adoptiovanhempien edunvalvonta ja uusi laki

Sanoisin asian näin;lähtökohtaisesti ei ole mitään taetta suuntaan tai toiseen miten lasta tullaan kohtelemaan adoptioperheessä.


Anu Mylläri oli aito orpo joka vietti 2.5 vuotta orpokodissa Pakistanissa. Hänet adoptoi Suomalainen lapseton pariskunta, jonka vaimo kuitenkin oli henkisesti sairas ja päätyi pahoinpitelemään häntä. Hän kertoo siitä kirjassaan adoptoitu.

http://www.iltalehti.fi/ilona/200606154611931_in.shtml


Luonnollisesti värilliselle, esim pikimustalle lapselle pienikin pahoinpitely voi jättää hyvin syvät arvet. Näin ollen meillä ei ole mitään taetta, etteikö sama prosessi toistuisi uudelleen.

http://areena.yle.fi/video/1617553


Lähtökohtaisesti ei ole mitään taetta, minkälaiseen perheeseen lapsi päätyy, joskin kriteerit ovat nykyään merkittävästi kiristyneet, se on pakko myöntää. Vuosien 1985-2010 vallitsi pitkälle täysi kaaos, ja ennen vuotta 1985 ei ollut edes olemassa mitään lakeja koko toiminnasta. Varsinkin ennen vuotta 2000 villit adoptiot kukoistivat.


Tosiasiassa ei ole mitään taetta, että näitä nykyisiäkään "valittuja lapsia" kohdeltaisiin yhtää sen paremmin kuin meitä alkuperäisiä. Nämä lapset ovat usein pikimustia tai muuten selvästi erottuvia. Päinvastoin kuin me he kasvavat myös ympäristössä jossa adoptiot ovat merkittävästi vähenemään päin;

http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/al-adoptiota-ulkomailta-hakevien-maara-romahtanut/1162695


Sanotaanko asia näin;minulla oli kaapelitelevisio, ja tällä uudella sukupolvella tulee olemaan internet. Loppupeleissä sopeutuminen Suomeen tulee olemaan vaarallista. Tämä on todella vaarallinen sosiaalinen kokeilu, jota ei ikinä olisi pitänyt sallia!


Tosiasiassa lapsien myyminen on väärin. Minusta 30-vuotta sitten maksettiin noin 500 markkaa Ethiopialaiselle oikeudella. Se oli noin 10-vuotta ennen markan kuuluisaa devalvaatioita, joka lähtökohtaisesti teki siitä täysin arvottoman, ja johti Suomen pikajäsenyyteen sekä Euroopan talousunioniin että euroon.


500 markalla sai tuolloin parhaan hotellihuoneen Suomessa, ja summa vastasi Ethiopialaisen tuomarin normaalia vuosiansioita vuonna 1980, jolloin adoptiot eivät vielä olleet laillisia. On ilmiselvää, että tämä toiminta oli aina väärin. En ollut orpo, enkä viettänyt yhtä ainoaa päivää orpokodissa. Viranomaisilla oli velvollisuus tarjota äidilleni laillinen abortti, tai sitten etsiä hänet käsiinsä kun hän kuulemma oli "karannut sairaalasta" Mitä tapahtui oli kertakaikkiaan VÄÄRIN!


Nykyään Ethiopian hallitus myöntää, että suurin osa näistä ns "orpokodeista" on tosiasiassa adoptikoteja, eli paikkoja jonne pikkuVAUVAT tuodaan matkalla kohti adoptiota eli lapsikauppaa maasta pois!

http://www.theatlantic.com/international/archive/2011/12/how-ethiopias-adoption-industry-dupes-families-and-bullies-activists/250296



Tämä on väärin! Se on aina ollut, ja tuleekin olemaan kertakaikkisen väärin!


Nämä lapset tulevat oireilemaan arvaamattomilla tavoilla. Mutta sanoisin asian näin;se oireilu on pelkkä sivuseikka. Useilla heillä on kykyjä, ja he ovat lahjakkaita. Olisi ikävää, jos he käyttäisivät noita kykyjä lapsiakauppaavaa järjestelmää vastaan.

Hei Alppiruusuke. Olemme adoptoineet nyt jo aikuisen tyttäremme Afrikasta 1990-luvun loppupuolella, eikä meidän tilanteemme ollut ollenkaan noin synkeä, kuin SInä ja edellinen kommentoija tuossa maalailitte :)

Biologinen lapsettomuus on todellakin pariskunnalle kriisi, ja siksi se onkin syytä hoitaa, ennen kuin adoptioprosessiin ryhtyy. Silloin adoptio ei olekaan se toinen, huonompi vaihtoehto, vaan nimenomaan oman perheen kannalta se paras vaihtoehto. Lapsettomuuskriisin käsittelystä on sekin hyöty, ettei tarvitse luopua lapsia saaneista ystävistään. En ole koskaan kokenut, että ystävieni vauvauutiset olisivat jotenkin minulta pois. Avioeron partaalla keikkuvan pariskunnan taas ei missään nimessä pidä ryhtyä lasta hankkimaan, ei biologista, eikä adoptoitua.

Adoptiovanhempien kriteerit ovat todellakin melkoisen tiukat ja adoptioista onkin tullut hiukan varakkaiden vanhempien elitististä puuhastelua. Tämä on sääli, sillä hyvä vanhempi voi olla myös alle 100 000 euron vuosituloilla. Sairaudet eivät välttämättä ole este adoptiolle, mutta näin pyritään minimoimaan riski, että lapsi menettäisi vanhempansa nuorena jo toistamiseen.

Itse koen olevani ihan tavallinen äiti. Lapsemme oli kotiin tullessaan muutaman vuoden ikäinen ja tuntui heti omalta. Sen ikäinen lapsi oppii kielen nopeasti ja meillä on eletty ihan tavallisen lapsiperheen elämää eli meillä on sekä huudettu että rakastettu, mutta ehdottomasti enemmän rakastettu.

Meillä onkin tyttäremme kanssa erittäin läheiset ja lämpimät välit, ja hänestä on kasvanut älykäs, kaunis ja sosiaalisesti lahjakas nuori suomalainen nainen, jonka rinnassa sykkii afrikkalainen sydän. Tumma ihonvärikään ei ole ollut ongelma vaan päinvastoin tyttärellämme on erittäin hyvä väri-identiteetti. Asumme keskisuuressa kaupungissa, jossa lapsemme ei ole suinkaan ainoa ulkomaalaistaustainen, joten tumma iho ei herätä mitenkään erityisesti huomiota. Tytärtämme ei ole koulukiusattu edes yläasteella.

Itse voin suositella adoptiota todella lämpimästi ihmisisille, jotka ovat sinut itsensä ja mahdollisen kumppaninsa kanssa ja jotka todella vilpittömästi haluavat oman lapsen. Adoptio ei ole missään nimessä mitään hyväntekeväisyyttä, vaan lähtökohtana on aina pariskunnan oma halu saada lapsi.