Ruusuja ja risuja! Kiitos hyvästä näyttelystä! Paljon oli kokoontunut mobilisteja ym muita autoalan harrastajia ympäri Suomea näyttelyä katsomaan ja ne, jotka tuovat oman autonsa näytille ulkonäyttelyalueelle luovat myös näyttelyä. Kiitos myös heille!
Risut: Rannekkeen (pääsylipun) oston jälkeen siirryn ihailemaan suljetulle alueelle autoja, jolloin alkaa joka ovella jatkuva, turhauttava rannekkeen tarkastus.
En ymmärrä miksi, koska uskon, että kyseinen messuväki kyllä lippunsa (15 €) rehellisesti ostaa. Mielestäni touhu oli liian tarkkaa nipottamista.
classic motor show 5.5.2012
6
353
Vastaukset 6
- Ahneen loppu?
Iso risupuska, järjestäjille oli tullut "helppoa rahaa" idea, kun olivat tänä vuonna laittaneet Messukeskuksen pihan parkkialueen aitojen taakse ja 15e lipun hinnaksi sinnekin jalkaisin liikkuneille. En sitten maksanut pettymykseltäni mitään, vaikka parina edellisenä vuotena olen lipun ostanutkin hallien sisätiloihin. Olisikohan ehkä kannatttanut kertoa tästä "neronleimauksesta" selkeästi etukäteen ihan nettisivuillakin?
- isolohko mr
Kyllä ei kiva virka ollut Lahtimotorshown lipuntarkastajalla jotka toki ystävällisesti jaksoivat vahtia eri osastojen ovia.Kertoivat syyn että autonsa ulkoalueelle näytille tuovat vois päästä livahtamaan ilmaiseksi sisään...HEI HALOO eikös autonsa tuoja-tulija ole juuri portilla ansainnut mielestäni jonkun alennuksen ym hyvänmielen tähän harrastukseen. Esim Mikkelin Visulahteen tapahtumaan tais kuski päästä ilmaiseksi kahveelle myös.Muut matkustajat toki maksoivat lipun.
- ahneus iskenyt
Suurin risukasa tulee lippujärjestelyistä, yrittävät kai saada kävijäkatoa aikaan kun on suosio kasvanut. Naurettavaa ottaa lipun hinta että pääsee parkkipaikalle katselemaan autoja. Itse kävin vain lauantaina sisällä ja oli tarkoitus tulla sunnuntaina vielä parkkialueelle kiertelemään mutta se kariutui järjestäjän ahneuteen.
- santtu1975
Niin, kyseessä on silti autonäyttely jonka yhtenä perimmäisenä tarkoituksena on taloudellisen voiton tuominen järjestäjille (yksityinen järjestäjä, ei mikään harrasteyhdistys tai kerho). Näyttelyosastothan on ilmaisia merkkikerhoille yms. voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille (vrt. esim. american car show), niin jostain se raha kuluihin on järjestäjän satava ja ne rahat ovat pääsylippurahat.
- Ahneen loppu?
santtu1975 kirjoitti:
Niin, kyseessä on silti autonäyttely jonka yhtenä perimmäisenä tarkoituksena on taloudellisen voiton tuominen järjestäjille (yksityinen järjestäjä, ei mikään harrasteyhdistys tai kerho). Näyttelyosastothan on ilmaisia merkkikerhoille yms. voittoa tavoittelemattomille yhdistyksille (vrt. esim. american car show), niin jostain se raha kuluihin on järjestäjän satava ja ne rahat ovat pääsylippurahat.
Voi kuitenkin kysyä mikä järki on veloittaa sama hinta halleihin sisälle kuin parkkipaikalle. Jälkimmäisessä on kuitenkin "hiukan" ankeammat puitteet yleisölle eikä järjestäjän tarvitse juuri laittaa tikkua ristiin "parkkinäyttelyn" järjestämiseksi.
- <<<
ITE KÄVIN 2010...SEN JÄLKEEN EN OO OLLU... MUN SUOSIKKIHARRASTEAUTOJA ON GRANADA JA 240D MERSU
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831799
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.115949Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo116857En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209694- 135646
- 56631
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus54586- 38568