Tuli tuossa vene hankittua jonka mukana sain evinrude 8hv 2tahti moottorin, käyntiin se ei edes lupaillut lähtevänsä joten hain uudet tulpat, ei auttanut, tarkemmassa tutkiskelussa näyttäisi siltä ettei bensa kulkeennu kaasarille asti, tulpatkin pysyneet kuivana vaikka on kiskottu käyntiin urakalla, ryypyllä ja ilman, vaihdoin myös uuden tankin sekä letkun ja "pässinpussin" siltikään bensa ei tunnu pääsevän bensaletkusta moottorin liitoksesta eteenpäin, pensaletun painepumppua pumpatessa ei tunnu minkäänlaista paineen kertymistä. Tämä on ensimmäinen moottorini joten täysin noviisina mennään, jos joku asialle vihkiytynyt tai saman ongelman kanssa paininut voisi valaista mitä kannattaisi seuraavaksi yrittää? huoltoon vieminen on se viimeinen oljenkorsi.
Jos täällä jossain on jo aiheeseen liittyvä keskustelu niin saa laittaa linkkiä, itse en löytänyt joten turhat pätijät älkää vaivautuko
evinrude 8hv (80-90) bensansyöttö ongelma?
6
1117
Vastaukset
- Ykä2
Puristele sitä käsipaljetta siten, että se on pystyssä kukusuuntaan päin. Siinä ei ole kuin yksi venttiili joka sulkeutuu vain bensan liikkeestä ja maan vetovoimasta. Mikäli pumppaat siten, että palkeen ulostulopuoli on alempana kuin sisäämenopää, voi usko loppua ennen kuin saat polttoaineen edes palkeelle.
Mikäli olet saanut polttoaineen pumpattua palkeelle ja siitä huolimatta pumppausta jatkettaessa palje ei kovene, on jossain vuoto.
Mahdollisuuksia: Pumpun venttiilit ei toimi jolloin palje imee pumpusta takaisin bensaa tai ilmaa kun sen pitäisi imeä bensaa tankista tai palkeen venttiili ei pidä. Letkujen liitokset, bensapumpun kalvo, kaikki koneen kopan sisäpuolella olevat letkut ja kaasarin kohokammion tiiviste.
Pitäisi olla helppo selvitettävä kun ottaa kotelon pois ja pumppaa. Vuodon pitää tulla näkyviin, mikäli ei ole pumpun tai palkeen venttiilit tai pumpun kalvo. Kalvon ollessa rikki pahasti, vuotaa kampikammioon tai imukannen taakse, mutta näinhän ei ole, koska tupat pysyy kuivana...
Jos ja kun saat bensan kaasuttimelle, on toiveita saada mylly tulile, mutta ei varmaa. Kaasutin voi olla tukossa, eli lähinnä suuttimet, mutta myös kohon neula jumissa. tämähän oli todella kattava vastaus, täytyypä tehdä edellämainitut toimenpiteet ja palata astialle jos ei ongelma ratkea. kiitos
- yjtyytjty
ei kun lähdetään tietty helpoimmasta viasta etsimään bensaletku väärinpäin pallon nuoli koneen suuntaan
letkut on ollut oikein päin, hain uuden liittimen ja nyt palkeeseen saa paineen, bensa nousee liittimeen joka laitetaan kiinni moottorissa olevaan liitoskohtaan mutta ei ilmeisestikkään siitä eteenpäin, paljetta pumpatessa tarpeeksi alkaa bensaa tirskua liitimen välistä. Seuraavaksi tarkistan bensapumpulle menevän letkun sekä bensapumpun, ei liene mitään rakettitiedettä?
pieni päivitys, bensapumpulle vievä letku oli tukossa, sain pitkävartisella mensselilä ja paineilmalla sen auki, nyt bensa kulkeentuu pumpulle asti. Putkea rassatessa huomasin kuitenkin muovisen osan joka oli poikki tämä osa ilmeisesti säätelee sytytystä? hieman vaikea kuvailla osaa mutta yritetään. osa siis sijaitsee vetonarun rullaajan alla vasemmallapuolella osittain kiinni kaasarissa, malliltaa musta muovinen solki jossa metallinen tanko ja säätöruuvi, entiedä saako kuvauksestani mitään selkoa :) onko kenelläkään kertoa linkkiä tai paikkaa josta näitä saisi tilattua, itse en löytänyt mutta tuskin edes etsin oikeilla hakusanoilla
- Ykä2
Hae vaikka tuolta ensin koneesi ja sen hajoituskuvista kyseinen palikka.
http://epc.brp.com/Index.aspx?lang=E&s1=6494960d-2592-47b9-af42-7459008b0f47
Sen jälkeen kyselet vaikka Telva Marinelta.
Tuo polttoaineletkun tukos haiskahtaa siltä että murheita saattaa löytyä polttoainelinjasta vielä lisää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885091- 141751
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271497Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s91463Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501147Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249302969- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7820
