En halua kuulostaa nipo-tädiltä, mutta haluan silti sanoa teille tämän.
Olen kakskymppinen ja sairastanut syömishäiriötä lähemmäs neljä vuotta, joten todella tiedän, mistä puhun. Ja olin alussa kuten moni muukin. Tämän piti olla hallinnassa, tämän piti vain olla keino laihtua/pysyä laihana ja olla suositumpi. Tämä oli mun keino turvaan.
Alussa olin teini, joka vietti välivuotta. Oli työpaikka, ystäviä, perhe ja kaikki hyvin.
Pääsin kyllä tavoitteeseen. Musta tuli laiha ja mä olin ylpeä itsestäni. Mä olin laihempi kuin kukaan mun kavereista.
Enkä mä tiedä, kuinka..? Kuinka kävi niin, että mä olen nyt tässä. Ja kaikki mitä minulla on jäljellä.. Olen menettänyt ystäviä, vuosia elämää ja tämä on saanut minut satuttamaan itseäni.
Ainoa asia, jota haluan on pitää kaikki yhä salassa. Häpeän olla syömishäiriöinen, häpeän itseäni, vaikka välillä on hyviäkin päiviä. Vaikka tanssin ja saan kehuja siitä.. Mä en pidä kehostani enkä halua sitä. Laihdutan-lihoan-romahdan-laihdutan-pysyn laihana ja teen tätä niin kauan, ettei keho enää anna periksi.
En pysty parantumaan, koska en pysty täydellisesti myöntämään tämän olevan ongelma. Vaikka se on.. Sen on pakko olla. Ei kukaan normaali nuori nainen istu vapaaehtoisesti yksin kotona ja ahdistu kaloreista. Ei varmasti.
Mä rakkaat toivon, että lopetatte täällä laihdutusvinkkien kyselemisen. Laihduttakaa turvallisesti ja pysyvästi. Jos olette normaalipainoisia - älkää laihtuko ollenkaan. Syökää se reilu 1000kcal ja liikkukaa.. Laihuus ei ole sen arvoista, että tämän takia kannattaa jättää koko elämä. Älkää olko niin kuin mä.. Tyhmiä, jotka vain ajattelivat, ettei mitään syömishäiriötä pikku laihdutuskuurista tule.
Minua ärsyttää suuresti, että puhutaan kuinka laihuus on hienoa.. Ei tämä ole hienoa!! Ainoa hieno juttu on, että vaaka näyttää pienempää lukua ja sitten kaikki romahtaa taas. Menkää ja lukekaa anoreksiaa sairastavien blogeja.. Ei kukaan halua sitä elämää. Ei oikeasti.
Olen kakskymppinen ja sairastanut syömishäiriötä lähemmäs neljä vuotta, joten todella tiedän, mistä puhun. Ja olin alussa kuten moni muukin. Tämän piti olla hallinnassa, tämän piti vain olla keino laihtua/pysyä laihana ja olla suositumpi. Tämä oli mun keino turvaan.
Alussa olin teini, joka vietti välivuotta. Oli työpaikka, ystäviä, perhe ja kaikki hyvin.
Pääsin kyllä tavoitteeseen. Musta tuli laiha ja mä olin ylpeä itsestäni. Mä olin laihempi kuin kukaan mun kavereista.
Enkä mä tiedä, kuinka..? Kuinka kävi niin, että mä olen nyt tässä. Ja kaikki mitä minulla on jäljellä.. Olen menettänyt ystäviä, vuosia elämää ja tämä on saanut minut satuttamaan itseäni.
Ainoa asia, jota haluan on pitää kaikki yhä salassa. Häpeän olla syömishäiriöinen, häpeän itseäni, vaikka välillä on hyviäkin päiviä. Vaikka tanssin ja saan kehuja siitä.. Mä en pidä kehostani enkä halua sitä. Laihdutan-lihoan-romahdan-laihdutan-pysyn laihana ja teen tätä niin kauan, ettei keho enää anna periksi.
En pysty parantumaan, koska en pysty täydellisesti myöntämään tämän olevan ongelma. Vaikka se on.. Sen on pakko olla. Ei kukaan normaali nuori nainen istu vapaaehtoisesti yksin kotona ja ahdistu kaloreista. Ei varmasti.
Mä rakkaat toivon, että lopetatte täällä laihdutusvinkkien kyselemisen. Laihduttakaa turvallisesti ja pysyvästi. Jos olette normaalipainoisia - älkää laihtuko ollenkaan. Syökää se reilu 1000kcal ja liikkukaa.. Laihuus ei ole sen arvoista, että tämän takia kannattaa jättää koko elämä. Älkää olko niin kuin mä.. Tyhmiä, jotka vain ajattelivat, ettei mitään syömishäiriötä pikku laihdutuskuurista tule.
Minua ärsyttää suuresti, että puhutaan kuinka laihuus on hienoa.. Ei tämä ole hienoa!! Ainoa hieno juttu on, että vaaka näyttää pienempää lukua ja sitten kaikki romahtaa taas. Menkää ja lukekaa anoreksiaa sairastavien blogeja.. Ei kukaan halua sitä elämää. Ei oikeasti.
Vastaukset 1
Vanhimmat
You are so right. Tsemppiä sulle kaikkeen!