Fossiloitunut luuranko?

Näin unessa seuraavaa:

Arkeologit kaivoivat "Kaledonian ihmisen" haudan auki (onkohan tälläistä ihmislajia edes koskaan nimetty). Hyvin varovasti. Hautaa kutsuttiin "koiran kuopaksi". Varovaisen maan sutimisen jälkeen kuopasta paljastui naismainen luuranko (tunnistin rintakehän muodosta), päässä oli edelleen runsaasti ruskean punertavaa hiusta, luuranko itsessään oli periaatteessa kauniin näköinen, lyijyn harmaa, luut melkeimpä loistivat auringonvalossa.

Hauta kaivettiin auki, koska ilmasto oli muuttumassa epäsuotuisaksi sille, sekä alueelle oltiin suunnittelemassa teollisuutta. Joten muutenkin oli pakko siirtää hauta (ja luuranko) turvaan.

Jotkin urakkamiehet/rakennusmiehet tuskailivat, että siirtoon menee useita tunteja. Etteivät haluaisi tehdä sitä. Tyyppillä, joka tuskaili asiaa, oli isot lähes pyöreät silmälasit, jotka heijastivat pahasti, lähes kuin peilipinta.

Paikalle tuli arkeologien joukko, joiden johtaja sanoi, että he pitävät kyllä huolen aikataulusta. Sain käsityksen, että he aloittavat haudan siirron valmistelun jo yöllä, säästääkseen aikaa.

Ilma oli kuuma, ja ympäristö aavikkoa. Alue ilmeisesti kuitenkin muuttumassa sateisemmaksi.

Uni tuntui ihan elokuvamaiselta, aivan kuin olisin katsonut elokuvaa.
174
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Hassu yhteensattuma...

Googletin mikä on Kaledonia, ja se on Skotlannin nimi, jonka roomalaiset olivat antaneet. Skotlannin ensimmäisten asukkaiden Pictien hiusten väri on ollut punertava...

Mitä lie tämäkin nyt sitten mahtaa tarkoittaa? En ole tutkiskellut skotlannin historiaa aikaisemmin, enkä muista nähneeni edes mitään Kaledoniaan tai johonkin Picteihin liittyvää aikaisemmin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unta unta unta lunta kirjoitti:

Näin unessa seuraavaa:

Arkeologit kaivoivat "Kaledonian ihmisen" haudan auki (onkohan tälläistä ihmislajia edes koskaan nimetty). Hyvin varovasti. Hautaa kutsuttiin "koiran kuopaksi". Varovaisen maan sutimisen jälkeen kuopasta paljastui naismainen luuranko (tunnistin rintakehän muodosta), päässä oli edelleen runsaasti ruskean punertavaa hiusta, luuranko itsessään oli periaatteessa kauniin näköinen, lyijyn harmaa, luut melkeimpä loistivat auringonvalossa.

Hauta kaivettiin auki, koska ilmasto oli muuttumassa epäsuotuisaksi sille, sekä alueelle oltiin suunnittelemassa teollisuutta. Joten muutenkin oli pakko siirtää hauta (ja luuranko) turvaan.

Jotkin urakkamiehet/rakennusmiehet tuskailivat, että siirtoon menee useita tunteja. Etteivät haluaisi tehdä sitä. Tyyppillä, joka tuskaili asiaa, oli isot lähes pyöreät silmälasit, jotka heijastivat pahasti, lähes kuin peilipinta.

Paikalle tuli arkeologien joukko, joiden johtaja sanoi, että he pitävät kyllä huolen aikataulusta. Sain käsityksen, että he aloittavat haudan siirron valmistelun jo yöllä, säästääkseen aikaa.

Ilma oli kuuma, ja ympäristö aavikkoa. Alue ilmeisesti kuitenkin muuttumassa sateisemmaksi.

Uni tuntui ihan elokuvamaiselta, aivan kuin olisin katsonut elokuvaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu