Terve!
Olen tässä jo hyvää vauhtia vääntämässä ensimmäistä kirjaani. Mieleeni on kuitenkin noussut pari kysymystä... Ensinnäkin kuinka "sallittua" on käyttää kunnon puhekieltä kirjan dialogissa? Eli esim. kyllä -sana muodossa kyl, "haluatko sä" muodossa haluuksä, jne. En millään haluaisi vääntää dialogia kirjakieleksi enkä muutenkaan tehdä sen suhteen mitään kompromisseja. Haluan, että henkilöhahmojen käyttämä kieli on täysin autenttista.
Toinen kysymys liittyy kielioppiin. Kuinka täydellistä sen tulee olla siinä vaiheessa, kun lähden työntämään tekelettäni eri kustantajille? Täytyykö se käyttää jonkun oikolukijan kautta, jotta ihan kaikki on kunnossa? Ymmärtääkseni myös talon puolesta oikoluetaan painoon valittuja kirjoja..? Lähinnä iteltä saattaa joku pilkku puuttua jostain tai jotain vastaavaa...
Olen tässä jo hyvää vauhtia vääntämässä ensimmäistä kirjaani. Mieleeni on kuitenkin noussut pari kysymystä... Ensinnäkin kuinka "sallittua" on käyttää kunnon puhekieltä kirjan dialogissa? Eli esim. kyllä -sana muodossa kyl, "haluatko sä" muodossa haluuksä, jne. En millään haluaisi vääntää dialogia kirjakieleksi enkä muutenkaan tehdä sen suhteen mitään kompromisseja. Haluan, että henkilöhahmojen käyttämä kieli on täysin autenttista.
Toinen kysymys liittyy kielioppiin. Kuinka täydellistä sen tulee olla siinä vaiheessa, kun lähden työntämään tekelettäni eri kustantajille? Täytyykö se käyttää jonkun oikolukijan kautta, jotta ihan kaikki on kunnossa? Ymmärtääkseni myös talon puolesta oikoluetaan painoon valittuja kirjoja..? Lähinnä iteltä saattaa joku pilkku puuttua jostain tai jotain vastaavaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
Liian paksua murretta on raskas lukea. Jonkin verran murretta voi käyttää, mutta pääsääntöisesti yleiskieltä. Paksusta murteesta on pitkä matka kirjakieleen, ja siinä välillä vaihtelevasti murteen sävyttämää yleiskieltä.
Pilkkujen puuttumiseen tuskin kustantamossa puututaan.
Täysin autenttinen puhekieli on hankalaa luettavaa. Periaatteessa aidon keskustelun voi jäljentää merkki merkiltä tekstiksi, sisältäen myös kaikki ajatuskatkot, täytesanat, änkytykset, sivuraiteet. Eri asia on, onko siinä mitään järkeä, vastaako se tarkoitustaan, viekö se tarinaa eteenpäin. Yleensä ei.
Oman kokemukseni mukaan mä/sä yhdistettynä yleiskieleen on toimivin ratkaisu. Murresanoja tai muita poikkeuksia voi käyttää harkiten henkilön luonteen ja puhetavan mukaan. Esim. "yhden" -> "yhen", "haluatko" -> "haluutko" jne... Mitään ehdotonta sääntöä tässäkään ei ole, vaan jokainen löytänee kokeilemalla itselleen parhaan vaihtoehdon.
Kieliopilliset asiat kannattaa hioa mahdollisimman tarkkaan. Paperituloste ja punakynä vain käyttöön, tietokoneen näytöltä virheitä on vaikeampi huomata. Ulkopuolisesta koe-/oikolukijastakaan ei liene haittaa. Muutama puuttuva pilkku ei toki ole mikään katastrofi, kunhan lauserakenteet, isot alkukirjaimet jne ovat muuten kohdillaan.
Kiitos kummallekin vastanneelle! Apua oli.
Ei ole tarkoitus lähteä täysin jäljentämään keskusteluja, vaan lähinnä tuoda esiin ne erot, joita on vaikkapa torniolaisen ja helsinkiläisen 15-vuotiaan puhekielessä. En halua jättää näitä eroja vain kerronnan kautta esiintuotaviksi, vaan niiden täytyy kuulua jatkuvasti myös henkilöiden dialogissa. Yleis- tai kirjakielellä kirjoitettu dialogi ei tätä tee, vaan se nimenomaan saa kaikki henkilöt kuulostamaan samalta heidän taustoista riippumatta.
Ehkäpä voisin ottaa ohjenuorakseni tässä kysymyksessä puhtaasti luettavuuden. Jos se ei kärsi, niin kaikki käy..? :)
"Ehkäpä voisin ottaa ohjenuorakseni tässä kysymyksessä puhtaasti luettavuuden. Jos se ei kärsi, niin kaikki käy..? :)"
Tuo on hyvä periaate. Kunhan murre on tehokeino eikä se varsinainen tarkoitus. Liian vahvan murteen kustannustoimittaja todennäköisesti haluaa karsittavaksi, JOS sinne asti päästään. 15-vuotiaan torniolaisen puhe pitää toki erottua samanikäisen helsinkiläisen puheesta, mutta myös vaikkapa turkulaisen ja tamperelaisen on kyettävä lukemaan ja ymmärtämään dialogia. :)
Ja kuten sanottu, itse kokeilemalla löytää omaan tekstiin parhaiten sopivan vaihtoehdon.