Koska en rohkene menemään syömishäiriöisten vertaistukiryhmään, ajattelin jos täältä voisi ainakin aluks jonkinmoista tukee saada. Ja jos löytyis ihmisiä joilla samanlaisia ajatuksia jne.
Elikkä siis mä oon 19 vuotias nuori nainen, syömishäiriön kaa aloin painiskeleen n.13vuotiaana. Se olikin sitten yhtä helvettiä kun parin vuoden ajan toinen koti oli sairaala, ja parasystävä teho-osasto ja nenämahaletku, pohjallapa ollaan siis käyty enkä sinne todellakaan enää halua!
Mulla meni tossa hetkenaikaa paremmin, pystyin syömään ihan mitä vaan.. Sitten jotenkin joulun jälkeen tai oikeestaan ennenkin sitä, mietin kelpaanko oikeesti tälläsenä kenellekkään. Sit tuli nää läskiahdistukset, aina kun söi alko vaan itkettään ja ahdistaan ihan älyttömästi, ja oli pakko tehä asialle jotain.. Sit mä aloinki laihtuun ja ajattelin ensi et no jos ihan pari kiloo kesää varten, ja ku se pari kiloo meni sit tuli aina jos kilon vielä. Se kun huomaa että vaa'assa on vähemmän numeroita.. siitä tulee vaan yksinkertasesti niin helvetin hyvä olo, vaikka mä en todellakaan halua olla mikään luukasa!
Tähän päivään mennessä mä oon laihtunu 7kiloo, en nyt ole mikään hirveen alipainonen onneksi, mutta alipainonen kuitenkin. Se viha mitä mä tunnen ruokaa kohtaan on jotain niin käsittämätöntä, ja sit ku ei kukaan tajua! Kaikki vaan käskee lopettaan "pelleilyn" muttakun ei se vaan oo ihan niin yksinkertasta!
Pitäis jollain keinolla saada itelle parempi itsetunto, tai no mä varmaa lähin hakeen sitä sillä et olisin laihempi. Muttakun tuntuu että mitä vähemmän painan ja katon peiliin sitä isommalta mä näytän. Mistä mä sitten enää tiedän mikä on realistista? :(
Mä en vaan tahtois mitään muuta kun olla normaali ihmine, pystyä syömään kunnolla, olla kun muutkin, lenkkeillä sillontällön, ei pakonomasesti.
Kertokaa omia kokemuksia?
Elikkä siis mä oon 19 vuotias nuori nainen, syömishäiriön kaa aloin painiskeleen n.13vuotiaana. Se olikin sitten yhtä helvettiä kun parin vuoden ajan toinen koti oli sairaala, ja parasystävä teho-osasto ja nenämahaletku, pohjallapa ollaan siis käyty enkä sinne todellakaan enää halua!
Mulla meni tossa hetkenaikaa paremmin, pystyin syömään ihan mitä vaan.. Sitten jotenkin joulun jälkeen tai oikeestaan ennenkin sitä, mietin kelpaanko oikeesti tälläsenä kenellekkään. Sit tuli nää läskiahdistukset, aina kun söi alko vaan itkettään ja ahdistaan ihan älyttömästi, ja oli pakko tehä asialle jotain.. Sit mä aloinki laihtuun ja ajattelin ensi et no jos ihan pari kiloo kesää varten, ja ku se pari kiloo meni sit tuli aina jos kilon vielä. Se kun huomaa että vaa'assa on vähemmän numeroita.. siitä tulee vaan yksinkertasesti niin helvetin hyvä olo, vaikka mä en todellakaan halua olla mikään luukasa!
Tähän päivään mennessä mä oon laihtunu 7kiloo, en nyt ole mikään hirveen alipainonen onneksi, mutta alipainonen kuitenkin. Se viha mitä mä tunnen ruokaa kohtaan on jotain niin käsittämätöntä, ja sit ku ei kukaan tajua! Kaikki vaan käskee lopettaan "pelleilyn" muttakun ei se vaan oo ihan niin yksinkertasta!
Pitäis jollain keinolla saada itelle parempi itsetunto, tai no mä varmaa lähin hakeen sitä sillä et olisin laihempi. Muttakun tuntuu että mitä vähemmän painan ja katon peiliin sitä isommalta mä näytän. Mistä mä sitten enää tiedän mikä on realistista? :(
Mä en vaan tahtois mitään muuta kun olla normaali ihmine, pystyä syömään kunnolla, olla kun muutkin, lenkkeillä sillontällön, ei pakonomasesti.
Kertokaa omia kokemuksia?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei viela vastauksia.