Heräsin synkkään, sateiseen aamuun ihanista unista.
...Unista, joissa minulla oli iso, ihana ystäväjoukko. Unessa oli paljon iloa ja naurua, ja tunsin pitkästä aikaa miltä tuntuu olla hyväksytty ja huomattu, jonkun kaveri.
En olisi halunnut nousta hämärään aamuun. Oikeassa elämässä minulla ei ole enää yhtään ystävää. Kaikki ovat lähteneet maailmalle ja jääneet vain nettikavereiksi.
Kaipaanko nuoruutta vai kaipaanko ystäviä? Kaipaanko aikaa kun ystävän kanssa piti olla ihan koko ajan? Jotenkin tuo parhaan ystävän kaipuu yhtäkkiä heräsi todella kovana, ja nyt ahdistaa. Mietin onko yksinäisillä ihmisillä mitään väliä, tietysti on, kaikilla muilla paitsi minulla. Jotkut voivat olla onnellisia yksinäisinäkin, mutta nykyään minä en enää voi.
Olen miettinyt opiskelujen jatkamista (vaikka olen käynyt jo monta koulua), sillä minun on pakko myöntää ettei tämä yksinäisyys ja eläkkeellä olo sovi minulle. Olen ehkä väsynyt opiskelemaan, mutta ehkä ihmisten seura piristäisi minua ja auttaisi minua paranemaan masennuksesta. Vastuulliseen työhön en uskalla vielä kokeilla mennä.
Anteeksi tämä itsesäälinen avautuminen. Helpotti kuitenkin kun sain kirjoittaa sen jonnekin. Nuo unet kuitenkin "avasivat silmäni". Olin menossa elämässäni väärään suuntaan. Halusin pysyvälle eläkkeelle, mutta se ei ole oikea vaihtoehto. En halua enää olla syrjäytynyt nuori aikuinen.
...Unista, joissa minulla oli iso, ihana ystäväjoukko. Unessa oli paljon iloa ja naurua, ja tunsin pitkästä aikaa miltä tuntuu olla hyväksytty ja huomattu, jonkun kaveri.
En olisi halunnut nousta hämärään aamuun. Oikeassa elämässä minulla ei ole enää yhtään ystävää. Kaikki ovat lähteneet maailmalle ja jääneet vain nettikavereiksi.
Kaipaanko nuoruutta vai kaipaanko ystäviä? Kaipaanko aikaa kun ystävän kanssa piti olla ihan koko ajan? Jotenkin tuo parhaan ystävän kaipuu yhtäkkiä heräsi todella kovana, ja nyt ahdistaa. Mietin onko yksinäisillä ihmisillä mitään väliä, tietysti on, kaikilla muilla paitsi minulla. Jotkut voivat olla onnellisia yksinäisinäkin, mutta nykyään minä en enää voi.
Olen miettinyt opiskelujen jatkamista (vaikka olen käynyt jo monta koulua), sillä minun on pakko myöntää ettei tämä yksinäisyys ja eläkkeellä olo sovi minulle. Olen ehkä väsynyt opiskelemaan, mutta ehkä ihmisten seura piristäisi minua ja auttaisi minua paranemaan masennuksesta. Vastuulliseen työhön en uskalla vielä kokeilla mennä.
Anteeksi tämä itsesäälinen avautuminen. Helpotti kuitenkin kun sain kirjoittaa sen jonnekin. Nuo unet kuitenkin "avasivat silmäni". Olin menossa elämässäni väärään suuntaan. Halusin pysyvälle eläkkeelle, mutta se ei ole oikea vaihtoehto. En halua enää olla syrjäytynyt nuori aikuinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Ihan oikein olet oivaltanut. Aina opiskelu ja aktiivien toiminta auttaa ja on pääomaa. Kun ihminen eheytyy siäisesti ja on sopusoinnussa itsensä kanssa niin on ja viihtyy välillä jopa yksin. Ei tarvitse elää toisten kautta. Jatka vain uusien asioiden oppimista, se tuo mukanansa sosiaalisuutta, uusia näkökulmia, rohkeutta ja evästä elämää. Aivot ja psyyke tylsistyy jos ei ole virikkeita.