Milloin näemme ensimmäisen Metro kopio?

Linux jakelut kun aina tulevat hirveässä jälkujunassa, niin milloin tulee ensimmäinen jakelu joka kopioi "Mikki$oftan" Metroa? Taitaa olla niin vaikea kopioida, että ennen vuotta 2015 tuskin nähdään mitään yhtä modernia.

Metron "tiilet" ovat kuitenkin aimo harppaus eteenpäin kun niitä verrataan työpöytien vanhoihin pikkukuvakkeisiin, en tosin ymmärrä miksi kaikki vihaavat uutta ja hienoa. Itse haluan tiilet "normiksi" mitä pikimmiten.

Vuonna 2020 kaikki käyttöjärjestelmät tulevat olemaan Metron kaltaisia koska se on tulevaisuutta, kannattaa painaa tämä mieleen.
18126
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Vuonna 2020 Microsoft Windows on marginaalikäyttis. Ei helkkarissa joku Windows voi pysyä puolta vuosisataa yleisimpänä käyttiksenä.

Äänestä
  • Vuonna 2020 kukaan ei tule käyttämään linuxeja.

    Äänestä

  • Android valmistajat ovat alkaneet pakenemaan pois linuxista.

    Äänestä

  • 20+10 kirjoitti:

    Android valmistajat ovat alkaneet pakenemaan pois linuxista.

    Vuonna 2015 on ubuntujen käyttäjämäärä pudonnut alle yhden promillen - mikä on saavutus sinänsä!

    Äänestä

Metro on tavallaan kopio Unitystä tai sitten Ubuntu Notebook versiosta.

Linux toimi tässä asiassa tiennäyttäjänä, kuten yleensä kaikissa muissakin.

Metrossa ei ole mitään mikkiksen omaa vaan kaikki on kopioitua.

Äänestä
  • Millä tavalla Metro on kopio unitystä? Unity on huono kopio Microsoftin ja Applen käyttiksistä.

    Äänestä

Kerro nyt ensin mitä uutta siinä metrossa on verrattuna muihin käyttöjärjestelmiin?

Äänestä
  • "Kerro nyt ensin mitä uutta siinä metrossa on verrattuna muihin käyttöjärjestelmiin?"

    Tässä videossa näkyy tiilien kätevyys kun niitä vertaa vanhoihin kuvakkeisiin, ei edes välttämättä tarvitse avata tilltä nähdäkseen infoa.
    http://www.youtube.com/watch?v=E4YFfrfdKlQ

    Lisäksi siitä on hyötyä kun tulevaisuudessa kaikki Microsoftin tuotteet käyttävät samaa käyttöjärjestelmää, mutta tämä on ilmeisesti unohtunut kovin monilta. Androiden ostajat joutuvat opettelemaan kaiken aina uudestaan, Metro tulee olemaan kaikille tuttu alustasta riippumatta.

    Äänestä

  • Se on todellisuudessa lähempänä NeXTSTEPin ja Mac OS X:n Dockia sillä erotuksella, että sitä ei voi siirtää.

    Äänestä

  • 55555555555555555555 kirjoitti:

    Se on todellisuudessa lähempänä NeXTSTEPin ja Mac OS X:n Dockia sillä erotuksella, että sitä ei voi siirtää.

    Ubuntu palkkia ei voi edes siirtää??? Onko tuo nyt sitä kuuluisaa muokattavuutta jolla linuxia aina myydään.

    Äänestä

  • 9+10 kirjoitti:

    Ubuntu palkkia ei voi edes siirtää??? Onko tuo nyt sitä kuuluisaa muokattavuutta jolla linuxia aina myydään.

    Kyllä siinäkin (ja monissa muissakin) asiassa ubutubu meni ajassa taaksepäin!

    Ei ihme, että jo kolmen vuoden päästä v.2015 ei ubutubu-käyttäjiä ole edes yhtä promillea!

    Äänestä

"Se on todellisuudessa lähempänä NeXTSTEPin ja Mac OS X:n Dockia sillä erotuksella, että sitä ei voi siirtää."

Joo ja 99% normaaleja ihmisiä huono kopio Windows 7 Aeron superbarista, periaatteessa olet kyllä oikeassa, mutta pitää muistaa myös reaalimaailma.

Mutta ei se ole edes se oleellisin osuus Unityn huonoutta, se on ryssitty muuten sitten jokaiselta elementiltään ja vipstaakiltaan käyttökelvottomaksi ja ruututilaa haaskaavaksi bugiläjäksi, ja loppu on sitten kuorrutettu teinejä kosiskelevalla silmät sulattavalla oletusteemalla joka on mallia "dynamiinen kontrasti" teinitelkkareissa.

Äänestä
  • Kyllä Unity todella helppo käyttää, oikeastaan lapsellisen helppo. Missä kohtaa Unity haaskaa ruututilaa? http://aijaa.com/0015410152156
    Kyllä winkasi on persiistä ...olen kokeillut.

    Äänestä

  • ”Joo ja 99% normaaleja ihmisiä huono kopio Windows 7 Aeron superbarista, periaatteessa olet kyllä oikeassa, mutta pitää muistaa myös reaalimaailma.”

    Tuo ei ole suomea.

    Äänestä

Metro Windowsin superbar levitettynä koko näytön alalle - todella fiksua

Miksei tätä ole ennen keksitty.

Mutta kysympä vaan - mihin voin laittaa nyt taustakuvan?

Äänestä

Linuxhan on ollut jo METROSSA (maanalaisessa) jo monta vuotta, mutta ei vaan ole "pinkaissut" sieltä "metrosta" maanpinnalle ?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


MetroOntulevaisuus kirjoitti:

Linux jakelut kun aina tulevat hirveässä jälkujunassa, niin milloin tulee ensimmäinen jakelu joka kopioi "Mikki$oftan" Metroa? Taitaa olla niin vaikea kopioida, että ennen vuotta 2015 tuskin nähdään mitään yhtä modernia.

Metron "tiilet" ovat kuitenkin aimo harppaus eteenpäin kun niitä verrataan työpöytien vanhoihin pikkukuvakkeisiin, en tosin ymmärrä miksi kaikki vihaavat uutta ja hienoa. Itse haluan tiilet "normiksi" mitä pikimmiten.

Vuonna 2020 kaikki käyttöjärjestelmät tulevat olemaan Metron kaltaisia koska se on tulevaisuutta, kannattaa painaa tämä mieleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu