Olen jo ihan aikuinen nainen ja lapsetkin jo isoja...Olen aina pyrkinyt itse selviytymään ongelmista, enkä ole halunnut kenenkään apua. Minulla ei koskaan ole ollut sellaista ystävää, jolle olisin voinut/halunnut puhua ihan mistä vaan.
En koe itseäni yksinäiseksi, vaikka minulla ei ole yhtään oikeaa ystävää.
Käyn vakituisessa töissä, jossa joudun olemaan kokoajan ihmisten kanssa tekemisisssä, olen pidetty työntekijä, hauska ja mukava kuulema. Työn ulkopuolella minulla ei ole ketään kenelle soittaisin tai joka soittaisi minulle. Puhelin on siinä mielessä minulle ihan turha kapistus.
En koe elämässä mitään hienoa, elän vain.
Olen sinut kuoleman kanssa, tosin en harkitse itsemurhaa. Mielestäni elämä ja kuolema on niin henkilökohtaista, että minä haluan itse päättää milloin en enää halua elää.
En ole ahdistunut, enkä syö mieliala lääkkeitä.
Minulla oli joskun kavereita, mutta tietoisesti olen hankkiutunut niistä eroon. Lopetin vain yhteydenpidon, enkä mielestäni kärsi siitä että minulla ei ole ketään, vain tämä kulissi avioliitto.
Onkohan minun kaltaisia muita ?
En koe itseäni yksinäiseksi, vaikka minulla ei ole yhtään oikeaa ystävää.
Käyn vakituisessa töissä, jossa joudun olemaan kokoajan ihmisten kanssa tekemisisssä, olen pidetty työntekijä, hauska ja mukava kuulema. Työn ulkopuolella minulla ei ole ketään kenelle soittaisin tai joka soittaisi minulle. Puhelin on siinä mielessä minulle ihan turha kapistus.
En koe elämässä mitään hienoa, elän vain.
Olen sinut kuoleman kanssa, tosin en harkitse itsemurhaa. Mielestäni elämä ja kuolema on niin henkilökohtaista, että minä haluan itse päättää milloin en enää halua elää.
En ole ahdistunut, enkä syö mieliala lääkkeitä.
Minulla oli joskun kavereita, mutta tietoisesti olen hankkiutunut niistä eroon. Lopetin vain yhteydenpidon, enkä mielestäni kärsi siitä että minulla ei ole ketään, vain tämä kulissi avioliitto.
Onkohan minun kaltaisia muita ?
Vastaukset 12
Vanhimmat
No nyt selvästi haet ystäviä tai tuttuja tai kavereita.
Kannattaa varmaan hakeutua johonkin harrastukseen jossa tapaa ihmisiä.
Miksi elät kulissiavioliitossa? Sekin voi aiheuttaa tyhjyydentunnetta.
Niin se usein käy, että kun on työ, perhe ja ihmissuheita niin ei halua pitää yhteyttä ihmisiin. Sitten yllättäen havahtuu että tässä ollaankin sitten yksin. Olen yksineläjä ja ei ole paljoa sukua mutta on sopivasti ihmisuhteita ja ystäviä.
Sinulla tuntuu sittenkin oelvan toiveita: on nämä elämisen peruspilarit kunnossa. Vain ystävät ja ne joiden kanssa jakaa tunteita ja syntyja syviä puuttuu.
MIksi nykyään ei ihmiset kestä mitään? Aina on mielessä itsemurha. Mitä jouduttiin kestämään sotien vuosina ja vielä tänäänkin esim. Afrikan maissa, jossa ei ole vettä karjalle, itselle ja maatalouden harjoittamiselle, ei ruokaa ei tulvaisuutta. Kuitenkin siellä ei haudota itsemuhaa vaan taistellaan olemassaolosta.
Sinulla on ollut joskus ystäviä ja tuskin se kyky yst'ävystyä sinulta vieläkään puuttuu. Lähde vain ihmisen pariin ahrrastuksiin, seurakuntaan ym. niin sielunkumppaneita löytyy.
Sorry, en vähättele ongelmaasi, mutta ei tilanteesi niitä vakavampia ole mitä tälläkin palstalla saa lukea.
Kun luin eilen tuon tekstin niin ja siihen jo vastasin. Nyt jälkeenpäin pohdin, että mikä on motiivisi ylipäätänsä lukea ja katsella esim. yleistä masennuspalstaa. Kerrot että sinulla menee hyvin: tulet ommillas topimeet, ei psyykelääkkeitä, et tarvitse ystäviä, on työ.
MIkä on viestisi masentuneille, vähätteletkö heitä, et varmaan koe tehtäväksesi rohkaista heitä, et kai hlua olla ylimielinkään.
Kirjoituksessa rivien välistä paistaa että et ole eläämääsi sittenkään iahan tyytyväinen: joskus kaipaisit sitä todellista avointa yhteyttä, onko sittenkin alitajunassa piilevä tietoisuus ja pelko mahdollisesta masennuksesta.
Ehkä nuo kehitysmaiden ihmiset ovat köyhyydestä huolimatta niitä onnellisia, heillä on iso perhe ympärillä ja aamusta iltaan tekemistä. Kukapa siinä ehtii masentua?
Koska olet työssäsi jatkuvasti ihmisten kanssa tekemisissä, joiden kanssa joudut (?) pitämään hauskan ja mukavan työrooliminän, ei vapaa-aikana jaksa enää kommunikoida kenenkään kanssa. Vuosien myötä tämä oman ajan ja yksityisyyden tarve vain kasvaa. Se on ihan normaalia työn tuomaa ilmiötä. Tiedän erään ihmisten parissa työskentelevän, joka kävi kaupassakin naapuripitäjässä kun ei halunnut tavata tuttuja työpäivän jälkeen.
Kulissiavioliitto kotona saattaa tuoda yksinäisyyden tunteen voimakkammin esille. Toivon sinun löytävän mielekästä tekemistä jolla täytät vapaa-aikasi. Onko mahdollista esim. vuorotteluvapaaseen?
Myös sata-ikaan monet perheen äidit raatoivat aamusta iltaan: mies oli rintamlaa, pelko oli kurkussa - milloin tulee sanoma. Hän on kaatunut. Raskasta oli mutta oli vain pakko nousta aamulla sangystä ylös ja veudä porukkaa eteenpäin.
Ei ollut varaa masentua?
Masennus on kyllä paheellinen "tauti". Sitä voisi jo luokitella kansanlaajuseksi taudiksi. Ihmisten pitäisi ruveta ajattelemaan ihan omilla aivoillaan, olla stressaamatta menneisyydestä ja tulevaisuudesta. Asiat menee niinkuin niiden pitää mennä, uskokaa tai älkää. Elämä on perseestä, mutta minä ainakin elän sen omilla ehdoillani. Ajattelen omilla aivoilla ja pidän mieleni auki kuolemaan saakka.
Ihmisiä nykyään aivopestään radion ja television kautta.. Wake up ja toimi niinkuin ite tahot. Ku löytää sen oikian elämäntavan, nii masennusta ei oo olemassakaan. Ku oppii elämään sen kanssa. Kuhan vaa avaat mielen ja löyvät oikean ajattelutavan :)
Joo'o...eiköhän meillä kaikilla ole tuntemuksiimme omassa elämässämme oikeus, vaikka ei olisi sota-aikaa tai vaikkapa nälänhätää. Mikä yhdelle kirjoittajalle avaa hänen mielestään oikean elämäntavan (ilman masennusta?), ei valitettavasti toimi kaikilla, eikä luojan kiitos tarvitsekaan...
Lisäksi masennukseenko on oikeus vain tiettyjen elämäntilanteen omaavilla? Ja kuka meistä täällä voi määritellä kenenkään tilanteen vakavuutta...
Ensimmäiselle kirjoittajalle; kaltaisiasi on muitakin. Itse koen olevani tavallani samanlaisessa tilanteessa. En kaipaa välttämättä mitään ihmeellistä, mutta jotain ihan omaa elämisen tunnetta.
Sitä sanotaan että on tarkoitus elämällä!
Monesti ajattelen- mikä .
En ainakaan ymmärrä miksi minä elän kun en enää halua?
Olen jotenki saanut tapeeksi, tuntuu ettei haluta nousta ylös aamulla. samaa kuin eilen ja samaa huomena.
ihan samanlaiset fiilikset täälläkin.
Itsekkin olen sellaisessa vaiheessa ettei mikään tunnu miltään. Tätä on jatkunut jo reilut puoli vuotta, sitä ennen olin vakavasti masentunut. Nyt en tunne enää mitään. Millään ei ole mitään väliä.
Lopetin koulussa käynnin koska en usko että aijon jatkaa elämää niin pitkään että koulutuksella on jotain väliä. Teen mielummin niitä harvoja asioita jotka edes jollain tasolla vielä huvittavat, kuin tuhlaan elämäni koulussa.
En vastaa enää puhelin soittoihin, koska en oikeastaan näe mitään syytä pitää entisiin ystäviini yhteyttä.
Lopetin psykologilla käynnin koska siitä ei ollut mitään hyötyä.
Kun herään aamulla mietin pitkään, miksi nousisin ylös. Illalla taas ei ole syytä mennä nukkumaan.
En osaa enää tuntea rakkautta, kiintmystä tai myötätuntoa. Enkä sen puoleen ihmeemmin vihaakaan. Tosin joskus saan yksinäisiä raivon tai ahdistuksen kohtauksia. Joskus alan esimerkiksi siivota huonettani enkä voi lopettaa ennen kuin olen näännyksissä (olen siivonnut joskus 5 tuntiakin ilman lepotaukoja).
Siinä on takana ajatus, että sen jälkeen tuntuu paremmalta. Mutta ei tunnu, yleensä sen jälkeen minusta saa otteen syvä tarkoituksettomuuden tunne.
Ihmiset tuntuvat ajattelevan, että olen nykyään paremmassa kunnossa kuin vuosi sitten koska synkkyys ei näy niin selvästi päälle päin.
En usko että tulen koskaan parantumaan tästä tyhjyydestä. Olen valinnut päivän jona sitten lähden kaikessa rauhassa jos silloin vielä haluan lähteä.
Elän puhtaasti huvin, en velvollisuuden vuoksi, eikä tämä enää ole kovin kivaa
Sinnittele silti vielä. Elämässä tulee vaiheita ja vaikeitakin aikoja, jolloin tuntuu että tätä tulee jatkumaan loputtomiin, mutta joskus käänne voi tapahtua ihan pienellä liikkeellä.
Silloin kun kysymys on noin vakavasta masennuksesta ja sen tiedostaa kuten sinä, niin on hyvä että tekee juuri sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä vaikka sitten puhtaasti vain huvin vuoksi. Se on siirtymävaihe, jolla on tarkoitus selvitä eteenpäin.
Hyvä olisi tarkistuttaa ravintoaineiden imeytyminen. Sinulla voi kyse olla sellaisesta, että elimistösi ei saa riittävästi "aivo-ja mielienergiaa". Puutteellinen ravinnonsaanti on riski masennukselle, se on suurin syy mielialaongelmien syntyyn nuorilla ja vanhuksilla, jotka laiminlyövät tai eivät jaksa huolehtia säännöllisestä ravitsevasta ruokailusta tai joilla on suoliston imeytymishäiriöitä.
Oma masennukseni johtuu tuhoutuneesta suolinukasta, jolla en saa riittävästi ravinteita ja olen kuin zombi. Tutkituta suolistosi sellaisella tutkimuksella kuin: Castropaneelitestillä, jossa suolistosi kunto voidaan tutkia ja siihen puuttua.
Aina ne syyt eivät masennukseenkaan ole kovin ihmeellisiä, mutta helposti jäämme siihen olotilaan ja hyväksymme sen tietämättä, että vielä voi jotain toivoa jostain päin tulla ja olla.
Yritä sen huvin vuoksi ottaa terveytesi tarkasteltavaksi ja keskittyä nyt kaikin tavoin siihen. Se huvikaan ei kauaa jaksa sinua kantaa ellei terveytesi ole kunnossa.
Syö, liiku ja elä terveesti. Pidä itsestäsi ennenkaikkea terveydellisesti huolta, niin masennuskin siitä ajan kanssa helpottuu.
Rohkeutta ja voimia rakas lapseni sinulle.