Täältä varmaan löytyy myös jotain asiantuntemusta "tärinään", Opel Vectra Merit 1.8i/vm-95.
Alunperin ei ollut koskaan minkäänlaisia tärinöitä ajaessa, mutta 150 000 km:n vuosihuollon jälkeen (vaihdettiin mm. etujarrulevyt ja käsijarrun vaijeri) alkoi yli 80km/h nopeudessa tutisemaan oudosti, tuntui että tärinä tuli ehkä hieman edestä päin. Samoin tuntui että joku otti kevyesti kiinni liikkeellelähdössä.
Vein takaisin ko. huoltoliikkeeseen ja tuli kommenttia suunilleen että "ei siinä mitään tärinää huomannut...". Sitten vaihdettiin kuulemma takajarrurummut ja vaihdettiin etu- ja takapyörien paikkaa.
No, se tärinä väheni huomattavasti ensalkuun, mutta jonkin ajan kuluttua huomasin, että edelleen on sitkeästi lievää tärinää yli 80km/h nopeudessa. Tärinä häilyy siten, että välillä se saattaa loppua lähes kokonaan ja esim lievästi hiljennettäessä (siis ei jarruttaessa, vaan kaasua höllätessä) vauhtia saattaa tutistaa niin että ratti heiluu hieman ja sisustukset natisee tärinän vaikutuksesta.
Jos joku viisas osaa tähän sanoa jotain niin hieno homma. Ei jaksaisi koko ajan kiikuttaa huollossa enkä tahdo turhaan alkaa mollata huoltamoita ennenkuin tiedän mistä on kysymys. Tähän asti huollot on sujuneet ongelmitta... vaan huoltojen hinta on tietty kova.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Jaa,maksat kovan hinnan ja auto on huonommassa kunnossa kuin huoltoon tuodessa.
Ei,ei se näin mene mutta ongelmaan,vaikuttaisi vetoakseleiden pieneltä väljyydeltä,koska huollon jäljiltä on varmasti muut nivelet/puslat tarkastettu.
Kannataa käydä vielä tasapainottamassa renkaat/vanteet.Jos mahdollista pyydä sellainen tasapainotus että renkaat on kiinni autossa,niin tulee kaikki pyörivät osat tasapainoon.
Oma vectra vm.89 ilmeni myös tärinää ratissa.Oli vasta vaihdettu kesärenkaat ja tasapainotettu.Mutta yllätys,vein auton uudelleen rengasliikkeeseen ja kas kummaa,tasapainotukset oli muuttunut radikaalisti.Asentaja sanoi että niin käy sillointällöin et painojen asento muuttuu.Kummallista mutta tärinä loppui.Sama asentaja sanoi että takapyörien kuluma laakereissa saattaa aiheuttaa myös tärinää.
Nyt oli ijan pakko vastata tähän viestiin, kun muillekin näköjään on käynyt näin. Luulin, että oma vekkulini oli jotenkin "erikoistapaus".
Tein siis edelliseen autooni (B-vectra -98) jarrurempan. Tarkemmin sanoen vaihdoin eteen palat. Ei ollut mikään amerikan temppu, renkaat ja muutama ruuvi jarrusylinteristä irti, sitten uude palat paikalleen. Mutta kas kas, kun homma oli valmis, lähdin koeajolle ja huomasin auton alkavan tärisemään reilun satasen nopeudessa. Tärinä paheni, mitä lujempaa ajoi.
Ongelma poistui sitten renkaiden uudelleen tasapainoituksella. Kaveri rengasliikkeessä sanoi, että tasapainotukset olivat ihan miten sattuu. Hassua, että auto ei täristänyt ennen jarrupalojen vaihtoa.... edelleen minulle mysteeri.
Että semmoista. Hyvät kesänjatkot!
Kiitoksia kommenteista, hyvä kuulla vastaavaa löytyy siis muistakin vectroista, eipähän ole omalle kohdalle aikaisemmin sattunut moista. Kuulin kyllä myös sellaista, että yleensä jarruihin liittyvien osien kiinnitys (ainakin levyt) olisi tehty niin, että ne saa kiinnitettyä vain yhteen asentoon, eli kiinnityssysteemi ohjaa osan oikeaan asentoon.
Silti ihmetyttää että miten esim. jarrulevyjen vaihto voi vaikuttaa renkaiden tasapainoon, ehkä se on jotain korkeampaa matematiikkaa. Mutta voisi kuvitella että tuo tasapainotusasia siis kannattaisi ainakin edelleen tarkistaa, jos jossain olisi putiikki joka tasapainottaa renkaat silloin kun ne on autossa kiinni.
Sinänsä tuo tasapainotus on kuulemma vähän oma taiteenlajinsa, se voidaan tehdä hyvin tai huonosti...
Samaa vikaa omassa Vectrassa vm-92. Eka tasapainotus auttoi hiukan. Toisessa sitten vasta huomattiin että yksi vanne oli selvästi kiero ja toinen lievästi. Eli tarkista onko vanteet suorat. Ovat voineet huollossa ajaa esim.etupyörän johonkin kiinni ja vanne mennyt kieroksi. Huolimaton tasapainottaja ei välttämättä tuota huomaa.
Vectrat ovat alusta alkean olleet erittäin tarkasti tasapainotettavia. Itselläkin ensiasennusrenkaat oli tasapainotettava heti uudelleen. Myös reipas lukkojarrutus vie helposti tasapainon -liekö asentaja testannut uusia jarruja reippaanpuoleisesti... Lisäksi jos renkaat on aiemmin tasapainotettu alle, täytyy ne tietenkin muistaa asettaa täsmälleen samaan asentoon.