Tein äskettäin sähkösopimuksen Fortumin kanssa (ei ole vielä laskua tullut) ja jälkeenpäin huomasin kotona lapun plussasähköstä, johon nyt haluaisin vaihtaa. Mutta pitääkö odottaa 2v määräaikaisen sopimuksen päättymistä ennenkuin vaihto onnistuu?
Määräaikainen sopimus ja sähköyhtiön vaihto?
8
5325
Vastaukset
- Kyllä, on odotettava
Tästä syystä en tee itse määräaikaisia sopimuksia.
- inssi'
Pitää odottaa. Määräaikaisen idea on nimenomaan se, että se on määräaikainen.
Minulla on ollut 1- tai 2-vuoden määräaikaisia sopimuksia siitä lähtien, kun kilpailutus on ollut mahdollista, eli noin 15 vuotta. Edellinen päättyi viime vuoden lopussa. Nyt on menossa toistaiseksi voimassa oleva, koska näyttää siltä, että hinta on laskusuunnassa. Tähän mennessä hinta on aina noussut sopimusjakson aikana. - Yksi niksi on
Onko sopimus astunut voimaan? Ellei, niin sulla on 2 viikon lakisääteinen harkinta-aika tilausvahvistuksen (sopimuksen) tultua postissa kotiin.
Jos jo voimassa, voit päästä siitä eroon esimerkiksi seuraavasti: Mikäli taloudessa asuu muita 18v täyttäneitä, niin ilmota Fortumiin muuttavasti pois, jolloin määräaikainenkin sopimus päättyy 2 viikon irtisanomisajalla. Siirrä sähkösopparit toisen 18v täyttäneen taloudessa asuvan henkilön nimiin ja tadaa, voit hyödyntää mitä tahansa muuta sopimusta, määräaikaisuus on historiaa! :D- Tadaa viuh pum
^ Jos sillä toisella samassa taloudessa asuvalla on sama sukunimi kuin itselläsi, niin luulenpa, että kikkailu ei mene läpi.
- Kokeiltu on
Tadaa viuh pum kirjoitti:
^ Jos sillä toisella samassa taloudessa asuvalla on sama sukunimi kuin itselläsi, niin luulenpa, että kikkailu ei mene läpi.
Menee. Jos sopparit on vaikkapa herra X:n nimellä. Herra X ilmottaa muuttavansa pois (hittojako kenenkään rakkauselämän rypyt sähköfirmoille kuuluu) ja samassa yhteydessä kaikki sähkösopparit (MYÖS VERKKOSOPPARIT) siirretään rouva X:n nimiin. Yksinkertaista, suosittelen testaamaan, jos tuli tehtyä shaisse/kallis määräaikainen.. testattu on ja toimii.
- inssi'
Kokeiltu on kirjoitti:
Menee. Jos sopparit on vaikkapa herra X:n nimellä. Herra X ilmottaa muuttavansa pois (hittojako kenenkään rakkauselämän rypyt sähköfirmoille kuuluu) ja samassa yhteydessä kaikki sähkösopparit (MYÖS VERKKOSOPPARIT) siirretään rouva X:n nimiin. Yksinkertaista, suosittelen testaamaan, jos tuli tehtyä shaisse/kallis määräaikainen.. testattu on ja toimii.
Mitä tapahtuu, jos tuosta jää kiinni? Onko kyseessä törkeä, törkeää lievempi, lievää törkeämpi vai lievä petos?
En suosittele kokeilemaan, jos kyseessä on vain muutamien kymppien, korkeintaan satasen, säästö. - Yksityisasioita...
inssi' kirjoitti:
Mitä tapahtuu, jos tuosta jää kiinni? Onko kyseessä törkeä, törkeää lievempi, lievää törkeämpi vai lievä petos?
En suosittele kokeilemaan, jos kyseessä on vain muutamien kymppien, korkeintaan satasen, säästö.Eikös jokainen muuttaja ilmoita sähköntoimittajalle muuttoaikeistaan viimeistään 2vkoa aikaisemmin? Luulis ainakin... ja siinä kohtaa määräaikainen päättyy. Hittojako tuo nyt sitten sähköfirmalle kuuluu, jos tuon kahden viikon aikana tuleekin rauha ja rakkaus taloon...?!
- Monesti muuttanut
"Tadaa ja viuh" on oikeassa, muuttokikkaillen voi tehdä. Ei se kivaa ole sen määräaikaisen myyjän mielestä, mutta voi voi.
Tarkemmin vielä tuohon asiakkaan peruutusoikeuteen. Kuluttajalla on 14 vuorokauden peruuttamisoikeus vahvistuskirjeen saamisesta. Mikäli kirje tulee perinteisellä postilla, lasketaan vahvistus vastaanotetuksi 7 päivän kuluessa lähtettämisestä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k502224Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82922Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11904Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖23874- 68863
Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt51821Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me117816Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49749Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu9743vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22733