Poliisi tuomittiin 75 vuodeksi vankilaan – ahdisteli naista:)

Amerikkalainen poliisi on tuomittu 75 vuodeksi vankilaan naisen seksuaalisesta pahoinpitelystä.

Poliisi hyökkäsi taannoin kadulla erään nuoren naisen kimppuun ja pahoinpiteli tätä seksuaalisesti poliisiaseella uhaten. 28-vuotias poliisi oli tapahtuman aikaan vapaalla ja voimakkaassa humalatilassa. Rajun tapauksen oikeudenkäynti oli tunteikas, sillä poliisin naisuhri kertoi muun muuassa yksityiskohtia karmivan hyökkäyksen yksityiskohdista.

- Hän käytti asettaan hyväksi ja tuhosi elämäni, nainen kertoi oikeudenkäynnissä The New York Post -lehden mukaan.

Poliisi on myöntänyt tekonsa. Häntä ei kuitenkaan syytetty raiskauksesta. Poliisi kertoi oikeudessa, ettei hänellä ole minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle. Hän kokee syyllisyyttä tapahtuneesta ja kertoi kantavansa sitä harteillaan koko loppuelämänsä. Poliisin asianajajan mukaan tuomio oli shokeeraavan epäsuhtainen, sillä Al-Qaidan terroristitkin saavat huomattavasti lyhyempiä tuomioita.


==
Vähintään tälläisiä tuomiota poliisirikollisten pitää saada, HYVÄ USA:) Jenkeistä suomeen lisää mallia rikollisten hoitoon, muutenkin kun niitä apinoidaan.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kunnon tuomiota kirjoitti:

Amerikkalainen poliisi on tuomittu 75 vuodeksi vankilaan naisen seksuaalisesta pahoinpitelystä.

Poliisi hyökkäsi taannoin kadulla erään nuoren naisen kimppuun ja pahoinpiteli tätä seksuaalisesti poliisiaseella uhaten. 28-vuotias poliisi oli tapahtuman aikaan vapaalla ja voimakkaassa humalatilassa. Rajun tapauksen oikeudenkäynti oli tunteikas, sillä poliisin naisuhri kertoi muun muuassa yksityiskohtia karmivan hyökkäyksen yksityiskohdista.

- Hän käytti asettaan hyväksi ja tuhosi elämäni, nainen kertoi oikeudenkäynnissä The New York Post -lehden mukaan.

Poliisi on myöntänyt tekonsa. Häntä ei kuitenkaan syytetty raiskauksesta. Poliisi kertoi oikeudessa, ettei hänellä ole minkäänlaista järkevää selitystä tapahtuneelle. Hän kokee syyllisyyttä tapahtuneesta ja kertoi kantavansa sitä harteillaan koko loppuelämänsä. Poliisin asianajajan mukaan tuomio oli shokeeraavan epäsuhtainen, sillä Al-Qaidan terroristitkin saavat huomattavasti lyhyempiä tuomioita.


==
Vähintään tälläisiä tuomiota poliisirikollisten pitää saada, HYVÄ USA:) Jenkeistä suomeen lisää mallia rikollisten hoitoon, muutenkin kun niitä apinoidaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu