Heips!
Mulla on viimeisen kuukauden aikana ilmennyt suhteellisen vakava ongelma: saan välillä (noin 4 kertaa viikossa) erittäin rankkoja masennuskohtauksia, joiden aikana olen mm. yrittänyt itsemurhaa ja vahingoittanut itseäni erilaisilla tavoilla. Minulla on ollut masennus nyt noin 6 vuoden ajan. Tällä hetkellä olen 18 vuotta vanha. Diagnoosissa lukee "uudelleen toistuva määrittelemätön masennus". Olen käynyt terapiassa jo jonkin aikaa. Lääkkeetkin minulla on. Vedän naamariin cipralexia, joka toimi ennen vallan mainiosti. Mutta viimeisen kuukauden aikana olleet masennuskohtaukset ovat nyt tulleet mukaan kuvioihin ja mietin, että olisiko lääkkeessä kuitenkin jotain sivuvaikutuksia. Olen käyttänyt samaa lääkettä noin puoli vuotta, ja vasta nyt on alkanut ilmetä ikävää oireilua.
Masennuskohtaus lähtee yleensä jostain ihan pienestä ja mitättömästä asiasta. Olen ollut parisuhteessa nyt noin kuukauden. Tapasin poikaystäväni joulukuussa, jolloin hänellä oli asiat tosi pahalla tolalla. Autoin hänet takaisin pystyyn ja siinä ohella rakastuimme toisiimme. Poikaystävälläni on kuitenkin tapana haikailla muiden naisten perään. Hän ei petä minua, ja on itsekin vannonut olevansa luottamuksen arvoinen. Hän enemmänkin vain kommentoi häiritsevästi muita naisia ja kuolaa heidän peräänsä. Hän kuuntelee itse enemmänkin metallimusiikkia, heviä ja goottimusiikkia. Itse olen hippihenkinen ja "valoisa" persoona, ja tykkään kevyestä musiikista. Poikaystäväni katselee goottinaisia ja kehuu heitä usein kauniiksi. Sellaiset kommentit aiheuttavat minulle riittämättömyyden tunnetta. Tuntuu, kuin en olisi sitä, mitä hän hakee. Aivan kuin hän haluaisi ihan muunlaisen naisen elämäänsä. Kun kuulen hänen kommentoivan jotain naista kauniiksi ja haluttavaksi, niin mielialani muuttuu silmänräpäyksessä, ja alkaa jyrkkä lasku alaspäin. Usein kohtaukset ovat niin hurjia, että päädyn itsemurhan partaalle. Viimeksi eilen olin kiivennyt poikaystäväni ikkunaan hänen ollessa kaupassa ystäväni kanssa, ja olin hyppäämässä alas 3. kerroksesta. Poikaystäväni kiipesi (korkean paikan kammosta huolimatta) palotikkaita pitkin ikkunan viereen ja tönäisi minut takaisin sisään ikkunasta. Itkin hillittömästi monta tuntia, haukuin itseäni arvottomaksi ja rumaksi ja viilsin ranteisiin.
Kun tapasimme, olin erittäin valoisa ja vahva persoona. Olin energinen ja iloinen hippityttö, ja opetin poikaystävälleni asioita ihmisarvosta, rakkaudesta, valosta jne. Olin poikaystävälleni mysteeri ja ns. vaikeasti tavoiteltava (koska kävin silloin muutamaan otteeseen treffeillä hänen ystävänsä kanssa). Silloinen ihastukseni ja nykyinen poikaystäväni oli miltei polvillaan edessäni. Hänen katseestaan näkyi, miten hän halusi minua ja olisi tehnyt mitä tahansa vuokseni. Olin silloin myös neitsyt ja ns. "haluttava" monin tavoin. Poikaystäväni vei sitten viattomuuteni. Masennuin pari viikkoa myöhemmin (kun isoveljeni oli eroamassa kihlatustaan). Nyt olen masentunut, en jaksa laittautua ja olen kärttyinen ja väsynyt. Tunnen itseni himmenneeksi helyksi. Olen kuin tummunutta hopeaa, joka ei enää loista tai ole kaunis. Poikaystäväni sanoo minulle, että rakastaa minua, mutta en silti tunne itseäni enää niin halutuksi.
Pahinta on se, kun hän kommentoi jonkun toisen naisen kroppaa tai luonnetta, ja saan äkkinäisen masennuskohtauksen ja päädyn yrittämään itsemurhaa.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Onko kukaan selvinnyt tällaisesta tilanteesta?
Mulla on viimeisen kuukauden aikana ilmennyt suhteellisen vakava ongelma: saan välillä (noin 4 kertaa viikossa) erittäin rankkoja masennuskohtauksia, joiden aikana olen mm. yrittänyt itsemurhaa ja vahingoittanut itseäni erilaisilla tavoilla. Minulla on ollut masennus nyt noin 6 vuoden ajan. Tällä hetkellä olen 18 vuotta vanha. Diagnoosissa lukee "uudelleen toistuva määrittelemätön masennus". Olen käynyt terapiassa jo jonkin aikaa. Lääkkeetkin minulla on. Vedän naamariin cipralexia, joka toimi ennen vallan mainiosti. Mutta viimeisen kuukauden aikana olleet masennuskohtaukset ovat nyt tulleet mukaan kuvioihin ja mietin, että olisiko lääkkeessä kuitenkin jotain sivuvaikutuksia. Olen käyttänyt samaa lääkettä noin puoli vuotta, ja vasta nyt on alkanut ilmetä ikävää oireilua.
Masennuskohtaus lähtee yleensä jostain ihan pienestä ja mitättömästä asiasta. Olen ollut parisuhteessa nyt noin kuukauden. Tapasin poikaystäväni joulukuussa, jolloin hänellä oli asiat tosi pahalla tolalla. Autoin hänet takaisin pystyyn ja siinä ohella rakastuimme toisiimme. Poikaystävälläni on kuitenkin tapana haikailla muiden naisten perään. Hän ei petä minua, ja on itsekin vannonut olevansa luottamuksen arvoinen. Hän enemmänkin vain kommentoi häiritsevästi muita naisia ja kuolaa heidän peräänsä. Hän kuuntelee itse enemmänkin metallimusiikkia, heviä ja goottimusiikkia. Itse olen hippihenkinen ja "valoisa" persoona, ja tykkään kevyestä musiikista. Poikaystäväni katselee goottinaisia ja kehuu heitä usein kauniiksi. Sellaiset kommentit aiheuttavat minulle riittämättömyyden tunnetta. Tuntuu, kuin en olisi sitä, mitä hän hakee. Aivan kuin hän haluaisi ihan muunlaisen naisen elämäänsä. Kun kuulen hänen kommentoivan jotain naista kauniiksi ja haluttavaksi, niin mielialani muuttuu silmänräpäyksessä, ja alkaa jyrkkä lasku alaspäin. Usein kohtaukset ovat niin hurjia, että päädyn itsemurhan partaalle. Viimeksi eilen olin kiivennyt poikaystäväni ikkunaan hänen ollessa kaupassa ystäväni kanssa, ja olin hyppäämässä alas 3. kerroksesta. Poikaystäväni kiipesi (korkean paikan kammosta huolimatta) palotikkaita pitkin ikkunan viereen ja tönäisi minut takaisin sisään ikkunasta. Itkin hillittömästi monta tuntia, haukuin itseäni arvottomaksi ja rumaksi ja viilsin ranteisiin.
Kun tapasimme, olin erittäin valoisa ja vahva persoona. Olin energinen ja iloinen hippityttö, ja opetin poikaystävälleni asioita ihmisarvosta, rakkaudesta, valosta jne. Olin poikaystävälleni mysteeri ja ns. vaikeasti tavoiteltava (koska kävin silloin muutamaan otteeseen treffeillä hänen ystävänsä kanssa). Silloinen ihastukseni ja nykyinen poikaystäväni oli miltei polvillaan edessäni. Hänen katseestaan näkyi, miten hän halusi minua ja olisi tehnyt mitä tahansa vuokseni. Olin silloin myös neitsyt ja ns. "haluttava" monin tavoin. Poikaystäväni vei sitten viattomuuteni. Masennuin pari viikkoa myöhemmin (kun isoveljeni oli eroamassa kihlatustaan). Nyt olen masentunut, en jaksa laittautua ja olen kärttyinen ja väsynyt. Tunnen itseni himmenneeksi helyksi. Olen kuin tummunutta hopeaa, joka ei enää loista tai ole kaunis. Poikaystäväni sanoo minulle, että rakastaa minua, mutta en silti tunne itseäni enää niin halutuksi.
Pahinta on se, kun hän kommentoi jonkun toisen naisen kroppaa tai luonnetta, ja saan äkkinäisen masennuskohtauksen ja päädyn yrittämään itsemurhaa.
Onko kenelläkään vastaavanlaisia kokemuksia? Onko kukaan selvinnyt tällaisesta tilanteesta?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Reagoit turhan voimakkaasti. Jos olisin sinun saappaissasi, tasapainottaisin elämäni lopettamalla ko. parisuhteen. Ihan vain siksi, että saisin omaa tunnetaakkaani laskettua. Oman hengen riistäminen sen takia, että miesystävä diggaa toisen näköisestä naisesta on suoraan sanoen helvetin lapsellista ja dramaattista. Sen verran pitää olla ihmisellä itsekunnioitusta, että sitten todetaan: onpa valitettavaa etten ole mieleisesti, mutta ansaitsen kyllä ihmissuhteen jossa miellytän puolisoani joten on parempi lopettaa tämä ja päästää minut etsimään ihmistä joka osaa arvostaa minua.
Tohon lääkehommaan en osaa sanoa mitään. Itse syön Escitalopramia joka lie sama kuin Cipramil/cipralex (en muista kumpi...) ja oon ollu viimeisen viikon ihan supermasentunut kun nostimme annostusta, mutta kaukana itsareista kuitenkin. Ehkä olisi parempi jos menisit lääkäriin kyselemään tästä sen sijaan että etsit vastausta täältä. Olen huomannut että aika paljon häiriintyneet yrittää autella häiriintyneitä ja saadut neuvot voi olla välillä vähän pelottaviakin. Kritiikkiä siis vastausten lukemiseen. Myös omani.
Oletko kertonut poikaystävällesi tuntemuksista, joita koet, kun hän puhuu toisista naisista ylistäen?
Itse myös syön masennuslääkkeitä ja koin samaisia tuntemuksia noin vuosi sitten. Näin poikaystäväni juttelemassa jollekin kauniille naiselle tai jos hän mainitsi jonkun naispuolisen ystävänsä nimen hajosin täysin ja koin itseni riittämättömäksi.
Lopulta lääkkeiden myötä olen saanut tasapainoon tuntemukseni, mutta myös olen kertonut poikaystävälleni, että tuntuu todella pahalta, jos mainitsee jonkun toisen naisen kauniista ulkonäöstä minun kuulleni.
Hän ei ymmärtänyt, että kuinka raskaasti otin sen, koska itse ei ollut koskaan tarkoittanut sitä loukatakseen, tai sen vuoksi, että haluaisi muita naisia.
Nykyisin en ole enää kokenut kyseisiä tuntemuksia kovin usein, koska poikaystäväni tietää miten se vaikuttaa minuun ja ei tee sitä enää minun läsnäollessa.
Yritän myös miettiä sitä poikaystäväni näkökulmasta; nykyisin katselen itsekin kauniita ja komeita miehiä ihastellen, enkä siltikään tahdo eroon poikaystävästäni :)
Lopeta suhde, kuulostaa siltä että se ottaa enemmän kuin antaa. Minulla oli vastaava tilanne, enkä tajunnut lähteä ajoissa. Aluksi ajattelin että kyseessä oli satunnainen kommentti, väärinkäsitys tai että ylireagoin. Mutta miten pidemmän meni, sitä vaikeampi lähteä, koska itsetunto pohjalla ajattelin että oma vika kun on niin ruma ja toivoton, olkoon vain iloinen siitä että joillekin kelpaa.
Jos minulla olisi mahdollisuus elää tuota toista kerta, lähtisin etsimään niitä asioita ja henkilöitä mitkä tekee minustakin iloinen.
Mulla on ollut aika samanlaisia oloja. Oon ollut masentunut kutosluokalta asti (nyt oon oon lukion toisella). Välissä oli kyllä parempi kausi, mut nyt se on hiipinyt takasin ja pahentunut koko ajan, kun en oikeen uskalla puhua kellekkään. En syö mitää lääkkeitä (koska en oo pyytänyt kun en uskalla kertoa kellekkään). Psykologilla kuitenki käyn joskus..aika harvoin kuitenkin. Ja sillekkään en uskalla kertoo miten pahalta musta oikeesti tuntuu.
Mulla on ihana poikaystävä, jonka kanssa meillä tulee tänä vuonna kolme vuotta täyteen. Aluks olinkin sen kanssa tosi onnellinen. Mut nykyää tuntuu et oon sille .. itsestäänselvyys tai jotain. Sen ei enää tartte ollenkaa olla mulle kiltti ja mukava, koska oon sen jo. Ja se tietää etten jaksais ilman sitä. Musta tuntuu lähes koko ajan et oon huono ja arvoton. Ruma ja liian lihava ja silti liian laiha, ainakii niist kohin mistä pitäis olla pyöreempi. Aikasemmin tunsin itteni nätiks, enkä miettiny painoa koko ajan. Uskalsin syödä melkee mitä vaa ilman mitää stressiä. Ja nyt etenkii silloi ku on kaikist pahin olo jätän vaa syömättä. Laihun aina sillon tosi nopeesti monta kiloo. En tiiä onks se pahinta, mut ainaki jotai sinnepäin, et tunnen itteni kauniiks ja rohkeeks nykyää vaan sillon ku en oo syöny mitää koko päivänä.
Tiedän et mun poikaystävä tykkää punapäistä..itse oon luonnostaa brunette. Punaset (tai oikeestaa semmoset luonnollisen punaset eli about oranssit) hiukset ei oikee sovi mulle. Aina ku ollaan poikaystävän kans jossain missä on muitaki tyttöi niin tuun jostai systä tosi..mustasukkaseks kai tai jotain sinnepäin. Aattelen et se vaan kattoo niitä. Eikä se hirveesti auta mun oloo millaseks poikis tulee aina ku mennään yhes johkin. Siit tulee niin kylmä ja etäinen ja se unohtaa mut. Oon kyl sanonut siitä sille ja se aina lupaa et täl kertaa et kadu et tuut, täl kertaa oon sulle ihana, täl kertaa teen sut tosi onnelliseks. Uskon sitä aina. Ja aina saan pettyä.
Enkä nyt tarkota sitä et sen pitäis koko ajan istua vieres ja pitää kädestä. Mut olis kiva jos se joskus kattois muhun ees. Tai vaikka hymyilis mulle..iskis silmää..sipasis hiuksia ohi mennessää..jotain tollasta pientä. En tiiä pyydänkö liikaa. En tiiä mitä tehä kun mikää ei muutu vaikka se on niin luvannu. En haluis erota.
Usein tuntuu ettei se rakasta tai välitä ollenkaan. Voi olla et on lapsellista ees miettii tappavansa ittensä tollasen takia mut oon mä silti sitä miettinyt. Tuntuu vaan ettei oo muuta tietä. Enkä usko et mua voi korjata. Jotain on liian rikki.