Omistan reilun puolen hehtaarin kokoisen, nykyisessä kaavassa asuin- ja kasvitarharakennusten alueeksi merkityn tontin, jolla sijaitsee n. 150m2 omakotitalo, sekä useita piharakennuksia. Kunnassa vireille tullut asemakaava jakaa piirustusten perusteella tonttini kolmeen osaan, joista yhdellä sijaitsee asuinrakennukseni. Samalla kaavamerkintä muuttuu erillispientalojen korttelialueeksi. Asemakaavan laajuus on reilu kaksi hehtaaria, jolle alalle on tarkoitus kaavoittaa asuntoja yli kahdellesadalle asukkaalle. Tonttini sijaitsee k.o. kaava-alueen perällä.
Nykyinen tontti on yhdessä osassa ja kokonaan omistuksessani, eikä minulla ole aikomusta jakaa tonttiani tai myydä siitä palasia. Netistä yritin jo etsiä tietoa, mutta en hakemalla löytänyt muita vastaavia tapauksia. Kysynkin teiltä, jos joku sattuisi paremmin tietämään:
1. Tuleeko minulle asemakaavan toteutuessa rakennusvelvoite näille kahdelle muulle tontille (tonteilla sijaitsee nyt ulkorakennuksia)?
2. Nouseeko kiinteistöveroprosenttini sen seurauksena, mikäli nämä kaksi tonttia erotetaan nykyisestä?
3. Joudunko jakamaan nykyisen tonttini väkisin asemakaavan mukaisiin lohkoihin, vai voinko säilyttää tontin edelleen yhtenä kokonaisuutena?
4. Voiko kunta pakkolunastaa osia tontistani, mikäli asemakaavamuutos menee nykyisellään läpi?
Asemakaavamuutos tuhoaa tonttini?
4
644
Vastaukset
- AP
Korjaus edelliseen. Asemakaavan laajuus n 17 hehtaaria josta noin 7 asunnoille kaavoitettua aluetta.
- ölaöslöalösla
Parhaimman vastauksen saisit kaavaa laativalta henkilöltä. Jos asemakaavaan ei tule sitovaa tonttijakoa, ei tontteja tarvitse lohkoa. Enkä tiedä tarvitseeko niitä lohkoa muutenkaan ennen kuin aletaan rakentamaan uusia rakennuksia tonttijaon mukaisille tonteille. Eikös kiiinteistövero (ja verotusarvo) ole sidoksissa rakennusoikeuteen joten se lienee sama yhden tai kolmen tontin ollessa kyseessä. Nytkin varmaan maksat siitä että saat rakentaa noita kasvitarhoja, liekö sitten yhtä arvokasta kuin pientalotontin omistaminen. En yhtä-äkkiä keksi perustetta pakkolunastamiselle.
- kaavaanrakentanut334
Kiinteistön arvo nousee merkittävästi, jos alue jaetaan kolmeksi erilliseksi tontiksi. Joskus tulevaisuudessa alueen lisärakentaminen paljon hankalampaa, jos säilyisi yhtenä tonttina kun rakentaminen pitäisi tapahtua asunto-osakeyhtiönä tai hallinnonjakosopimuksin. Myöhemmin asemakaan muuttaminen ei ehkä onnistu, tai ainakin maksaa vähintään 5000 - 10 000e.
Ei kukaan pakota rakentamaan, mutta kiinteistövero tyhjästä tontista saattaa olla isompi, mutta säilyttämällä alue yhtenä tonttinakin olisi se vajaasti rakennettu ja kiinteistöveroa ehkä korotettaisiin.
Kun asemakaava ensi kerran laaditaan, kunta yleensä pakkolunastaa tie tai puistoalueeksi tarpeettomat osat, ilman korvausta 20%, sen yli menevästä kunta maksaa jotakin. Kaikkiaan omaisuuden arvo nousee merkittävästi kaavoituksessa kun kerran syntyy kolme asuntotonttia.
Kannattaa mennä kaavoittajan kanssa juttelemaan ennen valitusten tekoa. - ölaöslöalösla
Ja kannattaa kaksi kertaa miettiä josko joskus tulevaisuudessa rahalle tai ylimääräisille rakennuspaikoille olisi tarvetta. Jos nyt rahaa on liiaksi niin pieni kiinteistöveron korotus ei taloutta kaada ja jos taas nyt on tiukkaa niin tulevaisuudessa voi olla tiukempaa. Yhden tontin myymällä voi vaikka rempata oman talonsa tai sitten voi myydä koko höskän ja ostaa rahoilla maapaikan korvesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621117Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661077- 491041
Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j373999Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153912Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717857- 89827
Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?182800Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu105719Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka51703