Hei kaikki!
Haluaisin jakaa kanssanne kokemukseni yksinäisyydestä. Lapsuudesta asti olen ollut hyvin sosiaalinen ihminen, mutta silti aina olen kokenut jääneeni "ulkopuolelle". Nykyiset ystävyyssuhteet ovat kaikinpuolin huuhaata, ja kärsin sosiaalisten suhteiden puutteesta. Kykyjä minulla on, mahdollisuuksia luoda uusia tuttavuuksia harvemmin, yh-äitinä. Olen ajautunut tilanteeseen missä istun joka päivä kotona klo 8 jälkeen illalla yksin, koneella (lapsi nukkuu). Harvoin saan hoitoapua. Ystävä/tuttavapiirini on hyvin menestynyttä porukkaa kaikin puolin, joten koen jatkuvaa alennuksen tunnetta suhteessa lähipiiriini. Usein tuntuu että parisuhteellista on helpompi kutsua juhliin, kuin yh-äitiä.. ainakin näin oli vielä lapsen isän kanssa yhdessä ollessamme. Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
Haluaisin jakaa kanssanne kokemukseni yksinäisyydestä. Lapsuudesta asti olen ollut hyvin sosiaalinen ihminen, mutta silti aina olen kokenut jääneeni "ulkopuolelle". Nykyiset ystävyyssuhteet ovat kaikinpuolin huuhaata, ja kärsin sosiaalisten suhteiden puutteesta. Kykyjä minulla on, mahdollisuuksia luoda uusia tuttavuuksia harvemmin, yh-äitinä. Olen ajautunut tilanteeseen missä istun joka päivä kotona klo 8 jälkeen illalla yksin, koneella (lapsi nukkuu). Harvoin saan hoitoapua. Ystävä/tuttavapiirini on hyvin menestynyttä porukkaa kaikin puolin, joten koen jatkuvaa alennuksen tunnetta suhteessa lähipiiriini. Usein tuntuu että parisuhteellista on helpompi kutsua juhliin, kuin yh-äitiä.. ainakin näin oli vielä lapsen isän kanssa yhdessä ollessamme. Mikä teitä ihmisiä vaivaa?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen kans kolkyt ja helsingistä, kokenut itseni aina sosiaaliseksi, mutta "ulkopuoliseksi". Tunnen myös alemmuutta samalla tavoin kuin sinä. Olen myös perheellinen, mutta parisuhteessa. En osaa tällä hetkellä nähdä asiaa noin, kuten sun viimeisessä lauseessa. Pohdin, mikä minua itseäni vaivaa.
Minustakin tuntuu, ettei ne menestyvämmät ihmiset oikein tajua toisenlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä. Olen sitä mieltä, että juu, kyllä kaikilla mahtuu elämään niitä vaikeuksia ja murheita MUTTA jos ei mitään tukiverkostoa nii kyl elämässä rämpiminen eteenpäin on paljon vaikeampaa....!!!!!
Ootko aloittaja yrittänyt millään tavalla tutustua uusiin ihmisiin? Jotain missä tapaisit muita äitejä.....
Olen kyllä. Sattumalta vedandan kaltaiset ihmiset saavat minut ahdistumaan. Osittain tilanne on "itseaiheuttamaani", koska en esim. palkkaa ulkopuolista lastenhoitoapua, tai jätä lastani yksin kotiin (!!!!). Taloudellinen tilanne on mikä on yh-na, joten se rajoittaa. Elämäntilanteeni tällä hetkellä ei ole sellainen, millä voisin juurikaan "kehuskella", joten suurin syy yksinäisyyteen on varmastikin se etten hyväksy sitä että elämäni on mallillaan, vaikka tuloni ovat pienet. Äitinä sitä vaan tuntuu vertaavan itseään kaikkiin muihin ns "onnistumisen" tasolla. Haaveeni olisi muuttaa maalle, pois nyky-yhteiskunnasta ts. kilpailuyhteiskunnasta. :)
Sori, että olen ahdistava. Samaistun tunteisiisi, jaan myös tuon maallemuuttohaaveen. Mullakin on pienet tulot, minäkin vertaan itseäni muihin, näen muut onnistujina, eikä omassa tilanteessani ole paljoakaan kehuttavaa. Ja vaikka mulla on parisuhde, enkä yh niin monella tavalla umpikujassa silti. Niin paljon olen miten muuttaa tilannetta parempaan, mikä yhteiskunnassa ja muissa on vikana. Nyt aivan viime aikoina olen tullut siihen pisteeseen, että mietin vaan mikä mussa itsessäni on vikana ja miten muuttaa asennetta, jotta jotenkin sopeutuisin tilanteeseen.
Kaikkea hyvää sulle!
Sussa itsessäsi ei ole mtn vikana! Sehän tässä ajattelutavassa nykyisin on vikana, että kaikki syy löytyy itsestä ja yrittämättömyydestä. Anteeksi, että tulkitsin viestisi väärin! Ihanaa huomata, etten ole yksin ajatuksineni.. Hyvät yöt!