Raskausajan pelot (mm.kilpparin vajaatoiminta)

Toivoisin asiallisia kommentteja siitä, millaisia pelkoja teille on tullut saatuanne tietää raskaudestanne? Oletteko olleet huolissanne lähinnä omasta vai lapsen terveydestä ja muuttuiko tilanne raskauden edetessä?

Mietin lähinnä onko normaalia että päällimmäisenä tunteenani on "pakokauhu", vaikka lapsi onkin tervetullut. Välillä en edes usko että olen raskaana vaikka kolme testiä näytti että olen. Itselläni tilanne se että sain tietää olevani raskaana vasta noin viikolla 8 ja olin ehtinyt viettämään mm. villiä alkoholinhuuruista vappua ja ottamaan muutamia saunajuomia aiemminkin. Toki lopetin alkoholi käytön heti plussattuani. Kaiken lisäksi sattumalta muusta syystä pyytämistäni verikokeista kävi nyt ilmi että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja aloitin eilen Thyroxin lääkkeen hyvin pienellä annoksella. Ensimmäinen neuvolakäynti on vasta ensi perjantaina. En pysty nauttimaan mistään kun mielessä pyörii että olenko ensinnäkin aiheuttanut viinalla sikiövaurioita ja toiseksi miten tämä kilpparin vajaatoiminta vaikuttaa itseeni ja sikiöön. Ehkä suurimpana pelkona synnytyksiä kohtaan on aina ollut kuitenkin se (itsekästä tai ei) että kuolen massiiviseen verenvuotoon, niin monen läheisen kohdalla näin on meinannut käydä. Ei yhtään helpota että luin jostain lääketieteellisestä julkaisusta että raskauden aikana aloitettu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito sekä hoitamaton vajaatoiminta lisäävät riskiä ennenaikaiseen syntymiseen ja mm. juuri tuohon massiiviseen verenvuotoon synnytystilanteessa.

Jos jollakulla on mitään lohduttavaa sanottavaa olen enemmän kuin korvana. Tuskin tämä murehtiminen ja stressaaminen mitään auttaa mutta varmasti jokainen raskaaksi tullut tietää millaista on kun päässä pyörii miljoonia kysymyksiä ja huolia. Kiitos jo etukäteen jos joku vastaa ja anteeksi jos aloitin uuden keskustelu aiheesta josta voi olla jo aiempia ketjuja
1105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

No et ole aiheuttanut viinalla vaurioita. Kyllä sitä itsekin tuli juhlittua ennen kuin tiesin raskaudestani ja eiköhän näin ole tehnyt moni muukin.
Ja massiivisesta verenvuodosta synnytyksessä niin sairaalassa synnyttäessä olet kuitenkin hyvissä käsissä ja kuoleminen synnytyksessä TODELLA harvinaista.
Kyllä sitä raskauden alussa on paniikissa ties mistä asioista, itsekin olin.
Ja itsekin olen käynyt kaikki mahdolliset ajatukset läpi aina synnytykseen kuolemiseen saakka. Mutta kunhan ne eivät jää pidemmän päälle vallitseviksi ajatuksiksi niin on täysin normaalia murehtia ja huolehtia, se taitaa kuulua jokaisen raskauteen. Ja neuvolassa voi puhua kaikesta mikä mieltä painaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mimmi ja masuasukki kirjoitti:

Toivoisin asiallisia kommentteja siitä, millaisia pelkoja teille on tullut saatuanne tietää raskaudestanne? Oletteko olleet huolissanne lähinnä omasta vai lapsen terveydestä ja muuttuiko tilanne raskauden edetessä?

Mietin lähinnä onko normaalia että päällimmäisenä tunteenani on "pakokauhu", vaikka lapsi onkin tervetullut. Välillä en edes usko että olen raskaana vaikka kolme testiä näytti että olen. Itselläni tilanne se että sain tietää olevani raskaana vasta noin viikolla 8 ja olin ehtinyt viettämään mm. villiä alkoholinhuuruista vappua ja ottamaan muutamia saunajuomia aiemminkin. Toki lopetin alkoholi käytön heti plussattuani. Kaiken lisäksi sattumalta muusta syystä pyytämistäni verikokeista kävi nyt ilmi että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa ja aloitin eilen Thyroxin lääkkeen hyvin pienellä annoksella. Ensimmäinen neuvolakäynti on vasta ensi perjantaina. En pysty nauttimaan mistään kun mielessä pyörii että olenko ensinnäkin aiheuttanut viinalla sikiövaurioita ja toiseksi miten tämä kilpparin vajaatoiminta vaikuttaa itseeni ja sikiöön. Ehkä suurimpana pelkona synnytyksiä kohtaan on aina ollut kuitenkin se (itsekästä tai ei) että kuolen massiiviseen verenvuotoon, niin monen läheisen kohdalla näin on meinannut käydä. Ei yhtään helpota että luin jostain lääketieteellisestä julkaisusta että raskauden aikana aloitettu kilpirauhasen vajaatoiminnan hoito sekä hoitamaton vajaatoiminta lisäävät riskiä ennenaikaiseen syntymiseen ja mm. juuri tuohon massiiviseen verenvuotoon synnytystilanteessa.

Jos jollakulla on mitään lohduttavaa sanottavaa olen enemmän kuin korvana. Tuskin tämä murehtiminen ja stressaaminen mitään auttaa mutta varmasti jokainen raskaaksi tullut tietää millaista on kun päässä pyörii miljoonia kysymyksiä ja huolia. Kiitos jo etukäteen jos joku vastaa ja anteeksi jos aloitin uuden keskustelu aiheesta josta voi olla jo aiempia ketjuja

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu