Wichumille**

Näkisitkö tilannetta ja kurkkaisitko minulle vähän tulevaa?
Antoisan ja välillä ei-niin-antoisan sinkkuelämän seurauksena tapasin noin
kuukausi sitten tumman härkä -miehen. Välillämme kipinöi niin, etten ole aikoihin
vastaavaa kokenut, ja päädyimmekin viettämään yön ... voisinpa sanoa elämäni
hienoimman yön yhdessä. Tiesin sen verran, että hän on aika levoton sielu eikä
sitoutumisvalmiutta oikein ole, enkä minäkään mitään enempää ole odottanut.

Tämän jälkeen pitelimme satunnaisesti yhteyttä, hän kertoi haluavansa kokea saman uudelleen mutta aikataulumme eivät oikein kohdanneet. Kunnes vapun alla näin hänet toisen naisen seurassa, joka kouraisikin sydäntä enemmän kuin olisin arvannut. Hän ei voinut oikein toimia mitenkään, vaikkakin piti minua koko ajan näkökentässä. Vappuna kohtasimme uudestaan, tuolloin hän oli ilman seuraa, kerroin että olin aika surullinen tapahtuneesta, päädyimme jälleen viettämään yön yhdessä.

Ja tällä kertaa tuntui, että jotain vähän ihmeellistä tapahtui, tunteet taisi astua kehiin vaikka luulen että sitoutuminen ei taida tämän henkilön kanssa tulla kyseeseenkään. Yritän tapailla ns. potentiaalisempia kumppaniehdokkaita, mutta tämä mies jyllää päässäni armotta. Voisitko avata hieman tilannetta, mitä meneillään? Mitä meneillään toiselta puolen ja mitä odotettavissa rakkauskesään, mahd. muiltakin osin kuin tämän härkämiehen? Olen itse vaaka.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


cloud9 kirjoitti:

Näkisitkö tilannetta ja kurkkaisitko minulle vähän tulevaa?
Antoisan ja välillä ei-niin-antoisan sinkkuelämän seurauksena tapasin noin
kuukausi sitten tumman härkä -miehen. Välillämme kipinöi niin, etten ole aikoihin
vastaavaa kokenut, ja päädyimmekin viettämään yön ... voisinpa sanoa elämäni
hienoimman yön yhdessä. Tiesin sen verran, että hän on aika levoton sielu eikä
sitoutumisvalmiutta oikein ole, enkä minäkään mitään enempää ole odottanut.

Tämän jälkeen pitelimme satunnaisesti yhteyttä, hän kertoi haluavansa kokea saman uudelleen mutta aikataulumme eivät oikein kohdanneet. Kunnes vapun alla näin hänet toisen naisen seurassa, joka kouraisikin sydäntä enemmän kuin olisin arvannut. Hän ei voinut oikein toimia mitenkään, vaikkakin piti minua koko ajan näkökentässä. Vappuna kohtasimme uudestaan, tuolloin hän oli ilman seuraa, kerroin että olin aika surullinen tapahtuneesta, päädyimme jälleen viettämään yön yhdessä.

Ja tällä kertaa tuntui, että jotain vähän ihmeellistä tapahtui, tunteet taisi astua kehiin vaikka luulen että sitoutuminen ei taida tämän henkilön kanssa tulla kyseeseenkään. Yritän tapailla ns. potentiaalisempia kumppaniehdokkaita, mutta tämä mies jyllää päässäni armotta. Voisitko avata hieman tilannetta, mitä meneillään? Mitä meneillään toiselta puolen ja mitä odotettavissa rakkauskesään, mahd. muiltakin osin kuin tämän härkämiehen? Olen itse vaaka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu