Häpeän ja kadun, että olen joskus ollut Nightwish-fani (:
Elämäni suurin virhe, joka ei tule toistumaan.
Elämäni suurin virhe, joka ei tule toistumaan.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 27
Vanhimmat
En kadu enkä häpeä sitä että Tarjan erottamisen myötä minusta tuli Nightwish fani
ja ajan myötä rakastan tätä yhtyettä yhä enemmän.
Toki aikaisemminkin olin huomioinut bändin, loistavat sävellykset ja sanoitukset,
mitä parhaimmat muusikot mutta herrajumala mikä "tyylivirhe" laulusolistina.
En kertakaikkiaan pystynyt kuuntelemaan kaikkia biisejä ylivoimaiseksi käyneen
myötähäpeän johdosta. Kiteen kirkkokuorosta ei vaan hypätä metallibändin
laulusolistiksi. Onneksi asiat ovat nyt toisin.
Tarjan aikaista NIghtwish fanitusta en kadu , mutta en todellakaan kehtaisi olla tämän nykyisen kehäraakkibändin fani, joka ei tee muuta kuin yrittää rahastaa vanhalla maineellaan.
EI muuten yritä rahastaa vaan tienaavat tosi hyvin, njääh njääh !
Tarja Turunen on hyvä esimerkki siitä, miten vanhalla maineella ei pysty kauan rahastamaan.
Oncen ja potkujensa aikana Tarja oli suosionsa huipulla, kiitos Nightwishin.
Henkäys ikuisuudesta (joululaulukokoelma) myi v. 2006 Suomessa yli 50 000 kappaletta. Viimeisin vuonna 2011 ilmestynyt Tarja - Harus yhteistyö joululaulu-kokoelma on myynyt hyvin vähän. Samoin Tarjan ensimmäinen albumi My Winter Storm myi maailmanlaajuisesti 650 000 kpl, jos internettiin on uskomista, mutta toinen albumi What lies beneath on myynyt niin paljon vähemmän etteivät Tarja ja Marcelo halua julkistaa asiaa. Ensimmäinen albumi sai myös useita kultalevyjä, mutta toinen albumi ei ole saanut aioatakaan. Kesällä 2006 Tarja konsertoi Savonlinnassa Sirkiän kanssa, ja konsertti myytiin loppuun nopeasti. Kesällä 2011 Tarja konsertoi toisen kerran Savonlinnassa Curan kanssa. Parin tuhannen paikan salia ei myyty loppuun, ja Tarja sai esiintymisestään murskakritiikkiä, ja aivan aiheesta.
"Tarja Turunen on hyvä esimerkki siitä, miten vanhalla maineella ei pysty kauan rahastamaan"
Täysin samaa mieltä. Tarja ei sorrukaan halpamaiseen rahastamiseen niinkuin Nightwish, vaan seisoo omilla jaloillaan ja tekee omanlaistaan musiikkia ja konsertteja.
Levymyyntiä on nykypäivinä mahdoton tietää. Alaspäin se on tullut Nightwishinkin levymyynti ja paljon.
"Tarja sai esiintymisestään murskakritiikkiä, ja aivan aiheesta."
Valetta. Tarja ei ole saanut minkäänlaista kritiikkiä. Näytä se kritiikki.
Ps. Minä luin murskakritiikkiä lansi-savosta Nightwishin uudesta levystä. Ja aivan aiheesta :)
Miksi Tarja laulaa vieläkin konserteissaan Nightwishin kappaleita kuten Nemo ja Bless The Child? Kunnianosoituksena entiselle ystävälleen Tuomakselleko... ; )
ne on ihan hyviä biisejä ja kun niitä on laulanut vuosia , niin miksi lopettaa. Ehkä jopa parempi laulaa niitä nyt, kun on kunnon kosketinsoittajat, jotka osaakin jotain :)
Tarjan mukaan he eivät koskaan olleet ystäviä, koska ystävät käyvät kylässä toistensa luona ja Nightwishin pojathan eivät Tarjan ja Marcelon luona vierailleet kertaakaan. Ehkä Tarja arvelee Tuomaksen tarvitsevan hiukan avustusta ja ohjaa näin muutaman roposen tekijänoikeuslippaaseen Kiteelle (Nightwishillä kun menee niin huonosti tätä nykyä, savonmaalaiset kriitikotkin tyrmää).
http://www.ita-savo.fi/Kulttuuri ja viihde/11418506.html
Hesarissa Tarja lähinnä ohitettiin olankohautuksella. oopperaahan esitetään tuollaisissa olosuhteissa kuin Savonlinnassa akustisesti eli ilman mikrofonia, mihin maailmantähti Jose Cura olisi pystynyt mainiosti, mutta Tarja ei. Mikä sitten aiheutti sen, että Cura jatkoi mikkiin laulamista vielä viimeisen aarian esittäessään. Maallikon mielestä nämä voivat olla pikkujuttuja, mutta oopperalaulaja EI KOSKAAN LAULA mikrofoniin, kuin poikkeustapauksissa isoilla areenoilla, ja viihdekonserteissa. Ymmärsin että kritiikki kohdistui enemmänkin siihen, että joku (järjestäjä?) oli saanut niin pähkähullun idean, että laittaa viihdelaulajan esittämään duettoja täystaitoisen oopperatähden kanssa OOPPERAJUHLILLA. Suomesta olisi löytynyt kyllä vähän taidokkaampaakin naisihmistä duettokaveriksi. Tuollainen voi vetää tapahtuman mainetta alas.
Olet tainnut lukea vain lyhyen oppimäärän Nightwishin historiasta. Oli sitä elämää myös ennen kuin kuvioihin tuli hra Cabuloita Rattaisiin. Lienevätkö Cabulit edes joutaneet ajattelemaankaan Nightwishin poikien kutsumista kyläilemään tuolloin, Tarjan omat konsertit yms. olivat etusijalla. No, Tarja kyllä sentään piipahti joutessaan kyläilemässä Nightwishin konserteissa.
Nimimerkki "Näin onnäinon" kirjoitti seuraavasti:
"Tarja ei sorrukaan halpamaiseen rahastamiseen niinkuin Nightwish, vaan seisoo omilla jaloillaan ja tekee omanlaistaan musiikkia ja konsertteja." Siksi kysyin, että miksi Tarja edelleen pitää Nightwishin aikaisia kappaleita ohjelmistossaan. No, eihän nyt Tarja tietenkään missään nimessä tee sitä ratsastellakseen vanhalla Nightwish-maineellaan.... vaikka hyvin tietääkin yleisön ratkeavan ylimpään riemuun vanhoja hyviä NW-aikoja muisteltaessa... ; )
Savolaisten jutuista sen verran, että yleisesti tiedetään vastuun sisällön ymmärtämisestä siirtyvän täysin heidän kuulijoilleen/lukijoilleen =D.
Ihan turha puhua NW:llä menevän huonosti nyt, se on vain dissaajien ilkeämielistä toiveajattelua. Poppimetallisinfonia puree.
kirjoitella vaihteeksi nimimerkillä 'kriitikot haisee1 samoja loruja mitä aina ennenkin, koska hänhän on opetallut Mapen roskaromaan kannesta kanteen ja uskoo joka sanan. Itselleni se kirja edustaa lähinnä halpaa kioskiviihdettä varsinkin se loppuosa.
Ystäviä, kuka haluaa olla ystävä jonkun sellaisen kuin Tuomaksen kanssa , joka puukottaa ystäviä selkään tilaisuuden tullen niinkuin Vänskää ja Tarjaa.
Eikös se jarmontieto ole savosta ; D
Nightwishin musiikin laatuhan on nykyään jotain järkyttävää rahastusta halvalla popilla ja vanhalla maineella.
Siitä taitaa olla neljä vuotta, kun viimeksi luin Nightwish-kirjan. Muistini ei ole niin ilmiömäinen, että tietäisin sanatarkasti kaiken mitä siellä on bändin vaiheista kerrottu.
Vänskä ja Tuomas ovat käsittääkseni nykyään oikein hyvissä väleissä, kaunoja ei ole.
Oikein monikossa? Miten paljon niitö "kosketinsoittajia" oikein onkaan?
Miten niinhalvalla popilla? Levyt ja konsertit ovat ihan normaalihintaisia.
"Siitä taitaa olla neljä vuotta, kun viimeksi luin Nightwish-kirjan. Muistini ei ole niin ilmiömäinen, että tietäisin sanatarkasti kaiken mitä siellä on bändin vaiheista kerrottu."
Eli valehtelet kaiken lisäksi juttuja omasta päästäsi, jotka eivät perustu yhtään mihinkään muuhun kuin huonoon muistiisi , hienoa :D
"Vänskä ja Tuomas ovat käsittääkseni nykyään oikein hyvissä väleissä, kaunoja ei ole."
Näyttää että nuo Tuomaksen uhrit ovat anteeksiantavaisempaa sortti kuin herra itse, joka jaksaa kantaa kaunaa useita vuosia pikkujutuista ja toisten sanomisista.
konserit ovat bändillä täyttä ylihintaista rahastusta verrattuna laatuun.
kuulostat. Jos bändissä on useita sessiomuusikoita, niin ne voivat myös vaihtua.
Dorka :D
Ja niihin meneminen on ihan vapaaehtoista. Miksi sinua huolettaa mihin muut ihmiset vapaassa mmaassa rahojaan käyttävät? Vastaa!
"Eli valehtelet kaiken lisäksi juttuja omasta päästäsi, jotka eivät perustu yhtään mihinkään muuhun kuin huonoon muistiisi , hienoa :D"
Jos en tiedä/muista jotakin asiaa varmaksi, niin minä myös sanon sen selkeästi.
anonyymi SilverCreekin pointti oikein on?
Itkeekö tää poppianita-fani puhtaan oopperan puolesta :P
Joku ooppera -fani itke jotain mikrofoniin laulamista, olipa typerä juttu ja mitenhän tämä liittyy Nightwishiin? :P
Elämäsi suurin valhe joka toistuu ja toistuu ja toistuu tällä palstalla ikuisesti.... Arvaa uskooko sinua kukaan?
ja miljonat muut lisäksi. Se siitä tämän -onnellisen fanin- tyhmistä väitteistä.
Mitkä ihmeen "miljonat" muut - miljoonat itikat varmaan... :P
Mitä itikoita tarkoitat?
Niitä jotka inisee vai niitä jotka ammuu? ;)
Vai niitä jotka eivät uskalla kirjoittaa juttujaan omalla nikillään vaan pitävät kovaa mekkalaa harmaana?
Tarkoitin niitä "miljoonia" mielikuvitusolentoja, jotka ovat muka samaa mieltä kuin nimim. "Minä ainakin uskon". Aika iso ego jollakin, kun kirjoittelee niin monen muun puolesta :D.
Nikkien käytöstä: minäkin olen kirjoittanut joskus aiemmin pari kommenttia nimimerkillä "scaretale", kun en nähnyt sitä silloin lukemissani ketjuissa käytetyn. Rekisteröimätön nikki on aina harmaa ja monikin voi saada päähänsä käyttää samaa nimimerkkiä.
ihmeellistä on. Hänhän osoitti tukea järkevään kommenttiin. Kyllä järkeviä kommentteja enemmistö tukee, toisin kuin jonkun SilverCreekin tai karppiatrin ääliömäisyyksiä.
rohkeuden osoitus kirjoittaa suimi24 nicillä, joka ei estä luomasta niitä useita tai kirjoittamasta harmaana :)
Sitten kun aletaan kirjoittamaan omalla nimellä ja naamalla voi puhua uskalluksesta.