Melukeskustelu johti siihen,että jouduin vaihtamaan alkuperäisen äänekkään putken takaisin pyörään.Syy miksi näin piti menetellä on hiljaisemmasta putkesta puuttuvat hyväksymismerkit.Toki olisin voinut mennä katsastuttamaan hiljaisen putken hyväksytyksi,mutta miksi ihmeessä minun pitäisi vielä maksaa siitä,että muille äänet olisivat vieläkin hiljaisemmat.Touhu on mennyt älyttömäksi.Viherpiipertäjät saavat nyt nautti kovemmasta äänestä kun kerran niin haluavat.
Vaihdoin äänekkään puken takaisin
Överiksi menee
27502
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Minunkin naapurit saavat nauttia laserin putkisto koko kesän. Sen oikein näkee niiden naamasta kuinka he nauttivat ja muistelevat omaa nuoruuttaan kun ei ollut nuorisolla oikeita kyykkypyöriä, nyt on. Pitääkin tästä lähtee antaa kesän kauneimpia soundeja naapureille.
KOETTAKAAS ITSE NUKKUA YÖLLÄ 2 AIKAAN KUN PUTKET PAUKKUVAT JA VINKUVAT KAIKEN YÖTÄ
KIVA MENNÄ AAMULLA TÖIHIN VÄSYNEENÄ
JÄRJEN KÄYTTÖ EI OLE KIELLETTY
JOS ON VÄLTTÄMÄTÄNTÄ VINGUTELLA NIIN AJAKAA KAUPUNGIN ULKOPUOLELLE
No onnkes mulla on itellä kolmevuorotyö, niin ei haittaa vaikka muutkin vähän revittelee. Pitääkin tästä lähtee antaa kesän kauneimpia soundeja naapureille.
osta tulupat päähän tai muuta pois mutta älä jaksa valittaa.
Itse taas vastustan mielivaltaa, koska se on valveutuneen kansalaisen velvollisuus. Lakia pitää muuttaa. Se on pitkissä kantimissa, mutta enen pitkää ahdasmieliset kieltojenvaatijat ja kontrollifriikit jäävät tappiolle. Vapautta ei voi eikä saa kahlita. Ihmisten kyykyttämisen raja lähenee jo kipupistettä, lakien kunnioitus vähehnee päivä päivältä näissä älyttömyyksissä. Aika usea ehtinyt jo ahdistua motoristeihin kohdistetun lokakampanjan alla ja etsii vakioputkia ja killereitä. Älkää luovuttako systeemin järjettömyyden edessä! Jäljelle jääville hardcore-motoristeille vaihtoehdoiksi jää vain pyörän pakoäänten lisääminen. Nyt saa tehoputkia halvalla!!!
Ihan oikea suunta on toi melunmittaus, saadaan ne Race putket pois liikenteestä, kun ne eivät ole laillisia tieliikenteessä.
Sua häiritsee siis joissain pakoputkissa suunnattomasti se, että ne eivät ole laillisia?
mutta pitävät niin vattumaisen metelin väärin käytettyinä ettei sellaista jaksa kuunnella. Pojut ne vaan on niin huomionkipeitä.
Mitäs muuta opit siellä ammattikoulussa ?
olet ko mika käynyt mitään koulua?
On se. Ainakin Pohjois-Korean kansalaisopiston.
mene katsastuttmaan..maksanee jotain 70-80 euroa...niin saat paperit
tekevät melumittaukset ja lyövät leiman
Konttoriltako sen E-hyväksynnän saakin? Mikä asiantuntija!
LP:stä sanottiin ettei sillä merkinnällä oo välii kuhan äänet on tarpeeksi hiljaset.Ei niitä kiinnosta kuka putket on valmistanu.
Per----le! Tässä ei nyt oikein enää tiedä ketä uskoa! Pitääkö putkissa tosiaan olla e-tyyppihyväksyntä? vai riittääkö vain että melut ovat oikeilla tasoilla ja putkista viis? Minä en ole tehnyt vielä mitään putkille, putket ovat Big Radius 2/2 ja mielestäni niissä on ihan sopivan matalat saundit. Ihme touhua tää pelleily! Minä maksoin sentään noista putkista lähes 900 euroa! Nytkö ne ovat sitten laittomat/ARVOTTOMAT! Mites on, eikös putket myynyt liike ole tälläisessä tapauksessa ns korvausvelvollinen? Kyllä V___TAA!! kun meni 900e ihan hukkaan ja ei tohdi ajella kun jepet ravaa peräs korvakuulolla???? Onko poliiseilla työt alkaneet loppua kun tämmösiin kekeriin ovat lähteneet?? ja rikollisuus, väkivalta, rattijuopumus yms yms vain senkun kasvaa ja voi hyvin???
Näin sitä tyhymää viedään ,kuin mätää kukkua.
E-hyväksyntä koskee moottoripyöriä jotka muistaakseni ovat valmistettu 2003 vuodesta eteen päin.
Itseäni on alkanut ärsyttämään niin paljon nämä mittaukset että toisinaan yöllä kytken autosta luistoneston pois päältä ja kiihdytän valoista niin kovaa että renkaat ulvovat. Saapahan ihmiset parempaa valittamisen aihetta.
Minun 11 vuotta vanhassa 0moottoripyörässä on laillinen pakoputki vaikka ääni onkin vähän kovempi kuin vakioputkella, mutta sitli pysyy sallitun 103 desibelin puolella.
Näistä tööteistä on enemmän hyötyä kuin ääniputkista, ei tosin kannata poliisin lähellä töötätä koska nämäkin ovat laittomia. Pärjäävät jopa harrikoille metelin voimakkuudessa:
http://www.stebel.it/stebel2009/products.asp?IDserie=14&uso=1&tipologia=moto
http://www.wolo-mfg.com/air.htm
Eli stebel nautilus tai wolo bad boy niin kyllä kuuluu kauas ääni.
Ostin hyväksytyn rosterisen auton äänenvaimentinen ja laitoin vielä säädettävän läpän.
Sisäministeri haluaa mopot ja moottripyörät vuosikatsastusvelvollisiksi. Viesti on kuultu ja ymmärretty.
Elä pelottele. Pitääkin tästä lähtee antaa kesän kauneimpia soundeja naapureille.
ja minä haluaisin idiootit pakko hoitoon mutta kaikkeaha ei voi saada..
"Sisäministeri haluaa mopot ja moottripyörät vuosikatsastusvelvollisiksi. Viesti on kuultu ja ymmärretty. "
Ja kuuliainen karj...anteeksi kansa ei kyseenalaista päättäjiemme haluja.
Kello käy ja oikeaan suuntaan. Itse olemme äänestäneet päättäjämme.
Edelleenkin käyttö maksaa ei omistaminen.
Pääomasijoittajien lobbaus EU:ssa ajaa vuosikatsastusta pakolliseksi, kuten varmasti tiesitkin. Enemmän se katsastusmaksu on omistamisperusteista kuin todelliseen käyttöön pohjautuvaa.
Uusimmassa MP-Maailma lehdessä on aiheesta 14 sivun juttu. Aika täydellinen paketti, koskien noita melu säädöksiä.
Olen ottanut pyörästäni myös pois killerit. Mitään meluratsioita ole missään näkyny ja eikä meidän kerholaisista kukaan45kpl ole ollut meluratsioissa? Kerhon noin puolet jäsenistä kiskoi viime lauantain kerhobileissä kullerit veke:) oli siinä tosin Vishkilläkin oma osuutensa:)