Olen raskausviikolla 15 ja kaivelin lapiolla kukkapenkinreunaa kun jostainsyystä pyllähdin selälleni pitkin pientä rinnettä. Pakaroissa ja alaselässä on nirhaumia mutta mahassa ei kipuja eikä mitään. Pelkään kuitenkin että onko keskenmenon riski mahdollinen?? Mua huolettaa asia tosi paljon ja lopetin hommat aika pian kaatumisen jälkeen. Apua! Nyt murehdin kokoajan!
Auttakaa!
:LLL
3109
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Vaikka esimerkiksi elokuvat antavat ymmärtää, että kaatuminen voi vahingoittaa sikiötä hyvinkin helposti, ei tilanne ole kuitenkaan näin. Sikiö on varsin hyvin suojassa kohdussa lapsiveden ympäröimänä ja vaatii aika paljon, ennen kuin kannattaa huolestua sikiön voinnista. Suosittelen kuitenkin tarkastuttamaan itsesi lääkärissä, näin saat myös itsellesi mielenrauhan.
Tarkoitukseni ei ole olla liiaksi sarkastinen, mutta miten ajattelit meidän muiden voivan auttaa sinua? Jos asia huolestuttaa, niin mene ihmeessä lääkäriin näytille. Eipä tarvitse murehtia sitten asiaa.
Kätilön kanssa itse puhunut keskenmenon mahdollisuudesta kaatumisen vuoksi, ja hän kertoi että saa olla aika iso isku että johtaa keskenmenoon tai istukan repeämään, esim. autokolarikaan ei usein vahingoita vauvaa, ellei isku kohdistu suoraan vatsaan. Sinuna en olisi huolissani, jos mitään kipuja tai vuotoja ei ole, toki voit käydä päivystyksessä tarkistamassa tilanteen oman mielenrauhasi vuoksi.