Luin kirjan, ja se oli kyllä alusta loppuun asti todella hyvä kirja. Aihe oli kyllä karmaiseva, sillä miten tällaista on voinut edes tapahtua...
Tästä saisi hyvin myyvän elokuvankin! Möisi varmasti paljon paremmin, kuin Kielletty hedelmä, jossa vanhoillislestadiolaisia esittäneet eivät olleet kovin uskottavia.
Sen verran kuitenkin vielä, että elokuvassa ei tietenkään tarvisi näyttää yksityiskohtaisesti raaimpia kohtauksia, vaan esittää ne siten, että katsojat ymmärtävät, mitä tapahtuu jne.
Erityisesti itseä entisenä vl:nä kiinnostaisi elokuva, jossa näyttelijät osaisivat myös uskottavasti esittää vanhoillislestadiolaista.
Maijan Tarinasta elokuva?
8
180
Vastaukset
- +++
Kuka keksisi tehdä elokuvan? Varma menekki
- vl emo
Teatterikappaleena voisi olla myös vaikuttavan putteleva. Oulun kaupunginteatterille vinkki
- vl emo
siis: puhutteleva
- Tunnen tapauksen.
SRK on kieltänyt jo Maijan tarinan lukemisen kirjanakin, joten elokuva on moninkertainen synti kuin kirja. VL:t tilaavat salaa kirjaa netistä, ettei kukaan näe.
- vlvlvlvlvl
Jos näyttelijät ja ohjaaja ottaisivat mallia vaikkapa "ainoa oikea Jumala"-ohjelmasta(Löytyy YouTubesta ja YLEn Elävästä Arkistosta), niin he voisivat esittää uskottavasti vl-uskovaista. Mutta heidän pitäisi olla erittäin taivavia näyttelijöitä. Jos silmät näyttää syntiseltä tai epäpyhältä tai tuhmalta, niin menee heti uskottavuus.
Eikä saisi olla yhtään meikkiä. Ei saa olla pitkään aikaan meikkiä ennen kuvausta, sillä muuten iho menee pilalle eikä näytä oikeanlaiselta ja uskottavalta vaikka meikki otettaisiinkin sitten pois juuri ennen kuvauksia. Tyttöjen pitää näyttää siveiltä, ei ole muuten uskottavaa. Ottakaa mallia "Ainoa oikea Jumala" -dokumentista.- VL_tyttöjen vaatteet
Mutta 10-vuotiaista lähtien elokuvan vl-tyttöjä näyttelevien täytyy pukeutua minihameeseen ja spagettiolkaimiseen toppiin, että näyttäisivät aidoilta vl-tytöiltä.
- ehdotukseni
Voisiko Olavi veli tähdittää leffaa ja näytellä itseään kun hän tylyttää Maijaa ja syyllistää häntä ja epäilee Maijan sieuluin tilaa kun tämä uskaltaa ottaa esiin vl-veljien syntejä häntä kohtaan.
- tahtien sota
Mikko niska nen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad611189- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334678- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51618
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 75576
- 56564