puulämmityksen kokonaishinta

apinain planeetta

moniko laskee polttopuun tekemisestä aiheutuvia kuluja?

en tarkoita henkilötyö tunteja vaan sikamaisen kalliita katkaisu ja halkaisukoneita
jotka tuntuvat vuosi vuodelta kallistuvan ja muuttuvan jopa hitaammiksi kuin
esim. 10 vuotta sitten.

seurasin esittely tilanteessa uuden koneen työskentelyä:
-kone nosti maasta (ensin pyöritettiin puu telineelle) polttopuun
- työnsi topparia vasten ja moottorisahan laippa katkaisi puun
- puu tipahti alas jossa hydraulisylinteri halkaisi pölkyn
- puu tipahti kuljettimelle ja siitä kekoon.
tälläinen kone maksaa n.10000e

itsellä oli aiemmin klapikone joka katkaisi ja halkaisi puun samalla kertaa. kone maksoi n.5000 e ja oli yli puolta nopeampi kuin yllämainittu.
lisäksi uusissa koneissa on sähköhydrauliikka ja liikkuvia(kuluvia) osia liiankin kanssa.
nykyään teen polttopuut 89e maksavalla moottorisahalla (vuoden takuu)
ja fiskarssin lahjakirveellä. joten halvemmaksi tulee.

20

1034

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saituri eläkeläinen

      Kukin paloittelee tavallaan, mutta monille tärkeämpää on että metsä tulee hoidetuksi. Toisille tärkeää on myös kunnon hoitaminen, minä itse pian seitsenkymppisenä alan käyttämään kävelysauvoja siihen tarkoitukseen.

      Hyvä keino on myös ottaa naapuri pilkkomaan puut ja klapia syntyy päivässä melkoinen määrä.

    • pölökkyjä

      http://www.youtube.com/watch?v=yoYWU5H_78s

      riittää kotitarvepilkkojalle ihan hyvin eikä tarvitse mitään traktoripyöritteisiä kuljettimella varustettuja koneita jotka seisovat yli 11 kuukautta ja 3 viikkoa käyttämättöminä kuitenkin.

    • plmko

      voi viddu, toihan on nerokas systeemi

      • Lapsellista

        No tuo nyt on ihan lasten kone. Fiskarsin kirveellä tekee enemmän kuin puolta nopeammin motin puita.


    • 567888

      No tuo nyt on ihan lasten kone. Fiskarsin kirveellä tekee enemmän kuin puolta nopeammin motin puita.


      no laitappa video kun katkaset ja halkaset sillä kirveelläs edes puolta nopeammin kuin tuolla koneella motin puita

    • easy living
    • Metsät kuntoon

      N 30 v kuin olen moottorisahaa, kirvestä, pystynyt käyttämään ja traktoria ajamaan.Olen saanut tehtyä polttopuut kirveillä,halkaisukiiloilla traktorilla kuljettanut puut metsästä pois.Metsä on myös hoidettava siihen kuin ei kannata vierasta palkata.Traktori hintaluokassa 3000 e 30v ollut sama traktori.Traktori on varmasti parhaita sijoituksia tuotto % mielessäkin hinta ei laske.

    • pystyyn kuivunut

      kyllahän tällä aloittajalla on mennyt puurot ja vellit sekaisin, omakotitalon puut tekee kyllä halvemmillakin koneilla kuin 10000e. esim palax 55 on näppärä omaan käyttöön, ja hei kyllä sitä itse tehden säästää vaikka laskisi kuinka päin, koneet pitää olla käytön mukaan eikä niin että ostetaan heti kallein mitä löydetään ja sitten ihmetellään täällä kun tulee kalliita puita.

      • aloittajana

        tarkistelin tuossa klapikoneiden uusia hintoja. kuvaamani kone maksaa liki
        12000e ja se ei todellakaan ole markkinoiden kallein versio.

        kerroinhan aloituksessa että polttopuun tekoon riittää halvemmatkin välineet.

        naapurilla sähkösirkkeli kovapalaterällä ja katkaisupukilla maksoi n.180e. sopii
        ohuille rankapuille.


      • ml213.
        aloittajana kirjoitti:

        tarkistelin tuossa klapikoneiden uusia hintoja. kuvaamani kone maksaa liki
        12000e ja se ei todellakaan ole markkinoiden kallein versio.

        kerroinhan aloituksessa että polttopuun tekoon riittää halvemmatkin välineet.

        naapurilla sähkösirkkeli kovapalaterällä ja katkaisupukilla maksoi n.180e. sopii
        ohuille rankapuille.

        Polttopuun tekemiseen liittyviin laitteisiin saa uppoamaan euroja mielin määrin, mutta tavallisen omakotitalon puiden tekemiseen riittää ihan alkeelliset koneet.Traktori kuormaimella on kyllä erittäin hyvä tässä kokonaisuudessa.

        Itselläni on ruuvihalkaisija, jonka ruuvin pyörimisnopeuden muutin yli kaksinkertaiseksi. Mitä lie aikoinaan maksanut,- muutaman satasen euroissa.Traktori paritonnia ja muutaman satasen moottorisaha. Näillä välineillä tein esim. 1998 yli 260m3 halkoja.

        Kokonaan toinen ja merkittävä asia on, miten lapset oppivat käyttämään erilaisia koneita ja hallitsemaan niitä ja tuntemaan niiden vaarat. Sekin ihmetyttää, miten tänä aikana tulen teko/sen hallitseminen on monelle lapselle vieras käsite.


    • 1+18
      • ml213.

        Jos ymmärrät ihmisen kehitystä pintaluolisesti, niin ihmisen itseluottamukseen jo vaikuttaa yllättävän paljon kädentaidot. Olipa alue mikä tahansa. Mitä avuttomampi ihminen on , niin sen epävarmempi ja tämä epävarmuus oireiluttaa ihmistä monella tapaa alitajunnasta käsin.

        Mitä laaja-alaisempi ihmisen ymmärrys ja kädentaidot ovat, niin sen itsevarmenpi (on kokonaan eri käsite kuin itsekeskeisyys) ihminen on. Tämä alue tulee erikoisen hyvin näkyviin työpaikolla kun nuori /nuoret tulee työelämään.


    • 415+1

      Ja nyt kun ajattelin puulla alkaa lämmittämään jouduin investoimaan n.10.000€ pannuhuoneeseen. Uusi kattila, varaaja, paisunta, työt, sähköt ym. Paljon yritettiin kilpailuttaa ja hommata tavaraa ulkomaita myöden. Kyllä ne LVI-hinnat ainakin on niin vedetty tappiin, että takaisinmaksuajat on huipussaan vakka energia olisi puoli-ilmaista.

      • Metsät kuntoon

        Ville Niinistön ajama tuulivoimakaan ei ole ilmaista ei muuta kuin Thaimaaseen asumaan ei tarvitse asuntolämmitystä.


    • emännöitsijä

      Kylän maamiesseura on hankkinut kimpassa Palaxin, jota vuokraa muutamalla kympllä jäsenilleen. Isännät tekevät puita vuorotellen ja vuokrarahoilla ostetaan sitten uusi kone, kun vanha laukeaa.

      • kätevä mäntä

        entäs sitten jos jollakin isännällä laukeaa ennen aikojaan niin osallistuvatko
        muut kuluihin jos laite alkaa porsimaan?


    • bobobobo

      Valmiit polttopuut maksaa pihaantuotuna 290e per traktorikuorma eli 6m3. Koneita tarvitsee ne joilla on metsää jota harvennetaan ja polttopuuta syntyy karmeat määrät. Kaiffari kippaa kalikat pihaan ja sitten vaan kokoat varastoon odottamaan pakkasia. Maalämpöpumpun hinnalla saa polttopuut 20 vuodeksi.

    • asdfghjknbgfvdd

      Lämmitän pelkästään puulla, ostopuulla.
      Puuta menee 600€ vuodessa.

      Tuoretta "märkää" klapia saa 30€/pino.

      Turha siitä kuivattamisesta on maksaa kun se kuivaa omassakin liiterissä.

    • tuore puu

      edukaasti saat klapia jos on 30e pinomotti tuoretta.

    • jetsuuri

      - on se kumma homma ,kun purkujäte ja naulaiset lankut ,2neloset ym. eivät hienostoihmisille kelpaa, vaikka niitä olisikin saatavilla...monelle ei tosin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      96
      1605
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      54
      1083
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      415
      1017
    4. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      166
      952
    5. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      57
      782
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      126
      752
    7. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      688
    8. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      78
      675
    9. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      655
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      57
      651
    Aihe