Täällä on ollut kummaa vouhkaamista siitä, että pakkohoito on mukamas verorahojen haaskaamista? Toimitin juuri oman äitini suljetulle osastolle, sillä hän sai niin pahoja harhoja, että paras paikka hänelle on olla lukkojen takana. Itsemurhakaan ei ollut kaukana. Jos hän ei olisi suostunut hoitoon vapaaehtoisesti, niin silloin olisi hoito tehty pakkohoitona.
Vaikka muuten Suomen terveydenhuolto alkaa olemaan aika retuperällä, niin onneksi mielenterveyspuolella asiat hoidetaan. Nyt minä saan nukkua yöni rauhassa, eikä tarvitse pelätä äidin puolesta.
Vaikka muuten Suomen terveydenhuolto alkaa olemaan aika retuperällä, niin onneksi mielenterveyspuolella asiat hoidetaan. Nyt minä saan nukkua yöni rauhassa, eikä tarvitse pelätä äidin puolesta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Kiva kuulla välillä jotain muutakin kommenttia kuin sitä että pakkohoito on paha... Noh, taas on yksi ihminen lisää joka ymmärtää sen että joissain tilanteissa pakkohoito on ainut vaihtoehto miten pärjätä tällaisen psykoottisen tai harhaisen ihmisen kanssa.
A.Vati voisi nyt kertoa, että miten tässä tilanteessa olisi pitänyt menetellä, kun pakkohoito ja suljetut osasto ovat niin pahoja? Miten tästä tilanteesta olisi selvitty ilman? Odotan mielenkiinnolla.
Onneksi olkoon! Sait juuri ohjattua äitisi sellaisesta portista sisään, josta ei ole kukaan vielä palannut terveenä kotiin.
Anteeks nyt vaan "portti", mutta itse olin melkein vuoden suljetulla ja palasin kotiin erittäin terveenä! Välillä tuntuu että sielläkin on parempi ku tää, missä ihmiset on niin vitun ahdasmielisiä, että luulee suljetun olevan tosiaan semmonen pyöree huone, jossa etsitään nurkkia ja jossa hullut haahuilee pitkin käytäviä. Te, jotka niin luulette, niin tässä teille valaisu: Se on aivan kuin hotelli! Sua palvellaan, sä saat hyvää ja lämmintä ruokaa, sä saat tarvittavan terapian, harrastusmahdollisuudet, ystäviä, tukea, kuuntelevia ihmisiä, APUA JNE, JNE!!! Ja tämmöses suljetus osastos minä olin vuoden ja nyt erittäin terveenä ja tyytyväisenä saamaani hoitoon!
Minäkin olen ollut suljetulla osastolla, mutta en saanut kokea moniakaan asioita, mistä kirjoitit. Mitään ei pitäisi yleistää suuntaan jos toiseen.
Hoidon laatuhan riippuu niin monista tekijöistä, kuten paikkakunnasta ,hoitohenkilöiden soveltuvuudesta ammattiinsa ja resursseista. Kyse tuntuu olevan myös tuurista, koska samankin sairaalan osastot voivat vaihdella melkoisesti laadultaan.
Älkää siis tekään, jotka olette saaneet hyvää hoitoa yleistäkö. Minusta ainakin tuntuu ärsyttävältä ja muutenkin pahalta se, että on niin eriarvoista kohtelua psykiatrisissa hoidoissa ja terveydenhoidossa yleensäkin.
Minua, kuten muitakin osastolla olleita kohdeltiin huonosti (tai oltiin välinpitämättömiä voinnistamme).
Luulen, että niillä joilla on huonoja kokemuksia psykiatrisesta hoidosta saattavat katkeroitua, koska johan on aikoihin eletty, kun ihmisellä on paha olo mihin hän haluaa apua, niin asiat saattavat vain pahentua entisestään!!! Minä ja moni muukin on kokenut psykiatrian ammattilaisten olevan useinkin jopa epäkohteliaita määräilijöitä, jotka puuttuvat liikaa asiakkaansa asioihin.
Eräs ystäväni, joka ei arvostele ja leimaa ketään ja joka on positiivisimpia ja ystävällisimpiä ihmisiä joita tiedän, sanoi minulle minua hoitaneen psyk. sairaanhoitajan käytöksestä, että hän ei ole pelkästään epäammatillinen, vaan myös epäkohtelias. Tämä kommentti tuli, kun kerroin hänen hoitometodeistaan ihmetellen, kun hän ei koskaan kirjoittanut puhumiani asioita ylös, vaan saattoi kysyä useita kertoja samoja asioita. Kyseessä ei ollut mitään tärkeitä asioita, vaan sellaisia, että kuka on kukin esim. perheessä tai kaveripiirissä. Mielestäni tällaiset asiat eivät ole kuitenkaan tärkeimpiä, vaan ne tunneolotilat, mitä kriisitilanne voi saada pahimmillaan aikaan.
Toiveeni on, että ihmiset ymmärtäisivät paremmin niitä, jotka eivät ole saaneet hyvää hoitoa. Tilanne voi olla todella paha, koska avun hakeminen on yleensä viimeinen keino selviytyä ongelmista. Tietenkään tästä huolimatta nekään, jotka ovat saaneet huonoa hoitoa eivät saisi yleistää asioita, mutta ainahan ei jaksa ajatella objektiivisesti asioista. Silloin saatta alkaa yleistämään asioita omista kokemuksistaan käsin.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että se ei ole kuitenkaan hirveän iso synti, koska ihmiselle näyttää olevan tyypillistä asioiden yleistäminen omien kokemustensa valossa. Oikeastaan vasta tarpeeksi laaja-alainen ihminen tajuaa tämän ja pyrkii välttämään yleistyksiä muutenkin. Oikeastaan mitään ei pitäisi yleistää! Aina löytyy poikkeuksia!
Onneksi olkoon! Sait juuri ohjattua äitisi sellaisesta portista sisään, josta ei ole kukaan vielä palannut terveenä kotiin.
Ehkä ei terveenä, mutta terveempänä eikä itselleen vaarallisena. Kerro nyt tälle pojalle, miten olisi pitänyt toimia, et esittänyt mitään vaihtoehtoa vain tuomitsit.
Äitini oli noin vuosi sitten samalla suljetulla osastolla hoidossa ja kotiutettaessa oli tervehtynyt huimasti! Toki vielä masentunut, mutta lääkehoidon ja avohoidon avulla tervehtyi. Vuosi tässä vierähti terveenä, mutta äiti jätti salaa lääkkeet pois ja nyt sitten tuli psykoottinen maniavaihe. Tällä kertaa äiti oli sairaampi kuin viimeksi. Mutta onneksi henkilökunta huomasi sen myöskin, ja äitiä pidetään osastolla nyt kolme viikkoa ainakin. Äiti on onnellinen, kun ei tarvitse olla yksin kotona harhojensa ja ääniensä kanssa. Kiitän myös 112:sta hyvästä toiminnasta, ambulanssi oli nopeasti äitini luona ja itsemurha oli estetty. Olen ollut äitini mukana osaston keskustelukokouksissa ja ihastuin siihen lämpöön ja potilaan kunnioitukseen, mikä osaston henkilökunnasta huokui. Kaukana ovat Nicholsonin leffan sadistiset hoitotoimenpiteet. Luotan siihen, että äiti kotiutuu tällä kertaa myös terveenä Ja "akkunsa ladanneena" ja nyt kun diagnoosikin on selvä, niin me omaisetkin kykenemme tukemaan äitiä kuntoutumisessa sitten kotiutuksen jälkeen.
Joo joissakin tapauksissa pakkohoito on ihan paikallaan. Taikka etenkin hoito yleensä. Mutta pakkohoitoahan tämä on silloin, jos hoidon kohde ei miellä että hän on ns. hoidon tarpeessa eikä olen sinne näinollen vapaaehtoisesti lähdössä.
Mutta tohon kommenttiisi Suomen terveydenhodosta en kyllä voi täysin yhtyä.
Nimittäin siltä osin, että mielenterveyspoulella ne ongwelmat hoidettaisiin äkkiä tai että siellä olisi asiat jotenkin hyvin.
Ei sielläkään ole tilanne niin ruusuinen. Jotain tarttis tehrä ja pian! Tälläkin alalla siis.
Mä oon onneksi hyvässä asemassa. Siellä missä oon käyny niin on päässy asioiman melko hyvin. Mutta joka paikassa ei todellakaan ole näin hyvin!
Vaikka kyllä sielläkin kuulemma on aika ruuhkaista ja ajat venyy! Nyttenkin koko kesänä en pääse sinne (no kun on lomat). Akuutimmat tapaukset ohjataan kyllä vamraan toiselle henkilölle kun tätä yksi henkilö on lomalla.
Joo kyllähän näidenkin hoitohenkilöiden täytyy lomaa pitää, että pysyisivät ite pirteinä ja iloisina. Mutta taitais olla töitä jo niin paljon, ewttä ei ehtis sitä lomaa pitämään ollenkaan.
Siis että ruuhkaista on! Että ei ole asiat niin hyvällä tolalla.
Ei kaikille tarvitseville taida aina heti hoitopaikkaakaan järjestyä!
Olen samaa mieltä, että pakkohoito on joissakin tapauksissa paikallaan. ja siinä, että aina ei tosiaankaan saada hoitopaikkoja tai muutenkaan hyvää hoitoa.
Hienoa, että keskustelun aloittajan äiti on päässyt sairaalaan, jossa henkilökuntakin on asiallista. Mutta, entä ne mielenterveysongelmaiset, jotka joutuvat huonoille osastoille? Tarkoitan, että toiset saavat hyvää hoitoa, toiset huonoa. Ärsyttää, että ne joilla on hyviä kokemuksia mielenterveyspuolelta eivät tajua, että toisilla voi olla huonoja kokemuksia.
Tuo mielenterveyspuolen kehuminen ei tunnu hyvältä, koska minä ainakin olen vuosia kokenut saavani puutteellista ja epäasiallista hoitoa, jolloin mielenterveystyöntekijöillä ei ole paljoakaan osuutta kuntoutumiseeni. Minkä takia ne ihmiset, joilla on hyviä kokemuksia hoidosta mitätöivät puutteita ja eivät tajua, että he ovat onnekkaita? Nimittäin en suinkaan ole ainoa, joka valittaa mielenterveystyön puutteellisuudesta ja epäasiallisuudesta.
Ja, kun ei ole hyvä mitään yleistää, niin kysynkin, että miksi keskustelun aloittaja ajattelee, että mielenterveyspuolella asiat olisivat hyvin? Mielenterveystyön vajavuudesta puhuvat nekin, jotka eivät tarvitse hoitoa. Eli, resurssipula yms. on YLEISTÄ MYÖS MIELENTERVEYSPUOLELLA. Olisi suositeltavaa, että ihmiset laajentaisivat näkemyksiään, eivätkä ajattelisi maailman olevan vain sellainen kuin miltä se näyttää ja mitkä omat kokemukset ovat olleet.
Haluaisin tietää, mitä ovat ne huonot osastot ja palvelut? Suomessa asiat ovat loistavasti verrattuna useaan muuhun maahan. Esim. ollessani USA:ssa Atlantan osavaltiossa nuori poika ei saanut korkeaan kuumeiluun ja psykoottisiin oireisiin kuin lämmintä kättä ensiapupolilta, kun omarahoitteinen sairausvakuutus köyhyyden vuoksi puuttui. Suomesta löytyy tukia sekä sosiaali- ja terveyspalveluja joka lähtöön ja niitä on puhelinsoiton jälkeen totuttu puoli-ilmaiseksi käyttämään. Katsokaa psykiatrian määrärahojen leikkauksia ja miettikää, mihin sen voi suhteuttaa. Että se siitä laajemmasta näkemyksestä.
Mielestäni on myös paljon kiinni siitä millaisin odotuksin ja asentein lähtee hoitoa hakemaan. Aika usein on niin, että ne jotka tekevät niin kuin henkilökunnan kanssa yhdessä sovitaan, luottavat näiden ammattitaitoon ja sisukkaasti keskittyvät hoitamaan itseään -paranevat.
Epäasiallinen kohtelu on usein potilaan itse aiheuttamaa, mutta se ei useinkaan tule mieleen, kun vaaditaan henkilökuntaa toteuttamaan omia hoitounelmia. Jos potilas käyttäytyy asiallisesti ja yrittää saada asioitaan kuntoon niin on täysin epäloogista, että auttamistyöhön koulutettu ihminen ei auta. Esimerkkinä näistä kokemuksista kertovat näillä palstoilla mm. persoonallisuushäiriöiset ihmiset, jotka menevät kuinka pitkälle tahansa saadakseen huomiota, mutta psykiatria ei tunne mitään keinoa auttaa heitä; eikä mielenterveysongelma aina valitettavasti parane (kuten eivät muutkaan sairaudet, esim. vaikeat syövät, komplisoitunut raskaus, sydänsairaudet, HIV tai C-hepatiitti), vaikka hakisi hoitoa mistä tai keneltä tahansa.
Psykiatriassa ollaan liian kilttejä ja annetaan potilaalle toivoa viimeiseen asti. Syöpäkirurgi sanoo parantumattoman syövän kohdalla hyvin nopeasti, että "tilanne on kuolemaan johtava, lopetetaan lääkitys ja leikkausaika peruutetaan. Menkää kotiin." Sillä tavalla säästetään rahoja eikä tarjota uusia hoitomahdollisuuksia toistensa perään, kuten psykiatriassa usein kiltisti ja ihmisen arvoa loppuun asti kunnioittaen tehdään.
Ottaen huomioon juuri laajemman näkökulman yksilön näkökulman sijasta, Suomessa on paljon liiankin hyvää ja asiallista hoitoa. Ihmiset eivät vain osaa arvostaa saamaansa apua, kun "heti-mulle-kaikki-nyt" tai "miksi-mulle-ei-mitään-ku-muille-vaan-kaikki" -syndrooma estää jopa toisten hyvistä hoitokokemuksista nauttimisen tällä palstalla. Minun vastakysymykseni olisikin, että olisiko hyvistä kokemuksista jotain opittavaa niille, jotka kiertävät vuodesta toiseen ja paikasta toiseen saamassa sitä huonoa mielenterveyspalvelua ja apua?
Kuules nyt. Ihmisellä on oikeus saada hyvää kohtelua käytöksestään huolimatta. Totta kai kiltti ja alistunut ihminen on helpompi hoitaa kuin vaikeampi, mutta silti molemmilla on oikeus saada yhtä hyvää hoitoa. Älä kuule rupea siinä potilaita syyllistämään. Heillä on tarpeeksi raskasta muutenkin.
Vai luulitko, että mielenterveysongelmat ovat jotain helppoja ja mukavia, jolloin potilaat ovat AINA kilttejä? Minä ainakin olen ollut asiallinen ja vaikka en olisi, hoitajien pitäisi silti olla asiallisia. Etkö ymmärrä, että paha olo ilmenee joskus voimakkaasti, jolloin ei jaksa olla maailman asiallisin ja ystävällisin ihminen. Hyvä psykiatrian ammattilainen tajuaa sen, eikä ala vaatimaan saatanallista nöyristelyä mitä sinäkin annat ymmärtää.
Tutustupa potilaan oikeuksiin ennen kuin alat ketään syyllistämään täällä. Taitaa olla vaikea myöntää, että hoitoalan ihmiset voivat toimia paskamaisesti myös täällä Suomessa. Ja, siitä ei ole aina kiinni onko asiallinen vai en. Olen saanut huonoa kohtelua, vaikka olen ollut asiallinen, joten siitä ei huono hoito ole aina kiinni. Kylläpäs sinulla on mustavalkoinen näkemys asiasta.
Jos et usko, niin älä usko. Mutta älä helvetti soikoon puhu paskaa ja väitä, että kaikki on potilaasta kiinni ja että on hänen syytänsä jos hän saa huonoa kohtelua. Ei siis ole mahdollista, että voisi olla kyseessä ihmisiä, jotka ovat väärällä alalla? Ei tietenkään. Kaikki on vain ja ainoastaan kärsivän ihmisen syytä. Mistäköhän tuon USA:n jutunkin olet saanut tietoosi? Niin, no siellä on ihan eri terveydenhuollon systeemi kuin täällä. Totta kai sielläkin on omat puutteensa, mutta niin on täälläkin. Mutta sitähaän et tietenkään suostu näkemään, kun olet Suomen hyvän terveydenhuollon pauloissa.
Tuli kyllä hyvä mieli kirjoituksestasi. Ihminen syyttäköön itseään saamastaan huonosta kohtelusta. Joo, entäpä jos hänen sairauden kuvaansa kuuluu itsensä syyttäminen entuudestaan? Ei muuta kuin lisää syyllisyyttä peliin! Silleen päästään kuntoon tietysti, vaikkapa hautaan.
Haluan vielä lisätä, että jos ihminen hakeutuu vapaaehtoisesti hoitoon, hänellä ei voi silloin olla kovin negatiivisia tunteita ja asenteita psykiatrista hoitoa kohtaan. Eihän hän sinne muuten menisi, tai jos menee siinä ei ole silloin mitään mieltä.
Ymmärtäkää nyt sekin, että POTILAALLA ON OIKEUS SAADA HYVÄÄ HOITOA JA KOHTELUA KÄYTTÄYTYMISESTÄÄN HUOLIMATTA! Miksi nimim. Life leimaa minua täällä tietämättömäksi ja kyseenalaistaa näkemyksiäni? Luuletko, että viitsin alkaa mitään kokemuksia kertomaan, kun olet päättänyt olla uskomatta minua? Sinäkö olet sitten laaja-alainen ihminen väittäessäsi, että hoito on laadultaan hyvää ja jos ei ole, niin potilas on siihen syyllinen???
Olenhan sitä paitsi maininnut tällä palstalla, että hoidon laatu riippuu monesta tekijästä ja että MYÖS SAMAN SAIRAALAN OSASTOT VOIVAT VAIHDELLA TASOLTAAN! En ole mitään yleistämässä, toisin kuin eräät. Juurihan sanoin, että mitään ei pitäisi yleistää ja toivoin, että saataisiin enemmän ymmärrystä, mutta ei.
Yleistys senkun jatkuu ja niiden potilaiden leimaaminen ja syyllistäminen, jotka ovat saaneet epäasiallista hoitoa. Niin, mielenterveysongelmaisilla ei tietenkään ole tarpeeksi raskasta, vaan aikansa kuluksi heidän on alettava etsimään vikoja hoidosta ja sen laadusta. Mitä sinulla on sitä vastaan, että annetaan myös negatiivista palautetta? Yleensä sitä ei anneta huvikseen, vaan silloin, kun siihen on aihetta.
Tosi kiva, kun annetaan ymmärtää, että potilas ei ole tarpeeksi tehnyt asioita kuntoutuakseen. Joo-o, minäkin sain suoritettua yo-tutkinnon ja olen monen vuoden jälkeen siirtymässä kokonaan "normaalielämään", eli voisin sanoa olevani kuntoutunut ja OLEN TEHNYT TODELLA PALJON TÖITÄ SEN ETEEN!
Väitän, että psykiatrisessa hoidossa koetaan sellaiset potilaat vaikeiksi tapauksiksi, jotka eivät ole heti hyväksymässä ensimmäisiä tarjottuja pillereitä tai hoitoa yleensä. Eli, ihminen ei saisi ajatella itsenäisesti ja suhtautua kriittisesti asioihin. Totta kai sinua kohdellaan silloin hyvin, jos olet valmis popsimaan mitä tahansa pillereitä etkä sanallakaan kyseenalaista saamaasi hoitoa.
Sekö sitten on hyvä, että ihminen kritiikittömästi hyväksyy asioita ilman omaa harkintaa? Se, että pitää niin vähään olla tyytyväinen ,jopa siihen, että oikeuksiasi rikotaan? Kehoitan kaikkia tutustumaan lakipykäliin potilaan oikeuksista, ennen kuin alkavat inttämään ja kyseenalaistamaan ketään. En ole niin idiootti, että ilman mitään tietoa alan väittämään asioita.
Sille en voi mitään, että viestini ymmärretään väärin. Tarkoitus on vain tuoda asioita esille ja keskustella. Mutta, idealistit haluavat käsittää pienenkin kritiikin väärin. Sehän on maailmanloppu! Kaiken huippu on se, että sellaisia asioita ei edes ole olemassa kuin mitä kirjoitin, vaan kaiken maailman hullut kirjoittelevat tänne täyttä soopaa ihan huvikseen, tai sitten itse ovat kerjänneet hankaluuksia (esim. huutoa, väkivaltaista raahaamista eristyskoppiin jne). Hoitajat ja lääkärit ovat hienoja aina potilaan parasta ajattelevia ihmisiä. Lääkärinhän pitäisi olla jumala, vaikka ehkä se onkin jo täällä Suomessa, jossa luotetaan aina valkotakkiseen, vaikka sen menetelmät tai hoito olisi kuinka kyseenalaista. Pääasia, että on valkoinen takki.
He eivät syyllisty koskaan mihinkään hoitovirheisiin. Kaikki kuolemantuottamuksetkin yms. ovat tietenkin sen potilaan syytä ,jos edes totta. Kaikki ohjelmatkin ovat täyttä potaskaa, jossa tällaisista kerrotaan. Ihan huvikseen tällaisiakin ohjelmia tehdään. Niinpä.
Täytyy sanoa, että järkytyin aika lailla edellisen viestin sisällöstä. Toisaalta, eihän minullekaan hoitajien huono käytös ole mitään uutta. Sainhan itsekin kokea sitä viime kesänä, kun olin suljetulla osastolla.
Jos on kerran niin paha resurssipula, niin miksi ei sitten mielenterveysongelmaisten anneta tukea toisiaan esim. sairaalassa? Sehän olisi sitä vertaistukea mitä kärsivät ihmiset juuri tarvitsisivat. Kerronpa esimerkin omasta kokemuksestani.
Itkin usein iltaisin, koska oli koti-ikävä ja kaipasin kaikkia tärkeitä ihmisiä ympärilleni. Sairaalassa tunsin itseni todella yksinäiseksi. Siellä hoitajat olivat myös hirveän ilkeitä asiakkailleen. No, eräänä iltana taas itkin. (Itkuun saattoivat vaikuttaa myös voimakkaat lääkkeet, joita minulle annettiin vaikka ne eivät olisi kuuluneet minulle (truxal efexor). Kärsin masennuksesta, jolloin mielestäni on kummallista, että masentuneelle annetaan myös psykoosilääkettä). Olin yksin huoneesani, mutta pian huonetoverini tuli. Hän alkoi puhumaan ja lohdutti halaamalla. Itku meni pian ohi kun sain tukea. Sen jälkeen menimme röökille, jolloin vielä puhuimme, mutta kaikki oli taas paremmin. Kun menin takaisin huoneeseemme, eräs hoitaja tuli ovelle ja pyysi minua kansliaan. Toisen hoitajan kanssa he puhuttelivat minua ja olivat vihaisia siitä, että olin ottanut tukea toiselta "potilaalta". Huonetoverini oli kuitenkin ihan oma-aloitteisesti tullut halaamaan ja puhumaan. Mutta, kaikki olikin yht`äkkiä minun syytäni. Itse he eivät tulleet ikinä lohduttamaan minua, vaikka eniten sitä olisin tarvinnut.
Olin syvästi masentunut ja ajatellut jopa itsemurhaa. Sellainen on hyvin vaikeaa ja siihen tarvitsisi välillä inhimillisempää kontaktia. No, asiasta ei mitään kummempaa, mutta kysyin heiltä, että eikö hoitaja voi lohduttaa tms. Toinen vastasi suoraan että ei. Minua jäi sitten ihmetyttämään, että jos ei hoitajat saa halata, niin miksi eivät sitten toiset kohtalotoverit? Ihmetyttää myös se, että jos heillä ei ole aikaa asiakkailleen, niin miten heillä voi olla aikaa kytätä heitä? En vieläkään tajua, että miten heille selvisi tapahtuma, koska olin huonetoverini kanssa huoneessamme kahdestaan ja ovi oli kiinni.
No, tämä asia jäi vielä vaivaamaan ja olin siitä vihainen vielä aamulla, koska en voinut ymmärtää tuollaista käytöstä. Seuraavana aamuna olin kiukkuinen ja aloin jo huutamaan siitä, kun minua otti niin päähän. Jos hoitajat eivät voi olla läsnä, niin miksi potilaat eivät saisi edes puhua keskenään, koska sekin jo tuntuu olevan kiellettyä? Aloin huutaa, koska en voinut sille mitään, kun ajatus koko lapsuuden kestävästä saatanallisesta perheväkivallasta ja hoitajien pään aukominen kärsivälle ihmiselle on mielestäni aika kohtuutonta. No, siitähän sitten seurasi, että eräs hoitaja tuli minulle vihaisesti sanomaan, :"jos et heti lopeta niin joudut eristykseen. Sitä paitsi ketään ei kiinnosta sun jutut." HUH HUH, aika paksua hoitoalalla olevalta ihmiseltä hoidossa olevalle ihmiselle. Ei auttanut kuin pitää turpa kiinni, vaikka vihaiseksihan siitä tulin entisestäni.
Mielestäni kyseessä oli selvä uhkailu, jota en koskaan unohda. Myös eristykseen laittaminen tuntuu enemmän rangaistukselta kuin hoidolta. Kerranhan ne raahas mut eristykseen väkivalloin, jolloin tuli mustelmia. Teki mieli nostaa syyte ja olisin nostanutkin, jos vain olisi olemassa paremmat mahdollisuudet tuomitsemisesta. Vaikka kuinka riehuisin, siitä ei saisi tulla tuollaisia seurauksia. Se on heidän päänsärkynsä miten menetellä ongelmatilanteissa. Ei vain saisi koskaan rikkoa ihmisoikeuksia. Sitä paitsi, kyseessä ei ollut edes mikään riehuminen, vaan se kun lähdin pois kansliasta kun en halunnut kuulla mieshoitajan huutavan kurkku suorana.
Joten, tällaisia ne hoitoalan ihmiset ovat.
Vielä itsemurhista. Yritin vajaa kaksi vuotta sitten itsemurhaa. Minullakaan ei ollut kovin hyvä kokemus lääkäristä, joka yritti paikkailla haavaa päässäni. Kun liikahdin äkkinäisesti (sokkireaktio) hän vain tiuskaisi, että pysy paikoillasi. Seuraavana päivänä pääsin pois keskusteltuani psykiatrin kanssa. Tosin, vakuuttelin hänelle, että se ei toistu, mutta se johtui siitä kun en halunnut huonomaineeseen sairaalaan. Nyt viime kesänä kun olin sairaalassa (eri sairaala) huomasin, että ei niistä oikein apua ollut, ainakaan minulle. Olin niin hirveässä lääketokkurassa, että vaikka päivärytmini oli ihanteellinen (mulla ongelmia päivä-/unirytmin kanssa)se ei kuitenkaan sellaisena pysynyt truxalin takia. Niinpä en jaksanut mennä mielenterveyskuntoutujien päiväkeskukseen, jolloin vaivalla hankittu päivärytmi meni taas ihan sekaisin. Vieläkin täytyy ponnistella heräämisten kanssa ja vieläkin harmittaa kuinka yhden paskan lääkkeen takia kaikki meni uudelleen sekaisin.
Onneksi asiat ovat paranemaan päin, mutta eivät ollenkaan lääkärien tai hoitajien ansiosta, vaan itseni ja läheisteni ansiosta sekä psykoterapeuttini. Hän, vaikka on itse hoitoalalla kritisoi myös sairaalassa kokemaani vääryyttä ja sitä kun itsemurhayrityksen jälkeen päästetään pois. Hän todella on ihmetellyt ja melkein huudahtaen todennut siihen kun "lempeä" hoitaja uhkaa eristyksellä : "olit siellä hoidossa" järkyttynyt katse. Että näin hienosti täällä hoidetaan ihmistä, jolla on paha olo. Tässäkin oli vain murto-osa kokemuksistani tietämistäni tapauksista,kun en viitsi kaikkea kirjoittaa. Pitäisi varmaan kirjoittaa kirja. Hohhoijaa, siinäpä olisi urakkaa kerrakseen!!!
Edellinen viestini on kirjoitettu n. pari kuukautta sitten mielenterveyspalstalle. Kirjoitin sen hoitajat asialla- keskusteluun, jossa toin myös omakohtaisia kokemuksiani esille.
Viestin alku on vastaus/kommentti erään kirjoittajan kertomukseen.
Ja vielä täytyy lisätä, että olisi syytä ottaa asioista enemmän selvää, ennen kuin alkaa kehumaan psykiatrisen hoidon laatua.
Alla pari linkkiä, joissa tietoa klorpromanista.
http://www.tardive-dyskinesia.com/index.html
http://www.sntp.net/drugs/thorazine.htm
En ymmärrä, miksi minua ja muita psykiatrisen hoidon kyseenalaistajia arvostellaan. Tuntuu siltä, että ihan kuin kaikki on vain hyväksi, vaikka kyseessä olisi ihmisarvon vastainen kohtelu. Onko eettisesti oikein, että ihmisestä tehdään vaikkapa lääkityksellä apaattinen ja passiivinen zombie, kun hän pikkasen esittää kritiikkiä tai on vähän "tulisempi" kuin yleensä? Ei nimittäin tarvitse paljon mitään tehdä, kun annetaan lääkettä naamaan tai heitetään eristykseen.
Miten esim. Life voi puolustella, että ihmisetä tehdään niin mauton, väritön ja hajuton viilipytty, jolla ei pitäisi olla omaa tahtoa? Eipä minultakaan olla paljoa kyselty, että suostunko syömään lääkkeitä vai ei. Ja jos syön, niin mitä lääkkeitä. En ole aina ollut lääkekielteinen, joten siitä ei ole kyse. Ja vaikka olisinkin, niin eikö minulla herranen aika ole siihen oikeus? Onko hyvää hoitoa tunkea mömmöjä ihmiselle vasten tahtoisesti?
Ymmärrän tietysti, että joskus on tilanteita, joissa on pakko antaa lääkkeitä tai viedä eristykseen. Mutta onko silloinkaan pakko antaa muuta kuin rauhoittavia? Miksi mielisairaalla ei saa olla minkäänlaisia tunteita? Miksi hän ei saa purkaa itseään? Jos terveelläkin on oikeus kokea kaikenlaisia tunteita raivoon asti, miksi ihmeessä mielentervysongelmaisella ei ole?
Mielestäni mielensairauksissa on paljolti kyse purkamattomista asioista. Oleellista silloin on itsensä ilmaisu, myös tunnetasolla. Eli, loputon asiallisuus ei ole hyväksi, vaan oikeastaan pahaksi. Eikö suljettujen osastojen pitäisi olla juuri sitä varten, että siellä saisi vähän voimakkaammin ilmaista itseään, kun muualla ei saa? Miten asioiden kuten tunteiden tukahduttaminen esim. psykoosilääkkeillä voi olla mitenkään hyväksi, hoidollisuudesta puhumattakaan?
On siis tilanteita, joissa on pakko toimia potilaan tahdon vastaisesti. Mutta, entä sitten, kun on rauhallisempi tilanne? Eikö silloin pitäisi keskustella ja NEUVOTELLA potilaan kanssa lääkityksestä ja muista hoitomuodoista? Eli, kysyä myös hänen lupaansa (tahdonvastainen toiminta on usein etiikan - myös lääkärietiikan- vastaista), eikä jumalaa leikkien määrätä lääkkeitä ja muuta hoitoa hänen tahtonsa vastaisesti. Miksi psykiatrit ottavat ihmisten kohtaloita omiin käsiinsä? Miksi he tekevät JO olemassaolevasta kohtalosta (psyykkisestä sairastumisesta) entistä pahemman pilaamalla heidän koko loppuelämänsä? Kyse on potilaan elämästä, ei lääkärin!!! Potilaan oikeuksiin kuuluu tietää, että mitä lääkettä hän saa ja kuinka paljon, kuinka vahvoja ne ovat, kaikki edut ja haitat (rehellisesti, ei valikoiden).
Mielestäni esim. klorpromanin määrääminen on eettisesti kyseenalaista ja jopa rikollista. Sehän tarkoittaa silloin sitä, että lobotomiastakaan ei ole täysin luovuttu, eli sitä ei välttämättä vastustetakaan siitä huolimatta mitä pahaa ja ihmisarvon vastaista se sai aikaan.
Yksi lensi yli käenpesän ei siis ole täyttä potaskaa, mitä joku täällä mielenterveyspalstalla on väittänyt.
Minua järkyttää vieläkin, että minua ollaan arvostelemassa, vaikka olen tuomassa asioita esille. Tarkoitukseni on hyvä, vai onko ihmisarvon puolustaminen paha asia? Onko Life sitä mieltä, että ihmisestä pitäisi tulla apaattinen, yksinkertainen vailla omaa tahtoa oleva yksilö, jota saadaan vapaasti riepotella? Viis hänen tahdostaan.
Vastustin klorproman-lääkitystä, koska se aiheutti hirveätä lihasnykimistä, kun en voinut olla hetkeäkään paikoillani. No, se lopetettiiin, mutta kun kerran kanssani tuli ongelmia, niin vastustuksestani huolimatta lääkäri mielivaltaisesti sanoi, että jos tilanne ei muutu, joudun Kellokoskelle ja klorproman-lääkitykselle. Miten tässä ilmeni lääkärin etiikka? Mielestäni ei mitenkään.
On ihmisiä, jotka ovat valmiita syyttämään potilaita, jos kuntoutumista ei tapahdu. En ymmärrä, että mihin se perustuu. Varsinkin, kun potilaalle syötetään melkoisia mömmöjä. Voiko kukaan olla niin ymmärtämätön, että luulee kuntoutumisen olevan mahdollista haitallisista mömmöistä huolimatta? Entäpä, jos ne mömmöt ovatkin suurin -tai peräti ainoa- kuntoutumista ESTÄVÄ tekijä?
Eräs kaverini olisi ollut muuten työkykyinen ihminen, mutta kun hän sai kaiken maailman neuroleptinejä, niin hänen oli lähdettävä kahden viikon jälkeen pois töistä. Hän itse halusi mennä töihin, joten motivoitumisen puutetta ei ollut. Ja olisi varmasti pärjännytkin siellä, jos ei olisi syönyt lääkkeitä.
Siis onko niin, että vaikka ihmisarvoani loukataan, mielivaltaisesti syötetään lääkkeitä ( ja/tai ennen lobotomialeikkauksilla), niin hoitohenkilöstössä ei ole mitään vikaa? He toimivat täysin eettisesti, ainoa paha on potilas. Ehkä hän ansaitseekin sellaisen kohtalon; jäädä/tulla täydeksi kasviksi?
Olen sitä mieltä, että jos mielenterveyspotilaita aletaan syyllistämään, sitten pitäisi syyllistää muitakin. Mikä ihmeen villitys on siinä, että VAIN kärsinyttä ihmistä syyllistetään, vaikka syyllistämisen aihetta olisi muuallakin? Mitä hyvää sellainen saa aikaan? Mikä logiikka siinä on? Jos potilas kestää syyllistämisen, miksi sitten hoitajat ja lääkärit eivät sitä kestä? Luulisi, että hoitoalalle hakeutuvat henkilöt olisivat pikkasen ymmärtäväisempiä ja OTTASIVAT VASTAAN MYÖS NEGATIIVISTA PALAUTETTA. JOS HE EIVÄT SITÄ KESTÄ, HE OVAT VÄÄRÄLLÄ ALALLA. Yleensä negatiiviseen palautteeseen on aihetta.
Mieheni tapasi kerran erään taideterapeutin. Mielenkiinnosta hän kysyi, että miksi esim. Kellokosken sairaalassa ei ole taideterapiaa. Hän kysyi, että onko se rahasta kiinni. Taideterapautti vastasi, että ei ole, vaan asenteista. Sitähän minäkin olen ajatellut, että psykiatrian alan ihmisillä asennoituminen ei ole aina parasta mahdollista. Eli, JOS potilaiden asenteissa on vikaa (aina ei ole vaikka niin väitetään), on kyllä hoitajienkin.
Näitä tapauksia kyllä löytyy. En siis päästäni näitä revi. Lisäksi sanottakoon, että ajattelutapa mikä psykiatriassa vallitsee, on melko yleistä. Linkeistä saa tarkemmin tietoa. Täytyy vielä sanoa, että sivut eivät ole skientologien, vaan on kyllä muitakin, jotka vastustavat tai kyseenalaistavat psykiatrisia näkemyksiä ja hoitoja.
Täytyy vielä tarkentaa ja korostaa, että esim. edellinen kirjoitukseni on kärjistettyä. MUTTA, olen kuitenkin sitä mieltä, että ne asenteet, jotka vallitsivat silloin kun esim. lobotomia-leikkauksia tehtiin, vallitsevat vieläkin.
Eli, räikeimmistä hoitomuodoista ollaan luovuttu, mutta psyykkisten häiriöiden luonteen ja hoidon näkemyksistä ei välttämättä. Jos lobotomiaa vastustetaan sen aiheuttaman apatian, tylsistymisen ja passiivisuuden takia, miksi ei sitten olla luovuttu lääkkeistä, joilla voi olla pitkään käytettyinä samankaltaisia seurauksia?
Vuosia käytettyinä klorproman aiheuttaa samaa, pysyvää passiivisuutta kuin lobotomia. Jotenkin on sellainen tunne, että edes lyhytaikaisesti käytettynä klorpromanista ei ole mitään hyötyä potilaalle. En tiedä yhtäkään ihmistä, joka olisi hyötynyt klorpromanista. Voisiko olla, että suurimman hyödyn saa hoitohenkilöstö?
Edellisessä viestissäni tarkoitukseni on ollut puhua periaatteista ja asenteista. En ole sitä mieltä, että enää psyykkisesti sairaasta ihmisestä tehtäisiin mitään kasvia, mutta kuten äsken mainitsin, asenteet ja ajttelutapa ovat edelleen sellaisia, mitkä ovat joskus puoltaneet sellaisia hoitomuotoja.
Eihän 60-70 -luvustakaan ole nyt niin paljon aikaa, että olisi tapahtunut kovinkaan huikeata edistystä. Tarkoitan edistyksellä nyt enemmän asenteita kuin käytäntöä, vaikka olen kyllä sitä mieltä, että käytännössäkään muutosta ei ole kauheasti tapahtunut.
Yleensä muutokset tapahtuvat hyvin hitaasti. Nopeammin edistystä voisi tapahtua, jos asioista pidettäisiin enemmän ääntä. Mutta, eipä ainakaan täällä Suomessa anneta paljoakaan arvoa sille, joka yrittää puuttua johonkin epäkohtaan. Päinvastoin, sellainen yritetään vaientaa ja kyseenalaistaa. Kaiken huippu on se, että aina ei edes myönnetä (eipä tietenkään, en sentään ole tyhmä), että kyseessä olisi asia, johon pitäisi todella puuttua.
Esim. sanoisin rajusta psykoosista, mikä mielestäni kertoo sen, että jokin "möykky" on tulossa ulos. Ihminen on kokenut liian kovaa stressiä tai erittäin traumaattisia kokemuksia, mitä hän ei hän kestä enää (ei tietenkään aina, mutta melko usein kylläkin). No, miten sellaista sitten hoidetaan? Tunkemalla rauhoittavia ja kaikenlaisia (aika suuriakin määriä) psykoosilääkkeitä, joilla psykoosi tukahdutetaan. Olen tietenkin sitä mieltä, että pitäähän sitä jotenkin hillitä, mutta jos kyse on purkamattomista asioista, niin eikö nimenomaan olisi vihdoinkin aika purkaa ne?
Ongelmahan ei häviä sillä, että se pyritään tukahduttamaan, ei todellakaan. Oikeastaan se on juuri päinvastoin. Silloinhan sitä ongelmaa (traumaattiset kokemukset, kova stressi/kriisi) vain pahennetaan entisestään. Tietenkään kenestäkään ei tunnu kivalta (psykoottisesta itsestään ja varsinkaan sairaalan henkilökunnasta) kestää sellaista, mutta entä jos se onkin paranemisen kannalta kuitenkin tärkein ja oleellisin asia? Vaikkapa niin, että ei joutuisi sellaiseen sairaalakierteeseen, mihin monet psykoosissa olleet usein joutuvat. Olen sitä mieltä, että tunteiden purkaminen sopivissa rajoissa( silloin kun kyse on traumaattisista tunnekokemussisällöistä -usein näin on) on AINOA paranemista edistävä tekijä. Psykoosilääkkeet vain hidastavat paranemisprosessia.
Tietysti voimakkaassa psykoosissa olevaa ei voida laittaa (silloin JOS ei aleta tunkemaan naama täyteen lääkkeitä) edes tavalliseen huoneeseen, vaikka se olisikin eristyksessä muista ihmisistä. Pitäisi olla pehmustettu koppi. Mutta ennen kuin tällaiseen muutokseen siirryttäisiin (jos edes siirrytään), vaadittaisiin ensin aikamoisia asennemuutoksia. Jos psyykkisesti sairas ihminen nähdään vieläkin sellaisena (edes osittain) kuin joskus 60-luvulla, tulee muutokset vaatimaan aikaa. Jos hänet nähdään hankalana tapauksena, kun hän on vain oma itsensä pitämällä kiinni omasta tahdostaan, tai ihmisenä, jonka pitäisi olla kiltisti. Jos hän ei ole kiltisti, hänet pyritään vaientamaan, ts. rankaisemaan.
Tietenkään kaikkialla ei näin räikeästi toimita, mutta esim. Peijaksen sairaalan p3 -osasto (ja Kellokosken eri osastot) ovat sellaisia, missä potilas tuntee olevansa rangaistusvankilassa. Peijaksen osastolla on vain yksi käytävä, missä potilaat kävelevät päivät pitkät. Ei ole mitään tekemistä, mikä on ihan tarkoituksella toteutettu (kysyin eräältä hoitajalta, hän vastasi noin). Erikoista on vain se, että jos potilaan pitää olla niin kiltisti ja rauhallisesti siellä, niin miksi ihmeessä hänelle sitten annetaan sellaisia lääkkeitä, jotka tekevät hänestä kaikkea muuta kuin rauhallisen? Mikä logiikka siinä on? Klorproman aiheuttaa aivan järkyttävää lihasnykimistä, mistä seuraa kova levottomuus.
Onko kukaan tullut ajatelleeksi, että lääkkeillä voi olla oma osuutensa "hankaloissa tapauksissa"? On todella erikoista, että ei suostuta näkemään syytä myrkkypillereissä, vaan ainoastaan potilaassa itsessään. Yleensä ne pillerit ovat osasyynä potilaan levottomaan käyttäytymiseen. Minkälainen hoitoalan ihminen on sellainen, joka on valmis tuhoamaan potilaansa koko loppuelämän? Jos klorpromania syödään tarpeeksi pitkään, haitat ovat pysyviä. Ja vaikka ne eivät ole pysyviä, niin hirmu pitkäkestoisia kuitenkin.
Minulla oli yli puoli vuotta klorpromanin lopettamisen jälkeen pakkoliikkeitä suun seudulla ja veljelläni paha nielentävaikeus useamman kuukauden jälkeen tämän paska lääkkeen lopettamisesta. Täytyy sanoa, että kauheata myrkkyä!
Kenen etua tällasissakin tapauksissa oikein ajatellaan? Ei ainakaan potilaan. Kuinka moni haluaisi syödä klorpromania? Tietääksei ei kukaan. Silti sitä annetaan hyvin monelle mielisairaalapotilaalle. Mitä eettistä tässä on? Mielestäni ei mitään. Mitä hoidollista tässä on? Mielestäni ei mitään.
Olen sitä mieltä, että klorproman-lääkettä EI SAISI ANTAA ENÄÄ KOSKAAN KENELLEKÄÄN! SIITÄ LÄÄKKEESTÄ ON VAIN HAITTAA! SE EI AUTA KETÄÄN JA PAHIMMILLAAN VOI PILATA IHMISEN KOKO LOPPUELÄMÄN!
Hyviä viestejä, kaikki nämä kirjoittamasi. Pyydän, PYYDÄN, lue se Jaakko Seikkulan ja Kauko Haarakankaan kirja, jota olen täällä mainostellut: "Psykoosi: uuteen hoitokäytäntöön". Lue se. Kirjan toimittajat ovat aktiivisesti mielenterveystyössä toimivia psykologian tohtoreita ja psykoterapeutteja. Uskoisin, että ajattelet asioista melko pitkälti heidän laillaan. Uskon, että tuo kirja voisi antaa paitsi tietoa, myös toivoa siitä, että muutosta on tapahtumassa. Ja myös tietoa siitä, että sinunkaltaistesi äänet on kuultu asiantuntijoidenkin piirissä. Näistä muutoksista minä ja nimimerkki "Psykologi" olemme täällä jo kirjoitelleetkin, mutta lue tuo kirja... En pyydä tätä itseni tai kirjan kirjoittajien vaan Sinun takiasi - uskon, että pitäisit kyseisestä opuksesta.
Kiitos viestistäsi, Bogey! Itse asiassa minun pitikin varmistaa sinulta kirjan nimi, koska aion todellakin lukea sen. Eli, toiveesi toteutuu.
Hienoa, että asiantuntijatkin ovat huomanneet/kuulleet kirjoittamiani asioita! Edistys/muutos on positiivista ja tervetullutta asiassa kuin asiassa.
Kiitos ymmärryksestäsi. Se merkitsee minulle todella paljon, koska olen saanut kokea sitä niin vähän. Päiväni voi pelastua, jos tunnen, että minua kuunnellaan ja ymmärretään.
Hyvää kesän jatkoa!
Todella hieno juttu. :) Sanottakoon nyt vielä tässä vaiheessa, että kyseinen kirja kuuluu jo useammassakin oppilaitoksessa ainakin psykologien ja sairaanhoitajien tutkintovaatimuksiin. Itse uskon muutoksia tapahtuvan, jahka uudella tavalla koulutetut hoitotyön ammattilaiset pääsevät kentälle.
Suuri osahan tällä hetkellä työssä olevista ammattilaisista on opiskellut joskus 70-80 -luvuilla tms. Tämän takia muutokset kentällä tulevat aina vähän alan tutkimusta jäljessä - vie aikaa, että ne, joita on koulutettu uusien oppien mukaan pääsevät kentälle.
Ja eipä kestä, hyvä Pohdiskelija. Ilo on kokonaan minun puolellani, mikäli olen jotenkin voinut piristää päivääsi. :) Jo sen tietäminen piristää omaakin päivääni. :)
Hyvää kesän jatkoa myös Sinulle!