jotkut on vaan tuomittuja yksinäiseen elämään. Ehkä yksinäisyyten suhteissa, yksinäisyyteen pään sisäsisesti. Epäluotto omaan tekemiseen paistaa kaikessa. :(
Tuomittu
*kait*
10162
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Kuulostaa ihan siltä kun et olis ihan sinut itsesi kanssa? Älä rupea tuommoiseen uskomaan, aina löytyy asioita , joita voi jakaa. Suru kuuluu elämään, mutta ihmisillä voi hirveitä suruja kannettavanaan ja silti ne on aitoja, ihania ja läsnäolevia ihmisiä.
Minulla yksi rakas ihminen, jonka lapsi kuoli huumeisiin. Jotenkin ihmeesti se jaksaa nousta joka aamu ja lähteä töihin, muistaa ystäviään, jotka oltiin hänen tukenaan pahimmilla hetkillä. Silloin tällöin se sanoo ääneen, että sattuu ihan helvetisti vieläkin, ja se varmaan helpottaa, mutta kipu ei lähde ikinä, se on varma.
Ja pahinta on se että tämä tuomio taitaa olla elinkautinen. Edes hyvällä käytöksellä et saa lyhennystä.
En ole yksinäinen näin päällepäin, mutta sisällä välillä riehuu yksinäisyys ja vain muutama ihminen on koskettanut minua niin syvälle, että on saanut sen sisäisen yksinäisyyden herätettyä henkiin. Se on pelottava tunne kun uppotuu ajatuksiin ja ei olekkaan lähellä oleva ihminen vastaanottavainen ja yksin mietiskelee ja rämpii eteenpäin kuin syvässä suossa. Pääsee etenemään kuitenkin, mutta tie on pitkä ja raskas. Perille päästyä olo on kuitenkin helpottunut, vaikka olikin pitkän taistelun tulos. Silloin kun rämpii siellä suossa olisi mukavaa kun olisi ihminen joka ojentaa kätensä ja on vain siinä suon laidalla olemassa.
Tuntuu, että kyllä matto on alta vedetty jo tai silleen vuosien saattoo hiljaa hivuttaen.
Silkeen, et teinivuosina sitä ei vielä tippunu kyydistä, mutta ajan kanssa senkin tapahtuu.
Silloin jos on joku, jota tarvitset, niin luota hyvä ihminen, että hän ojentaa kätensä ja tarpoo siellä suossa sun kanssa. Helppo on väittää itselleen, että hyvinhän mä pärjään yksinkin ja taas meni yksi tunti eteenpäin, eikä tunnu missään. Mutta ehyemmäksi tulet, jos jaat vähän toisten kanssa syvimpiäkin tuntemuksiasi. Ne astuu silloin maailman valoon, eikä ole niin ahdistavia ja pelottavia.
Kannattaako ihmisiin luottaa? Hyvä kysymys tietysti. Mutta mitä muita vaihtoehtoja oikeastaan on kuin luottaa ja uskoa hyvyyteen, vaikka joskus olisi tullutkin paskaa niskaan. Ja mikä motiivi kellään olisi olla paha varsinkaan tahallaan. Tahtomattaan on tietysti, kun on tyhmä ja taidoton välillä.
No en tiedä. Luottamus...se on ala jota olen sanotaanko opiskelemassa vasta esikouluasteella. Joskus on käynyt niin, että tuli tunne, ettei enää luota ja se iski jotenkin kokonaisvaltaisesti ja lyhisti kasaan ja laittoi tekemään tekoja jotka luultavammin on lopullisia. Tuttu lause tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.. Eli ei minulla ole luottamusta itseni esilletuomiseen, joten rämmin pienet ja vähän isommatkin suot ittekseni. Meneehän ne vuodet näinkin. On sitä varmaan muilla paljon suurempiakin huolia.. Joo minä menen ulos. Siellä on sentään kevät ja aurinko paistaa, jospa se risukasaankin paistaisi.
Älä välitä, eskarista pääsee ennen pitkää eppuluokalle ja sieltä luokka kerrallaan eteenpäin. Menee päiviä ja vuosia ja aina välillä tulee vastaan sellaisia ihmisiä, joiden kanssa on hyvä olla. Toivottavasti olet silloin valmis vähän jakamaan taakkaasi.
Ihmisten kanssa toimiessa olisi hyvä kuunnella muitakin ja arvostaa toisen erilaisuutta.
Mitä mä nyt siihen suuntaan olen sanonut? Älä jaksa pätee, kun olen kyllä ottanut muita huomioon aivan tarpeeksi, mutta ei sitä kannata liian hyvä uskonen ja tahtonen olla täällä... Näin se vaan on.