Voinko valittaa isännöitsijästä minnekkään muualle kuin taloyhtiön hallitukselle?
Isännöitsijän ckäytös ollut todella törkeää ja ala.arvoista. Kun olen koittanut jotian kysyä tai en ole hyväksynyt suoraan vastausta mitä häneltä tulee niin alkanut kertomaan että en saisi lukea liikaa lakeja tai ehtoja tms ja välillä myös mennyt henkilökohtaisuuksiin ja haukkunut. Itse olen koittanut parhaani mukaan hillitä itseni ja kun on meinannut hermo mennäö niin olen lähtenyr pois paikalta.
Hankala isännöitsijä
6
1952
Vastaukset
- l-kl
No kukas teillä on isännöitsijän valinnut ?
Joskus kyllä isännöitsijöilläkin pinna palaa oman edun tavoittelijoista, kun pitää kuitenkin pitää tasapuolisesti huolta taloyhtiöstä. - veettuuntunut
No tod näköisesti sen on valinnut taloyhtiön hallitus tai yhtiökokous, vaan kun itse olen uusi jäsen yhtiössä enkä saa asian mukaista palvelua
- harjoitusta
Periaatteessa isännöitsijä kommunikoi hallituksen kanssa.
Voit lähettää omalla nimelläsi vaatimuksesi / reklamointisi kirjallisesesti hallitukselle.
Hallitus tietää, mitä isännöintisopimukseen kuuluu. Kirjaa vaatimuksesi sähköpostitse tai kirjeitse.
PS. Kannattaa hieman panostaa oikeinkirjoitukseen, jotta tulee otettua vakavasti. Itsensä hillitseminen on myös taito, joka harvoilta onnistuu.
Pientä harjoitusta peliin, kyllä se siitä.- veettuuntunut
Kiitos asiallisista vastauksista. En ole äidinkielenmaisteri, mutta koitan panostaa oikein kirjoitukseen sen minkä osaan ja mitä näppis ei pätki ;)
- Anonyymi
Tampereella Muotialantie 25 on isännöitsijä..osakas..yrittäjäisännöitsijä omassa firmassa..turvallisuuspäällikkö ja talonmies ..siivooja samassa paketissa. Myöskin vartija..poliisi
.ym mitä käyttämiseen tulee tulee naisen vuorolla saunaan katselemaan alastomuutta..taloyhtiön pesukoneessa ei saisi pestä lakanapyykkiä ..vieraiden pitäisi tehdä muuttoilmoitus jos on yökylässä.. ja hallituksen PJ paras kaveri..ja päätti WC sisätiivisteen vuotaminen takia teettää vuokranantajalle kylpyhuone remontti. Soittelee ovikelloa yöaikaan jos joku asia hänen mieltä painaa. Ei kykene normaaliin keskusteluun..ite oon 60v ja eikä muijakaan paljo nuorempi oo..Omaamme käytöstapoja asumisen kuin sosiaalisessa mielessä. Eipä maha mittää ku muuttaa pois. - Anonyymi
Walttarin toiminta tiivistyy näihin sanoihin. Olen itse vuokralla.
You need to take a closer look at me
Cause I was born to be the thorn in your side
No matter what you think you're gonna see
You never wanted this barrage of fucking pride
You don't want none of me
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
When you draw first blood you can't stop this fight
For my own peace of mind - I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Payback's a bitch motherfucker
You only live to be a parasite
Your life must suck when nothing's going your way
Everything melts away before your eyes
You're just a punk that doesn't have the sense to get away
Get the fuck away
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
When you draw first blood you can't stop this fight
For my own peace of mind - I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Payback's a bitch motherfucker
I will never become your fucking scapegoat
I don't know how it feels to come up short
I only want vengeance
To come shining down on me
I don't want you to die
Before I get the chance to kill you myself
You've got a fucking catheter in your brain
Pissing your common sense away
This is for the mindfuck
This is for the hell of it
This is for me- I'm going to
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Tear your fucking eyes out
Rip your fucking flesh off
Beat you till you're just a fucking lifeless carcass
Fuck you and your progress
Watch me fucking regress
You were made to take the fall - now you're nothing
Now you're nothing
You ain't fucking shit
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävä sinua
Onkohan sulla ollut sama tunne kuin mulla viimeisten parin päivän aikana, eilen varsinkin. Ollaan oltu ihan lähellä ja k313994- 412679
Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut412667Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s82425- 302393
Pitkäaikaiset työttömät työllisyystöillä takaisin yhteiskuntaan
Vaikka se vähän maksaakin, niin parempi on valtion teettää hanttihommia, jottei yksilöistä tule yhteiskuntakelvottomia.3122230- 381969
Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta461643Kesäseuraa
Kesäseuraa mukavasta ja kauniista naisesta. Viesti tänään mulle muualla asiasta jos kiinnostaa Ne ketä tahansa huoli, t481592- 1411497