434
    4. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      238
      1320
    5. Mitä haluat sanoa kaivatullesi?

      Onko ikävä? Milloin näitte viimeksi?
      Ikävä
      119
      1154
    6. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      13
      990
    7. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      11
      963
    8. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      23
      948
    9. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      933
    10. Nainen, mulla olisi sulle pari vinkkiä

      Kerro vain ongelmasi niin annan siihen vinkin. :/
      Ikävä
      59
      856
    Aihe