perheellinen yksin ja masentunut

Ehkä se on elämän yksitoikkoisuus, joka saa tuntemaan masennusta. Ehkä elämästä puuttuu joitain elementtejä, jotka toisivat vaihtelua siihen arkeen, ehkä jotkut perusasiat eivät ole kunnossa ja siksi elämä ei suju...sinulla, minulla?

Itse kärsin oman ajan puutteesta. Minulla ei ole riittävästi omaa aikaa tehdä sitä mitä haluaisin. En tiedä, nyt haluaisin vaan olla yksin, istahtaa keinuun ja vaikka kirjoittaa ja jutella tuikituntemattomien kanssa anonyymisti tarvitsematta kohdata sen paremmin. En halua ihmisiä, mutta en halua yksinäisyyttäkään, en tahdo jatkuvasti olla kiinnostunut elämästä, tulevasta keväästä tai olla jatkuvasti jostakin innostunut. Haluaisin nyt vaan istahtaa kasvimaalleni katselemaan ötököitä, lintuja, matoja, hiljaisuutta. Kaipaan kuulla sisäistä ääntäni, haluan että se puhuu minulle, neuvoo mitä minun tulee tehdä. Haluaisin, että se rohkaisisi ja antaisi toivoa veisi minua eteenpäin nyt kun kaikki tuntuu niin yhdentekevältä.

Koskaan en ole ollut masentunut tällä tavalla tai tunnistan, että tämän täytyy olla masennusta ja tiedän kyllä sen syynkin, mutta en vaan tiedä miten kaikki päättyy.

Kaipaan sinua ystäväni, kaipaan sitä hyvää tekevää pohdintaa ja ajusten innoittamaa tunnetta ja oivalluksia, sitä yhteenkuuluvuutta, jossa ei tarvinnut sitoutua mihinkään. Haluan olla vapaa, mutta haluan silti että minua rakastetaan ja minusta pidetään huolta. Tunne, että minun pitäisi korvata saamani aika, rakkaus ja huolenpito ärsyttää. En halua olla velkaa kenellekään, enkä käyttää ketään hyväksi, mutta miksi minusta aina tuntuu siltä kuin olisin sitä? Haluan olla riippumaton..

Ehkä minä olen onnellisimmillani, kun saan olla yksin, mutta se vaan ei ole mahdollista.

En tyytyisi elämään vaan saman katon alla jonkun kanssa, jos hän ei osaisi osoittaa minulle kiinnostustaan, lohduttaa ja antaa sisältöä elämääni. Kun hän on masentunut minä terästäydyn ja haluan nostaa hänet ylös, mutta viime aikoina en ole saanut itsestäni mitään irti. Koen, että pysty antamaan kenellekään yhtään mitään, olen avuton, turhautunut ja näen elämän yhtä tasapaksuna alusta loppuun..tätäkö tämä on? Eikö elämässä koskaan ole mitään muuta kuin hetken iloa ja hurmaa?

Ap, kukaanhan ei pakota jatkamaan epätyydyttävässä suhteessa.Lopulta kuitenkin kukin meistä on itse vastuussa onnellisuudestaan. Jos siis epäilet voivasi olla onnellisempi eronneena niin velvollisuutesi itsellesi on erota. Avioliitosta ajatellaan ihan liikaa sitä "Kunnes kuolema meidät erottaa", koska jos on huono olla niin silloin on joko itse keksittävä se onni muusta kuin parisuhteesta tai erottava. Jos koet, että se on se suhde kun masentaa niin miksi kidutat itseäsi enää? Lapsia voi tavata ihan yhtälailla eronneenakin.
Toinen asia on sitten sen muistaminen, että te parina annatte lapsillenne sen parisuhteen mallin, jollaiseen he hakeutuvat itse aikanaan. Haluatteko opettaa lapsillenne, että viileä ehkä tunteeton parisuhde on ok? Että he eivät ansaitse enempää?

Olen yrittänyt ottaa parisuhteemme esille vaimon kanssa, mutta se menee aina riitelyksi tai huutamiseksi (läinnä vaimon puolelta). Vaimo myös käyttää lapsia "aseenaan" eroamiselle "etten saa nähdä lapsia ikinä jos ero tulisi"

Ja sinä uskot häntä ja olet hänen vallassaan!, mikä mies antaa itseään kohdella kuin koiraa. Vaimo, joka oikeasti rakastaa ei kiristä seksillä eikä lapsilla. Olet sairaan ihmisen kanssa naimisissa tai narisistin. Itse hakkasin päätäni seinään monta vuotta kunnes tajusin, että olen naimisissa luonnhäiriöisen kanssa, joka ei koskaan voi tajuta miltä minusta tai lapsista tuntuu.

Voihan tuo olla vain sinun tekosyysi, jolla voit syyttää vaimoasi..mene ja tiedä?

No lakkaa hakkaamasta päätäsi seinään. Etsi itsellesi asunto, olkaa asumuserossa tarpeeksi kauan, jotta näette onko järkevää palata yhteen vai erota.

Eihän ihmiset yleensä voi kestää ajatustakaan, että kulissit särkyy, mutta harva viitsii oikeasti tehdä töitä parisuhteensa eteen.

Yksi vaihtoehtosi on yrittää saada vaimo pariterapiaan. Voit käydä siellä yksinkin, jos kaipaat tukea ajatuksille "lähteä" vai "jäädä". Kukaan ei tosin sinulle valmiita vastauksia anna, kyllä sinun on itse päätettävä kumpi on pienempi paha.

Jos sinusta ei ole perheen jättäjäksi, niin ainakin voit alkaa elää omaa elämääsi. Se oikeus sinulla on. Kyllä elämä voi olla tyydyttävää ilman suuria tunteita. Mutta suuri osa meistä ei halua tyytyä tuollaiseen elämään, vaan haluaa kokea jotain parempaa.

Eipä kai vaimosi koe tarpeelliseksi tehdä mitään, jos hän pitää masennustasi tekosyynä kaikelle (ottaako riidoissa esiin?) ja kun sinä annat hänen huseerata miten sattuu. Kun mies löytää sen selkärangan ja alkaa vaatia niin voi vaimollasikin ääni kellossa muuttua. Sinä olet hänelle itsestäänselvyys, samoin teidän kulissiliittonne, kaikki on hyvin niin kauan kun korttitalo ei kaadu..

Koitahan löytää se voimavarasi sieltä masennuksen keskeltä ja ymmärrä, että vain sinä itse voit itsesi ja elämänlaatusi parantaa. Kaikki avaimet ovat sinun käsissäsi!

En halua aliarvioida sinua, mutta kyllähän meidän yskineläjienkin on arjesta selvittävä. Me olemme pääsääntöisesti yksin kodissamme: ei ole lapsia, aikusita. Eikö ole jo sekin palkon että on kotona seuraa, puhe- ja touhukavereita. Pitäisi olla sympatiaa, tunnetta seksiä ym.
Aajattele jos joutuisit elämää yksin. Ainkin mielestäni on jo kiitoksen aihe että on perhe ja läheisiä ihmisiä saman katon alla. Ei taida monella olla sitä sitä romantiikkaa ja seksiäkään.
Ajattele mitä sinulla on, mikä monelta yksinäiseltä puuttuu. Monelle vuosia yksin eläneelle tilanteeesi olisi kuin juhlaa.
Sinun masennuksesi johtuukin aivan muista syitä. Ja kun on masentunut niin puolisokin tavallaan väsyy ja turtuu tosien jatkuvaan pahaan ja synkkään oloon. Hyvä että vaimo sittenkin jaksaa olla kanssasi sairaudestasi huolimatta. Hän varmaan ja takuulla sittenkin rakastaa sinua ja ei halua jättää yksin.
Jospa alkaisit sittenkin itse kannustaa ja näyttää kiitollisuuttasi heitä kohtaan. Ei ole helppoa olla terveenä masentuneen rinnalla.
Kun ihmien on masentunut niin todellisuudentaju hämärtyy: ei näe läheisten tunteita, vaikka niitä olisikin.
Anteeksi olen perheetön. En ole kateellinen tyytymättömille perheellisille mutta joskus tuntuu, että he monesti eivät osa arvostaa, minkä aarteen omistavat.

mutta kun suhteesta puuttuu kaikki, tunteet, toisen huomioiminen, rakkaudesta puhumattakaan niin jaksaminen on kortilla.
Tuo on totta että toinenkin väsyy nähdessään toisen masentuvan ja siitä tulee kierre josta on vaikea päästä ulos.

Mitä vittua sitten teet sellaisessa suhteessa jos siitä puuttuu kaikki se mikä rakkauteen kuuluu. Jos olet tehnyt mukulan tai se on ollut vahinko, niin ei sinun silti pidä omaa elämääsi uhrata toisen itsekkyyden tähden. Jos masennukseesi on syy ja tiedostat sen, niin tee sille jotain, mutta älä syytä siitä vaimoasi.

No joskus masennuksen syyt voivat olla parisuhteessa - lähinnä siinä, että siitä ei saa sitä mitä tarvitsee. Jos vaimosi ei halua tehdä (tai sinä et halua todella tehdä) suhteen eteen mitään, niin sitten on turha valittaa, kun erotakin voi. Se voi olla ainoa vaihtoehtosi saavuttaa onni elämääsi. Mietipä sitä.

Voit maailman tappiin saakka kysellä täällä mitä tehdä, niin mitä halusitkaan aluksi tällä ketjulla? Kysyä miten muut jaksavat masentuneena parisuhdetta, jossa asiat eivät toimi?

Ehkäpä muut eivät jaksakaan, vaan eroavat. Ero yleensä kyllä lähtee siitä toisesta, ei masentuneesta, liikkeelle kun ei enää jaksa katsoa tai kuunnella toisen negatiivisuutta ja omaan napaan keskittymistä. Masentunut ihminen on hirvittävän itsekäs! Mitäpä jos käännät asiat niin päin, että annat vaimollesi itse sen hellyyden, rakkauden ja läheisyyden, mitä sinä niin kaipaat? Antamalla saa, joten jospa itse toimisit aloitteentekijänä vieläkin ahkerammin. Jos vaimosi torjuu sinut, kysy miksi. Älä lakkaa kyselemästä ennen kuin saat sinua tyydyttävän vastauksen.