Kannattaako yrittää suorittaa työharjoittelut (AMK insinööri) kesätöiden lomassa? Onko nämä työharjoittelut mitkä tapahtuvat joissain perioideissa ihan samanlaisia hommia kuin mitä teet kesäduuneis vai vastuullisempia? Maksaako yritykset palkkaa työharjoittelusta?
Itsellä olisi tilanne, että sain paperikoneelta paikan kesäksi (kesäkuusta - elokuun loppuun) 3-vuorotyö, ja liksaa tulee se 3,5 tonnia kuussa. Olin kummiskin siellä jo viime kesänäkin, ja hyväksiluetutin siitä jo työharjoittelun. Opiskelen Metropoliassa, ja aion suuntautua Kone- ja tuotantotekiniikan tuotantotekniikka linjalle, joka on käytäntöpainotteinen eli tutkinto vaatii 60 opsin eestä työharjoittelua. Suuntautuminen alkaa siis ens syksynä eli 3. luokan alussa. Sain myös koneenhoitajan paikan Helsingin Energialta, niin nyt vahvasti mietin, että mitä kannattaisi tehdä? Mennä Helsingin Energialle töihin, ja ottaa palkkaa vain 1800 euroa kuussa, mutta siitä saisin kaiketi taas hyväksiluettua yhden työharjottelun (2. työharjottelun 15 opintopistettä). Samalla voisin nostaa opintotuet kesäksi, koska suorittaisin samalla työharjoittelua. Vai mennä vain taas töihin Stora Ensolle ja olla huolimatta mistään raha-asioista taas vuodeksi? Kiire tulee sillä 1 viikko aikaa miettii.
Kiitoksia kaikille vastanneille!!!
Insinööriopiskelijoiden työharjoittelusta?
fhfdg
1
347
Vastaukset
- juippi767
Ei 1800 euroa ole minusta mitenkään huono palkka työharjoitteluluonteisesta paikasta. Valmistuisit nopeammin ja voisit ruveta tekemään kunnolla töitä hieman aikaisemmin. Minä ottaisin sen Helsingin Energia -paikan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taisin tehdä virheen
Kaipaan sua enemmän kuin kuvittelin. Luulin, että helpottuisin, mutta olinkin täysin väärässä. Vieläkö vastaisit minulle312562Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖362541Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k532534Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt921956Nyt tuntuu siltä, että on pakko päästä puhumaan kanssasi
Tuntuu että sekoan tämän kaiken takia. Miehelle331845Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me3121688- 1501506
- 731358
vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos231108Nainen onko sulla supervoimmia ?
Voisitko auttaa miestä mäessä? Tarjota auttavan käden ja jeesata tätä miestä? Tai antaa olla et sä kuitenkaan auta.271093