Kuka kantaa vastuun ?

Otampa kantaa täällä vellovaan keskusteluun eriarvoisuudesta ja järjestelmällisestä rasismista.
Jos on uskominen tiliotteeseen joka on levinnyt jo maailmalle niin hyvin että maailmanlaajuinen uutistoimistokin vertaa somalin saamaa tukea suomalaisen keskiansioon ja näyttää suomen korkeimmanoikeuden päätöksen jossa rikos muutetaan lailliseksi vastoin kansallista lakia, mielistellen nähtävästi vain ihonvärin vuoksi aiheuttaen rasismia, eriarvoisuutta ja yleistä lakien halveksuntaa.

Nyt näyttää siltä että suomessa ja varsinkin lieksassa asioista vastuussa olevat pakenee virkansa taakse aiheuttaen eriarvoisuutta.
Kansa odottaa selvitystä päätöksisistä ja avoimmuutta.
Kannattaisi lukea mitä laki sanoo virkavastuusta, se ei todellakaan ole suojakilpi jonka varjolla voi tehdä mitä vaan mielivaltaisesti omat halut sanelee.Virka velvoittaa, kansalle.

Otappa nyt viranhaltija vastuu ja laita kaikki ihmiset samanarvoisiksi, älä anna ihonvärin tai etnisen taustan vaikuttaa vaikka kuin haluaisit .
Odotan vastausta tälle saitille, koska ko henkilö on ennenkin tänne kirjoitellut ja nyt ois tärkeää perustella yleisen lainkuuliaisuuden pelastamiseksi, kiitos.

Arto Veli Lohvansuu

7

174

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kansalaine akateemin

      Ja, ylös taas jottei unohdu ja saadaan vastaus avoimeen kirjeeseen.

    • Näreen juurelta

      Ja uppia taas tuota asiaa.

    • Älä huoli

      Kyllä hallintolaki tunnetaan paremmin kuin hyvin.

    • pysyhän puntissas

      Tämä ketjun aloittaja näkys olevan Pohjanmaalta, ja eiköhän ois paree pitää huoli omistaan asioista. Mahtas olla työnsarkaa siellä lestaadiolaisten parissa. Tuntus olleen uutisten mukaan meleko hele vatista korjattavaa.
      Vai mitä ne on olllut ne lapsiin kohistuvat asiat esille. Vai kuuluuko se normaaliin, sen kulmakunnan asioihin.

    • Ahmed Ahne

      Vastuun kantaa Lieksan kuntapäättäjät, eli tässä tapauksessa Lieksan kaupunginvaltuusto. Lähemmin tarkasteltuna valtuustossa isoimpana ryhmänä vaikuttavat ja päätöksiä tekevät SDP ja Keskusta. Nämä kaksi puoluetta ovat jostain syystä sitoutuneet maahanmuuttajien ottamiseen Lieksaan.

      Jää lieksalaisten tehtäväksi arvioida syksyn kuntavaaleissa, että saako SDP:n ja Keskustan mamuttamispolitiikka kansan hyväksynnän vai vaatiiko kansa "päitä vadille" äänestäen sellaisen puolueen valtaan, joka ei ole mamuja hyysäämässä.

      Syksyllä on näytön paikka, jos sillon ei äänestä on turha valittaa yhtään mistään.

      • joko tajuttu

        Valtuuston päätös on ollut yksimielinen ilman eriäviä kannanottoja. Joten se siitä.


    • Hohoo

      Nyt kyllä meni usko lieksalaisiin, taitaa olla vähän yksinkertaista sakkia kaupunki täynnä.

      Eli Lieksassa jokainen valtuustoryhmä kannattaa kunnan mamuttamista yli puolurajojen? No on se hyvä, että konsensus on löytynyt, eikä eriäviä mielipiteitä ole asiassa kirjattu.

      Eipä ole paikallisilla sitten oikeutta valittaa, itsepähän on päättäjänsä valinneet. LOL

      Tehdään päätös satojen pakolaisten vastaanottamisesta ja samalla annetaan heille huomattavasti parempi sosiaaliturva kuin kunnan muille vähäosaisille.

      Otan osaa, rämpikää syvällä, rämpikää pitkän. Niin ja onnittelut monikulttuurisesta kaupungista. Hehee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      65
      1812
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1199
    3. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      138
      973
    4. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      16
      871
    5. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      642
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      81
      636
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      41
      628
    8. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      99
      611
    9. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      45
      528
    10. Mies Naiselle pyydän...

      älä satuta minua.
      Ikävä
      47
      515
    Aihe