Olen raskauden keksivaiheilla ja kaikki tuntuu niin sekavalta. Ultrassa kun näin vauvan liikehtivän niin tuntui todella hyvältä... Vauva on todettu terveeksi. Mies on hyvin innoissaan tulevasta jälkikasvusta (kuten minäkin) ja hän on ihana ja huolehtiva ja kohtelee minua aina hyvin. Silti en ymmärrä miksi olen alkanut epäröimään tulevaa perhe-elämää. Olen iloinen, mutta samaan aikaan pelottaa kaikki ne eteen tulevat haasteet. Olen aina ollut murehtivaa sorttia ja joskus olen jopa katunut raskautta? Sitten häpeän hirveesti näitä tuntemuksia ja teen jotain sellaista jotta saisin ajatukset jonnekin muualle. En uskalla kertoa tästä kenellekään kun pelkään että muut tuomitsee minua jotenkin... etten ansaitisi olla äiti.
Pelottaa se, osaanko käsitellä vauvaa etten vahingossa vahingoita sitä... tai että hermostun sen itkusta jos sillä on vaikka koliikkia yms.
En tunne itseäni mitenkään yltiöllisen äidilliseksi ihmiseksi, toki minussa herää kova hoivaamisvietti nähdessäni vauvan tai pienen lapsen. Mutta kaikki se hössötys, että pitää tehdä sitä ja tätä että lapselle tulisi paras mahdollinen lapsuus jne. luen liian paljon kaikkea vauvanhoidosta ja tulee kauheesti kaikenlaisia suorituspaineita. Miksen ole esimerkiksi iloinen siitä kun ihmiset ostavat minulle jo nyt vauvanvaatteita? Ovathan ne ihania, mutta miksei ne liikuta minua niin paljon kuin toisia? Ja koen ärsyyntyväni siitä kun muut kyselevät miten raskaus on mennyt tai kyselevät että mitä kaikkea olen ostanut vauvalle. Johtuuko tämä hormoneista?
Pelottaa se, osaanko käsitellä vauvaa etten vahingossa vahingoita sitä... tai että hermostun sen itkusta jos sillä on vaikka koliikkia yms.
En tunne itseäni mitenkään yltiöllisen äidilliseksi ihmiseksi, toki minussa herää kova hoivaamisvietti nähdessäni vauvan tai pienen lapsen. Mutta kaikki se hössötys, että pitää tehdä sitä ja tätä että lapselle tulisi paras mahdollinen lapsuus jne. luen liian paljon kaikkea vauvanhoidosta ja tulee kauheesti kaikenlaisia suorituspaineita. Miksen ole esimerkiksi iloinen siitä kun ihmiset ostavat minulle jo nyt vauvanvaatteita? Ovathan ne ihania, mutta miksei ne liikuta minua niin paljon kuin toisia? Ja koen ärsyyntyväni siitä kun muut kyselevät miten raskaus on mennyt tai kyselevät että mitä kaikkea olen ostanut vauvalle. Johtuuko tämä hormoneista?
Vastaukset 3
Vanhimmat
:) et ole yksin, mullakin sama vaihe ja samat ajatukset. En vaan jaksa uskoa että tuollaisista ajatuksista musta tulisi huono äiti. Kai se kuuluu tähän raskauspakkaukseen.. pelot ja ilot. Meille ei kukaan vielä antanut mitään mutta myydä yrittävät.. olen todella nirso kaiken suhteen esim en halua nuhruisia vaatteita/rattaita jne. Töissä ärsyttää myös jatkuva kysely ja utelu. Ja sitä et naureskellaan et eikö kahvi maistu johon vastaan että maistuu hyvinkin. Jos haluat jutella mesessä ni annatko osoitteesi ni rupatellaan lisää :D
no jos niin jollain toisella tavalla, kun en viitsi sitä julkisesti laittaa tähän.
Nämä tuntemukset ovat täysin normaaleja ja lähes jokainen raskaanaoleva käy samoja läpi, odottipa sitten ekaa tai vaikka neljättä. Tämä on luonnintapa valmistaa tulevaa äitiä äitiyteen samoin kuin kamalat painajaiset joita lähes jokainen odottaja näkee jossainkohtaan raskautta :)