Kun elämä tuntuu pysähtyvän/ jäävän samaan kohtaan jumiin

Tuntuu etten mene elämässäni eteenpäin, en ole suorittanut lukiota tai amista, eli ei ole koulutusta ja en ole ollut töissä. Tällä hetkellä haluaisin olla töissä, mutta masennus vie kaikki voimat ja en vaan jaksa olla töissä. Syytä tähän ei ole löydetty, mutta minulla on aina ollut huonompi jaksaminen kuin muilla ikäisilläni.

Toinen asia mikä ahdistaa on kaverien puute. Muutama kaveri on, muttei ole koskaan rahaa niitä nähdä tai lähteä mihinkään. Minua harvemmin pyydetään porukoihin mukaan, kun he varmaan tietävät jo etten pääse. Tuntuu että olen kuukaudesta toiseen vaan kotona tekemättä mitään ja juominen alkaa astumaan kuvioihin. Saatan juoda muutamia paukkuja viikolla, en siis känniin asti, mutta unohtaakseni pahan olon. Ahdistusta lisää myös vanhempien painostus töihin menosta. En pysty kertomaan heille miksen voi olla koulussa tai töissä, en usko että he ymmärtävät sitä.

En vaan tiedä mitä enää tehdä tässä tilanteessa, tuntuu ettei tulevaisuudella ole mitään annettavaa. Olen vasta 21 vuotias ja kaikki toivo alkaa olemaan lopussa.....
170
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Se on nykyään niin, että ilman koulutusta ja ammattia ei saa muuta kuin jotain tukityötä. Sinun pitäisi hakeutua koulutkseen ja sitten saisit myös uutta toimintaa kodin ulkopuolelta. Juomisella älä ala täyttämään aikaasi. Jos niin jatkat niin sinulla on kohta alkoholin myötä lisää monta uutta ongelmaa ja syrjäytymien sen mytötä. Pittäsikö sinun hakea tukea milenterveysammattilaisilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


lumi.pantteri kirjoitti:

Tuntuu etten mene elämässäni eteenpäin, en ole suorittanut lukiota tai amista, eli ei ole koulutusta ja en ole ollut töissä. Tällä hetkellä haluaisin olla töissä, mutta masennus vie kaikki voimat ja en vaan jaksa olla töissä. Syytä tähän ei ole löydetty, mutta minulla on aina ollut huonompi jaksaminen kuin muilla ikäisilläni.

Toinen asia mikä ahdistaa on kaverien puute. Muutama kaveri on, muttei ole koskaan rahaa niitä nähdä tai lähteä mihinkään. Minua harvemmin pyydetään porukoihin mukaan, kun he varmaan tietävät jo etten pääse. Tuntuu että olen kuukaudesta toiseen vaan kotona tekemättä mitään ja juominen alkaa astumaan kuvioihin. Saatan juoda muutamia paukkuja viikolla, en siis känniin asti, mutta unohtaakseni pahan olon. Ahdistusta lisää myös vanhempien painostus töihin menosta. En pysty kertomaan heille miksen voi olla koulussa tai töissä, en usko että he ymmärtävät sitä.

En vaan tiedä mitä enää tehdä tässä tilanteessa, tuntuu ettei tulevaisuudella ole mitään annettavaa. Olen vasta 21 vuotias ja kaikki toivo alkaa olemaan lopussa.....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu