Kysymys siis: Mikä olisi hyvä perusobjektiivi silloin, kun kamera vaan kulkee mukana, eikä varsinaista ennakointia kuvauskohteista ole. Kävelyllä, kaupungilla, kyläreissuilla...
Taustaa sen verran, että viimeisin hankinta EF 50mm/1.8 on ollut nyt useinmiten mukana. Saan sillä omasta mielestäni kauniita kuvia kukista ja lemmikeistä, kasvokuvia ihmisistä jne. Syväterävyyden kanssa on kuitenkin ongelmia, jos kuva saisikin olla tarkempi kauempaakin.
Nyt on muutama euro taas taskunpohjalla, jonka voisi sijoittaa tähän puuhaan. Vaikka olen harrastukseni alkumetreillä (canon EOS 550D) olen alkanut kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota valovoimaan? Olenko väärillä jäljillä?
Kittiobiskan ja viimeisimmän hankinnan lisäksi on kertynyt pari Tamron (18-270mm ja laajakulma 10-24mm) sekä Canonin 100mm macro 1:2,8.
Joskus tulevaisuudessa varmaan runkokin vaihtuu, mutta tältä pohjalta pysytään kanuunassa, joten toivon asiallisia vastauksia, eikä vinoilua siitä, minkämerkkinen kamera olisi kannattanut hankkia... :) ihan hyvä työpaikkakin on, joten tämä puuha on ja säilyy mukavana harrastuksena! Toki näillä taustoilla samantien voit heittää vinkkiä siitä tulevasta rungostakin, ehken kuitenkaan harrastelijataidoilla tarvitse ammattilaisvehkeitä...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Valovoimasta on tieysti hyötyä nopeammassa tarkennuksessa, ja hämärässä kuvaamiseen. Toisaalta nykyaikaisiin digikennoihin niin valovoimaa enää tarvita, herkkiä kun ovat ja ISO:a voi nostella surutta. Niin, sinullahan on jo hyvä kuljeskeluobjektiivi tuo Tamron 18- 270. Polttoväli on sopiva tilanteeseen kuin tilanteeseen, ja valovoimaa piisaa ihan tarpeeksi päivänvalolle.
Mukanapito-obu nro 1:
CANON EF-S 17-55/2.8 IS USM
Ei yllä telepäässä pitkällekään, mutta valovoimaa on siitä edestä enemmän kuin siinä 18–270 mm:n Tamronissasi.
Tonnin lasi.
Ja siinä piirtää erittäin hyvin, yleensä aina mukana
kiitoksia kommenteista...mites tää nyt sitten menikään, jos runko joskus vaihtuu? (parempaan kanuunaan siis) EF vai EF-S? Toki haluais jo ennakoida sitäkin, ettei jää tän hetkiset investoinnit sitten käyttämättä?
Canonissa hommat menee silla lailla, että EF-S objektiivit on tarkoitettu ainoastaan kroppikennoisille jota edustamasi 1000D myös on. Sitten nämä L- sarjan objektiivit käyvät ainoastaan isokennoisille mark II ja kolmoselle sun muille täyskennosille. Toisin sanoen nykyiset objektiivisi käyvät kaikkiin näkyvissä olevassa tulevaisuudessa ostamiisi kroppimalleihin joita nyt ovat esim. 50D 60D 600D 7D jne.
Totuuden nimissä on sanottava että L- sarjan linssit käyvät maniosti myös kroppikennoisille, mutta EF-S laseja on turhaa sijoittaa isokennoisen nokille koska vinjetointi muodostuu suureksi ongelmaksi. L- sarjalaiset ovat laadukkaampia ja kalleimpia laseja jonka tunnistaa siitä ihanasta punaisesta viivasta joka objektiivin ympäri kulkee.
aloituksesta tais jäädä mainitsematta, että itse kameran kanssa (EOS 500D, jos nyt "edustamisesta" haluat puhua)) tuli alunperin hankittua samassa hötäkässä myös Canon EF 70-200 1:4 L (ilman vakaajaa) joka on erittäin vähäisessä käytössä jalustan kanssa kyllä toiminut ihan ok tässäkin rungossa?
Ja joskus siihen tulevaan runkoon on tarkoitus iskeä vähän rahaakin kiinni...
Hyvä. Oikeaa tiimispirittiä! Se tulevaisuus on sitten Canon EOS Mark III ! Siihen sitten L-sarjalaisia niin hyvää tulee.
"Syväterävyyden kanssa on kuitenkin ongelmia, jos kuva saisikin olla tarkempi kauempaakin."
Tarkoitat maisemakuvausta? Tarkoitat esimerkiksi kaupunkimaiseman kuvausta? siihen tämä:
TS-E 24mm f/3.5L II
http://digitaljournal.com/blog/1983
"olen alkanut kiinnittää enemmän ja enemmän huomiota valovoimaan? Olenko väärillä jäljillä? "
Jos tuo syväterävyysalueen kasvattaminen oli tavoite, olet todellakin väärillä jäljillä - valovoiman lisääminen vain kaventaa syväterävyysaluetta.
Jos taas tarkoitat perinteistä katukuvausta, jossa kohteet vain "kävelevät vastaan" kadulla, kannattaa unohtaa tuo "kuva saisikin olla tarkempi kauempaakin"
Jotta kohde erottuu taustasta, on hyväkin, ettei tausta ole yhtä terävä kuin kohde.
Saahan tuota 50mm kakkulaakin himmennettyä, jos lisää syväterävyyttä kaipaat. Käytätkö mahdollisesti täysautomaattia? Siirry aukon esivalintaan...
Jos himmennät, joudut käyttämään joko suurempaa ISO herkkyyttä tai pidentämään valotusaikaa - TS-E 24mm f/3.5L II objektiivia käyttäessä voit kuvata aina suurimmalla aukolla, ilman että tarvitsee puuttua ISO herkkyyteen tai valotusaikaan.
Tosin joudut sitten työskentelemään sen objektiivin kanssa sitä terävyysaluetta kallistettaessa.
googleta vaikka: tilt
niin huomaat, mitä tapahtuu ;)