Hävettää koska olen masentunut, kun en saanut kuin 20op kevään aikana. Hävettää kun ei ole ystäviä, kun en ole vastanut vanhempieni soittoihin viikkoon, En vaan jaksa puhua heille.
Hävettää kun olen vieläkin elossa, hävettää kun haluan tappaa itseäni juuri nyt, vaikka 3 tuntia sitten lääkärin vastaanotolla lupasin, etten tee itsaria hoidon aikana. Hävettää, että meni lupaamaan sellaista, tuntuu että nyt uskaltaisin ylittää sen rajan. Kuitenkin olen sanani mittainen mies ja se mitä lupasin, tulee toteutumaan, jos on minusta kiinni.
Hävettää kun olen minä.
Hävettää kun olen vieläkin elossa, hävettää kun haluan tappaa itseäni juuri nyt, vaikka 3 tuntia sitten lääkärin vastaanotolla lupasin, etten tee itsaria hoidon aikana. Hävettää, että meni lupaamaan sellaista, tuntuu että nyt uskaltaisin ylittää sen rajan. Kuitenkin olen sanani mittainen mies ja se mitä lupasin, tulee toteutumaan, jos on minusta kiinni.
Hävettää kun olen minä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Taidat olla mies: anteeksi itsellenikin että olen olemassa.
Ole tyytyväinen, että olet saanut kokoon jopa 20 op kevään aikana, koska jotkut eivät saa lukuvuodessakaan. Jatka samaan malliin ja paranna, jos pystyt!
Vanhempasi pitävät siis sinuun yhteyttä. He siis välittävät sinusta. Monilla ei ole vanhempia, joika kiinnostaa lastensa kuulumiset. Sinulla on.
Hävettää olla elossa? Mitä hiton häpeämistä elämässä on? Kyllä itsemurhan tekijä saisi ennemmin hävetä, kun on lisäämässä muiden ihmisten syyllisyydentuntoja ja tuskaa.
Mukavaa kesää!
Hyviä pointteja!
Mutta...
"Ole tyytyväinen, että olet saanut kokoon jopa 20 op kevään aikana"
Tuo hävettää, koska mielestäni en ole niin huonossa kunnossa, etten voisi tehdä ne vaaditut 30, varmasti laiskuus on mukana. Varsinkin, kun mulle usein riittää käydä joka toisella luennolla ja opiskella kotona 2 tuntia viikossa per kurssi, saadakseen parhaan arvosanon. Mutten jaksanut sitäkään.
Varmasti monella asiat on pahemmin, mutta juurikin sen takia he saavat suorittaa vähemmän opintopisteitä.
Ei aina voi kaikki mennä niin kuin optimitilanteessa. Kuitenkin olet jaksanut opiskella, ja se on hyvä. Ei niitä pisteitä asiaa murehtimalla saa kuitenkaan, joten ensi vuonna pyrit parempaa.
Onko muuten aikatauluttaminen tai järjestelmällisyys ongelmasi? Opiskeletko alaa, jossa on itsellä paljon vastuuta siitä, mitä tekee ja milloin? Se nimittäin saattaa koitua joillekin ansaksi. Sitä alkaa lykätä asioita, "laiskotella", ajatella, että onhan tässä aikaa, jne. Niinpä kannattaa tehdä realistiset (EI yrittää liikoja) aikataulut ja suunnitelmat ja pitää niistä kiinni. Eikä vaatia itseltään täydellisiä suorituksia. Pääasia että opinnot etenevät.
Lykkyä pyttyyn!
Itsesäälisi on hävettävää, jos jotain pitää hävetä. Ei mikään muu. Ole onnellinen, että olet saanut noinkin paljon pisteitä kasaan. Että kehtaatte ihan oikeasti kuluttaa meidän verorahoja tollai ihan turhaan. Koitahan valmistua sinäkin, että oikeasti saadaan tänne lisää ihmisiä, jotka maksaa muiden turhat koulut ja keskeytyneet opinnot..
"törkeetä..." älä sinä huoli, pääsin kesätöihin ja valmistun aikoinaan(toivottavasti ajoissa) jos en päätän päiväni ennen. Työkyvyttömänä en jaksaisi kovinkaan kauan elää.
Tää "viisauden" hammas tappaa minua hiljalleen, nyt en saa nukuttua tai syötyä enkä pysty keskittymään mihinkään. Hemmetti kun tuli luvatu liikoja, tekisi niin mieli lopettaa kaiken. Onneksi huomenna on aikaa hammaslääkärillä, mutta siihenkin on aikaa, en ole nukkunut viimeiset 2 yötä melkein lainkaan, nyt olisi luvassa kolmas.
No hei meillä kaikilla on erilaisia vaikeuksia elämän varrella, toisilla miljoona kertaa vakavampia kuin yks sellanen ettei vaan jaksas elää ja haluaa luovuttaa heti pienimmänkin vastoinkäymisen kohdalla! Siis ihan oikeasti, ettekö te tajua mikä lahja se on kun saa elämän? Varsinkin, jos sut on haluttu tähän maailmaan ihan oikeasti etkä ole ollut vahinko vanhemmillesi..?
Ihan jo teidän vanhempienne takia mun mielestä teidän velvollisuutenne on elää tää teille annettu ja toivottu ja haluttu elämä parhaalla mahdollisella tavalla. Lakatkaa kierimästä siinä itsesäälissä ja oman napanne ympärillä ja tehkää joku hyvä teko jollekin muulle. Kun antaa niin saa..
Mä suosittelen oikeasti pitämään sellasta kiitollisuuspäiväkirjaa, jotta ymmärrätte että kuin monta syytä teillä on tänäänkin olla kiitollinen tästä päivästä!! Siis mieti ihan oikeasti, että Lastenklinikalla makaa nytkin aika hemmetin monta sua paljon pienempää lasta syöpäsairaana tai muuten vakavasti sairaana. Siis suhteuttakaa noi omat vaikeutenne muitten ihmisten ihan oikeisiin sairauksiin ja vaivoihin!!
Kyllä mulla riittää ymmärrystä opiskeluvaikeuksiin ja masennukseen ja alakuloon jne., ei ole kyse siitä. Vaan kyse on oikeasti siitä, että onko sun omat vaivat ja ongelmat oikeasti sellasia, että kellään muulla ei muka mene huonommin??
Mulla on aika hemmetin vaikeeta ittellä, mutta silti mä yritän väkisin keksiä joka ikinen päivä syyn herätä, nousta ja lähteä liikkeelle. Mä yritän väkisin edes keksiä ne asiat, joista mä olen oikeasti kiitollinen. Positiivinen ajattelu lähtee justiinsa siitä. Vaikka joskus heikkona hetkenä tuntuis, että ois parempi päästä täältä pois niin en hitto vieköön sitä suo kellekään. Täältä joutuu joka tapauksessa joku päivä lähtemään, joten miks ei voi yrittää tehdä siitä täälläoloajasta parasta mahdollista.
Hitto nähkää tää ainokainen elämänne arvokkaana ja elämisen arvoisena ja miettikää oikeasti, että joku toinen oikeasti kärsii - on neliraajahalvattuna tai pieni 9v poika kärsii oikeasti raskaista syöpähoidoista ja vaan toivoo, että saa elää!
Respect life (and your parents who gave you this life..!) Siis todella, lastensaantikaan ei ole mikään simppelijuttu eikä onnistu kaikilta, vaikka kuin yrittäis!
Oikeasti minun ei olisi pitänyt syntyä, koska äiti yritti nuoruudessa itsemurhaa useaan otteeseen. Tuntuukin siltä, että vaellan maan päällä, koska ei ole olemassakaan paikkaa minulle.
"törkeetä.."
Olet täysin oikeassa, mutta vielä selvitykseksi: en ole tappamassa itseäni, haluisin vain kertoa jollekkin miltä tuntuu.
Olisinpa minäkin näin vahva.
Joo mä puhunkin yleisellä tasolla. Kiva, että et ole lähtemässä täältä mihinkään :)
Kyl sä selviät ja jaksat, mutta se on valitettavasti ihan susta ittestäs kiinni miten löydät ne voimavarat kun ei ne oikein ulkopuolelta tule. Soita pliis vanhemmillesi, he varmasti ovat huolissaan.
nimimerkille, pakko ulkopuolisena vähän "ripittää", vaikka toisaalta uskon, että viestillä yritit kannustaa aloittajaa. Et kuitenkaan voi tietää, mitä toinen kantaa sydämellään, mitä on kokenut ja miten koettu on häneen yksilönä vaikuttanut. Jo se yksinään on valtaisa taakka kannettavaksi, jos on lapsuutensa ja nuoruutensa joutunut todistamaan oman äidin itsemurhayrityksiä. Vanhemman itsemurha on onnistuessaan ammattilaistenkin suusta kuultuna asia, josta lapsi ei koskaan täysin toivu. Se edustaa pahinta hylkäämistä, jonka kukaan voi toiselle tehdä. Miten lapsi onnistuu arvostamaan omaa elämäänsä, jos hänen vanhempansa ei välitä omastaan?
(Lisäksi äidin vakava masennus viittaa siihenkin, että masennus on aloittajan tapauksessa kenties paitsi ympäristöstä opittu käyttäytymismalli, myös jossakin määrin periytyvä taipumus, jonka sitten laukaisevat tietysti muut mahdolliset ongelmat elämän varrella.)
Aloittajalle, nuo häpeän kokemukset ovat hyvin tuttuja itsellekin. Älä ole niin ankara itsellesi, ei elämässä montaakaan asiaa mitata arvosanoissa tai opintopisteissä ja niitäkin sinulla on aivan riittävästi! (Monikaan masentunut ja itsetuhoinen ei todellakaan pysty samaan kuin sinä, olet taistelija ja selviytyjä, muista se huonoimpina hetkinä!) Ota vastaan myös tarjottu lääkitys ja ainakin kokeile, kun muistelisin sinun ainakin päässeen hoidon piiriin edellisten kirjoitusten mukaan. Unettomuus jo pelkästään tekee pidempään jatkuessa aina todella epätodellisen ja huonon olon, puhumattakaan kaikesta muusta, mitä sinulla on. Usko, että olet ansainnut parempaa.
Kiitos kannustavasta vastauksesta, pelastit päiväni.
Perinnöllisyydestä, äidin sukulaisilla esintyi paljon mielenhäiriötiä ja äidin veli teki itsemurhaa joskus 40 vuotiaana. Kuulin siitä lapsena ohimennen monta kertaa, kun aikuiset puhuivat keskenään, mutten oikeasti välittänyt, kun en nähnyt koko miestä.
Ja onneksi äidin yrityksistä en tiennyt mitään enkä joutunut todistamaan niitä, koska hän teki niitä ennen kuin synnytti. Sain kuullaa niistä pari kuukautta sitten, kun hän huomasi viiltelyjälkeni. Hän kyllä selvästi yritti tukea ja perustella, miksi ymmärtää tilanteeni, mutta nyt on vaikea hyväksyä tukea, kun hän ei ole ikinä tukenut minua lapsena. Oikeasti oli erittäin raskasta kuulla noista yrityksistä, eihän minun edes pitänyt syntyä. Jotenkin harmittaa, ettei hän onnistunut, koska silloin minua ei olisi täällä.