Kissani on kuolemassa

guillet

Perheemme 18-vuotias kissa on kuolemassa munuaisvikaan, enkä ymmärrä miten voin jaksaa tämän asian kanssa.Olen itse 23-vuotias nainen ja kissa on elänyt käytännössä koko elämäni mukana, en vaan yksinkertaisesti pysty hyväksymään, että se olisi kuolemassa. Lemmikkieläimen kuolemaa tavallisesti vähätelläään, eikä ainakaan pidetä "oikeana" surunaiheena, mutta minä olen ainakin murtunut. En kestä katsella, enkä varsinkaan halua kuulla heikkonevasta rakkaasta perheenjäsenestämme enää lisää suru-uutisia.
Kissamme asuu tällähetkellä vanhempiemme kanssa toisella paikkakunnalla, ja odotan vain kauhuissani puhelinsoittoa, jolloin todella kuulen suru-uutisen kissamme kuolemasta. En oikein edes ymmärrä miten, kissan ja ihmisen suhde voi tuntua niin läheiseltä, varsinkin kun olemma viime vuonna olleet eri osoitteessa. Toivoisin vain apua ja ymmärrystä ihmisiltä, jotka ovat olleet samassa tilanteessa.

13

1423

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lumikki

      Todella harmillinen tilanne ja tiedän kuinka raskas ja sydäntä murtava tilanne on;-( Ajattele kuitenkin niin että kissa on jo todella iäkäs ja elänyt hienon pitkän elämän teidän kanssa. Kukaan ei ikuinen ole ja kaikkihan me täältä lähdetään. Vanhuutta ja sen tuomia vaivoja emme pääse karkuun. Sinun on kuitenkin tuleva suru kohdattava ja pysyttävä vahvana. Hienot muistot jää kuitenkin ja tuska helpottaa ajan mittaan. Koskaan ei unohda, eikä pidäkään! Kuitenkin suru on käytävä läpi kun sen aika on ja sitten jatkettava elämää eteenpäin. Tiedän että kun sen suru uutisen saat niin mitkään sanat maailmassa eivät voi lohduttaa sinua. Voimia sinulle! Minun lumikkini matkasi tähtikissoihin 5.9-2011 ja vasta 2vuoden ikäsenä;-( Ikävä on vieläkin!

    • AlluKolli

      Mä ymmärrän sua täysin, mulla on myös 18 vuotia kissa joka nukkuu joka yö tyynylläni tai peittoni alla. Se on hellyyden perikuva,mä rakastan sitä ja se mua, me ollaan erottamattomat, paitsi että eron hetki lähestyy. Hän kärsii myös munuaistenvajaatoiminnasta, ja keväällä, vaikka mitää akuuttia ei tapahtunutkaan, näin selvästi kuinka se oli väsyneempi ja voimattomampi, nyttemmin olemme siirtyneet täysin spesiaali ruokavalioon ja mirri voi vähän paremmin. Olen useana iltana kallistanut pääni kultani viereen tyynylle ja itkeä tirauttanut, iso mies. Mutta elämän kelloa ei voi kääntää taaksepäin, kai elämä on elämisen arvoista siksi että saa jakaa sen rakkaimpiensa kanssa ja viimeisenä päivänä luopua maallisesta ystävyydestä, ehkä se luopumisen katkeruus tekee rakaudenkin makeammaksi.

    • Miauuu007

      Olen pahoillan tilanteesta, on surullista luopua perheenjäsenestä. Kissasi on päässyt elämään pitkän ja varmasti hyvän elämän.
      Monet eivät tosiaan ymmärrä kun lemmikki kuolee, sitä surua jota omistaja/t tuntevat. Se on toisaalta ikävää etteivät ymmärrä tai tiedä kuinka syvälle sattuu.
      Siskollani oli wanha kissa, taisi ihan päästä lähes samaan ikäänkiin sinun kissan kanssa.. Hoidot oli loppuun asti raskasta. Nykyään heillä on kaunis valkoinen uurna muistona kissasta.
      Jos sinullakin on sellaiseen mahdollisuus tai haudata pikkuinen paikkaan minne voit viedä joskus kynttilän..sekin auttaa surussa.
      itse otin kotiini eläkepäiviä viettämään komean 10vuotiaan kissa herran.. Se on tullut niin rakkaaksi että jokainen päivä on onnea täynnä kun saan olla ja viellää aikaa sen kanssa. Ja se on totta että jokaisella kissalla on oma persoona, sinunkin kissalla varmasti :)
      Paljon jaksamisia sinulle..

    • Ikävoi

      Minun ja kissani välit ovat myös hyvin läheiset. Olemmekuin äiti ja tyttö. Minun kissa on kadonnut ja olet hermona ja aivan murtunut. Ootan osaa suruusi vaikka on tässä omiakin.

    • ojala 78

      oon pahoillani tilanteesta. mulla itsellä monta kissaa. osa on löytökissoja ja osa on otettu koska muuten ne ois tapettu. tiedän menetyksen surun. siihen ei auta mikään muu kuin aika. suurinta rakkautta on just se että ymmärrät päästää irti silloin kuin tiedät että se on parempi ja ajattele niin että annoit sille kullan nupulle hyvän elämän koska täälä maailmas on niin paljon eläimiä joista kukaan ei välitä. meillä on tosiaan monta kissaa mutta kaikki on omanlaisiaan kukaan ei oo samanlainen. ja ajattele sitten kun sun rakkaasi nukkuu pois ja suru on suuri niin voit antaa yhtä hyvän elämän jollekkin toiselle josta kukaan ei välitä. kaikkea hyvää sulle ja jaksamista.

      • Sijaiskotilaiset

        Hei Ojala 78! Saisko sun sp osotteen? Minullakin on kanssa kissoja paljon ja etsin saman henkistä kaveria jonka kanssa kirjotella kisujuttuja:-)


      • ojala 78
        Sijaiskotilaiset kirjoitti:

        Hei Ojala 78! Saisko sun sp osotteen? Minullakin on kanssa kissoja paljon ja etsin saman henkistä kaveria jonka kanssa kirjotella kisujuttuja:-)

        hei sijaiskotilaiset. joo tässä tulee osote [email protected]


    • Ikävä sammumaton.

      Tätä asiaa on vaikea käsitellä vielläkin.
      Voimia Sinulle.

    • rita

      Sinulla on vaikea aika edessä,ymmärrän täysin tilanteeasi, itse jouduin luopumaan koirasta , koira oli 14 vuotias, eli loppuun asti hyvän elämän, mutta sitten vaan lopetti syömisen kertaheitolla, ja lääkäri oli sitä mieltä, että aika on,
      Rekulla oli ollut 2 vuotta virtsahäiriöitä, johon lääkitys ja korva atulehdus(krooninen)muuten ihan terve,mutta silti tavallaan kuihtui pois, ymmärsin, että lääkäri osaa päättää mikä on koiralle paras, ja sanoikin sen, että paras palvelu rakkaalle on tehdä se viimeinen palvelus ja päästää pois ilman tuskia,
      nuo sanat antoivat toivoa ja uskoa, että tein oikean ratkaisun,
      vaikka maailmassa ei mikään voi olla vaikeampaa, katsoa niihin rakkaisiin silmiin viimeisen kerran, ennenkuin ne sulkeutuvat iäksi, mutta silti jää se kaunis muisto eletystä elämästä ja niistä kauniista hetkistä, joita en enää koskaan sa mutta elävät mielessäni ainiaan

      • Anonyymi

        Kuolema tuottaa viisautta, kun saa rauhassa vieressä katsella, eri vaiheita.

        Eläin usein armahdetaan viimeisellä piikillä, mutta ihminen makoilee tiedottomana suu auki vuodesta toiseen.

        Tämähän on rasismia joka kohdistuu ihmiseen!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kuolema tuottaa viisautta, kun saa rauhassa vieressä katsella, eri vaiheita.

        Eläin usein armahdetaan viimeisellä piikillä, mutta ihminen makoilee tiedottomana suu auki vuodesta toiseen.

        Tämähän on rasismia joka kohdistuu ihmiseen!

        Minäkin toivoin että tk:n minimin rinnalle tulee piikki joka vapauttaa kivuista. Se toisi myös paljon kaivattua säästöä tälle maalle. Potilas tulisi enää vaivaamaan uudestaan.


    • Anonyymi

      Hei. Kissa kannattaa lopettaa ajoissa, ettei kärsi. Elämällä on kaksi päätä. Alku ja loppu. Kissa on elänytkin pitkän elämän! Olette siis hoitaneet sitä hyvin, ja ikääntymiseen kuuluu niin kissoilla kuin muillakin lajeilla se, että elimet pikku hiljaa alkavat rapistua.
      Sille ei voi mitään. Voitte vain auttaa ystävän joka on kauan ilahduttanut, sinne lautturin matkaan lempeästi, ettei kipuja tarvitse kokea.
      Voimia surutyöhön.
      Edellinen oma kissani kuoli yli 14 v ikäisenä. En tavallaan ollut huomannut vuosien kulumista. Sitä vaan oli elelty. Sitten nopea alamäki. Ei mitään vuosien sairastelua.

    • Anonyymi

      Ymmärrän aloittajan huolen surun mutta auttaa en voi. Jokaisen on surtava surunsa ja itkettävä itkunsa itse. Minä olen sen joutunut tekemään muutaman kerran, ei siinä toinen voi auttaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      913
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      775
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      678
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      621
    7. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      614
    8. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      600
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      586
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      20
      535
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      533
    13. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      36
      512
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      509
    15. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    16. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      486
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      106
      477
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      460
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      454
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      7
      427
    Aihe