Bravo 2 vetolaite!

Terve
Mikäköhän mahtaa olla vikana kun veto ei mene päälle. Lähdin aluksi laiturista pakilla joka toimi ihan moitteettomasti, jonka jälkeen yritin pistää vaihdetta eteen päin mutta vene ei liikahtanut ollenkaan. Pakki toimi hetken aikaa jonka jälkeen sekin lakkasi toimimasta. Nostin veneen vesiltä ja aukasin vetolaitteen päältä kannen ja vetoakseli liikkuu siellä kyllä normaalisti. Potkuri liikkuu molempiin suuntiin vaikka vaihde päällä. Jos jollain olisi jotain räjäytyskuvia tai vinkkejä mikä voisi olla vikana olisin kiitollinen.
41288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Moi
Mulla oli sama vika kaksi vuotta sitten Bravo 2:ssa, kun vene laskettiin veteen. Ekaksi vaihteet toimi, sitten jumitui vaihde päälle ja lopuksi ei mennyt enään vaihde päälle eteen eikä taakse. Kun paatti nostettiin ylös, niin diagnoosi oli se, että vaihdevaijerin juuresta oli mennyt vettä vetolaitteen vaihdevivustoon (veto eteen ja taakse). Uudella vaihdevaijerilla muutamalla muulla osalla tuli kuntoon.

Äänestä

Moi,

Voi olla myös kytkinkartio kiilloittununt tai voiko sulla olla väärävaihteisto öljy.

Itselläni oli laitettu väärät öljyt vetariin liikaa. Tämä oli aiheuttanut kartion kiilloittumisen. Vene oli minulle uusi ja olin ajanut n100t ja kaikki oli toiminut mallikkaasti kunnes yht äkkiä ei toinen vetari kytkeytynyt eteenpäin taakse toimi normaalisti. Vene nostettiin ylös ja ammattimies tsekkas öljyt ja haistoi sitä ja totes öljyjen olevan väärän laiset ja siitä johtuen kartio oli kiilloittunut ja vaihde ei napannut kiinni.

Vetarin ylävaihde otettiin auki ja kartiot hiottiin karkeiksi ja laitettiin uudet öljyt niin avot on sen jälkeen pelittänyt. Vetari oli kyllä VP, mutta samalla logiigalla ilmeisesti Braavon vaihteet kytkeytyvät.

Äänestä
  • Vähän asian vierestä, mutta mikä joitten Bravo-vetolaitteiden keskinäinen ero on? Siis Bravo I, II ja III?

    Äänestä

  • Dc-mies kirjoitti:

    Vähän asian vierestä, mutta mikä joitten Bravo-vetolaitteiden keskinäinen ero on? Siis Bravo I, II ja III?

    Yritetään :

    - Bravo 1 on pienempiin veneisiin (1 potkuri, melko pieniä)
    - Bravo 2 ja 3 ovat isompiin veneisiin, ne ovat muuten identtiset paitsi että 3:ssa on tuplapotkurit -> alapäät erilaiset.
    - 2:een saa julmetun kokoisia potkureita, mullakin on 17,5 x 23 "

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Riku kirjoitti:

Terve
Mikäköhän mahtaa olla vikana kun veto ei mene päälle. Lähdin aluksi laiturista pakilla joka toimi ihan moitteettomasti, jonka jälkeen yritin pistää vaihdetta eteen päin mutta vene ei liikahtanut ollenkaan. Pakki toimi hetken aikaa jonka jälkeen sekin lakkasi toimimasta. Nostin veneen vesiltä ja aukasin vetolaitteen päältä kannen ja vetoakseli liikkuu siellä kyllä normaalisti. Potkuri liikkuu molempiin suuntiin vaikka vaihde päällä. Jos jollain olisi jotain räjäytyskuvia tai vinkkejä mikä voisi olla vikana olisin kiitollinen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu