Olen aina ollut enemmän tai vähemmän koulukiusattu ja tämän seurauksena en siis mikään koulun suosituin tyyppi. Enkä haluakaan olla - mutta jatkuva syrjintä, kiusaaminen, hyljeksintä ja kaikki ilkeily ovat vieneet itseluottamukseni täysin. Joulukuussa aloin seurustella erään vuotta nuoremman tytön kanssa ja se nosti itseluottamukseni pilviin. Parin kuukauden jälkeen aloin kuitenkin yhtäkkiä ilman syytä puhua päivät läpeensä seksistä. En ymmärrä, mistä se alkoi mutta kadun tätä syvästi. Siitä pari kuukautta ja laitettiin Facenkin puolella poikki, tosin viimeisen kuukauden aikana en usko hänellä juuri olleen enää tunteita minua kohtaan. Nyt olen tästä kaikesta pahasti suuttunut itselleni - miksi aloitin seksistä puhumisen? Miksi en kyennyt vakaasta tahdosta huolimatta lopettamaan sitä? Kaiken kruunaa se, että paras (ja viimeinen) ystäväni on nyt alkanut seurustella tytön kanssa ja molemmat ovat unohtaneet tunteeni täysin. He eivät ymmärrä, miten pahalta minusta tuntuu kun minua kiusataan tai ihan mitä tahansa, ja molemmat vain vihaisena vastaavat angstiin: "Vittu kuule oma vikas mitäs oot tuommonen itsesäälissä rypevä finninaama!".
Olen jo pitkän aikaa ollut lähes jatkuvasti mieli maassa itsesäälissä roikkumassa. Olen menettänyt viimeisetkin kaverini / ystäväni. Kenet minkäkin takia: pervoilu, huono huumorintaju, itsesääli, kiusaamisesta syyttäminen, se että kertoo oman poikaystävänsä kiusanneen usein. Asiaa on mahdoton selittää kovin kattavasti, kerrottavaa on liikaa. Joka tapauksessa olen 15-vuotias pahassa itsesäälissä, masennuksessa, yksinäisyydessä ja jatkuvassa huonossa olossa rypevä poika. Luonteeltani olen kait ihan kiva, täysin toisenlainen kuin luokkatoverini. Kukapa kiusattu itse olisi korkealla profiililla kaveriporukassa viinaa kittaava kiusaaja. Aikuisten mielipide on, että olen muita ikäisiäni kypsempi.
Nyt olen kaiken tapahtuneen seurauksena ajautunut itsetuhoisiin ajatuksiin. En vain enää yksinkertaisesti jaksa tätä ympäri vuorokauden ja viikosta toiseen jatkuvaa masennusta. Itken poikkeuksetta joka päivä eri syistä. Joskus kiusaaminen, joskus vain itsesääli, tänään se ex-tyttöystäväni on sanonut suorat sanat siitä mitä mieltä on käytöksestäni. Tahdon pois tästä maailmasta. En halua jatkaa tällaista elämää. Mikä olisi varmin tapa poistua ja miten jäähyväiskirje pitäisi kirjoittaa? Lyhyt ja ytimekäs vai arkin mittainen selostus? Aikuiset ovat tietoisia ongelmastani, mutta tosiasia on ettei heillä ole riittävästi resursseja puuttua tilanteeseen. Helpoin ja tehokkain tapa olisi vain poistua näyttämöltä. Eipä perääni kovin moni itkisi.
Olen jo pitkän aikaa ollut lähes jatkuvasti mieli maassa itsesäälissä roikkumassa. Olen menettänyt viimeisetkin kaverini / ystäväni. Kenet minkäkin takia: pervoilu, huono huumorintaju, itsesääli, kiusaamisesta syyttäminen, se että kertoo oman poikaystävänsä kiusanneen usein. Asiaa on mahdoton selittää kovin kattavasti, kerrottavaa on liikaa. Joka tapauksessa olen 15-vuotias pahassa itsesäälissä, masennuksessa, yksinäisyydessä ja jatkuvassa huonossa olossa rypevä poika. Luonteeltani olen kait ihan kiva, täysin toisenlainen kuin luokkatoverini. Kukapa kiusattu itse olisi korkealla profiililla kaveriporukassa viinaa kittaava kiusaaja. Aikuisten mielipide on, että olen muita ikäisiäni kypsempi.
Nyt olen kaiken tapahtuneen seurauksena ajautunut itsetuhoisiin ajatuksiin. En vain enää yksinkertaisesti jaksa tätä ympäri vuorokauden ja viikosta toiseen jatkuvaa masennusta. Itken poikkeuksetta joka päivä eri syistä. Joskus kiusaaminen, joskus vain itsesääli, tänään se ex-tyttöystäväni on sanonut suorat sanat siitä mitä mieltä on käytöksestäni. Tahdon pois tästä maailmasta. En halua jatkaa tällaista elämää. Mikä olisi varmin tapa poistua ja miten jäähyväiskirje pitäisi kirjoittaa? Lyhyt ja ytimekäs vai arkin mittainen selostus? Aikuiset ovat tietoisia ongelmastani, mutta tosiasia on ettei heillä ole riittävästi resursseja puuttua tilanteeseen. Helpoin ja tehokkain tapa olisi vain poistua näyttämöltä. Eipä perääni kovin moni itkisi.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Varmasti itkisi monet sun perään, et vaan nyt usko sitä. Sulla on kova ikä meneillään ja kiusaaminen tuskin tekee sitä helpommaks. Älä sorru tekeen itelles mitään pahaa, koska et oo ansainnut sitä. Varmasti oletkin kiva, siitähän sulle ollaankin kateellisia ja uskallat olla oma itsesi. Kiusaajien ignooraaminen ei aina riitä...tarviit ystäviä jotka pitäis sun puolia. helppohan se on näin kyllä sanoa...
vedä niitä kiusaajia turpaan! ihan oikeasti, ryhdistäydy. hanki uusia kavereita ja vaikka uusi tyttöystävä, varmasti löydät jos olet aiemminkin löytänyt. muistat vain ettet tee samoja virheitä heidän kohdalla, ota nykyisistä virheistä opiksi! ei kannata antaa muiden pilata sun elämää eikä sun itsekään tarvi pilata sitä ellet välttämättä halua.
ps itsemurha on säälittävien ja luusereiden teko ja aika sairasta jos ei sen vertaa ole älyä tai halua ratkaista ja selvittää ongelmat. elämä on elämistä varten ja jokaisella on siinä joku tarkoitus ja tehtävä.
Huoh. Olisikin voimia ja kanttia vetää turpaan paria tyyppiä. Mutta ensinnäkin en halua itse olla väkivallan kohteena saati ruveta itse rettelöimään. Toiseksi en osaa tapella kasvotusten saati nyrkein. Kolmanneksi, jos sen tekisin, kulman takaa ilmestyy viisi äijää joten ei mahdollisuuksia vaikka kykenisinkin yhden päihittämään. Mutta unohdettakoon tämä.
Parempi on myös vain olla hiljaa ja pitää matalaa profiilia. Kokemuksen ääni opastaa, että itsensä voi nolata vain olemalla esillä ja puhumalla joutavia. Eli vaiti olemalla ei kenelläkään ole mitään sanomista. Mutta samapa tuo, mitä tekee, joka tapauksessa asia on näin että minulla ei ole nyt eikä myöskään tulevaisuudessa ystäviä, ainakaan niin kauan kuin asun tällä samalla paikkakunnalla. Peruskoulua on vielä vuosi jäljellä lukio, eli lienee turha elätellä toiveita kaveripiiriin pääsystä vielä moneen vuoteen.
Kuten maryanne_ totesi, helppohan se on muiden sanoa... Ei tälle vaan oikein taida mitään mahtaa, ehkä jos kaverit etsisi jostain muualta mutta koulu tulee vielä vuosia pysymään samana. Eikä siitäkään ole mitään takuita, onko tällaiselle ujolle, masentuneelle, yksinäiselle, huonon itsetunnon omaavalle, pelokkaalle, hermoilevalle ja kummia puhuvalle seuraa. Ainakin täällä tuppukylässä tuottaa vähän ongelmia... Ollapa sivusto jolla saisivat tällaiset hieman ujommatkin etsiä seuraa anonyymisti... Itselläni tosin hieman on ohjelmointitaitoja eli ei muuta kuin toteuttamaan, mutta käytännössä ei tulisi onnistumaan... Voih. Olisipa edes yksi hyvä ystävä. Kirjoitan alle viimeksi (eilen) siltä ex-tyttöystävältäni saadun viestin, kyllä nosti itseluottamusta... Tosin totta joka sana, mä oon ollu surkea ystävä...
"Ekkö sä vittu usko että mulla on viestit lopussa?! Ja mua ei kuule saatana haittaa yhtää vaikka ei pääsis sun romu paska skootterillas (kyllä vain...) tänne, ku se saa kyl vittu paljon parempaaki kyytiä muualta ku sulta! Ja mee sinä ny sen johannas (muutettu) kaa muualle sanomaa janneliinia! (muutettu) Sä oot vaa nii vitun mustasukkanen, että pitää olla tollanen vitun typerä! Ja janne (muutettu) on sanonu että sä ei ees haluis tulla sun kyytiis! Ja kyl vaikka mun iskäki voi hakea sen ja mä voin ihan hyvin mennä sinne! Ja me voidaan viettää melkeen koko kesä yhes ku kyl me kyytiä saadaan! Ja kyl mä ihan hyvin sinne voin mennä yöks ja kyl se tänneki voi tulla yöks! Ja mä voin ihan hyvin mennä sen kans täällä tai siellä uimaan, saunaan yms ja sitte mä saan nukkua sen kainalossa (joka haisee paljon paremmalle ku sun)! Ilman että sä kyyläät! Mun mielestä janne (muutettu) on paljon kivempi ku sä, ku sillä ei oo seksit koko ajan mielessä toisinku eräillä!! Se on ihana
huh, mikä tyttöystävä. sulla olis ehkä parempi ilman sitä, niin sun ei tarvis itkeä sen vuoksi. ei koko elämää tarvi menettää yhden vuoden takia, lukiossa tai minne menetkin niin ei tarvi nähdä niitä kusiaisia ja saat toivottavasti uusia ystäviä:) ja jos tuntuu että ystäviä ei irtoa koulusta niin koita etsii jonkinlaista seuraa jostain muualta. niin sun ei tarvis kestää yksin olemista ja saisit ajatukset muualle, lupaa mulle! älä mieti itsemurhaa, on muillakin vaikeeta.
Lukio on samassa rakennuksessa kuin keskikoulu eli en pääse eroon... Tiedän että pitäis vaan unohtaa, mutta se on kumminkin paras ystävä mitä mulla on koskaan ollu... Unohtaisin heti jos vaan löytäisin jonkun muun / useammankin joille angstata ja joiden kanssa sais ihan vaan olla kavereiden kesken ja niin... Masentavaa tällainen kun koko ajan on mieli maassa jonkin asian takia je ketään ei kiinnosta... Ja niin... :'(
mua kyllä kiinnostaa jos jollakin on asiat pahasti ja haluan auttaa:) en tule ainakaan heittämään mitään trollia tällaisista asioista niin kuin eräät.
mut jos ne ilkeet tyypit tulee sinne lukioon niin eiks sun kannattais hakee johonki muuhun?
Liikaa matkaa... Ja ei täällä tuppukylässä edes pääse muihin kouluihin muilla julkisilla kuin taksilla...
opiskelija asunto? kannattais kuitenkin harkita, niin sulla olis paremmat mahdollisuudet opiskeluun.
Pitää harkita. Se vaan tuottaa vähän ongelmia jos rupeaa uudessakin paikassa säätämään ja joutuu sielläkin syrjityksi ja yksinäiseksi... :'(
Saldo nolla kaveria, nolla ystävää, nolla semmosta tuttua joka ymmärtäis mua... Onko olemassa mitään toimivaa (= suosittua) palvelua, jonka kautta voisi tällaisen tuppukylänkin asukki löytää uusia, samanhenkisiä kavereita vaikkapa viereiseltä paikkakunnalta? Mä niin oikeasti teen itelleni jotakin jos ei kohta ala löytymään seuraa... Tälläinen yksinäisyys on tosissaan masentavaa...
jostain harrastuksesta? :) älä tee itelles mitään, lupaa!
Itse olin koulukiusattu yläasteella lähinnä siksi, koska minulla oli erilaiset näkökulmat ja "oudot harrastukset". Käytännössä sellaiset harrastukset, joita Suomessa harrastaa ehkä muutama tuhannesta. Olin minun "outojen" harrastusten takia koulukiusattu, se oli rankkaa.
Tunneilla välillä haukuttiin, heitettiin kumilla, häirittiin, välitunneilla käytiin kimppuun välillä. Se oli yhtä hel*ettiä. Itsetunto siinä meni ja kavereita ei ole ollut, tosin kukapa sellaisten kusipäiden kanssa alkaisi kaveeraamaankaan. Hauskinta oli se, että tätä kiusausta oli vain välillä, ei aina.
Liikuntatunneilla pelkäsin, että ne luokan kovikset alkaa levittämään tietoa minun pienestä munasta (6 cm levossa), joten yritin välttää aina suihkussa käymistä, mutta ne luokan kovikset olivatkin sitten niitä, jotka vältteli suihkua eli saimme käydä suihkussa rauhassa.
Tuollainen haukkuminen otti sydämeen ja väkivalta ei ollut mukavaa. Opettajat ei voinut tehdä mitään ja koulunvaihto oli vaihtoehto, tosin kieltäydyin siitä. Yksi joutui tekemään niin kun ei enää jaksanut. Minä kestin loppuun asti. Toisen asteen opinnoissa olikin mukavaa porukkaa ja opiskelu oli kivaa.
Jäin silti yksinäiseksi sudeksi ja istun päivät pitkät kotona. Mutta en pahastu siitä, minulla on aina tekemistä. Voimia kaikille koulukiusatuille.
Minua kiusattiin myös yläasteella erilaisesta musiikimausta.
Itse saan voimaa musiikista, pari biisiä, joista sain eniten yläasteella:
@Junkmail - Tää tulee loppuun http://www.youtube.com/watch?v=qVzZ15vMiNg
Maija Vilkkumaa - Ingalsin Laura http://www.youtube.com/watch?v=DL5PGKC18mo
No ei nyt siitä kiikastakaan... Vaikka mun tässä kait pitäs olla se vihanen osapuoli niin se mulle on suuttunu kun oon yrittäny puolustaa itteäni kertomalla että se sen ihana poikaystävä on pitkälti mun masentumisen takana. Huoh. Mitä mä edes kavereiden perään huokailen. Kun en mä ollu edes vähään aikaan halunnu olla niiden viimeisten kanssa missään saati puhua niille kun aina alan joko pervoilemaan (-> kaikkia tympäsee) tai sitten saan vaan jonkun suuttumaan mulle... En ole tuon yllä mainitun viestin jälkeen enää ollut missään tekemisissä kummankaan kanssa... Pari ihan mukavaa tyyppiä vielä olis mutta en mä halua niitä masentaa tällä angstillani kun ovat sinänsä ihan ulkopuolisia... Eli mitäs kavereilla kun en mä osaa ite käyttäytyä niiden seurassa... Oliskohan radikaali ratkasu vaan paras? Jaksa enää...
Hei elä heitä kirvestä kaivoon ! Itelläni vaikeina aikoina on ollu hyvä kirjoittaa runo, tai pelkästään vaan sanoja paperilla, mitkä kuvaa sun tunteita. Tollasessa tilanteessa niitä tulee varmaan aika paljon. Sitten alat miettimään, että ei ole ihme jos musta tuntuu pahalle, kun mulla on noin paljon erilaisia tunteita ristissä sisälläni. Siitä sitten alat selvittelee, että millasella aktiviteetilla saisit esim vihan tunteen pois. Itselläni on nyrkkeily säkki, se auttaa jos/kun on tuskaa sisällä. Aggressiivisuus ei koskaan kuitenkaan ratkaise mitään! Mutta ala vaikka piirtämään tunteistasi kuvia, kirjoita pieniä tarinoita, anna sun tunteille tilaa, elä sulje niitä sisälles (: ja MUISTA vaikka en tunne sua, en tiiä yhtään kuka oot, mut tiiän, et oot vahva, koska oot jaksanu jo tähänki asti (: elä luovuta ! se voi olla vaikee yrittää olla ja kestää mut sä kestät (: ja se on hienoo että sä netin avul kysyt apua (: TSEMPPIÄ (: ja muista, kiusaaja on oikeassti aina se heikompi puoli!
Pitipä tämäkin tilanne nähdä ettei mua kiinnosta pätkääkään lukea kokeeseen... Mun koulumenestys on tähän asti ollu aika hyvä, keskiarvo kutakuinkin 8,8. Enkä haluais että numerot tippuu. Mutta taitaa tänä keväänä olla edessä useammankin kohdalla... Ensinnäkin käyttäytyminen. Haluaisin vaan olla kiva ja ahkera. Masentuminen (eiköhän mahda olla, kun 45 pistettä: http://xestia.net/testit/bdi.php ), kiusaaminen ja yksinäisyys vaan alkaa viemään mehut tästäkin. Ei vaan kiinnosta enää mitä tekee eli väliin tulee sanottua suorat sanat opettajille tai ilkeiltyä. Uskonnon kirja on tuossa vieressä. Ei nyt vaan kiinnosta lukea reformoinneista saati metodismeista. Mitä väliä? Tuun kumminkin todennäkösesti jossain välissä tappamaan itteni jossain välissä vaikka ei nyt ehkä ihan huomisen ohjelmistossa olekaan... Eli mitä väliä muutamalla numerolla on? En haluais olla tämmönen mutta nyt tuntuu vaan niin vastenmieliseltä lukea mihinkään kokeisiin, sängyllä itku silmässä köllöttely ja asioiden miettiminen on nykyisellään paljon jännittävämpää mun mielestä...
toi on ihan kamala tilanne :( mut käy puhuu terkkarille psykologille, lääkärille.. jollekkin.. ei tollasesta selvii yksin, ei todellakaan ! toi runo juttu kuulostaa iha hyvälle (: siinä saa ehkä sillee konkretisoitua tilannetta.. ja hei, älä ees pidä mielessä itsarii. se on oikeesti lopullista. sul on koko elämä edessä ja susta voi tulla vaikka mitä ! jos sun keskiarvo on ollu 9 pintaa ja vaikka se tippuis ni ei sun maailma siihen lopu, se tuntuu pahalle, mut se ei oo mitään muuta kun numeroita. sä oot fiksu ja osaat koulua, jos sun elämän tilanne pudottaa numeroita, se ei poista sitä tosiasiaa et sä olet fiksu nuori. noin fiksut nuoret ei tee itsaria :) se mikä ei tapa, vahvistaa. sä oot nyt jo tehny ittestäs älyttömään vahvan, ni älä nyt herrantähe tapa ittees ! lue raamattuu, seki auttaa (:
Kuraattori, pari opettajaa, vanhemmat ja useampi ihan ulkopuolinen tyttö (on tullut aina angstattua, ne on kivoja ja ymmärtää, mutta oon lopettanu kun ei ne nyt kumminkaan varmaan siitä vastailusta mitenkään nauti vaikka auttaa haluavatkin) tietää asiasta. Mutta mitäpä tämä auttaa? Yhtä lailla mulla on koulussa kurjaa kuin ennenkin, kotona vallitsee vielä pahempi epätoivo. Ei vain ole ystäviä, joiden kanssa olla - koulussa olen kaikki välitunnit yksin ja kotona laskeudun masennukseen. Huokaus.
Aijaijai... Masennut ja haudot itsemurhaa kun exäs oli kusipää ja sulla ei oo kavereita? Mun suora mielipie olis että toi on saatanan säälittävää!!! Rhdistäydy hyvä mies =) Masennukses juuri johtaa sun "ongelmiin" jotka sitte lisää masennustas j ongelmia... =/ Masennuksesta eroon ja korjaa elämäs äläkä ryve itsesäälissä =) Miks nykyään ystävät on nuorien koko elämä? Ajatelkaa etten ymmärrä sitä vaik oon 13v... onhan ne ihan kivoja juu mutta muille ne on selvästikin ihan välttämättömiä elämän kannalta!!! WTF??? Hluuko joku sen selittää kun olen ymmärtämätön tässä asiassa...?
No nyt on oikein varmaksi todettu "vakava masennustila". Sitä ei ole vaikea huomata - tänään yksi niistä kolmesta hieman nuoremmista tytöistä, joka on aina ollut minua kohtaan todella kiva ja ymmärtäväinen, ilmoitti Facessa seurustelevansa erään komean oloisen pojan kanssa. Mitäpä seurasi: olen iloinen hänen puolestaan ja toivonkin noin kivalle ihmiselle vain kaikkea hyvää, mutta olen aivan mieli maassa ja kateellinen. Jotenkin olen tälle pojalle (jota en siis tunne) myös mustasukkainen, koska yritin syksyllä iskeä tytön. Tiedän, että tämä on ihan kummallisen kuuloista tekstiä - mutta masennus iski taas heti kun kuulin, että ystäväni seurustelee. Tämän kuulemisen jälkeen ex-tyttöystäväni laittoi heti viestiä, että nyt olisi viimeistään aika jättää tyttö rauhaan. Kyllä, olen ollut rasittava, ensinnäkin olen hyvästä tahdosta lukuunottamatta yrittänyt kieltävän vastauksen jälkeenkin useita kertoja iskeä häntä, viimeksi muutama viikko sitten kun viimeksi olin kylillä hänen ja parin muun kanssa. En tarkoituksella, mutta en vain voi sille mitään. Toiseksi tulee harva se päivä angstattua tytölle enemmän tai vähemmän. Hän ymmärtää minua, ja hiljaisten jaksojen jälkeen tulee aina viesti, jossa tyttö sanoo kutakuinkin: "Siis jos tämä ex-tyttöystäväsi on sanonut, ettei mua kiinnosta ja että jätä mut rauhaan, niin älä kuuntele! Liika pervoilu on ärsyttävää mutta sä oot sisältäs tosi kiva ihminen ja mä haluan olla sun ystävä! :) Mä en kestä kattoa sitä kun tuut koulun käytävällä vastaan täynnä surua ja sitä kun ahdistus syö sun mieltä.. Sovittu? :)".
Että osaa olla ristiriitainen tilanne. Molemmat ovat osaltaan oikeassa - en usko, että kyseinen tyttö angstistani ja muusta parkumisestani nauttii, mutta hän on todella kiva ja uskon että hän kuitenkin haluaisi olla ystäväni ja auttaa. Tämä on turhauttavaa kun ei tiedä mitä uskois tai tekis... Onko kenelläkään kokemuksia siitä, että auttavatko masennuslääkkeet oikeasti? Tämä ei ole normaalia eikä kivaa. Olen nyt mummolassa nettitikun turvin ja koko matkankin ajattelin tilannetta ja suunnittelin jo että mitä kirjoitan tutuilleni jäähyväisviestiksi. Pitäisi vain osata iloita muiden onnesta, mutta tällainen kateus ja itsesääli pitävät jatkuvasti silmät kosteina ja mielen maassa. Nyt tätäkin voisi jo harkita, kun vanhempani kerran jo tietävät -> saisi reseptinkin haettua ja lääkkeet apteekista. Eikä tarvitsisi enää erikseen kertoa että "Moi, mä oon kiusattu, syrjitty, yksinäinen ja masentunu, voidaanko mennä lääkäriin että saisin reseptin masennuslääkkeisiin?" Onko niistä mitään apua? Ajaudun oikeasti kohta itsemurhaan jos tällainen masennus jatkuu... Tämä oo ollenkaan hööppöstä kun alan suunnilleen itkemään kuullessani että joku seurustelee... Ennen olin vain kiusattu ja syrjitty, yksinäisyyttä unohtamatta, mutta osasin sentään vielä kouluajan ulkopuolella tehdä jotain muuta itkeä illat pitkät...
A-P-U-V-A!
Anteeksi myöhäinen vastaus, en ole muutamaan päivään muistanut lukea tätä... En tosiaan ole rasisti. Mielipiteeni asiaan jos toiseenkin on yksinkertaisesti "miksi ei?". Kaikista ihmisistä en pidä, mutta en myöskään ennen aikojaan ala toisia tuomitsemaan, ilman pätevää syytä. Voitko kertoa millä saisi kiinni? Suomi24:ssä ei ole tunnuksia, voitaisiin vaikkapa jollain chatilla vaihtaa yhteystietomme. Tai jos voit tähän laittaa niin hyvä. Sähköpostini on niin paljastava etten viitsi sitä täällä julkaista saati sitten linkkiä Faceen.
LAITA ILMOITUS että haet seuraa.Näytä niille.Kyllä ne siitä hiljenee.ÄLÄ TEE ITSELLESI MITÄÄN kosk sitten alistut niille.Joku rakastaa sinua kyllä.Vanhempi nainen kyllä ymmärtää sinua.Älä ala syömään lääkettä ellet itse halua.Jos mikään ei saa sinua tasapainoon niin sitten.MENE PSYKOLOOGILLE juttelemaan TÄSTÄ.HAE APUA SILLE muut kuin sinä et voi auttaa itseäsi.ELÄMÄ TUO SINULLE VIELÄ KIVOJA HETKIÄ älä luovuta sillä silloin teet TYHMÄSTI.
Huomenta !!! Itsellä oli sama tilanne kuin sinulla ihan kuin olisi katsonnut peiliin mutta en vain antanut elämän lannistaa vaan jatkoin niin kauan kunnes pääsin sen paskan ohi ja kannatti tällä hetkellä olen onnelisesti kihloissa ja yrityksessä isossa asemassa... ei pidä ainkaan näyttää heikkolta ja hokea vaan päähän että vitttu nytten mä onnistun ja hoidan tän homman se vie voimaa ja aikaa mutta olen varma että onnistut et ole yksin !!! Haistat koko maailmalle ja päätä vaan nostaa sen pitkän nenän pystyyyn ja mennä elämässä eteeen päin ja olla voittamaton !!! nyt sitä teräsmies ainesta messiiiin kiitos !!!