lapsettomuus ja stressi

meidän tarina kirjoitti:

oma kokemukseni on 4 vuotta odotusta, sitten kolme inseminaatiota, yksi IVF, joista yksi tuore siirto ja kaksi kertaa pakkasesta siirto. Viimeinen onnistui. Tähän viimeiseen onnistumiseen liittyi myös totaalinen työtehtävien muutos, suurempi huomio ovulaation aikaan rakastelussa. Mitään herkkua ja romantiikkaa se ei ollut, aikaikkuna vaan meillä naisilla on niin pieni. Kummastakaan ei löytynyt mitään vikaa, huomautettavaa elämän tavoissa; joten ainoa mitä todella voin sanoa, joka vaikutti kaikkeen oli tuo stressittömyyden aikaan saaminen sekä oikeaan aikaan aamulalja illalla rakastelut ja kolem päivää putkeen. Erikseen on se, että on jotain fysiologisia ongelmia ja usein on niin että ei koskaan saa selville mistä mikäkin johtuu. Meillä ei ollut ongelmia, fysiologisia, joten jos emme olisi jaksaneet yrittää ja kohdata niitä oikeita aikoja, en tiedä miten olisi asian laita. Toisen lapsen kohdalla meni kuusi vuotta ja siinä kolme inseminaatiota välissä, en suostunut enää IVFään. Sitten 38 vuotiaana, ihan oikeasti tunsin, että nyt on ovulaatio; kuume ja psket punottivat ja se nousi hetkessä, syke kohosi, ja siten ei vaihtoehtoja ollut kuin sama temppu kuin 7 vuotta aiemmin; kolme päviää aamuin ja illoin. se oli siinä. Silloinkin olin tyytyväinen elämääni työssä. En voi korostaa tarpeeksi tätä stressittömyyttä, me ihmiset olemme kokonaisuuksia ja jokainen asia vaikuttaa meihin, kaikki mitä teemme, jätämem tekemättä tai syömme tai lääkitsemme. Jokainen tekee oman ratkaisunsa ja tämä oli meille se oikea, sen opeeteluun ja siihen uskomiseen vain meni 10 vuotta elämästä. Tsemppiä teille kaikille!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä