MM-kisat

Koukkaaminen

Oli kyllä upeaa kuultavaa kun Matti Salminen lauloi Suomen ensimmäisessä pelissä Maammelaulun. Toivottavasti iskelmälaulajat eivät pilaa kisojen tunnelmaa pääsemällä myös laulamaan kyseistä laulua. Joku Koivuniemi kähisemässä tai Tapsa juojuttamassa ääntään ei kuulostaisi kovinkaan hyvältä. Toivottavasti pysytään oikeiden laulajien linjalla.

7

157

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Komeaa laulantaa

      Salminen lauloi kyllä vaikuttavasti ja tunteella.

      • lautamanne

        Ei ollut häävistä mörinää. Missähän se tunne mahtoi olla.Käsi ainakin oli veronmaksajien taskussa.


    • OK.

      Tapani Kansan saa mieluusti laulaa Maamme- laulun jääkiekon MM-kisoissa. Se olisi komeaa kuultavaa, mutta missään nimessä Sakari Kuosmasta, Vesku Loiria,Neumannia, Antti Tuiskua tai Olli Lindholmia ei saa päästää sinne roinaamaan.

      • Salminen oli upea

        Tapani Kansa saattaisi munata itsensä ja koko Suomen laulamalla Maamme-laulun. Tapsa ei oikein kestä jännitystä ja ääni alkaa vavista pahasti. Tai sitten hän ei kuule ykkostä kun kansa metelöi. Siis yleisö, Tapani Kansa metelöi vaan oopperakatsomossa.


      • Salminen oli upea kirjoitti:

        Tapani Kansa saattaisi munata itsensä ja koko Suomen laulamalla Maamme-laulun. Tapsa ei oikein kestä jännitystä ja ääni alkaa vavista pahasti. Tai sitten hän ei kuule ykkostä kun kansa metelöi. Siis yleisö, Tapani Kansa metelöi vaan oopperakatsomossa.

        Haista home ! >:( Kun Tapsa laulais Maamme-laulun niin siitä vois olla ylpee, toisin kun tommosesta Matti Salmisen mörinästä.


      • Hmmm.........
        Salminen oli upea kirjoitti:

        Tapani Kansa saattaisi munata itsensä ja koko Suomen laulamalla Maamme-laulun. Tapsa ei oikein kestä jännitystä ja ääni alkaa vavista pahasti. Tai sitten hän ei kuule ykkostä kun kansa metelöi. Siis yleisö, Tapani Kansa metelöi vaan oopperakatsomossa.

        Jokainen tekee joskus virheitä, muttei niistä kaikenaikaa muistuteta, niinkuin Tapsan oopperakatsomo huutelusta ja tuosta eutoviisukarsinta- jutusta kokoajan ollaan täällä irvailemassa. Se on aivan typerää. Tapsa on läksynsä oppinut vähemmästäkin eikä varmaankaan niitä toista.


    • Yepyep

      Mikäs nasse oli tänään vuorossa. Veteli paremmin kuin Matti S.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      16
      457
    2. Näytät kivalta kun nukut

      *zoomaa palohälyttimen kameraa*
      Ikävä
      10
      412
    3. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      16
      347
    4. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      3
      341
    5. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      13
      206
    6. Hyvää yötä

      Janne niminen mies🥰
      Ikävä
      1
      103
    7. 0
      90
    8. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      0
      90
    9. Kuinka moni palstalaisista on näin hyvässä kondiksessa

      76-vuotias rokkari Rick Springfield esittelee elämäntyyliään : https://www.youtube.com/watch?v=GbxHuNy6d68
      70 plus
      3
      67
    10. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      1
      61
    Aihe