Saimme katiskalla kolme haukea ja perkasin ne. Fileet ovat jääkaapissa. En ole aikoihin ostanut kokonaista kalaa, paitsi silakkaa silloin tällöin. Siinäpä olikin työtä, mutta sain homman tehtyä. Nyt on helppo valmistaa ateria, kun suurin työ on tehty.
Kalanperkaus, kuuluuko Sinun arkirutiineihesi?
1943
70646
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 70
Vanhimmat
Mitä aiot valmistaa haukifileistä vai haudutatko kokonaisen kalan. Olen menossa aamulla Kauppahalliin josta ostan peratun lahnan uunilahnaksi. Kerran keväässä se maistuu tosi hyvältä.
Tuota uunilahnaa syötiin lapsuudessani. Kun menin suurkeittiöön harjoittelijaksi, siellä paistettiin isoissa pannuissa lahnoja kuin silakoita. Nämä haukifileet leikkaan paloiksi ja pyörittelen vehnäjauhoissa. Paistan voissa ja ripottelen päälle mustapippuria ja suolaa. Voin lisätä pannulle kermaa, en aina.
Kokeileppas paistinhaukea...
Kuivaa kalapalat... Suolaa pintaan... Sekoita kananmuna ja ruokalusikka sinappia... Pyöräytys tuossa mössössä, edelleen korppujauhoissa ja pannuun... Hiukka kermaa sekaan lopussa ja hmmmm...
Voisinpa kokeillakin. Nuo fileet odottelevat pakastimessa. Tyttäret tulevat runsaan viikon päästä, joten nauttijoita on. Kiitos ideasta.
Isohkon savustetun siian kaveri juuri perkasi ruodottomiksi paloiksi, josta on helppo syödä. Teen huomenna salaattia johon osan laitan.
Kaupasta kala yleensä ostetaan, lohikalan fileroin taas minä..silakat ovat himooni :) ja perkaan ne ihan mielelläni.
Pakastesei on kalasoppaan ihan oivakala, tulee käytettyä usein.
Ns. tuoretta perkaamatonta en muista käsitelleeni vuosiin.
Paistetuista silakoista minäkin pidän, myös kaveri piti. Savusiikaa en ole ostanut sen jälkeen, kun kuulin, että tulee Kanadasta. Pakastesei on muutenkin ihan hyvä kala. Siitä saa mainion kalakastikkeen nopeasti.On myös edullista.
silakat muten ihan hyviä, mutta eivät sovi keittoon..
Keittoa en ole koskaan tehnyt silakoista. Lapsuudessa keitettiin suolasilakoita perunoiden päällä.
Harvoin.
Tuo kalanpekuu onkin hupaisa juttu, juuri kukaan ei perkaa itse kaloja. Johtuu kai siitä, että harva enää kalastaa itse. Ei tässä itsekään viitsi kaupasta ostaa kokonaista kalaa, mieluummin käsiteltynä.
Kyllä mä kalan saan peratuksi, jos tarve vaatii. Mutta kun harvemmin tekee, ei se silleen suitsait tapahdu. Joopa, jos laittais katiskan ja sais sen täyteen särkeä, vois jäädä perkaamatta, laittais pottupeltoon tai tekis kalapullia. Särki muuten oikein hyvä kala, onhan siinä niitä ruotoja kyllä.
Hauesta tulikin mieleen. Täällä sitä oli ja on aika paljon. Se on vähän niinkuin roskakalan maineessa, syö kaikki paremmata kalat. Eikä vanha jokihauki todellakaan ole välttämättä hyvän makuinenkaan. Olen kuitenkin yllättänyt itseni myöhemmin kaupan kalatiskiltä ostamassa haukifilettä sikahintaan...
Joop. pitääkin ostaa huomenissa paketti pakaste seitä ja pätkä kirjolohta, jotenkin alkoi tekemään mieli kalakeittoa. Eikä perkaaminen siis kiinnosta.
=DW=
Särkisäilyke on maukasta. Kalapullat teen kirjolohesta ja hauesta suhteessa 1:2. Haukifilettä voi sada alle kympin kilo. On siis paljon edullisempaa kuin esim. kuha. Turskafileestä pidän, sitä on vaan harvoin saatavilla.
Jokihauki voi olla mudanmakuinen ja todellakin maistua pahalle.
Ennen juhannusta 1964 pankin henkilöstöravintolassa piti tarjota herkkuateria: Tanskasta tuotua kirjolohta. Eipä ollut herkullista, maistui mudalle.
Isommasta hauesta saa helpoimmin ne kaksihaaraiset ruodot perattua koska ne ovat silloin vahvempia, pienemmissä ovat niin ohuita että perkaaminen tuottaa vaikeuksia. En ole oppinut niitä fileoimaan oikeaoppisesti pois.
Uunihaukea laitoin joku päivä sitten. Mausteena suolaa, tilliä, timjamia ja voita. Sitruuna tai sitruunapippurikin saa hieman erilaisen makuvivahteen. Ei kannata laittaa kuin hieman.
Kalapihvejä tai -pullia laitan, joskus savustan, teen kukkoa, paistan.
Useimmiten perkaan itse.
Nämä hauet olivat sen verran pieniä, etten viitsinyt ruotoja poistaa, tehköön jokainen ruokailija sen. En ole koskaan savustanut kalaa. Kukkoakin vain syönyt.
Penskana jotain 7 v. aloitin kalanperkuun. Olihan ne sen jälkee hyviä ja kaikki ruodot irti, kun yhteen kalaan meni puolitunti aikaa. Vieläkin muistan sen miltä se kala näytti, iso siika. hah hah. Nyt kuluu aikaa minutti
Ootpa nopea. Mun ei kannata ottaa aikaa. Muistan kuinka esikoiseni halusi pienenä perata silakoita, nyt ei taida edes osata. Pitänee ottaa äidin kouluun.
Olen perannut kalaa elämäni aikana paljon, ensin miehen pilkkisaaliit, usein muovikassillinen ahvenia, ja sitten myöhemmin mitä saimme purveistä, matikkaa, taimenta, muikkuja - ne tosin toisten pyytämiä, ja niitä haukia - isoja ja tosi isojakin...isoista ahvenista tehtiin savukalaa, tai fileitä, ja hauen yleensä jauhoin kalapulla tai -mureke tarpeiksi, monet monet ilimaset ateriat syötiin naapurin ylimääräisistä saaliista...niin ja niitä lahnoja oli ja kuhaakin jonkunverran olen puhdistanut, nyt viimeksi ostin valmista kuhafilettä - kuha on miun ehdoton lempparikalani :)
Kuhasta meilläkin pidetään, melko kallista on filee. Purveis - mikähän se on? Yhden kesän olen Lapissa viettänyt järven rannalla ja siellä vietin samanlaista kalaelämää kuin Sinä kuvailet. Pojat perkasivat saamansa kalat, minä valmistin ruoaksi. Tuntureilla käytiin onkimassa tammukkaa ja pojat saivat tunturijärveltä 1,5 kg:n ahvenia. Nami nami niitä aikoja.
No...lyhensin vaan Puruveden purveiksi, muka kiire, - tuon järven rannalla asuimme vielä viime kesänä.., nyt vain mökkeilemme, kohan "päästään" saareen.
Kuka heevetin pissapää taas leikkii plus / miinus näppäimillä? Moukkako olet?
Joku varmaan on huonolla tuulella, eikä keksi muuta kuin leikkiä. Ei kiva
Ai siinä toinen kusipää. Heh heheh
Pistä reilusti niccisi esille, puskille ei ole muutakuin halveksuntaa tarjolla :DDD
Virkistys ja kotitarve kalastusta tullut harrastettua jonkunverran, ja ne isoimmat tullut saatua verkoilla.
Poikkeus on vetouistelulla saadut Kuhat keskikesällä joista saa tosihyvää niin soppana kuin uunifisunakin.
Mutta se miellyttävin perattava on ilmanmuuta ollut syksyinen vaellussiika, eikä yhtään ihmettele että jututettua joitakin ammattikalastajia se menee jopa Lohen ja Meritaimenen edelle.
Suomut siitä lähtee kun vähän puukkoa vaan liuttaa sitä vasten, ja sen makukin sellainen ettei jää mitään toivomisen varaa.
80 ja 90 luvulla sai monesti verkoilla 5 kiloisia meritaimenia, mutta sitten ne alkoi vähenee ja verkot alkoivat enempi limoittua.
Kun sitä ei ollut pakko tehdä, ainakaan leivän takia niin sai se touhu jäädä.
Nykyisin on aika paljon kirkasvetisiä hiekkapohjaisia järviä ja lampia pilattu soidenojituksilla. Siiathan pitävät hiekkapohjaisista vesisitöistä.
Keväisin saa siikoja pilkilläkin, mutta hauet tahtovat pilata senkin ilon.
Joskus kesäisin verkot ovat niin limaisia että tuntuvat raskailta nostaa ja eikä niitä saa puhtaaksi muuten kuin pesuainevedellä pestyinä.
Oot lopettelemassa kalastusta. Minä olen miettinyt, että aloittaisikohan. Mummoni istuskeli 90-vuotiaana laiturilla ja onki poikansa perheelle kukko- ja keittokalat. Suri sitä, että ei ollut ukkia eikä muitakaan ikätovereita enää.
Totta kirjoitat. Ei ajateltu näitä asioita silloin, kun ojitus oli vilkkaimmillaan. Nyt on alettu kiinnostumaan asioista ja perustettu suojeluyhdistyksiä. Tehdään pohjapatoja ja altaita. Soutamassa olen ollut verkonnostossa kauan sitten.
Ei kyllä kuulu (kalanperkaus arkirutiineihini). Jos joudun ostokalan varaan, ostan fileita. Olen sillä tavalla onnekas, että sekä lanko että poika kalastavat ympäri vuoden. Poika enimmäkseen merellä, lankomies sisäjärvellä.
Poika sai toissa keväänä verkoilla 60 kiloa lahnaa. Meillekin siitä riitti toistakymmentä kiloa. Sitä savustettiin ja syötiin uunikalana, mutta siitä kyllä seurasi se, ettei lahnaa tee mieli vieläkään.
Kuha on minunkin suosikkini - ja siika, silloin harvoin kun sitä saa.
Onpa teillä pietarin kalansaaliita. Kauhistuisin moisesta kalamäärästä. Fileelinjalla olen yleensä, paitsi silakan täytyy olla kokonainen. Syön ruotoineen voiss paistettuna.
Jotenkin käsitän arkirutiinin, että joka päivä tai viikoittain joutuisi kaloja perkaamaan. No en ole joutunut perkaamaan yhtään kalaa vuosiin, kun kaikki on perattu valmiiksi.
Kaupoistakaan saa enää edes silakkaa perkaamattomana ja se harmittaa kun haluaisin etikkasilakoita joskus itsepaistamista silakoista ruotoineen, kaikki on nykyjään fileerattu.
Uunilahna on paistumassa lounaaksi, tuoksut tulevat uunista ilmoille. Keitin puolikypsäksi täysjyvä riisiä,lisäsin tilliä, suolaa, aitoa voita pari ruokalusikallista, puristin sitruunan mehua joukkoon ja sitten sörsseli lahnan vatsan täytteeksi. Makua ei voita mikään joten en sotke salaatilla ateriaa vaan salaatin voi syödä iltapalana.
Käytän paljon kotimaista kalaa, korkeintaan Saaristomeren tai Norjan lohta silloin tällöin. Lohi on meillä ihan tavallista arkiruokaa mutta etelä eurooppalaiset pitävät lohta juhlaruokana.
Suomessa on vielä paljon puhdasvetisiä järviä kuten Kyläniemi Saimaalla ja Puruvesi hiukan ylempänä, niiltä alueilta pyydetyt muikut, hauet, lahnat, kuhat, ahvenet ym kalat ovat valioluokkaa.
Saahan silakkapihveistäkin noita ihania etikkasilakoita, mutta totuushan on se, ettei niillä kaupasta ostetuilla silkkafileillä ole mitään tekemistä silakoiden kanssa,
maku on pesty pois. :))
Meidän lähikaupasta saa vain pakastekalaa ja kalasäilykkeitä. Kyllä niistäkin hyvää ruokaa saa.
Niin onhan niitä järviä - missä on. Lapsuuskotini oli siinä Suomen osassa, missä järvet, varsinkin kirkasvetiset, ovat harvinaisuuksia. Lapsuudessa äiti teki juuri noin uunilahnan, kun joskus onnistui ostamaan. Bromarvissa tutustuin suolalahnaan. Siellä oli todellista herkkua keitetty suolalahna uusien perunoiden ja tillin kera. Suolasin alkukesästä suuren pytyllisen.
Samaa mieltä, makua ei ole.
Tottakai kuuluu! Aikaisin aamusella lähti järvestä jäät jajo illalla viedään verkot ja katiskat veteen. Talviverkot haettiin pois jo maaliskuulla, joten pakastimesta alkaakin olla kalat loppu. Meillä syödään kalaa vähintään 4 päivänä viikossa. Saattaa olla huomenna ahvenkukon leipominen ohjelmassa :))
Äiti toi Savosta yleensä tuliaisina ahvenkukon, kun oli sukuloimassa. Panin kolme haukeani fileinä pakkaseen. Nopeasti tyhjentyy pakastimeni kaloista, yleensä siellä ei olekaan muuta kalaa kuin seitiä.
Minä haluaisin tietää, moniko ihminen on kuollut nielaistuaan kalanruodon. Olivatko ihmiset ennen parempia perkaajia vai miten?
Emmä usko et perkaus olisi ollut parempaa, entivanhaan vaan tiedettiin kalassa olevan ruotoja :))
Eräs työkaverini leuhki taitavilla lapsenlapsillaan. Toiselta puolen suuta kalanpala suuhun ja toiselta ruodot ulos. Ihan kuin puimakone suu lajitteli kalan osat. Mutta olen kuullut, että ruodot voivat olla tosi hankalia ja vaarallisia. Sen tiedän, että joku on tukehtunut lihanpalaan, makkaraan ja taikinaan.
http://www.google.com/search?q=Heimlich&hl=fi&rls=com.microsoft:fi:IE-SearchBox&rlz=1I7ADRA_fiFI439&prmd=imvns&tbm=isch&tbo=u&source=univ&sa=X&ei=v3apT5uEJMKj4gTy87WECQ&ved=0CIEBELAE
Nämä taidot ovat pelastaneet tukehtumisilta, ravintoloissakin = Heimlich otteet.
Eipä ole tarvinnut moneen vuoteen perata kaloja. Onnellisena kiitän "hovikalastajiani" jotka toimittavat aina vähintään valmiiksiperattuja tai jopa fileoituja kaloja pöytääni. Tapa on nääs ollut sellainen että joka pyytää se perkaa ja pyytäjiäkin on löytynyt kiitettävästi.
Tuo onkin hyvä periaate. Sientenkin poimimisessa voi noudattaa. En todella ihastu, jos joku tuo minulle muovikassillisen perkaamattomia sieniä.
Liian harvoin tulee kalaa syötyä. Silloinkin lähinnä kaupan/hallin silakkafilettä ja lohta/kirjolohta. Eivät teollisesti peratut silakkafileet ole omin käsin tuoreista silakoista tehtyjä nähneetkään.
Lohikalat pitää perata parit klasit päällekkäin, etusormella tunnustellen, ja atuloilla piikit poistaen.
Pakasteseistäkin olen usein onnistunut saamaan kepin suuhuni.
Tuolla kyseltiini, onko joku kuollut ruodon nielaistuaan? Tuskin, kun se menisikin menojaan, eikä juuttuisi jonnekin kitapurjeisiin. Siihen ainakin minun venoni pysähtyisi.
Kyllä minä aina kalaa syödessäni varaudun siihen, että ruotoja voi olla. Sein ruodot ovatkin melko isoja. En osta oikeastaan koskaan silakkafileitä.
Ne fileet ovat koneella peraten rumia ja litteitä, ja muutenkin epämieluisia.
Mutta harvoin on edes kokonaista silakkaa hallia lähempänä saatavilla.
Vaikka kuinka rannassa asuisi.
Minä muuten olen oikea ruotoimuri. Puoliso ei yleensä koskaan saa niitä suuhunsa, mutta minun suuhuni ne eksyvät, jos ei muuten, niin viimeisessä suupalassa.
Kuin kaikki muukin suuhun tarkoitukseton, kivenjärkäleet, sun muut valmistusvirheet.
Vastakin luulin hampaasta irronneen palasen.
Tällaisena vanhana kalaa syövänä gubbena uskallan antaa pari ohjetta kalan syömistä välttäviä lapsiperheitä, jotka pelkäävät ruotoja.
Ensinnäkin lapset voi opettaa syömään kalaa oikein, kun tekee kilpailun, kuka löytää eniten ryotoja syömästään kalasta.
Voittaja on se, kenen lautasen reunalta löytyy eniten "sattumia".
Takuulla on tarkka seula, kun muksut kisaa asiasta.
Huomaatte että kyllä kala maistuu mukuloillekin.
Äideistä ja Hänen fobioistaan siinäkin on usein kyse, jos perheessä ei kala kelpaa.
Jos itse pelkää saavansa joskus ruodon kurkkuunsa, (onhan se kiusallinen sattuma) kannattaa varata palanen kuivahkoa leipää pöytään.
Jos ruoto tarttuu kurkkuun, niin leivänpala huiviin, kyllä se ruotokin siinä sivussa alas painuu.
Syödään kalaa, pientä ja isoa kalaa. se on terveellistä.
Niinhän Harri Holkeri, kaksinkertainen kalanimi, sanoi. :))
Hyviä neuvoja sinulla, elämää osaavalla.
Äiti neuvoi myös leivän, mutta näkkileivän.
Minulla on jokin ihmeaukko tuo suu, kun sinne aina eksyy
kaikki mahdollinen pelottava.
Kala on tosiaan purkkiantia terveellisempää. Mutta kunhan
sitä olisi, muutakin, kuin Norjan pussilohta.
Nyt taas kaukaisuudessa siintää ihanat tillilliset silakkapihvit.
Kuin myös suolattu siika.
Aina tuota lohta, sanoi piika jossain jokivarressa.
Muinoin.
Samaa mieltä olen kansssi Tase pappa.
Olimme pari vuotta sitten Nauvossa ja paluumatkalla ajattelimme, että silakoita ostamme Paraisilta kotiin viemisiksi. Eipä löytynyt mistään. Myöhemmin joku tuttu kertoi, että siellä on kalakauppakin. Suunnitelmissa oli tehdä retki Merikarvialle. saas nähdä toteutuuko ja kenen kanssa.
Valkosipulisikat oat herkullisia. Samoin tuore juuri savustettu kampela.
Ikinä en ole maistanut kampelaa. En edes nähnyt.
Saati nahkiaista, veden elävää, vaikka se toisen osapuolen herkku onkin.
Silakoista laitan silloin tällöin uunissa vaikkapa tomaattikalaa.
Valkosipuli on unohtunut silakoiden kanssa, uunissa ilmeisesti?
Kesän 1964 vietin Bromarvissa ja paikalliset kalastajat toivat tuoretta kalaa isäntäperheelle. Silloin oli kampelaa. Myös tuore savusilakka oli herkullista.
Esikoiseni tykkäsi pienenä voissa paistetun silakan pyrstöistä. Sanoi niitä rapeiksi. Koko perhe antoi omansa hänelle. Kuopus ei syö lihaa, joten meillä on aina kalaa hänen ollessaan mukana.
Eipä ollut ainoa lapsi joka tykkää rapeista silakan pyrstöistä.
Bromarv, kuin muutkin ruotsinkieliset paikkakunnat ovat minulle liki tuntemattomia.
Paljon on matkattu Suomen maata, mutta Vaasa mahtaa olla ruotsinkielisin kunta, jossa on vierailtu.
Savustettu silakka päihitti kirjolohen kerran kesällä, meidän makuneuvoston mukaan.
Lahna ja kampela, enpä ole koskaan ollut tilaisuudessa heitä tavatakaan.
Mie olen ollut meillä vapaaehtoinen muikkujen häntien syöjä, niitten rapeitten, mieheni on aina viskannut ne syrjään..siitä mie noukin ne parempiin suihin :)
Elä sie niitä häntiä popsi sillä ovat parhaita isojen ahventen syöttejä karikon reunassa, ennen paistamista kuitenkin... :)
Vaan vielä parempia on punaiset vatsaevät ja silmät.
Minulle kesä 1964 oli ensimmäinen kosketus toiseen kotimaiseen käytännössä. Halusin mahdollisimman paljon irti harjoittelustani eli oppia myös puhumaan ruotsia. Se onnistuikin niin hyvin, että tein leipätyöni toisella kotimaisella. Tutustuin hyvin suomenruotsalaiseen ruokakulttuuriin. Kalaa syödään paljon ja rapukestejä pidetään.
Ilmankos ovatkin elämäänsä ja oloonsa tyytyväisiä, ja muita terveempiä.
Kaikenlaista kalaa sitä on vuosien varrella tullut pyydyksillä saatua mutta ihan kaikkea ei oo tullut syötyä.
Särkeä on tullut halstrattua, paistettua ja kala-keittoakin tullut tehtyä aikoinaan rannoilla, eikä sitä paljoo oo ahvenesta maun puolesta erottanut.
Mutta Simput ja räkä-kiisket on jäänyt väliin vaikka jo nuoresta asti kuullut kuinka niistä tulee niin pirun hyvä soppa? No voi ollakin, mutta jo koukun irroittaminen simpusta joka niin pirun piikikäs ja sen "herkullisen" mädin väri senverran etoava että on saanut jäädä.
Kivinilkka kanssa vähemmän houkutteleva kun se käärmemäisesti kietoutuu ranteen ympärille kun sitä koukusta irroittaa. Sitäkin kuullut kehuttavan vaikka sen ruodot kuulemma tulee paistaessa vihreäksi.
Nokkakalan (ex nokkahauen) ruodot taas tulee kuulemma kypsentäessä sinisiksi, mutta yhden sellaisen pienen saatuaan uistimella tuli se laskettua
vapaaksi.
Silo tai särmäneuloja joskus ollut kietoutuneena verkon siimaan, ja oma ihmettelynsä niissäkin aikanaan oli kunnes selvis mitä merihevosen sukulaisia ne ovat.
Mutta yksi kala on jäänyt epävarmaksi kun tapana ollut että kaikki jota ei syötäväksi oteta päästetään takaisin mereen.
Tämä pieni ahventa vähän muistuttava petokala oli verkossa ja tuntomerkit kyllä painoin mieleen. Tuli sitten kateltua lehdistä ja kirjoista mikä se oikein oli, ja tuloksena se että mahdollisesti kyseessä oli Meribassi, jota sentään esiintyy euroopankin vesillä.
Kun nyt katsoo Wikistä niin kyllä se Meribassi oli, vaikkakin se tuossa kuvassa näyttää kuivalta verrattuna juuri vedestä nostettuun.
Olispa vaan tietänyt että se noin harvinainen näillä vesillä on. Kun oli suurinpiirtein samoja vuosia kuin tämä Luvialta saatu " Suomen ensimmäinen "
http://fi.wikipedia.org/wiki/Meribassi
Täällä itärajan tuntumassa osataan keittää ns Ranta-kala soppaa joka vie miltei kielen mennessään, niin hyvää se on. Olisiko joku joka osaa sopan keittotaidon kertoisi reseptin, mielelläni se haluaisin. Sopan makutulos on kyllä pitkälti keittäjän hyppysissä millaista siitä tulee.
Joskus kauan sitten tilasin Tanskasta julisteita, joissa oli kalojen, äyriäisten ja nilviäisten kuvia ja nimiä monella eri kielellä. Ne herättivät mielenkiintoa näyttelyissä, joita työni puolesta järjestin. Kyllä on monenlaista eliötä olemassa. Marketissa myyjä kehui kalan tunnistamistaitoani, vaikka tarjolla oli vain näitä ihan tavallisia.
Siellä niitä kalavesiä riittää. Oikeaa rantakalasoppaa en ole koskaan syönyt. Varmaan jossain kesätapahtumissa on tarjolla?
Joka viikkoista hommaa se saaristossa oli. Sumpussa viikonlpun aikana virvelöidyt hauet oli perattava että ruokaa sai.
Kauppalaiva tuli Ahvenanmaan puolelta, ja lihan hinta oli sen mukainen.
Tulihan sitä joskus ostettua, mutta ukkoni toi viikonloppulihat Reinin lihatiskiltä tullessaan.
Mutta päävoittoisesti syötiin kalaa, kampelaa siikaa ja haukea, ja hyvää olikin, saaristoruohosipulin ryydittämänä oli keitetty hauki munakastikkeessa lasten herkkuruokaa:D Siiat graavasin yleensä, uuden perunan kanssa herkkua
Minä taas naama rasvassa vetelin savukampelaa lämpimänä, kallioilla istuen ilta-auringossa. Ah oli ne ihania aikoja. Kesällä menen käymään taas, lasten jo hoitaessa kalastuksen ja ruokatohinat!
Vieläkö noita kampeloita on? Oikeat herkut ovat tosi yksinkertaisia valmistaa, ei tarvitse montaa kertaa käsin koskea.
Eipä oo kampelassa todellakaan paljon sisälmyksiä, vaikka ne itse saadut onkin olleet vain kämmnenen kokoisia tai pikkaisen yli.
Tuo Suomen ennätyskampela (14 kiloa) ei ihan pikkupannuun taida mahtua :
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kampela
Vaikka pikkukalahan sekin on tämän kampelan rinnalla :
http://fi.wikipedia.org/wiki/Ruijanpallas
Hissu elämänsä kalan väsytyspuuhissa jolloin väsyttäjä ja väsytettävä taitavat olla yhtä väsyjä:
http://www.youtube.com/watch?v=JoaDjep4quI
En edes haaveile moisien kalojen pyydystämisestä. Mitenkähän iso kala veisi minut mennessään eikä päinvastoin?
Hissulla ja Korpelalla olis syytä olla astetta järeämmät varusteet jos vielä
"kampelapilkille" noille vesille menevät :)
Meinaan jos se 300 kiloinen nappaa niin voi Hissukin joutuu vielä uimaan.
Marliinin uistelijoilla on vavat kelat ja siimat sitä luokkaa että nousee vaikka tonnin painoinen valkohai niillä.
http://www.youtube.com/watch?v=ZiE7zedpOZs